Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Potkuri vetisen luistelukentän päällä.

Leuto sää teki Oulussa kepposet: luistinkentät on taas suljettu, tekojäät ovat auki

Nopeasti lämmennyt sää sulki luonnonjääluistelukentät Oulussa. Ne pyritään saamaan taas auki viikonlopuksi.

Luistelijoita pateniemen luistinkentällä.

Oulussa luistelukentät ovat kiinni suojasään takia, hiihto-olosuhteetkin ovat haastavat

Ainaostaan Raksilan ja Pateniemen tekojääkentillä voidaan pitää jää luisteltavassa kunnossa.

Kahdet luistimet jäällä.

Raumalle suunnitellaan uutta tekojäätä – keskustaan tulisi mailaton luistelualue

Raumalla on ennestään tekojäät Lähdepellolla ja Raumanmerellä.

Jääkone ajaa Lippumäen tekojääradalla Kuopiossa.

Kuopion Lippumäen tekojään jäädyttäminen on alkanut

Sään suosiessa kentälle pääsee luistelemaan ensi viikolla. Kentän jäähdytysputkistoon on pitänyt lisätä jäähdytysliuosta, koska kesällä tehdyissä huoltotöissä putkistoon jäi ilmaa.

Luistelijan jalat jääkentällä.

Lempäälän Hakkarin tekojäärata viivästyy valituksen takia

Kunta on joutunut keskeyttämään kilpailutuksen. Tekojäälle päästään näillä näkymillä vasta vuoden kuluttua.

Akilles bandyspelare tränar på dålig is.

Tekojääradan jäädytys aloitettu Porissa

Rata on tarkoitus saada valmiiksi ensi viikon aikana. Yleisövuorot alkavat ensi viikon loppupuolella.

Kisapuiston kentälle on laskettu 150 kuutiota vettä, jonka jäädyttäminen on aloitettu.

Lappeenrannan todennäköisesti talven ainoan tekojään jäädyttäminen alkoi Kisapuistossa – sähköä ei säästellä, kun tekojäätä tehdään

Kimpisessä, Joutsenossa ja Voisalmessa luistellaan luonnonjäillä tänä talvena, mikäli talvi tulee ja pakkanen puree.

Kaksi miestä seisoo tyhjällä kentällä jääkiekkomailat vastakkain.

Harrastajat joutuvat vielä odottamaan tekojäälle pääsyä – jäädyttämisen lämpötilarajaa on laskettu, kun Tampere suitsii energiankäyttöä

Kaupunki saa jo palautetta energiansäästötoimistaan. Uimahallien saunoista tuli palautevyöry.

Jääpallo mailan päällä Varkauden Kämärin tekojääradalla.

Luistelukausi alkoi Oulun tekojääradoilla – viikonvaihteessa Raksilassa perinteinen jääpalloturnaus

Luistelukausi ulkokentillä on Oulussa alkanut, kun Raksilan ja Patenimen tekojääradat avattiin yleisölle koulujen syysloman alla. Viikonvaihteessa Raksilassa pelataan jääkiekkoliiton perinteisen Suomen cupin osaturnaus.

Hiihtäjä Lappeenrannan ensilumenladulla.

Etelä-Savossakin päästään pian hiihtämään ja luistelemaan

Säilölumelle ja tekojäälle pääsee urheilemaan jo paljon ennen kunnon lumia ja pakkasia.

luistelukenttä Hämeenlinnan torilla

Hämeenlinnan tori jäänee ensi talvena ilman luistelukenttää

Luistelukentästä luopumisen perusteluina tänä talvena ovat talouden tasapainottaminen ja sähkönsäästötavoitteet.

Veikkausliigan mestaruusottelu Kupittaan loppuunmyydyllä stadionilla

Turun Kupittaalle suunnitellaan noin neljän miljoonan tekojäärataa

Kesällä kenttää voisi käyttää muun muassa kenttälajeihin tai tapahtumien järjestämiseen.

Mies luistelee Luistelumadolla.

Turku aikoo asvaltoida Kupittaan kolmoskentän – alueelle kaavaillaan jäärataa ja tapahtumia

Aluetta voisi käyttää myös parkkipaikkana suurten tapahtumien yhteydessä.

Havainnekuva ilmasta, nykyinen jäähalli ja urheilukenttä, kuvaan lisättu tekonurmi- ja luistelukenttä.

Lempäälä rakentaa odotetut ulkoliikuntapaikat: tekojäärata ja tekonurmikenttä Hakkariin

Pitkään ajettu hanke on hyväksytty Lempäälän kunnanvaltuustossa. Uudet ulkoliikuntatilat sijoittuvat jäähallin ja urheilukentän viereen.

Mies jäähallin vitriinien edessä

HPK haluaa tekojääradan Hämeenlinnaan – "Antaa mahdollisuuden laajalle joukolle nuorisoa harrastaa"

HPK:n tavotteena on saada kaupunginvaltuusto tekojääradan kannalle. Seura on myös pieneltä osalta valmis kattamaan jääurheilupaikan rakentamiskustannuksia.

Luistelijoita Oulun Pateniemessä.

Luonnonjääluistelukenttien huoltaminen jää kesätauolle Oulussa, tekojäät pyritään pitämään auki huhtikuun alkuun

Lämmin kevätsää on johtanut siihen, että luonnonjääkentät eivät jäädy yöpakkasilla tarpeeksi. Vain tekojäillä voi luistella nyt Oulussa.

Tapaninpäivän luistelut Brahenkentällä Helsingissä.

Odotus on päättynyt: Brahenkenttä on avautunut viimeinkin luistelijoille

Brahenkentän korjaustyöt venähtivät alkuperäissuunnitelmasta, eikä ihan valmista ole vieläkään.

Nainen laittaa luistimia jalkaan Malmin lentokentän luistinradan reunalla.

Tämä työ vaatii rakkautta lajia kohtaan: Helsingistä löytyy nyt yli 100 luistelukenttää ja se on Teemu Suviojan kaltaisten konkarien ansiota

Pääkaupungissa on tällä hetkellä pitkälle yli sata luistelukuntoista jäätä, joista yhdeksän on tekojäitä.

Kirkas valo palaa liikuntakentän laidalla.

Pori: Liisantorin tekojään mailattomuudesta tullut pääosin myönteistä palautetta

Osa porilaisista jääkiekkoharrastajista on arvostellut sitä, että Liisantorin tekojäälle ei pääse lätkimään mailoilla. Porin sivistystoimi sanoo, että mailattomuudesta on pääosin tykätty.

Varkauden Kämärin tekojää teki tepposet ja halkesi joulupakkasilla. Perinteinen tapaninpäivän ottelu jäi näin pelaamatta.

"Vahva perinne velvoittaa" – WP 35 katsoo jo ensi vuoteen, vaikka vaikea jääpallokausi on vasta puolessaan

Varkauden WP 35 pelaa jääpallokautta jumbosijalla. Joukkue rakennettiin syksyllä lainapelaajien turvin. Tästä huolimatta Varkaudessa katsotaan luottavaisesti tulevaan.

luistimet

Lähdepellon uusi tekojääkenttä avataan luistelijoiden käyttöön tänään

Uudella tekojääkentällä pääsevät luistelemaan sekä mailattomat että mailalliset luistelijat. Kentän virallisia avajaisia vietetään tammikuun puolivälissä.

Porin hallimestari Jani Rantanen naputtelee tekojääradan pintaa metallipiikillä

Kaupunki yrittää saada Porin tekojääradan pelikuntoon lauantaiksi: "Hiekkatekonurmi ei ole suurin syy ongelmiin"

Porissa on jouduttu perumaan jo kaksi jääpallon Bandyliigan ottelua Porin tekojääradan ongelmien vuoksi.

Luistimet.

Rauman ja Euran uudet tekojäät auki jo tässä kuussa

Näillä näkymin tekojääradat aukeavat kuun puolivälissä. Projektit ovat herättäneet myös muiden kuntien mielenkiinnon.

Parkin kenttä kuvattuna ilmasta.

Ensimmäiset luistelukentät jo luistelukunnossa Varsinais-Suomessa – Turun Parkin kenttä avataan lauantaina luistelijoille

Pitkä pakkaskausi on avannut luistelukenttiä niin Turussa kuin muuallakin. Turun kaupunki ylläpitää talvisin noin 50 luonnonjääkenttää.

Luistelijoita Liisantorin tekojäällä Porissa

Liisantorin tekojää avattiin luistelijoille Porissa

Porin keskustassa sijaitseva maksuton tekojää on auki ympäri vuorokauden. Kenttä on toistaiseksi vain luistelijoiden käytössä. Mailojen käyttö on kielletty.

Luistelijoita Liisantorin tekojäällä Porissa

Porin Liisantorin tekojää avataan mailattomana

Päätöksellään Porin sivistyslautakunta haluaa rauhoittaa tekojäätä luistelijoiden käyttöön. Jatkossa kuitenkin mietitään ratkaisuja, joiden avulla kenttää voitaisiin jakaa mailattomaan ja mailalliseen alueeseen.

Narukerä tekojää jääpallo

Porin Narukerä voi aloittaa kauden kotikentällään – tekojäärata valmistuu pelikuntoon lauantaiksi

Isomäen tekojääradan jäädytys on aloitettu. Jääpalloilijat pääsevät kentälle jo huomenna lauantaina ja sunnuntaina alkavat myös yleisövuorot.

Lahden keskustan Jäätori valmistuu pikkuhiljaa, jäädytys on yhä kesken.

Lahden Jäätori aukeaa sadekeleistä huolimatta – mahdollisesti viimeistä kertaa

Torille ei välttämättä enää jäädytetä luistelupaikkaa, koska Kisapuistoon on tulossa tekojää. Tällä kaudella Jäätorille pääsee luistelemaan lauantain joulunavauksesta lähtien.

Luistelijoita Porin tekojääradalla

Porissa yritetään saada Isomäen tekojäärata käyttöön perjantaina – Raumalla tähdätään joulukuun alkuun

Tekojääratojen jäädytyksen avuksi tarvitaan pakkasasteita ja kuivaa säätä. Tekojäätä odottaa Porissa malttamattona myös Porin Narukerä, jonka on tarkoitus aloittaa jääpallokausi kotiottelulla lauantaina.

Lippumäen tekojäärata Kuopiossa

Lippumäen tekojääradan jäädytys aloitettu

Radan valmistuminen luistekukuntoon vie yleensä runsaan viikon ajan.

Lappeenrannan kisapuison tekojäärataa on jäädytetty edellisenä yönä. Pieni jääkerros kentällä nyt.

Jääpallon olosuhteet mullistuvat täydellisesti Lappeenrannassa: "Tavoite on, että vuoden päästä olemme katon alla luistelemassa"

Suomen ensimmäinen jääpallohalli voi valmistua Lappeenrantaan jo vuoden kuluttua. Jääpalloilijoiden lisäksi halli sopii muillekin luistelijoille.

luistelukenttä Hämeenlinnan torilla

Torin luistelukentän rakentaminen alkaa Hämeenlinnassa

Tekojääkenttä otetaan käyttöön marraskuun lopulla ensimmäisenä adventtina, jolloin torilla järjestetään joulunavaustapahtuma.

Lappeenrannan Kisapuiston tekojäärata kesällä.

Suomeen tulee maan ensimmäinen jääpallohalli – Jääpalloliitto: "Valtava merkitys lajille"

Nykyiselle Kisapuiston tekojääareenalle rakennetaan seinät ja katto sekä 1 000 hengen katsomo. Toiminta ja hallin ylläpito siirtyvät hallin rakentavalle yritykselle.

Veiterän harjoitukset Kisapuistossa

Lappeenrannan kaupunki sai jääpallohallista yhden tarjouksen

Jääpallohalli toteutetaan rakentamalla nykyiselle Kisapuiston jääpalloareenalle seinät ja katto sekä tuhannen hengen katsomo.

Ilmakuva Lahden kisapuistosta, Ranta-Kartanon aluetta näkyy oikealla laidalla.

Kisapuiston kokonaissuunnitelma hyväksyttiin Lahden kaupunginhallituksessa – rakennustyöt käyntiin vuonna 2022

Ensimmäinen tilannekatsaus hankkeen etenemisestä on luvassa kuluvan vuoden joulukuussa.

Läheltä

Lempäälässä yritetään saada ulkotekojää Hakkariin jäähallin viereen

Tekojääkenttä palvelisi kouluja sekä vapaa-ajan luistelijoita.

Ilmakuva Lahden kisapuistosta syksyllä.

Lahden Kisapuiston uudistamista ollaan polkaisemassa käyntiin – ensin tehdään pesäpallokenttä ja tekojäärata

Monipuolinen liikunta- ja urheilukeidas on tarkoitus rakentaa osissa. Koko hankkeen kustannukset ovat tällä hetkellä arvion mukaan noin 15 miljoonaa euroa. FC Lahti osallistuu jalkapallostadionin uudistamiseen.

Lappeenrannan Kisapuiston tekojäärata kesällä.

Lappeenrannan kaupunki järjestää Kisapuiston jääpallohallista avoimen tarjouskilpailun

Lappeenrannan kaupunki sitoutuu ostamaan jääaikaa samalla summalla, mikä kaupungilta nykyisin menee tekojääradan ylläpitoon ja huoltoon.

Kaupin urheilupuisto.

Entinen hiekkaerämaa on nyt Tampereen hienoin liikuntapuisto, joka kerää käyttäjiltään kehuja

Sorsapuiston kentästä Tampere-talon kupeessa on kehkeytynyt ympärivuotinen liikunta-alue. Kesäksi rakennetut koripallo- ja ulkosalibandykentät väistyvät talvella tekojääradalla viilettävien tieltä.

Uutsivahti-sovelluksen Läheltä-toiminnon esittelykuva

Raumalle tulossa toinen tekojää

Raumalaiskiekkoilun Tuki ry ja kaupunki suunnittelevat uuden tekojään rakentamista Lähdepellon hiekkakentälle. Yhdistys osallistuisi kuluihin suuremmalla summalla. Alue toimisi kesäisin hiekkatekonurmena.

Luistelija astumassa Tampereen Koulukadun tekojääkentälle

Vieremälle saadaan tekojää ja Lapinlahdelle tekonurmi – aluehallintovirasto jakoi avustuksia liikuntapaikkahankkeisiin

Itä-Suomen aluehallintovirasto myönsi Pohjois-Savoon yhteensä 405 000 euroa, joista suurimmat summat menivät Vieremälle ja Lapinlahdelle. Kuopioon ei tällä kertaa tullut avustusrahaa.

En skridskoåkares ben

Euran tekojäärata auki joulukuussa?

Kunnanhallituksen käsittelyyn tulevan suunnitelman mukaan tekojääradan kustantaisivat yhdessä Euran kunta ja Raumalaiskiekkoilun Tuki ry.

Lappeenrannan Kisapuiston tekojäärata kesällä.

Suomen ensimmäinen jääpallohalli voi nousta ensi vuonna Lappeenrantaan – lajiliitto: lyhentäisi takamatkaa muihin jääpallomaihin

Jääpalloon ja muihin jäälajeihin sopiva halli rakennettaisiin yksityisellä rahalla. Lappeenrannan kaupunki kannattaa suunnitelmia ja sitoutuu ostamaan jääaikaa, jos halli toteutuu.

Taisto Jurvasen luistimet.

Luistelukausi päättyy Oulussa

Päivälämpötila on noussut monena päivänä plusasteisiin. Jäiden ylläpito päättyy tulevaan viikonloppuun.

Aurinko sulattaa jäätä

Kevään merkki tämäkin: Jyväskylän luonnonjääkenttien kunnossapito on tältä vuodelta päättynyt

Hiihtokausi Jyväskylässä jatkuu vielä sikäli kuin talviolosuhteet sallivat.

Lahden kisapuiston jalkapallostadion

Lahden Kisapuiston suunnitelmat valmiiksi ensi syksyyn mennessä – luvassa uusi jalkapallokatsomo ja tekojäärata

Kisapuistosta laaditaan uusi kokonaissuunnitelma, joka tuodaan päättäjien pöydälle syyskuun loppuun mennessä.

Luistelijoita Kisapuiston luisteluradalla

Tekojäärata Lahteen aikaisintaan vuonna 2022

Nyt tekojäätä sovitellaan Kisapuistoon.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle