Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Suomen tärkein sirkusnäyttämö teki rajun linjauksen – ovet kiinni vuoden loppuun asti: “Kova isku alalle”

Uuden sirkuksen keskus Cirko jatkaa esitystoimintaa vasta ensi vuonna koronaepidemian aiheuttaman sekavan tilanteen takia.

Kulttuurin rahoitusuudistus otettiin vastaan osin ristiriitaisin tuntein – Lisäraha lämmittää, mutta systeemi pysyy jähmeänä

Esittävän taiteen rahoitusuudistus ei sittenkään täyttänyt vapaan kentän toiveita. Laatukriteerit jäivät puuttumaan ja vaihtuvuuden pelätään jäävän hetkelliseksi.

Analyysi: Valtio raottaa pian ovea uusille esittävän taiteen ryhmille, ja vielä kun joku pääsisi sisään

Kenelle valtion kulttuurirahoituksen uudistus tehtiin: ministeriölle vai taiteentekijöille, kysyy kulttuuritoimittaja Jonni Aromaa.

Taidemuseo HAM toivoo Helsingissä siirtoa itään – johtaja: "Museoiden pitää keksiä itsensä uudestaan"

HAM eli Helsingin kaupungin taidemuseo haluaisi avata ovensa Tennispalatsin sijaan kaasukellossa Itäväylän kupeessa.

Taiteentekijät rahojen uudelleenjaosta – turha veto ilman lisäpottia

Esitys valtion kulttuurirahoituksen uudistamiseksi poiki lähes 300 lausuntoa opetus- ja kulttuuriministeriöön. Suurin osa niiden antajista ei kannata koko uudistusta, ellei sen läpiviemiseen saada lisärahoitusta.

Analyysi: Murhataan teatteri, jotta saadaan jotain uutta ja kivaa tilalle

Kulttuurin valtionrahoituksen uudistuksella pönkitetään vanhaa valtaa, kirjoittaa Ylen kulttuuritoimittaja Jonni Aromaa.

Paniikkihäiriö ajoi Valtteri Raekallion kesken esityksen vessaan – nyt hän toivoo ongelmien kanssa painiskelevien pääsevän hoitoon

Tanssija ja koreografi, kulttuurivieras Valtteri Raekallio tekee suuruudenhulluja teoksia, joissa esiintyjät vievät katsojaa. Seuraavaksi hän iskee kyntensä Laura Lindstedtin Finlandialla palkittuun Oneiron-romaaniin.

Tämä mies on kuin muovailuvahaa – Thom Moncktonin ura alkoi seepran takapuolena

Uusiseelantilainen koomikko Thom Monckton esittää nyt taidemaalaria, jonka hommista ei tule yhtään mitään, mutta miksi hän päätyi Suomeen asumaan?

Uusi kulttuuriministeri perussuomalaisista – taideväki ei halua tuomita etukäteen

Kulttuuriväkeä perussuomalainen ministeri ei hetkauta, vaikka puolueen taidepoliittiset linjaukset olivat aikoinaan tyrmääviä.

Esitys taiteen uudesta rahoitusmallista herättää toiveikkuutta, mutta suuriin mullistuksiin ei uskota

Uusi malli otettiin myönteisesti vastaan, mutta konkretiaa vielä odotellaan.

Toimintaelokuvaa avokonttorissa – tanskalainen nykysirkusryhmä vaatii arkeen leikkimieltä

Suomessa vieraileva nykysirkusryhmä ei taivu tavallisiksi konttorirotiksi, vaikka estradina on avokonttori kalusteineen päivineen.

Nykysirkuksen pomo taiteen rahoituksesta: "Kyseessä on sukupolvikokemus – nuoret tekijät ja uudet taiteenlajit ovat jääneet nuolemaan näppejään"

Kaupunginteatteriverkostoa pitäisi harventaa. Maakuntatasolla alueen kaupunginteatterit pitäisi yhdistää ja kiertuetoimintaa lisätä. Tätä mieltä on Uuden sirkuksen keskuksen Cirkon toiminnanjohtaja Riku Lievonen.

Eri kaupunkien teattereita yhdistettävä, rahaa myös sirkukselle – Näin taiteentekijät räjäyttäisivät valtion kulttuurirahoituksen

Yle kysyi teatterin, tanssin, nykysirkuksen, orkesterin ja museon edustajilta, miten rahoitus pitäisi uudistaa. Miten rahoitetaan uudet taidemuodot?

Analyysi: Sirkustalo Cirko on maksanut kalliit oppirahat

Talousvaikeuksien kanssa painiva Cirko on toipumassa viime vuosien myllerryksestä, kirjoittaa Ylen kulttuuritoimittaja Jonni Aromaa.

Cirkon pomo ei hätkähdä talousvaikeuksia: "Tämä on pitkän matkan juoksua"

Helsingissä sijaitsevan Uuden sirkuksen keskuksen Cirkon talous on kuralla, mutta se ei hidasta talon tuoreen johtajan suunnitelmia.

Nykysirkuksen huippunimi The Ricochet Project Helsingissä: "Käsittelemme sitä, mitä maailmassa tunnetasolla tapahtuu"

Uuden sirkuksen Cirko-festivaalin avaa The Ricochet Projectin ylistetty teos Smoke and Mirrors. New Mexicon autiomaassa syntynyt fyysisesti virtuaalinen akrobatiaesitys käsittelee yksinäisyyttä ja eristäytyneisyyttä. Se antaa myös toivoa yhteyden löytämisestä.

Levoton ruotsalaislähiö puhdisti mainettaan sirkuksella

Tukholman lähistöllä sijaitsevasta Subtopiasta on tullut merkittävä pohjoismaisen nykysirkuksen keskus. Botkyrkan kunta on puhdistanut sillä mainettaan ongelmalähiönä.

Cirkolle uusi johtaja Helsingin juhlaviikoilta

Uuden sirkuksen keskuksen toiminnanjohtajaksi valittu Riku Lievonen tuo Helsingin juhlaviikoilta mukanaan kokemusta suurista sirkustuotannoista sekä ymmärrystä yleisön suuntaan tehtävästä työstä. Uusi johtaja haluaa nostaa nykysirkuksen arvostusta Suomessa.

Sirkus kiehtoo katsojia - yleisömäärä kasvoi kolmanneksella

Suomalaista sirkusta kävi viime vuonna katsomassa lähes 370 000 ihmistä. Suomalaiset sirkusryhmät esiintyvät jatkuvasti monilla kansaivälisillä festivaaleilla ja ulkonmaalaisilla näyttämöillä. Suomalaisirkusta tehtiin tunnetuksi mm. Aasiassa, Etelä- ja Väli-Amerikassa sekä Yhdysvalloissa.

Finnish contemporary circus draws crowds – but not public funding

The bad boys of Finnish contemporary circus, Race Horse Company, have performed hundreds of gigs abroad. The internationally renowned artists would offer more performances on home soil, but say it's simply not possible. Despite drawing sizeable audiences, contemporary circus attracts less financial support than traditional art forms.

Nykysirkusryhmän temput näyttävät helpoilta, mutta ovat kaikkea muuta

Cirko-festivaali kokoaa kotimaiset ja kansainväliset nykysirkuksen huiput Helsinkiin. Tapahtuman pääesiintyjä on kanadalainen ryhmä 7 Fingers. Sen esitys Traces on vauhdikas yhdistelmä akrobatiaa, skeittausta, tanssia ja teatteria.

Kaarina Gould jättää Uuden sirkuksen keskuksen toiminnanjohtajuuden

Uuden sirkuksen keskusta vuoden ajan johtanut Kaarina Gould siirtyy Cirkosta Live Nation Finlandiin kehitysjohtajaksi. Gould aikoo kuitenkin jatkaa aktiivista toimintaa nykysirkuksen parissa Cirkon hallituksen puheenjohtajana. Nykysirkuksen tulevaisuudennäkymät Suomessa ovat Gouldin mukaan erittäin hyvät.

Cirkon ex-pomo edistämään lukemista

Cirkon ex-toiminnanjohtaja Tomi Purovaara aloittaa Lukukeskuksessa vs. toiminnanjohtajana maaliskuun alussa. Hänet irtisanottiin uuden sirkuksen keskuksen johdosta viime huhtikuussa, kun Cirko oli ajautunut kriisiin.

Kaarina Gould Cirkon toiminnanjohtajaksi

Kaarina Gould on nimitetty Cirko – Uuden Sirkuksen Keskuksen toiminnanjohtajaksi. Sirkustaiteilija Jani Nuutinen aloittaa Cirkon taiteellisena neuvonantajana.

Vauvasirkuksessa pelleillään lasten kanssa

Cirkon sirkustyöpajassa ja Kupla & Kikatus -esityksessä tehdään sirkusta perheen pienimmille.

Mika Väyrynen Cirkon toiminnanjohtajaksi

Cirko - Uuden Sirkuksen Keskuksen uutena toiminnanjohtajan aloittaa elokuussa Mika Väyrynen.

Sirkusalan riidat herättivät valtion

Sirkustaiteen keskuksen Cirkon koko johto on jo vaihdettu. Rahoittajat haluavat selvityksen keskuksen viime aikojen toiminnasta.

Cirkon toiminnanjohtaja irtisanottiin

Uuden sirkuksen keskuksen Cirkon uusi hallitus antoi potkut keskuksen toiminnanjohtajalle Tomi Purovaaralle. Hallituksen uusi puheenjohtaja Julius Parikka sanoo, että syynä on luottamuspula.

Nykysirkus ylittää draaman rajat

Nykysirkuksen lavalla voi nähdä akrobatiaa, parkouria ja tanssia, mutta perinteiset klovnitkaan eivät ole poissuljettuja. Eläimet sen sijaan esiintyvät yleensä perinteisessä sirkuksessa.

Tanssitaidetoimikunta jakoi tanssin ja sirkuksen tuet

Valtion tanssitaidetoimikunta on jakanut yli 1,3 miljoonaa euroa tanssitaiteen edistämiseen. Suurimman potin, runsaat miljoona euroa saivat niin sanotut vapaan kentän tanssiryhmät toiminta-avustuksina. Myös sirkustaiteelle jaettiin tukea reilut puoli miljoonaa euroa.

Cirko-festivaalin pääesiintyjänä Cirkus Cirkör

Helsingin Suvilahden uusi CIRKO-keskus pääsee keskiviikkona näyttämöksi sirkusfestivaaleille. Kuudes Cirko-festivaali käynnistyy ruotsalaisen Cirkus Cirkörin vierailulla.

Modernin sirkuksen aika alkoi Helsingissä

Suomen ensimmäinen sirkusalan ammattilaiset yhteen kokoava keskus on avannut Helsingissä. Suvilahden vanhaan Kojehuoneeseen perustetun CIRKO-keskuksen päätehtävä on sirkusalan kehittäminen ja kansainvälisen yhteistyön lisääminen.

Sirkustaiteelle 450 000 euroa

Sirkustaidejaosto on jakanut tämänvuotiset sirkustaiteen kohdeapurahat, erityis- ja toiminta-avustukset. Sirkustaidetta tuettiin yhteensä 450 000 eurolla.

Suvilahden kaasukellojen kohtalo viimein ratkeamassa

Suvilahden kaasukelloista vastaava Helsingin kaupunki suunnittelee umpikuorisen kaasukellon kunnostamista tyhjäksi tapahtumatilaksi jo parin vuoden sisällä. Kaikki entisen voimalan alueen tilat saataneen käyttöön viidessä vuodessa.

Suomalaissirkus hurmaa Britanniassa

Suomalaisen sirkusryhmän Race Horse Companyn uusin esitys Petit Mal on saanut Britannian-kiertueellaan hyvän vastaanoton. Seuraavaksi Race Horse Company esiintyy festivaaleilla Belgiassa, Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa.

Sirkusfestivaali veti yleisöä katsomoiden täydeltä

Helsingissä viidettä kertaa järjestetty nykysirkusfestivaali Cirko houkutteli esityksiin reilut 4 200 kävijää. Suomalainen nykysirkus elää vahvaa nousukautta ja festivaali paisuu vuosi vuodelta.

Kotimainen nykysirkus kiinnostaa ulkomailla

Helsingin nykysirkusfestivaali Cirko tarjoaa tällä viikolla läpileikkauksen kotimaiseen sirkustaiteeseen, joka elää vahvaa nousukautta. Suomalainen sirkusta viedään yhä enemmän myös ulkomaille, missä täkäläistä tyyliä pidetään eksoottisena

Kavereita löytyy samalta sirkustrampoliinilta

Helsingissä parannetaan maahanmuuttajalasten kotoutumista sirkuksen avulla. Sirkuskeskus Cirkon sirkustyöpajassa Vuosaaressa voltteja hiotaan kuntoon viikko viikolta ja ylitetään omia rajoja.

Suvilahden muutos kulttuurikeskittymäksi alkaa sirkuksella ja Oranssilla

Kaasutehtaan entisestä kojehuoneesta tulee uuden sirkuksen keskus Cirko, jolla on kovat kansainväliset tavoitteet. Suvilahden tulevista vuokralaisista suunnitelmiaan esitteli tänään myös nuorten kansalaisjärjestö Oranssi.

Kaasutehdas muuttuu sirkuskeskukseksi Helsingissä

Helsingin Suvilahteen remontoidaan uutta sirkuskeskusta. Sen tarkoituksena on ratkaista nykysirkuksen suurin ongelma eli sopivien tilojen puuttuminen.

Nykysirkusfestivaali Cirko alkaa Helsingissä

Nykysirkusfestivaali Cirko alkaa tänään Helsingissä. Neljättä kertaa järjestettävä tapahtuma on kasvanut koko ajan, ja se on jo Pohjoismaiden suurin vuosittain järjestettävä nykysirkusfestivaali.

Toiminta-avustuksia vapaille teatteriryhmille yli miljoona euroa

Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituslain ulkopuolella oleville teattereille on myönnetty toiminta-avustuksia yhteensä 1 080 000 euroa. Valtion näyttämötoimikunnan myöntämä avustussumma on täsmälleen sama kuin viime vuonna, mutta nyt avustuksen saajia on 22 eli kaksi viimevuotista vähemmän. Tuen hakijoita oli 48.