Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

  Ylen kolumnisti Saara Särmä studiokuvassa.

Saara Särmän kolumni: Juttelevien liikkujien paheksunnassa haiskahtaa moralismi

Ärtyminen muille ihmisille on yleensä turhaa, uimahallissakin. Tarkemmin tarkasteltuna syyllinen on usein rakenne tai olosuhde, ei niinkään toinen ihminen, pohtii Särmä.

Puhelimen näyttö, jossa näkyy Facebookin kommenttikenttä.

Kun 31-vuotias kertoi juovansa kahvinsa kylmänä, iso joukko suomalaisia ärsyyntyi somessa – miksi meillä menee niin helposti tunteisiin?

Ärsytystutkijan mukaan viime vuosien kriisit näkyvät siinä, millaisista asioista hermostumme. Ärsyyntymisestä voi olla myös hyötyä.

Kaksi henkilöä syleilee toisiaan.

Onko treffeille lähteminen tuntunut mahdottomalta tai ärsyttääkö suhteen lisääntynyt yhdessäolo? Kerro koronaepidemian vaikutuksesta rakkauselämääsi meille

Noin puolitoista vuotta kestänyt koronaepidemia on jättänyt jälkensä suomalaisten rakkauselämään. Teemme juttua koronaepidemian vaikutuksista suomalaisten rakkauselämään, ja kaipaamme apuasi.

Liselott Lindström

Etiopiassa sana "Suomi" herättää nyt negatiivisia ajatuksia

Arkea maailmalta: Tein poliittisesti herkän haastattelun Etiopiassa, eikä minulla todennäköisesti ole hetkeen asiaa sinne takaisin, kirjoittaa Ylen Afrikan-toimittaja Liselott LIndström.

Tuija Siltamäki, Helsinki, 01.02.2019

Tuija Siltamäen kolumni: Miksi subutexin käyttäjä häiritsee naapurustoa enemmän kuin terassiääliö?

Nuorilla, maahanmuuttajilla ja päihdeongelmaisilla on tapana häiritä naapurustoja. Henkilökohtaisten ominaisuuksien sijaan kannattaa ärsyyntyä ihmisten teoista ja lopettaa kyläyhteisömäinen kyttääminen, kirjoittaa Siltamäki.

Laura Haallamaa / kolumnisti / Pasila 20.02.2019

Laura Hallamaan kolumni: Viettelysten Instagram

Maailmamme on kyllästetty kuvilla. Pelkästään somepalveluihin ilmestyy miljardeja kuvia päivittäin. On vaikea kuulla omia toiveitaan, kun algoritmit syöttävät viimeisen päälle harkittuja kuvia, kirjoittaa Hallamaa.

Henkilö täyttää pesukonetta ja toinen henkilö istuu vessanpytyn anten päällä hiusharja kädessään.

Korona voi kurittaa parisuhdetta toden teolla – viisi vinkkiä ärsyyntymisen vähentämiseksi

Moni suomalainen pariskunta on nyt saman katon alla kaiken aikaa. Jatkuvan yhdessäolon seuraukset näkyvät terapeutin vastaanotolla. Oman ajan ja tilan tarve on kuitenkin luonnollinen asia, eikä siitä tarvitse tuntea syyllisyyttä.

Asiakkaita kaupassa.

Kaupat käyttävät hyväkseen asiakkaiden tunteita ja aisteja – koronaärtymys toi vauhtia tunnekokemusten ohjailuun

Ruokakauppojen saamien palautteiden määrä on kasvussa. Palautteista huomaa, että kaupassakäynti herättää usein tunteita.

Laura Haallamaa / kolumnisti / Pasila 20.02.2019

Laura Hallamaan kolumni: En jaksa voimaantua enää

Naisten voimaantumispöhinä on alkanut ärsyttää, sillä oikea voima on muualla, kirjoittaa toimittaja Laura Hallamaa. Kolumnin voi myös kuunnella.

Valtteri Bottas

Bottas ei aio "likaiseen peliin" Hamiltonin horjuttamiseksi: "En ole Nico Rosberg"

Valtteri Bottaksen on joissain piireissä arveltu kenties voivan hyötyä, jos hän ottaisi "rosbergmaisen" tavan sanalliseen taistoon Lewis Hamiltonin horjuttamiseksi.

Tietokirjailija Asta Leppä poseeraa kameralle.

Asta Lepän kolumni: Kuka piittaisi pillittäjästä?

Herkät ihmiset eivät voi mitään sille, että he ottavat pienestä itseensä. Pitäisikö heidän kovettaa itsensä, miettii tietokirjailija Asta Leppä.

Katri Saarikivi

Katri Saarikiven kolumni: Tutkittuja tapoja toimia, kun läheisen naama tympii

Samojen ihmisten kanssa oleminen voi stressata. Siksi kannattaa miettiä, miten tekisi siitä yhdessäolosta, jota väkisin nyt on tarjolla, parempaa, kirjoittaa aivotutkija Katri Saarikivi.

Anna Perälä puhaltaa kynttilät sammuksiin.

100-vuotias Anna Perälä ajaa itse autolla kauppaan ja ärsyyntyy hoitajien vahtimisesta: "Kun vain saisin olla rauhassa"

Anna Perälä ei olisi halunnut juhlia 100-vuotissyntymäpäiviään: "Tästä nyt tehtiin tällainen numero", hän tuumaa.

Poika istuu koululuokassa erillään muista.

Koronavirus aiheuttaa stressiä ja huolta, vaikka välitöntä tartuntavaaraa ei olisikaan

Koronavirukseen liittyvä ennustamattomuus ja epävarmuus nostaa ihmisten stressitasoa.

Alexis Aronen lukee kännykkää junassa

Kännykkään kovaan ääneen puhuminen ärsyttää junassa paljon matkustavia – VR suosittelee äänistä kärsiville matkustajille vastamelukuulokkeita

Suomalainen junamatkustaja mököttää mieluummin hiljaa kuin valittaa häiritsevistä äänistä konduktöörille.

Benen på en man och en kvinna står mot varann ute i en park och kysser varann

Jani Koskela päätti aloittaa vuoden Facebookissa eri tavalla ja yllättyi – sai kymmeniä viestejä siitä, mikä on elämässä hyvin

Positiivinenkin aloitus Facebookissa kerää helposti irvailuja. Yrittäjä Jani Koskela yllättyi, ettei niin käynytkään tällä kertaa. Se sai hänet tekemään uudenvuodenlupauksen.

Tavaroita muuttovalmiina.

Tavaroita annetaan ilmaiseksi, mutta niiden pyytäminen saattaa herättää someraivon – “On tärkeää, että pyytäjä tajuaa asemansa eikä ole ylimielinen”

Suomalainen auttaa helposti hädässä olevaa. Pummaajakin saa ehkä kolikon, mutta kalliit lahjatoiveet ärsyttävät. Aiheesta voi keskustella artikkelissa.

IMG_8632.jpg

Miksi feissaajan kohtaaminen on monelle kiusallista? Greenpeacen Reko Varilo, 21: Pelkkä "ei kiitos" riittää

Kiinnostavatko ihmisoikeudet? Kiinnostavatko lastenoikeudet? Tällaiset keskustelunaloitukset aiheuttavat monesti sekä ärsytystä että häpeää henkilössä, jolle se osoitetaan.

Mohammad Al-Emara

Veikkausliigan pelaajien suosikkituomari vihaa filmaamista ja pyrkii pitämään tunteet pelissä – "Tämä homma on pitkälti ihmistuntemusta"

Mohammad Al-Emara valittiin toisen kerran peräkkäin jalkapallon Veikkausliigan parhaaksi erotuomariksi.

Jani Halme

Jani Halmeen kolumni: Olen pelokas asiakas ja se ärsyttää

Miten toimia jos on arka asiakas? Kysy ammattilaiselta tai ota mukaan kaveri, joka on ammattikehtaaja, kirjoittaa Jani Halme.

Selma Vilhunen

Selma Vilhusen kolumni: Etuoikeutetun raskas harmistus

Julkisen keskustelun fokus ei voi olla etuoikeutettujen tunteissa, pohtii Selma Vilhunen. Tämän kolumnin voi myös kuunnella.

Maija Vilkkumaa harjoittelee bändinsä kanssa.

Maija Vilkkumaa nostaa juhlavuonna esille fanien tarinoita ja säveltää musikaalia: "Hauskaa että oma musiikki on vaikuttanut ihmisiin"

Kulttuurivieras on artisti, jolla 20 vuoden menestys ei ole poistanut riittämättömyyden tunnetta.

Ellinoora

Ellinoora on voimalauluineen nuoren sukupolven Kaija Koo: "Hymyilevien selfiekuvien takana monella on paha olla"

Artisti kertoo ihmetelleensä sitä, miten rehellisiä ja avoimia hänen faninsa ovat.

Reetta Räty

Reetta Rädyn kolumni: Onko liioittelua olla haluamatta lapsia ilmastokriisin takia?

Yksilön ympäristöteot kehystetään usein egoprojektina, toivottomuutena ja luopumisena. Tämä tulkinta on väärä, kirjoittaa Reetta Räty.

Sanna Ukkola

Sanna Ukkola: Mitään ei saa enää sanoa -hokema ärsyttää monia, mutta siinä piilee myös totuuden siemen

Häpeärangaistus on äärimmäisen voimakas ase, kirjoittaa Sanna Ukkola blogissaan.

Pieruperse nauraa ihmisten tyhjyydelle

Instagramin supersuosittu Pieruperse nauraa ihmisten itsekeskeisyydelle, turhamaisuudelle ja tyhjyydelle: “Nauru on selvitymiskeino, minulla ei ole tabuja”

Kuka tämä post-it-lapuille piirtävä taiteilija oikein on? Pieruperse raotti sielunmaisemaansa Yle Perjantaille.

Pekka Mattila

Pekka Mattilan kolumni: Opi sietämään ärsyttävää lähimmäistä, sillä vaihtoehtoja ei ole

Kaupungistuminen on tuonut ennestään vieraat ja välttelevät suomalaiset lähemmäs toisiaan niin töissä kuin kotona. Kun oma tila kapenee, on pakko totutella yhdessäoloon. Tarvitaan yhteistä käytöskoodia, kirjoittaa Pekka Mattila.

Nuoret tutkivat kännyköitään.

Nuoret pyrkivät vähentämään puhelimen käyttöä: "On ärsyttävää, kun kaverin kanssa ei keksi enää mitään tekemistä"

Osa silti myöntää, että puhelimen kautta on helpompi kommunikoida kuin kasvotusten.

Tuija Siltamäki, Helsinki, 01.02.2019

Tuija Siltamäki: Parjattujen millenniaalien työmarkkinoilla kytee turhautuminen, josta työnantajien kannattaisi pikkuhiljaa kiinnostua

Enää hyvin tehty työkään ei takaa töiden jatkumista, kirjoittaa Tuija Siltamäki blogissaan. Tämän blogin voit kuunnella.

Tyttö katsoo kirkasta näyttöä

Kaksi tarinaa siitä, miten digipelaaminen voi viedä parisuhteen ja päivistä tunnit – pelaamishäiriöön saa kohta diagnoosin

Ongelmallinen pelaaminen on lisätty Maailman terveysjärjestö WHOn tautiluokitukseen.

Marjut Mäntymaa

Melu pistää meidät ylikierroksille, lihottaa ja tuhoaa vaivihkaa kuulon – yritin hiljentää oman melumaisemani, katso kuinka kävi

Melua pidetään toisen luokan ympäristöongelmana. Huomasin peittäväni melua melulla, joka on johtanut myös ärsyttävään tinnitukseen. Kerro oma kokemuksesi melusta keskustelukentässä.

Saara Särmä

Saara Särmän kolumni: Kun katsoo muita lempeästi, voi oppia lempeyttä itseään kohtaan

Lempeys, empatia ja kunnioitus toisia ihmisiä kohtaan vaatii enemmän kuin heidän tunkemisensa ankeaan stereotypiaan, pohtii Saara Särmä.

Kuvassa yläkoululaisia käsityöluokassa.

Uutisluokka arvioi Lyseonmäen koulun laajennuksen – uudet tilat ovat värikkäät ja vähentävät ramppaamista

Heinolassa Lyseonmäen koulun oppilaiden odotus palkittiin, kun koulu alkoi syysloman jälkeen uusissa tiloissa.

Anna Abreu

Anna Abreun suosio hiipui ja keikkanauhat kuulostivat surkeilta: "Päätin, että alan treenata törkeesti. Nyt musta tulee paras"

Ammatillinen romahdus kasvatti teinitytöstä itsevarman naisen, joka ei siedä päähäntaputtelijoita.

Sanna Ukkola

Sanna Ukkola: Miksi vahvaa naista vihataan?

Naisen oletetaan edelleen olevan hymyilevä, kiltti, pehmeä ja empaattinen. Jos hän ei tähän taivu, hän herättää osassa meistä suunnatonta raivoa.

Kampaaja

Hajusteet ja kemikaalit kiusaavat kampaajia – osa saa helpotusta tuoksuttomista tuotteista tai kasviperäisistä aineista

70 prosenttia kampaajista kärsii jossain vaiheessa uraansa käsi-ihottumasta. Myös moni asiakas saa oireita hiustuotteista.

Alennusmyynti vaatekaupassa.

Ärsyttääkö, että hinnat ovat näkyvillä huonosti? – Huomauta ensin yrittäjälle ja sen jälkeen kuluttajaviranomaiselle

Epäselvistä hintamerkinnöistä yleisempiä ovat kilo-, litra- ja metrihintojen puuttuminen sekä hinnastojen puuttuminen palveluyritysten näyteikkunoista. Voit keskustella aiheesta jutun lopussa.

Asta Leppä

Asta Lepän kolumni: Me verenpisaran väriset

Vahvat sukupuoliroolit on istutettu meihin kaikkiin vahvasti. On miesten ja naisten vaatteet ja on miesten ja naisten tehtävät. Sukupuolten välistä löytyy kuitenkin runsaasti eri sävyjä, kirjoittaa Asta Leppä.

Aime ja Pauliina Vastamäki

Suomalainen tervehtimiskulttuuri hämmentää: moikata vai ei? – "En tervehdi bussikuskia, enhän tervehdi aamulla kahvinkeitintäkään"

Kysyimme, mitä mieltä lukijat ovat suomalaisesta tervehtimiskulttuurista. Suurin osa kyselyyn vastanneista oli sitä mieltä, että parantamisen varaa on paljon. Voisimme aloittaa sillä, että jos joku moikkaa sinua, moikkaa takaisin.

Nainen näyttää kainalokarvojaan.

Miksi naisten karvoitus aiheuttaa jopa vihaa? Nuori nainen kasvatti kainalokarvat ja sai vastaansa someraivon

Naisten kainalokarvat tekevät särön perinteiseen kauneusihanteeseen, minkä vuoksi niiden julkinen esittely voi ärsyttää monia. Maailmalla kainalokarvojaan esitelleet julkkikset ovat saaneet vihaista palautetta ja jopa tappouhkauksia.

Mies ja nainen kättelevät.

Kysely: Pitääkö bussikuskia tervehtiä? Ärsyttääkö, kun naapuri ei moikkaa? – "Tervehtiminen on helppo tapa ilmaista toiselle, että kiva kun olet olemassa"

Suomalaisten tervehtimiskulttuuri on vähäeleistä. Tuntemattomia ei juuri morjestella, mutta pitäisikö? Suomen kielen professori sanoo, että yleensä parempi tervehtiä, kuin jättää kokonaan tervehtimättä.

Grafiikka

Pitääkö puolison lasta rakastaa? "Myös vihaa voi tuntea, kunhan ei anna sen näkyä"

Mun lapset ja sun lapset. Vaikka kuinka puhuttaisiin meidän lapsistamme, kaikki eivät pysty rakastamaan puolison mukana samassa paketissa tulleita lapsia. Riittääkö reilu kohtelu, jos tunteet puuttuvat?

Kuvitus naisesta jonka päästä nousee höyryjä

Huuda vaan, se helpottaa – ratissa kiroilu on ärsyttävää mutta vaaratonta

Pitkä ajokokemus ei tee hyvää kuskia. Ihminen voi ajaa miljoona kilometriä päin ”peetä”, sanoo liikennepsykologi.

Mies dubbaa omaaesiintymistää äänitysstudiossa.

Sami Huhtala on usein joko pahis tai poliisi – penkkipunnerruksen ennätysmies sanoo tehneensä jo 250 roolia elokuvissa, tv-sarjoissa ja mainoksissa

Penkkipunnerruksessa ennätyksiä tehtaillut Sami Huhtala ei pyytele anteeksi vahingossa syntynyttä tv-uraansa. Jokainen ehdotus otetaan vastaan, mikä aikatauluihin sopii, sanoo Sami Huhtala

Paula Tiessalo

Tiessalo: Rakas, sinusta on tullut köntys

Me kaikki vanhenemme. Ollaan armeliaita toisillemme, kirjoittaa uutisten blogisti Paula Tiessalo.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle