Uusimmat artikkelit
Koli nostaa Lieksan maamme vetovoimaisimpien matkailukohteiden joukkoon
Tuoreimman Kotimaan matkailu -tutkimusraportin mukaan Lieksa on vetovoimaisuudessa sijalla kuusi. Edellä ovat vain Helsinki, Lappi, Tampere, Turku ja Kuusamo.
Kolin kylän uuteen hotelliin on etsitty työntekijöitä Thaimaata ja Filippiinejä myöten
Pohjois-Karjalan osuuskauppa on palkannut Kolille parikymmentä työntekijää Thaimaasta ja Filippiineiltä. Kotimaasta työvoimaa ei tahdo löytyä riittävästi.
Kolin tyhjillään olevan kylpylän omistajayhtiö hävisi oikeudessa Lieksan kaupungille
Kolin Lotus yhtiön ja Lieksan kaupungin välinen riita-asia vuokrasopimuksen purkamisesta on ratkaistu käräjäoikeudessa.
Kolille halutaan perustaa yksityinen hautausmaa – kolmen hehtaarin alueelle tulisi uurnanlaskupaikkoja ja tuhkansirottelualueita
Englantilaisen säätiön Suomen sivuliike haluaa luoda Räsävaaraan ympäristöystävällisesti hoidettavan luonnollisen hautausmaan.
Pohjois-Karjalan matkailumarkkinoinnin Visit Kareliassa kuohuu taas: Toimitusjohtaja Annamari Kärki irtisanoutui
Visit Karelian johdossa Kärki ehti toimia vain vuoden. Hän pettyi siihen, ettei maakunnasta löytynyt laajaa yhteistyön halua.
Kirkkohallitus myönsi pohjoiskarjalaisille seurakunnille korjausavustuksia lähes 700 000 euroa
Suurimman avustuksen, noin 400 000 euroa, saa Ilomantsin kirkon iso remontti. Kuusjärven kirkon peruskorjaukseen on myönnetty yhteensä 250 000 euroa.
Kolin jäätie suljetaan Pielisellä: tie oli käytössä noin kaksi kuukautta
Pielisen ylittävä jäätie on seitsemän kilometriä pitkä.
Kolin uuteen kylähotelliin tulee myös tislaamo – luvassa pontikkaa ja giniä
Helsinkiläinen yritys alkaa valmistaa Lieksassa alkoholijuomia, joiden pohjana ovat maakunnan marjat. Maakunta saa myös Koli-brändätyn viskin.
Kolin kylälle nousee kaivattuja, vakituiseen asumiseen tarkoitettuja asuntoja
Uuden rivitaloyhtiön rakentaminen Kolin kylälle alkaa huhtikuussa.
Tämä eksoottinen tie Suomessa on Euroopan pisin, mutta se voi kadota milloin tahansa
Pohjois-Karjalan Pielisellä on Euroopan sisävesien pisin jäätie. Suomen kansallismaisemassa kulkeva väylä käy ilmastonmuutoksen myötä vuosi vuodelta harvinaisemmaksi.
Kolin matkailualue on Pohjoismaiden paras ulkoilukohde
Palkinto julkistettiin kansainvälisillä matkailumessuilla Berliinissä. Tittelistä kilpailivat muun muassa tanskalainen Sønderjyllandin alue sekä kotimainen GoSaimaa.
Pieliselle tulee risteilyalus, joka liikkuu Vuonislahdella ja Kelvänsaarella
Kesän kiihkeimpänä matkailukautena risteilyjä Pielisellä on neljä päivässä.
Lieksa vahvistaa matkailukohteitaan uusilla kaavoilla – esimerkiksi hotelleja voidaan rakentaa tulevaisuudessa lisää
Uudet kaavat koskevat muun muassa Kolin kylää ja Ruunaan koskialuetta.
Vaarojen Maratonille ilmoittautuminen avautuu sunnuntaina
Tänä vuonna starttipaikkoja on jaossa 1 300 osallistujalle. Suosituin matka on 43 kilometriä.
Kolin kylän uusi hotelli on valmis juhannuksena
Kylähotellin yhteistyökumppanina aloittaa ohjelma- ja välinevuokrauspalveluyritys Polar Adventures.
Kolin suosio piti, vaikka kansallispuistojen kävijämäärät vähenivät huippuvuodesta 2021
Lieksan Kolilla vieraili 251 000 ihmistä, mikä jää vain kaksi prosenttia vuoden 2021 ennätyslukemasta.
Retkipaikka on valittu Kolin luontokeskus Ukon palvelutoiminnan uudeksi kumppaniksi
Metsähallitus kilpailutti luontokeskuksen toiminnan järjestämisen syksyllä. Retkipaikka toimii kumppanina seuraavat viisi vuotta.
Kolin uusi hotelli on jo harjakorkeudessa – henkilökuntaa on etsitty ulkomaita myöten
Ensi kesänä avautuvassa hotellissa on 130 huonetta ja lähes 400 vuodepaikkaa.
Laskettelukausi Kolilla alkaa lauantaina 3. joulukuuta – aluksi käytössä on kaksi rinnettä
Laskettelukausi lähestyy Lieksan Kolilla. Pakkassää on mahdollistanut rinteiden lumettamisen ja kausi käynnistyy viikon kuluttua.
Laskettelukeskukset syynäävät sähkön käyttöään - jos sähkökatkoja tulee, Tahkolla ei pärjätä varavoimalla toisin kuin Mustavaaralla
Energiakriisi vaikuttaa laskettelukeskusten sähkön käyttöön. Rinneyritykset käyvät läpi energian kulutustaan ja etsivät säästön paikkoja. Mahdolliset sähkökatkot lisäävät yrittäjien epävarmuutta.
Kolin leirintäalueesta ei ole tullut yhtään ostotarjousta
Lieksan seurakunnan tuorein yritys myydä omistamansa leirintäalue Pielisen rannalla Loma-Kolilla näyttää työläältä. Seurakunta jatkaa alueen myyntiaikaa verkkohuutokaupassa marraskuulle.
Kolin kylän vesihuolto Lieksan kaupungin käsiin
Kolin vesiosuuskunta on liittymässä osaksi Lieksan vesilaitosta vuoden 2024 alussa. Kaupunki katsoo, että muutos takaa kylän kehittämisen.
Kolin pysäköintialueiden kunnostus on alkanut Lieksassa
Ylä-Kolin pysäköintialueilla tehdään asfaltointitöitä. Ukko-Kolin rinteiden pysäköintialue on suljettu liikenteeltä marraskuun loppupuolelle saakka
Riveria kouluttaa eräoppaita Nurmeksessa ja Lieksan Kolilla – tavoitteena opastaitojen lisäksi vahva alueen tuntemus
Molemmissa koulutusryhmissä on toistakymmentä opiskelijaa. Koulutukset kestävät ensi vuoden loppuun.
Kolilla muhii erikoinen kiista kylpyläyrittäjän ja Lieksan kaupungin välillä – kaupunki on haastettu oikeuteen rakentamisen jarruttamisesta
Koli Lotus Oy haluaa kunnostaa suljettuna olevan kylpylän ja rakentaa kylpylän viereen hotellin. Lieksan kaupunki on kuitenkin irtisanonut vuokrasopimuksen tontista, jolle hotelli piti rakentaa.
Kolin uuden hotellin rakennustyöt etevät aikataulussaan Lieksassa
Pohjois-Karjalan Osuuskauppa kertoo, että nelikerroksinen hotelli on tarkoitus avata Kolin kylän keskustassa heinä-elokuussa 2023.
Kolin sataman läheisyyteen aletaan rakentaa pysäköintialuetta syksyllä
Sataman tukiparkin toivotaan helpottavan koko Kolin alueen pysäköintiruuhkaa.

Kansallispuistojen säännöt eivät ole kaikille kävijöille selviä Kolilla – yksi yleisimmistä rikkeistä liittyy koiriin
Puistonvalvojien ja erätarkastajien säännöllisillä valvontakierroksilla pidetään yllä kansallispuistojen pelisääntöjä. Sakko rapsahtaa tavallisimmin luvattomasta nuotiosta.
Kolilla kitketään vastikään kiellettyä kurtturuusua
Kurtturuusun kasvatuskielto astui voimaan viime viikolla. Kolin kansallispuiston vierestä hävitetään vieraslajeja talkootyöllä.
Useat kansalaisjärjestöt vastustavat Kolin kansallispuiston kupeeseen myönnettyä malminetsintävarausta
Järjestöjen mukaan luvan saaneen yhtiön taustat ovat kyseenalaiset.
Kolin uuden hotellin rakentaminen on alkanut – ensimmäisenä raivataan puustoa
Pohjois-Karjalan Osuuskaupan uuteen nelikerroksiseen hotelliin tulee sähkö omasta aurinkovoimalasta.
Turvallisuus Heinävedellä paranee pian, kun hälytyksiin kiitää maakunnan ensimmäinen huippuvarusteltu pelastusambulanssi
Heinävesi saa Pohjois-Karjalan ensimmäisen raskaan pelastusambulanssin vielä tänä keväänä. Kyse on suuresta ajoneuvosta, johon mahtuu perinteisen sairaankuljetuksen lisäksi palokunnan varustusta.
Koli on vuoden 2021 matkailualue
Lieksan Koli sai arvioinnissa selvästi parhaat yhteispisteet. Toiseksi tuli Jämsä, jossa sijaitsee Himos. Kolmannen sijan vei Pelkosenniemen kunta.
Suomen kansallismaisemiin rakennetaan nelikerroksinen hotelli kymmenillä miljoonilla – työt Kolilla alkavat jo huhtikuussa
Pohjois-Karjalan Osuuskaupan hotellihankkeen hinta-arvio on noin 20 miljoonaa euroa. Hotelli pyritään saamaan avatuksi vuoden 2023 kesällä.

Uusi kaava herättelee Kolia Ruususen unesta – ensimmäistä kertaa Lieksa ja Juuka kehittävät aluetta yhdessä
Juuri hyväksytty osayleiskaava luo puitteet matkailu- ja asuinrakentamiselle sekä maan käytölle Kolin kansallispuiston lähialueella Lieksassa. Juuan puolelta on mukana Ahmovaaran kylä.
Euroopan sisävesien pisin jäätie on vesittymässä lumisateisiin – tuskastunut urakoitsija harmissaan turistien ja paikallisten puolesta
Seitsemän kilometrin mittaisen Pielisen jäätien tekeminen on ollut tänä talvena hankalaa runsaslumisuuden vuoksi. Tiellä on suuri merkitys järven molemmin puolin – muun muassa turisteille.

Matkailun masterplan: Bomban ja Hyvärilän alueelle voisi rakentaa rutkasti lisää majoituskapasiteettia
Alueelle on valmistunut masterplan eli pitkän tähtäimen kehittämissuunnitelma, joka ulottuu vuoteen 2035 saakka.

Kolin vuosia kestänyt kaavoitustyö etenee syksyn mittaan
Lieksan ja Juuan yhteistyönä syntyvä Kolin alueen kaavoitus saavuttaa virstanpylväitä syksyllä. Nyt nähtävillä on isoja linjoja piirtävä strateginen kaava, myöhemmin tarkempi osayleiskaava.
Koli jatkaa maakunnan luontomatkailun kärkikohteena – muissa luontokohteissa kävijämäärät laskivat viime vuodesta
Kolin käyntimäärissä oli kasvua erityisesti keväällä. Myös kesäkuu oli viime vuotta vilkkaampi. Heinäkuussa kansallispuistoissa oli puolestaan viime vuotta rauhallisempaa. Pohjois-Karjalan muiden luontokohteiden käyntimäärät laskivat viime vuodesta, mutta olivat yhä korkeammalla tasolla kuin sitä edeltävinä vuosina.
Lieksan kaupunki ja PKO suunnittelevat maa-alueiden vaihtokauppaa Kolilla – tähtäimessä uusi hotelli
Vaihtokaupassa Lieksan kaupunki saisi Loma-Kolilta noin 8,5 hehtaarin maa-alueen, joka sisältää muun muassa entisen laskettelurinteen parkkialueineen. PKO puolestaan saisi noin 2 hehtaarin kokoisen maa-alueen Kolin kylältä Sale-myymälän välittömästä läheisyydestä.

Savolaiset ja karjalaiset vinkkaavat matkailukohteita toisilleen – kaikki myöntävät tuntevansa huonosti naapurimaakuntaa
Koli on tuttu pohjoissavolaisille ja Tahko pohjoiskarjalaisille, samoin maakuntakeskukset tiedetään. Tunnetuimpien kohteiden jälkeen naapurimaakunnan tuntemus on melko hataraa, myös matkailualan ihmisille. Omat erikoisuudet tunnetaan paremmin.
Kolin parkkipaikkapula jatkuu – uuden pysäköintialueen rakentaminen viivästyy valitusten takia
Lieksan kaupunki ja Metsähallitus olivat suunnitelleet uutta pysäköintialuetta Ylä-Kolille. Hankkeesta on jätetty valitus Itä-Suomen hallinto-oikeuteen. Käsittelyaikojen takia pysäköintialueen rakentaminen viivästyy.
Metsähallitus korjaa tänä kesänä satoja luontokohteitaan – kansallispuistojen kunnostukseen ennätysmäärä rahaa käytössä
Kansallispuistoja kunnostetaan tänä kesänä ennätyksellisen paljon. Metsähallituksella on varattuna kolminkertainen euromäärä puistojen remontteihin normaalivuosiin nähden. Lähtökohtana kunnostuksissa on turvallisuus ja luonnon kestävyys.
Vaeltajien suosima retkeilykeskus paloi maan tasalle Kolilla – vaikuttaa myös kansallispuistossa retkeilevien juoma- ja ruokahuoltoon
Kiviniemen retkeilykeskuksen päärakennuksen tulipalo vaikuttaa Kolin retkeilijöiden palveluihin. Majoitus- ja saunatilat kuitenkin säästyivät. Palovahinkojen raivaustyöt ja uudelleen rakentaminen voi alkaa, kunhan poliisitutkinta on saatu päätökseen.
Tällainen on 13 hiihtokeskuksen pääsiäinen: vilskettä tiedossa, mutta hotelleissa riittää tyhjiä huoneita
Koronatilanne ei tänä vuonna vaikuta hiljentävän hiihtokeskusten pääsiäistä.
Kolin tulevaisuuden piirtävä kaava saa sekä kehuja että kritiikkiä: "Länsirinteestä tulee kuin Rukan rinteet, yhtä täyteen rakennettu"
Kaavaluonnos mahdollistaa jopa 25 000 uuden vuodepaikan rakentamisen kansallispuiston tuntumaan.
Hiihtolomalaiset päättävät viime tingassa reissuistaan – nilsiäläisperhe viettää koronasulun takia kylpylälomaa eri paikassa kuin piti
Lähikohteet houkuttelevat paikallisia lomailijoita, kun koronarajoituksen tiukentuivat osassa muuta maata.
Kolin huussit täyttyivät kävijäryntäyksen seurauksena – kansallispuisto joutui luopumaan kompostikäymälöistä
Kolilla jouduttiin lopettamaan käymäläjätteen kompostointi, koska ulostetta tulee liikaa.

Petkeljärven pieni kansallispuisto on kiinnostanut suurta ihmisjoukkoa
Koli on edelleen Pohjois-Karjalan suosituin luontokohde.
Koronatartunnan saanut vietti Kolilla viime lauantaina pitkän päivän – Siun sote: laajempi leviäminen mahdollista vain tunnin ajan
Ylen tietojen mukaan koronavirustartunnan saanut henkilö vietti suositun matkailukohteen alueella useamman tunnin.