Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Valamon luostarin pääkirkko ilmakuvassa.

Suomen ortodoksinen kirkko haluaa jatkossakin viettää pääsiäistä samaan aikaan luterilaisen kirkon kanssa

Valamon luostarissa koolla ollut Suomen ortodoksisen kirkon piispainkokous hylkäsi yksimielisesti esityksen, jossa ehdotettiin pääsiäisen sijoittamista juliaanisen kalenterin mukaan.

Presidenttipari valssin pyörteissä.

Sauli Niinistö isännöi Linnan juhlia viimeistä kertaa – näin se näkyy vastaanotolla

Tänä vuonna linnassa nähdään vieraita koko presidentin 12-vuotisen kauden ajalta. Myös kättelyjärjestykseen on luvassa muutoksia.

Tyhjä, juuri ylös nostettu, joulukuusi seisoo Senaatintorilla pilvisenä päivänä.

Joulu saapui Helsinkiin – video näyttää, kuinka Senaatintorin kuusi saatiin pystyyn

Helsingin kaupunki etsi kuusta ilmoituksella, jossa kaupungin asukkaat saivat ehdottaa omalla tontillaan kasvavaa puuta kaupungin paraatipaikalle.

Grafiikka, jossa johon on kirjoitettu onnittelutoivotus isälle.

Isä, mitä sinä toivoisit isänpäivälahjaksi? Kerro meille

Yliopistonlehtori kertoo, että isänpäivälahjoissa hyödynnetään paljon perinteisiä käsityksiä miehuudesta ja isyydestä. Kerro meille alla olevalla lomakkeella, mitä toivoisit isänpäivälahjaksi.

En byggnad i vitt och fotgängare som går på en trottoar.

Kristiinankaupungin juhlavuoden ohjelma on työn alla – elokuussa vietetään koko kansan puistojuhlaa

Kaupunginhallitus sai luettavakseen väliraportin juhlavuoden työryhmältä. 10 000 euron juhlabudjettiin on juhlan lisäksi sisällytetty muun muassa juhlalogon suunnittelu.

Miehet viilentävät itseään kastelemalla itseään suihkulähteen vedellä Roomassa.

Etelä-Euroopan superhelteiden seuraus: Suomeen odotetaan turistiryntäystä lähivuosina

Toistuvat lämpöennätykset saavat matkailijat valitsemaan viileämpiä kohteita Pohjois-Euroopassa, tai siirtämään matkaa keskikesältä syksyyn ja kevääseen.

Konsta Korhonen, tuottaja Savoy-teatteri. Istuu Esplanadin puiston penkillä

Konsta Korhonen, 27, ja June Huuha, 57, pääsevät ensimmäiselle palkalliselle kesälomalleen: ”Olen ollut toisen luokan kansalainen”

Heinäkuu on kesälomakuukausista suosituin. Kysyimme ensimmäistä palkallista kesälomaansa viettäviltä, millaisia suunnitelmia heillä on.

Pyynikin uimaranta.

Pääsetkö viettämään elämäsi ensimmäistä palkallista kesälomaa? Kerro kokemuksesi

Heinäkuu on lomakuukausista suosituin – ja monella on edessään elämänsä ensimmäinen palkallinen kesäloma. Toisaalta moni ei ole ollut lomalla koskaan. Kerro meille kokemuksesi, teemme juttua aiheesta.

Joonas Konstig, Helsinki, 05.06.2020

Joonas Konstigin kolumni: Juureton nykyihminen on tuulessa leijuva muovipussi, jonka voi täyttää millä roskalla tahansa

Paras lomamatka on sellainen, joka vie meidät menneisyyteen, koska silloin ihminen pystyy kytkeytymään hetkeksi takaisin ajan ravitsevaan juurakkoon, kirjoittaa Konstig.

käsistä muodostuva sydän ja festariväkeä

Juhannusta juhlitaan usein porukassa – poliisi pyytää juhlijoita pitämään huolta paitsi itsestä myös muista

Missä ikinä oleileekaan, kannattaa selvittää ja muistaa, missä osoitteessa on. Siten varmistaa, että osaa tarpeen vaatiessa ohjata poliisin ja muut avuntuojat ja pelastajat oikeaan paikkaan.

Mies astuu ovesta sisään, vain kenkä näkyy ovenraosta. Kuistin lattialla oven edessä räsymatto

Asuntomurtojen sesonki on alkamassa, poliisi muistuttaa lukitsemaan ovet ja ikkunat helteistä huolimatta

Etenkin kesälomakaudella moni koti jää pidemmäksi aikaa tyhjilleen asukkaista. Poliisi muistuttaa, että koti on hyvä lukita ja suojata myös lyhyemmän poistumisen ajaksi.

Puoli seitsemän -ohjelman toimittaja Marko Pulkkinen seisoo kesäisessä rantaheinikossa ja virnistää iloisesta kameralle.

Suomalainen kesäloma minuutissa: katso millainen lomastasi on tulossa tilastojen valossa

Vilkkain kesälomakausi on pian käsillä. Puoli seitsemän toimittaja Marko Pulkkinen ennustaa sinulle, mitä lähiviikkoina on odotettavissa.

Kyltti tien varrella jossa lukee lemmikkohoitolan nimi ja aukioloaika.

Lemmikin hoitopaikkaa voi nyt joutua etsimään

Lemmikkihoitoloissa varaudutaan vuoden kuumimpaan sesonkiin. Kun perhe lomailee, lemmikki viettää hoitolaelämää joskus parikin viikkoa.

Sarband Omar Rashed halaa äitiään.

Näin ylioppilaat juhlistivat lakkiaan lauantaina – kuvareportaasi näyttää suomalaisen juhlahumun

Tänä keväänä valmistui noin 25 000 ylioppilasta. Seurasimme neljän ylioppilaan juhlintaa Helsingissä lauantaina.

Valkoinen kyltti, jossa poliisin logo ja teskti: POLIISI, OULU.

Päättäjäisiä juhlitaan tänä viikonloppuna: Oulun poliisi varautuu normaaliin julkiseen juhlintaan, sääkin voi siihen vaikuttaa

Oulun poliisin tiedossa ei ole suuria epävirallisia nuorten kokoontumisia, kuten mopomiittejä. Nyt valvotaan varsinkin nuorten päihteidenkäyttöä ja päihteiden mahdollista välitystä alaikäisille.

Savonlinnan museon tuloaula Riihisaaressa

Savonlinnan Riihisaari valittu 2023 vuoden museoksi

Helsingissä juhlistettiin 100-vuotiasta Museoliittoa. Juhlaviikko huipentui Museogaalaan, jossa illan päätteeksi Savonlinnan Riihisaari -museo valittiin vuoden museoksi.

Kermakakku ja suklaakakku ylioppilasjuhlien kahvipöydässä.

Uudet ylioppilaat julki, pitopalvelussa käsillä vuoden kiireisin aika

Heikentynyt taloustilanne näkyy jonkin verran pitopalvelujen tilauksissa.

Läheltä

Vappu oli rauhallinen Pohjois-Pohjanmaalla – Oulussa väki kerääntyi juhlimaan keskustaan varsinkin vappupäivänä

Itse juhlinta ei mainittavasti poliisille tehtäviä aiheuttanut, mutta esimerkiksi Oulun Kaakkurissa selvitettiin rajua auton tieltä suistumista maanantaina.

Teekkarikaste vappuna 2023

Tuhannet ihmiset seurasivat teekkarien kastamista hyiseen Tammerkoskeen

Kosken kuohuissa kastuivat myös uutukaiset korit, Näsi ja Pyhä, sekä Tampereen yliopiston tuleva rehtori Keijo Hämäläinen. Entiset teekkarit muistelevat omaa fuksivappuaan lämmöllä.

Kansallisen veteraanipäivän muistotilaisuus ja seppeleenlasku Helsingissä Mannerheimin patsaalla torstaina 27. huhtikuuta 2023.

Kansallisen veteraanipäivän pääjuhlaa vietettiin Turussa – katso Ylen lähetys tilaisuudesta täältä

Tilaisuudessa puhuvat muun muassa puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) ja Puolustusvoimien komentaja Timo Kivinen.

Ramadan päättyy juhla

Helsinkiläinen seitsemän lapsen äiti heräsi aamulla neljältä, jotta sai viisi kiloa lammasta pöytään juhliin – muslimien eid-juhla huipensi paaston

Muslimien paastokuukauden ramadanin päättävää Id al Fitr -juhlaa vietettiin viikonloppuna eri puolilla Suomea. Yle kävi juhlissa mukana Itäkeskuksen kirjastossa.

Piirros auringosta, jolla on kasvot, ja jonka ympärillä on soikion mallisia kiertoratoja, tähtisymboleja ja joka sivulla karttapallo.

Oletko ihmetellyt miksi pääsiäisen ajankohta seilaa kalenterissa? Taustalta löytyy tähtitieteellinen syy

Joka kevät pääsiäisen paikka täytyy tarkistaa erikseen kalenterista, sillä kun on viikkojen liikkumavara. Miksi näin on, ja miten pääsiäisen paikka oikein määräytyy?

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kommentoimassa median edessä eduskunnassa vaalikauden työn päätyttyä 29. maaliskuuta 2023.

Keskiviikko 29.3.2023 (tv)

Valtiopäivien päättäjäiset. Kotiäänestys. Talviretkeily. Sää.

Lakis Vimpeli

Pienet hiihtokeskukset uskovat, että elinkustannusten nousu sataa niiden laariin – yrittäjä: Pitkän ajomatkan sijaan lähdetään lähirinteisiin

Pohjalaiset hiihtokeskukset ovat kärsineet laskijakadosta alkuvuonna. Hiihtolomien toivotaan paikkaavan tilannetta, sillä monen perheen uskotaan suosivan tänä vuonna lähikohteita.

Yksi ruskea ja kahdeksan valkoista suklaasydäntä vaaleanpunaisella taustalla.

Tiistai 14.2.2023 (radio)

Naton huippukokouksessa puhuttiin jäsenhakemuksista ja Ukrainasta. EU kieltää polttomoottoriautojen myynnin. Pienten lasten ruutuaika lisääntyi korona-aikana. Tiistaina vietettiin ystävänpäivää. Sääennuste.

Yksi ruskea ja kahdeksan valkoista suklaasydäntä vaaleanpunaisella taustalla.

Tiesitkö, että ystävänpäivän vieton aloittivat ensin tamperelaiset? Näin juhla rantautui Suomeen

Tarinaan liittyvät Tampereen Sydänyhdistys, Tenavat-sarjakuva sekä punatukkainen tyttö.

Ihmisiä kävelee Oulun Toripoliisin patsaan takana

Uudenlainen uudenvuoden juhla keräsi tuhansia kävijöitä Oulun kauppatorille

Perinteisessä kaupungin järjestämässä uudenvuoden juhlassa nähtiin Tanssivat vedet -valoteos, sirkustaidetta ja Oulun kamarikuoron esitys.

Poliisiauton kylki, jossa Poliisi -teksti.

Poliisi lisää partioita Etelä-Savon alueella vuoden viimeisenä päivänä

Itä-Suomen poliisi varautuu siihen, että ihmisiä on jälleen enemmän liikkeellä kuin muutamana edellisenä vuonna samaan aikaan.

Useita seinäkalenterita päällekkäin pöydällä. Kuvan keskipisteessä sunnuntai 29. päivä.

Oikein valituilla vapaapäivillä saa tänä vuonna useita pitkiä viikonloppuja – Ylen kone näyttää, mihin päiviin arkivapaat osuvat 2023

Päättyneenä vuonna arkivapaita oli pienin mahdollinen määrä. Vuonna 2023 arkeen osuvat pyhä- ja juhlapäivät tuovat yhdeksän vapaapäivää.

Keski-Suomen ensi- ja turvakoti kadulta katsottuna. Talo on uusi kaksikerroksinen rakennus jossa on tummankeltainen julkisivu.

Jyväskylässä ja Äänekoskella turvakodit täynnä – asiakkaina on paljon monilapsisia perheitä ja apua haetaan samoista syistä kuin ennenkin

Perheessä tapahtuva väkivalta tai sen uhka on tavallinen syy hakeutua turvakotiin. Myös loma-aikojen runsas alkoholin käyttö näkyy avun tarpeessa.

Turun tuomiokirkon joulukuusi valaistuna ja lunta ympärillä ja kirkon portailla.

Lauantai 24.12.2022 (radio)

Joulurauha. Turismi. Joulukeräys. Talvimyrsky. Sää

Joulupukki reen kyydissä talvisessa maisemassa.

Joulupukki matkaan jo käy – katso Ylen perinteinen jouluvideo Korvatunturilta

Yle on välittänyt pukin videotervehdyksen maailmalle joka vuosi ainakin 80-luvun puolivälistä saakka.

K-Market Kärrytien vastuumyyjä Anne Mäki-Puhtila purkaa Matkahuollon toimittamia paketteja rullakoista.

Postin noutopisteet ruuhkautuvat ajoittain pakettipaljoudesta – Ruuhkaa vaikeuttavat paketit, joita ei haeta ajallaan

Joulun pakettiliikenne on nyt hieman rauhallisempi viime vuosiin verrattuna. Yli puolet suomalaisista kuitenkin aikoo lähettää joulutervehdyksen tänä vuonna.

Koristeltu joulukuusi.

Pelasta kuusesi ennenaikaiselta kuivumiselta – Näillä vinkeillä joulukuusi pysyy kauniina pitkään

Ilmalämpöpumpun puhuri voi saada joulukuusen pudottamaan neulasensa. Suomalaiset tuovat joulukuusen sisälle yhä aikaisemmin ja kuusi on suurimmalla osalla kotimaassa kasvanut.

En pojke tar sig igenom en hinderbana av hula hula-ringar på en skolgymnastiklektion.

Keskiviikko 14.12.2022 (tv)

Lasten kunto. Sähköpula. Lucia. Sääennuste.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja Rouva Jenni Haukio Linnan juhlissa itsenäisyyspäivänä Helsingissä 6. joulukuuta 2022.

Keskiviikko 7.12.2022 (tv)

Linnan juhlat. Neuvolat. Talviuinti. Sää.

Presidentinlinna juhlavalaistuksessa

Tiistai 6.12.2022 (radio)

Linnan juhlat. Itsenäinen Suomi 105 vuotta. Erilaisia itsenäisyyspäivän juhlia. Sää.

Suomen lippu liehuu Helsingissä joulukuussa 2020.

Oulussa itsenäisyyspäivän juhlinta alkaa aamulla kunnialaukauksilla – iltapäivällä on kansanjuhla ja illalla perinteinen ylioppilaiden kulkue

Oulun poliisin tiedossa Oulun kaupungin ilmoittamasta ohjelmasta poikkeavaa tapahtumaa Rotuaarilla. Kello 14 on itsenäisyyspäivän juhla ruuan jakeluineen, kello 18 antifasistinen juhla.

Mies ja nainen istuvat sohvalla vierekkäin.

Linnassa juhlii tänä vuonna paljon ensikertalaisia – sairaanhoitaja Helena Pohjolainen joutui odottamaan omaa suurta hetkeään yli vuoden

Jyväskyläläinen Helena Pohjolainen on työskennellyt 33 vuotta teho-osastolla. Hän sai kutsun Linnan juhliin jo viime vuonna, mutta juhlat jouduttiin perumaan. Tänä vuonna tuli uusi kutsu.

Linnan juhlat 2018

Perjantai 25.11.2022 (tv)

Nato. Linnan juhlat. Nida Waqas. Sää.

Mies ja nainen hymyilevät kameralle, tausta suuri kuusi lappeella kuljetusauton lavetin päällä.

3 400 kilon kaunotar matkasi Turun tuomiokirkolle Loimaan Mellilästä – joulukuusen hakureissu sujui sutjakasti

Turun tuomiokirkon joulukuusi löytyi tänä vuonna Loimaalta. Kuusen lahjoittajat eivät tunnustaudu jouluihmisiksi, omat jouluvalotkin sytytetään vasta aaton kynnyksellä.

Herkkuja pöydällä, josta on koristettu pääkallo

Researcher: Finnish party traditions see biggest changes in 200 years

The last time Finnish celebrations changed so drastically was in the 19th century, during a period of rapid industrialisation and urbanisation.

Lyhtykurpitsoja Halloweeniä varten.

Testaa, kuinka hyvin tunnet halloweenin – kurpitsoja, henkimaailman juttuja ja loputtomasti kulttuuriviittauksia

Oletko valmis vastaamaan kymmeneen pelottavaan kysymykseen? Tämä visailu auttaa virittäytymään halloweenin tunnelmaan.

Kolme yläkoulun opiskelijaa seisoo kauppakeskuksen käytävällä

Syysloma on työaikaa lukion kolmasluokkalaiselle Henna Termoselle: "Tarvitsen rahaa, jotta saan ylläpidettyä urheiluharrastustani"

Koululaiset ja opiskelijat ovat viettäneet syyslomaa Lahden seudulla monin tavoin. Moni nuori on lomallaan myös töissä. Erityisesti lukiolaiset tekevät työtä opiskelun ohessa entistä enemmän.

10-vuotias Nea Lehto istuu pyödän ääressä, luurankokoristeen takana. Hänellä on kissa-kasvomaalaus ja päässään kissankorvat.

Yli sata pikkuhirviötä pimpottaa Lehtojen ovikelloa viikonloppuna – Halloweenin juhlatarvikkeita myydään jo enemmän kuin pääsiäiskoristeita

Halloweenia juhlivat erityisesti nuoret ja lapsiperheet. Sen kaupallinen merkitys on kasvanut vauhdilla viime vuosina.

Toimittaja Satu Kivelä, Havaintoja ihmisestä -ohjelmasta.

Lahjan antaminen ja saaminen voi olla vaarallista

Ihmisyhteisöt ovat antaneet lahjoja jo hyvin kauan.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle