Uusimmat artikkelit
Tampereen teatterin näytelmän päätähti vaihtuu viime hetkellä
Sivuun jäävän Matti Onnismaan korvaa Ville Majamaa.
Spedelle naiset olivat koristeita ja Loiri korvaamaton – viihteen moguli oli hermostunut ketjupolttaja ja kunnianhimoinen visionääri
Aleksi Delikourasin ohjaama elokuva on nuoren sukupolven tulkinta siitä, miltä tuntui olla Spede Pertti Pasanen ennen uran huippuvuosia.
Teatterikorkeasta Neumannin saappaisiin – tässä ovat Dingo-elokuvan näyttelijät
Ensi vuonna ensi-iltansa saavassa Levoton Tuhkimo -elokuvassa nähdään nuori näyttelijäkaarti.
Hannu-Pekka Björkman otti pitkän virkavapaan Kansallisteatterista: ”Tuli sellainen olo, että jos en poistu näyttämöltä, en opi lisää”
Tauko teatterista sai Björkmanin innostumaan uudella tavalla taiteesta. Elokuvaroolien tekeminen on myös monella tapaa helpompaa kuin teatterin.
Aki Kaurismäki Ylen haastattelussa: ”Kun viimeisiä viedään, ei ole aikaa tuhlattavaksi”
Suomen tunnetuin ohjaaja teki elokuvan rakkaudesta ja alkoholismista.
Kollegat Pekka Laihosta: ”Tarkka, tulisieluinen ja omistautunut”, Santeri Kinnunen ja Riitta Havukainen muistelevat
Yli 20 vuotta teattereiden lavoilla yhdessä näytelleet Laiho ja Kinnunen asuivat hetken aikaa naapureina. Kinnunen muistaa Laihon hienona ja äärimmäisen karismaattisena näyttelijänä.
Kansalaisaloite vaatii verkkokalastuksen kieltämistä saimaannorpan levinneisyysalueilla heinäkuun loppuun saakka
Aloitteessa ehdotetaan, että myös muikkuverkkojen rajoitusaika olisi sama kuin muiden norpalle vaarallisten kalastusverkkojen.
Rakastitko, Vesku? -audiodraamasta tuli kuuntelijoiden kesähitti – sarjalla yli 1,1 miljoonaa käynnistystä Yle Areenassa
Audiodraama rikkoi miljoonan käynnistyksen rajan vain reilussa viikossa.
Näyttelijä Miia Nuutila palasi tuttuun kaupunkiin: ”Olen oikea romantikko”
Ammattinäyttelijöille kesäteatterin tekeminen antaa kevennystä tavalliseen arkeen, ja parhaimmillaan näytösten ohella voi saada makua lomatunnelmista.
Näyttelijä Pyry Kähkönen kuulostaa hämmentävästi Vesa-Matti Loirilta – testaa tunnistatko, kumpi on kumpi
Ylen Rakastitko, Vesku? -audiodraaman ensimmäinen osa on kerännyt jo yli 100 000 kuuntelukertaa Areenassa. Loiria esittää näyttelijä Pyry Kähkönen.
Luuletko tietäväsi Vesa-Matti Loirista kaiken? Jos vastasit kyllä, tämä Suuri Vesku-visa on juuri sinulle
Tämä tietovisa sisältää 30 kysymystä Vesa-Matti Loirin poikkeuksellisesta elämästä. Vastaa kysymyksiin ja katso, oletko todellinen Vesku-tietäjä!
Tiesitkö nämä faktat Vesa-Matti Loirin elämästä: Teki alaikäisenä hengenvaarallisen stuntin ja voitti kaatumisen suomenmestaruuden
Jo lapsena esiintymistä rakastanut Vesa-Matti Loiri tuli tunnetuksi Jatkoaika-ohjelmasta.
Tältä näyttää Riku Nieminen Spede Pasasena – elämäkertaelokuvan virallinen traileri julki
Odotettu Spede-elokuva on kunnianosoitus 1960-luvun elokuvantekijöille. Spede Pasasta näyttelee Riku Nieminen, Vesa-Matti Loiria Aku Sipola.
Näyttelijäntaiteen professori Elina Knihtilä huomasi parin vuoden opettamisen jälkeen, että on opettanut täysin väärin
Elina Knihtilä on toiminut Teatterikorkeakoulun näyttelijäntaiteen professorina 10 vuotta. Hän pääsi itse kouluun aikanaan kolmannella yrittämällä. Kun muut jo opiskelivat, hän oppi toista kautta.
Franzénia näytellyt Olavi Angervo, 19, pääsi Teatterikorkeakouluun: ”Tajusin kokeen kolmannessa vaiheessa, että nyt mä muuten meen sisään”
Elokuvien ja TV-sarjojen roolittajat arvostavat eri murteiden hallitsemista. Kansainvälisestä urasta haaveilevalle näyttelijälle myös vieraan kielen osaaminen on kovaa valuuttaa.
Näyttelijä Mimosa Willamon kesään kuuluu rikossarjan kuvaukset Hangossa, mutta muutakin ehtii: ”Mun kesän tekee landeilu”
Näyttelijän kesä kuluu pääosin kuvauksissa Hangossa. Puoli seitsemän -kesähaastattelussa hän valitsi tekemistä myös katsojien laatimasta listasta. Willamon kesä-ämpärivalinnat näet jutun lopusta.
Nainen tähtien takana – Minna Sorvoja on nähnyt Suomen muuttuvan televisiossa ja elokuvissa
Kulttuurivieras Minna Sorvoja näkee aitiopaikalta, miten suomalainen yhteiskunta muuttuu. Pitkän uran tehnyt roolittaja iloitsee siitä, että elokuvissa ja tv-sarjoissa kerrotaan nyt entistä moninaisempia tarinoita.
Kaurismäen Alma-koira sai Cannesin Grand Prix’n roolisuorituksestaan: ”Kurinalainan ja lahjakas kollega”, kommentoivat elokuvan muut tähdet
Cannesin elokuvajuhlilla järjestettiin perjantai-iltapäivänä perinteinen Palm Dog -seremonia, jossa palkittiin parhaat koiranäyttelijät.
Kuuluisa ravintola halusi kunnioittaa Vesa-Matti Loirin muistoa – lisäsi seinälleen laatan ja listalleen läskisoosin
Ravintola Eliten kanta-asiakkaisiin kuulunut Vesa-Matti Loiri sai muistolaatan legendaariseen taiteilijapöytään. Myös Loirin lempiannosta tarjoillaan nyt ruokalistalla.
”Elokuvan saama suitsutus tuntuu huikean hyvältä” – Kaurismäen päätähdet Pöysti ja Vatanen arvostavat ohjaajan tinkimättömyyttä
Kaurismäen huumori ja humanismi ylittävät kieli- ja kulttuurirajat, sanovat pääosanäyttelijät Alma Pöysti ja Jussi Vatanen.
Teatterinjohtaja ja ohjaaja Mikko Majanlahti on kuollut
89-vuotiaana menehtynyt Majanlahti oli suomalaiselle yleisölle tuttu kasvo myös näyttelijänä.
Kuolema on kulkenut näyttelijä Anssi Niemen, 32, vierellä pienestä pitäen – ja se on tuonut perspektiiviä elämään
Miten tulla siksi, mitä on? Kulttuurivieras Anssi Niemen tie näyttelijäksi on kulkenut kiusaamishelvetin, surun ja menetysten kautta. Provokatiivisessa esityksessään hän kuvaa sisäistettyä homofobiaa.
Amanda Pilkkeellä oli 22-vuotiaana takana jo kymmenen vuotta näyttelijän uraa – sitten hän ei enää pystynyt siihen työhön
Jo 11-vuotiaana uransa aloittanut Pilke nähdään jälleen kameran edessä. Uusin roolityö on pääosa 1990-luvun alun pankkikriisistä kertovassa sarjassa.
Sarjoista ja elokuvistakin tuttu Tuula Väänänen on Vuoden teatterinäyttelijä – ”Tätä työtä tehdään niin kauan kuin henki pihisee”
Oululaisnäyttelijä Tuula Väänänen palkittiin roolistaan En päässyt Juliaksi -esityksessä.
Analyysi: Mies ja nais -etuliitteet lensivät roskiin, mutta Jussien uusi palkintojärjestelmä vaatii vielä hiomista
Kotimaisen elokuvan Jussi-palkinnot jaetaan ensi kertaa sukupuoleen katsomatta. Yksi uusista sarjoista tuo mieleen Hymypatsas-instituution, kirjoittaa kulttuuritoimittaja Jonni Aromaa.
Teatterisyksy tuo Lahteen Tootsie-musikaalin Suomen kantaesityksenä
Oscar-palkittuun elokuvaan perustuvalla musikaalilla olisi ollut muitakin ottajia. Lahti ehti ensin.
Yli 40 leffan konkari Kari-Pekka Toivonen näyttelee draamatrillerissä Tuomasta, mutta muistaako hän, milloin hän oli Kari
Näyttelijä Kari-Pekka Toivonen liikkuu viimeisimmässä roolissaan entisenä poliisina Raumalla. Rooleja on mahtunut uran varrelle valtava määrä. Testasimme, kuinka hyvin ne ovat mielessä.
Savukoskelaislähtöinen Emma Kilpimaa aloitti uransa Konkelona ja päätyi Huonoksi naiseksi – unelmien rooli olisi silti karvainen peikko
26-vuotiaan Emma Kilpimaalle elokuvanteko pohjoisessa tuo kotikenttäedun. Kilpimaan toi takaisin pohjoiseen kipakan pikkusiskon rooli Miia Tervon uudessa Ohjus-elokuvassa.
Satu Silvoa luullaan vahvemmaksi kuin hän on: ”Ihminen voi olla kaikenlaista samaan aikaan”
Kulttuurivieras Satu Silvo selviää vastoinkäymisistä, koska ei jää vellomaan menneeseen. Näyttelijä pääsee syvistä vesistä takaisin tasamaalle vaikka keskittymällä kompostoinnin saloihin.
Näyttelijä Ossi Ahlapuro on kuollut
Ossi Ahlapuro kuoli sairaalassa sunnuntaina 29. tammikuuta. Hän sairasti syöpää.
Näyttelijä Riitta Havukainen kunnioittaa Elokapinan aktivisteja ja kannustaa nuoria – "Eläkää rohkeasti ja puolustakaa teille tärkeitä asioita”
Fakta homman Hansu, Paratiisin Hilkka ja Havukaisen Riitta.
Kullannuput saa toivottua jatkoa – näyttelijäkaartiin liittyy Aamu Milonoff
Suosittu ja kriitikoiden ylistämä komediasarja Kullannuput palaa kymmenen uuden jakson voimin 30. tammikuuta. Luvassa on jälleen pirskahtelevan poksahtelevaa komediaa ja visuaalista silmäkarkkia.
Ihmisoikeusaktivisti Ujuni Ahmedille Suomi-palkinto
Tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen (kesk.) jakoi 15 000 euron Suomi-palkinnot Ahmedin lisäksi viidelle taiteilijalle, yhdelle galleristille sekä kaupunkifestivaalille.
Vuoden elokuvanäyttelijän palkinto Emma Kilpimaalle – ”Kun itse on ollut 19-vuotias syrjäkylällä, niin pystyi ammentamaan omasta elämästä”
Näyttelijäliitto valitsi vuoden elokuvanäyttelijäksi Savukoskelta lähtöisin olevan Emma Kilpimaan. Kilpimaa aloitti näyttelemisen jo lapsena kotipaikkakuntansa harrastajateatterissa.
Näyttelijöiden kolmen kärjessä Jukka Puotila – kirjailijoista Miika Nousiainen ja Tommi Kinnunen ylsivät huimiin tuloihin
Kari Ketonen kaksinkertaisti tulonsa, myös Mikko Leppilammella pyyhkii hyvin. Moni elokuva-alan ammattilainen kasvatti tulojaan Aku Louhimiehen tavoin. Kirjailijoista eniten ansaitsivat dekkaristit ja Mauri Kunnas.
Elämäni Biisissä muisteltiin Vesa-Matti Loiria - yllätysesiintyjänä Martti Suosalo
Elämäni Biisissä muisteltiin Vesa-Matti Loiria.
Lapsuuden fantasialeffa sytytti Jere Koistisen palon elokuviin – ohjaajan uutuuselokuvassa nähdään Janni Hussi ja Julia Robertsin veli
Elokuvaohjaaja Jere Koistiselle kotiseudut ovat tärkeitä, ja siksi elokuvaa on kuvattu myös Saimaan rannoilla Pohjois-Savossa.
Kari Heiskanen löytyi Fuengirolasta ja Kuopiosta – sivuosa Paratiisi-sarjassa tyydytti ohjaajan kaipuun kameran eteen
Kari Heiskanen hävisi pääkaupungin kuplasta. Hän siirtyi Kuopion kaupunginteatteriin. Siirtolaisuudesta kertova Huomenna minä lähden on menestys. Heiskanen palasi kameran eteen Paratiisi-sarjassa.

Viihdyttäjäksikin itseään tituleeraava Roope Salminen lopetti juomisen runsaat tuhat päivää sitten
Alkuvaiheessa päätöksessä pysyminen vaati raittiiden päivien, jopa minuuttien laskemista.
Haminassa kuvattu Mies joka kuoli -sarja voi päästä kansainväliseen levitykseen – viihdejätti hankki oikeudet
Viihdeyhtiö Fifth Season on tehnyt sarjan tuotantoyhtiöiden kanssa sopimuksen, joka antaa sarjalle maailmanlaajuiset levitysoikeudet.
Miksi huono tuuli tarttuu helpommin kuin hyvä, ihmettelee näyttelijä ja kouluttaja Jaana Saarinen ja haluaisi pistää kuriin työpaikkojen huokailijat
Näyttelijä Jaana Saarisen mielestä on ihan ok olla ujo.
Sara Melleri herättää henkiin lama-Suomen seksipommin – Kikka! ei ole näköispatsas, vaan fantasia vahvasta naisesta miehisellä alalla
Sara Melleri ryhtyi Kikaksi keskellä pandemiaa. Ensi-iltaan vasta nyt tulevan Kikka!-elokuvan rooliin hän valmistautui laatimalla soittolistan. Niitä on kaikkiin elämäntilanteisiin.
Elämäni Biisissä vietettiin klassikoiden iltaa – mukana muun muassa Katri Helena ja Ilmari Saarelainen!
Keneltä jäi matkalaukku Berliiniin? Millainen on laulajalegendan elämän tärkein kappale? Elämäni Biisi kajahti jälleen suorana lähetyksenä Tampereelta.
Jani Tolin maalasi helsinkiläiselle terassille Vesa-Matti Loiria esittävän muraalin – kuva peräisin kulttilevyltä, jonka tekotapa puhuttelee
Ravintolan terassille tehty seinämaalaus on taiteilijan mukaan kunnianosoitus ihmiselle, jonka kanssa hän teki takavuosina "kaikenlaista jännää."
Minkä Apulannan kappaleen Vesa-Matti Loiri esitti Vain elämää -ohjelmassa ja kuinka monessa Turhapuro-elokuvassa hän esiintyi? Testaa tietosi
Paljonko tiedät Vesa-Matti Loirin urasta? Testaa.
Taiteilija Vesa-Matti Loiria muistellaan Ylellä – Vesala, Erkki Alaja ja Esko Roine sekä muita läheisiä mukana suorassa lähetyksessä
Vesa-Matti Loirin uraa muistellaan TV1:ssä la 20.8. klo 21.
"Vesa-Matti Loiri antoi paljon enemmän kuin otti", muistelee turkulaiskollega – kuuntele haastattelu värikkäistä teatterielämän käänteistä
Turun kaupunginteatterista eläkkeelle jäänyt näyttelijä Tapio Kouki muistelee suurella kunnioituksella Vesa-Matti Loiria, jonka kanssa hän sai jopa jakaa pukuhuoneen 1970-luvulla.
Vesa-Matti Loirin laihialainen pikkuserkku ei koskaan tavannut viihdelegendaa, mutta omistaa hänestä lapsuuskuvia: "Hän on ollut jo pikkupoikana itsensä näköinen"
Pikkuserkku Marja-Liisa Pensas pitää Loirin lauluääntä yhtenä ylitse muiden. Pensaan poika Juha Pensas taas arvostaa viihteen monitaituria erityisesti näyttelijänä.
Vesa-Matti Loiri juoksi junan perässä huutaen äitiä, ja se teki hänestä kuuluisan – "Harvoin näkee niin vahvasti tehtyä työtä", ylistää asiantuntija
Vesa-Matti Loiri nousi tähteyteen Oulussa 1960-luvun alussa kuvatusta Pojat-elokuvasta. Oulun elokuvakeskus ry:n toiminnanjohtajan mukaan loppukohtauksesta on tullut legendaarinen sen dramaattisuuden sekä taitavan ohjaustyön vuoksi.