Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Nuori pyöräilijä ajelee pyörätiellä.

Pedersören Purmo saa pyörätien

Pyörätie on ollut suunnitteilla 1990-luvulta lähtien. Rakentaminen alkaa todennäköisesti syksyllä 2024.

Keväästä asti työmaana ollut Lapintien kiertoliittymä ja Rongankatu avataan liikenteelle.

Tampereen keskustan ruuhkiin helpotusta – Lapintien kiertoliittymä ja Rongankatu avataan liikenteelle

Työmaa on muutaman viikon myöhässä alkuperäisestä aikataulustaan. Viimeistelytöitä jää vielä ensi vuodelle.

Pyörätiekaistat Lappeenrannassa Helsingintiellä.

Pyöräilyn pääreittiä uusitaan Tampereen Teiskontien varressa vuonna 2025

Muutama vuosi sitten uudistettiin vastaavalla tavalla Teiskontien osuus Hervannan valtaväylältä Jaakonmäenkadulle.

Hämeenlinnan rautatieasemalle vievän Hämeentien rakennustyömaa.

Hämeentien remontti Hämeenlinnassa pintarakenteita vaille valmis

Lisätyöt ovat venyttäneet hieman remontin valmistumista, mutta urakka valmistunee vielä marraskuun aikana. Keväällä alkaneessa remontissa tuli myös yllätyksiä vastaan.

Sininen kyltti jossa tietoja pyöräilijöille.

Uudet opastetaulut palvelevat pyöräileviä vaasalaisia – kaupunki on saanut valmiiksi seitsemän pääpyöräilyreittiä

Pyöräilyn opasteviittoja ja opastetauluja on yli 600 kappaletta. Tulevien vuosien aikana Vaasaan on määrä rakentaa noin 50 kilometriä uusia pyöräilyreittejä.

Havainnekuva Itäisestä Pitkäkadusta työn jälkeen.

Itäiselle Pitkäkadulle pyörätiet, parkkipaikat saavat tehdä tilaa puille – Turun valtuusto hyväksyi jättiremontin

Turun kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantaina äänin 47-18 katuremontin hankesuunnitelman. Osa valtuutetuista olisi halunnut siirtää pyöräilylinjauksen Kupittaankadulle.

Sateen jälkeen maahan jäänyt polkupyörän jälki.

Kronvikintie Vaasan Sundomissa saa pyörätien

Kronvikintielle Sundomiin rakennetaan uusi 2,6 kilometriä pitkä pyörätie Sundomintien ja Vanhan Kronvikintien välille. Työt käynnistyvät tänään maanantaina.

Mies nojaa pyörään ja katsoo kameraan. Liikennemerkki kieltää kadulla ajamisen. Lisäkilpi kertoo, ettei ohje koske polkupyöriä.

Osaisitko liikkua pyörällä Tampereen keskustassa? Älä huoli, ei osaa moni muukaan

Tieliikennelain muutos toi pyöräilijöille tukun uusia käytäntöjä opeteltavaksi. Esimerkiksi yksisuuntaiset pyörätiet hämmentävät yhä sekä pyöräilijöitä että muita tien käyttäjiä.

Pyörätuolissa istuva pieni poika hymyilee kameralle.

Löyhä liikennekulttuuri aiheuttaa vaaranpaikkoja sähköpotkulautojen kanssa – Benjamin, 6, jäi sähköpotkulaudan alle kotipihallaan

Vilkas nuorimies joutui aloittamaan koulutaipaleensa pyörätuolissa onnettomuuden takia. Liikenneturva on huolissaan sähköpotkulautailijoiden löyhästä liikennekurista.

Jalkakäytävä Vaskiluodossa.Vettä ja kaislikkoa oikealla.

Vaasan laatukäytävä laajenee myös Vaskiluotoon – leveämpi silta korvaa vanhan

900 metrin pituinen osuus laatukäytävästä maksaa noin 2,9 miljoonaa euroa. Tästä puolet rahoitetaan valtionavustuksella. Vanha silta korvataan uudella, leveämmällä sillalla.

pyöräbaana merkinnät tiessä

Vaasalla on kaikki edellytykset hyväksi pyöräilykaupungiksi, tavoitteena yhtenäinen pyöräverkko

Valtaosa vaasalaisista asuu alle viiden kilometrin päässä torista ja Vaasassa on tasaista. Potentiaalia pyöräilykaupungiksi siis löytyy.

Hietasaarenkatu Vaasassa kesällä 2023. Autot ajavat tiellä.

Hietasaarenkadun kävely- ja pyörätien rakentaminen käynnistyy Vaasassa – pyöräbaana on osa isompaa pyöräilyhanketta

Pyöräbaanan toteuttaminen alkaa tässä kuussa ja rakentaminen jatkuu vuoden loppuun saakka. Rakennustöistä saattaa aiheutua meluhaittaa lähitaloihin arkipäivisin.

Statens ämbetshus i Åbo speglas i Aura å en höstdag.

Turun Itäisen Rantakadun pyöräteiden rakentaminen alkaa – työmaa muuttaa keskustan liikennejärjestelyjä

Moottoriajoneuvoliikenne katkaistaan Itäisellä Rantakadulla Myllyahteen tunnelin ja Kaskenkadun välillä. Myös bussit kiertävät katuosuuden.

Pyörätien merkit maalattu valkoisella asfalttiin.

Mobiilipeliä pelaten selvitetään pyöräteiden kunto Forssassa

Pyöräilijät voivat ansaita rahaa poimimalla virtuaalimarjoja kevyen liikenteen väylien kuntotietoa kerätessään.

Vihreätakkinen pyöräilijä ajaa pyörätietä poispäin, taustalla pitkä punainen varikkotalo ja sen takana kerrostaloja.

Pyöräteiden kuntoa kartoitetaan mobiilipelin avulla Pohjois-Pohjanmaalla ja Pirkanmaalla

Valokuvaamalla pyöräteissä olevia vaurioita voi heinäkuussa ansaita rahaa.

Pyörä auringonvalokeilassa sepelin päällystämällä tiellä.

Kajaanissa on mahdollista tienata kartoittamalla pyöräteiden kuntoa – mobiilipelillä voi saada jopa parikymmentä euroa tunnissa

Toukokuussa Kajaanissa kartoitettiin katuja mobiilipelin avulla. Nyt on vuorossa pyöräteiden kartoitus.

Nuori pyöräilijä ajelee pyörätiellä.

Hervannan Insinöörinkatu sai yksisuuntaisen pyörätien kumpaankin reunaansa

Liikennesuunnittelijoiden mukaan yksisuuntaisuus on monin tavoin turvallinen ja tilaa säästävä ratkaisu. Opasteisiin on pyritty satsaamaan.

Polkupyöriä rivissä poliisin huutokaupassa.

Tampere suunnittelee polkupyörien ja sähköpotkulautojen parkkipaikkojen määrään reilua lisäystä

Kevyiden kaksipyöräisten käyttö on jo niin laajaa, että niiden pysäköinnistä on tullut monessa paikassa ongelma.

Sähköpotkulauta on kaatunut pysäköitynä pyörätien laitaan

Sähköpotkulautakin on ajoneuvo, jolla ei tule ajaa miten sattuu – lisääntyneen sähköpotkulautailun säännöt ovat monelle epäselviä

Sähköpotkulautailua koskevat samat säännöt kuin pyöräilijöitä. Silti yli kolmannes Liikenneturvan kyselyyn vastanneista uskoo esimerkiksi saavansa ajaa jalkakäytävällä.

Katua pestään tankkiautosta tulevalla suihkulla

Hiekanpoisto Vaasan kaduilta käynnistyy maanantaina

Hiekkojen poistoon ja katujen putsaukseen kuluu Vaasassa kaikkiaan noin neljä viikkoa, jos ei tule takatalvea ja tai muita yllätyksiä.

Työkone lakaisee katua pölypilvi perässään

Harjakoneet liikkeelle Kokkolassa – tavoitteena on poistaa suurin osa hiekoitussepelistä vappuun mennessä

Toiveena on, että harjakoneiden kanssa samaan aikaan ilmestyvät sähköpotkulaudat eivät tuki jalkakäytäviä ja pyöräteitä. Hiekoitusmursketta kului vain noin puolet vaikeimpiin talviin verrattuna.

Katupölyä Oulun kaduilla

Katujen talvihiekoituksen poisto on alkanut Oulun keskustassa

Ensimmäiset harjakoneet ovat jo kiertäneet Oulun keskustassa kokoamassa talvella liukkaudentorjuntaan käytettyä hiekkaa.

Pieni siivousauto Tampereen Hatanpään Valtatiellä.

Hiekoitussepelin poisto käynnistyi Tampereella

Pääpaino on aluksi vilkkaasti liikennöityjen alueiden kaduilla ja kävely- ja pyöräteillä, joilta siirrytään pienemmille kaduille.

pyöräkatu yrjönkadulla jyväskylässä

Tampereen Amurin pyöräkadun rakennustyöt alkavat pääsiäisen jälkeen

Autoliikenteen läpiajo suljetaan heti pääsiäisen jälkeen Suokadun ja Satakunnankadun väliltä.

Tiessä olevien kuoppien korjausta.

Kevät haastaa katujen kunnossapidon – nyt paikkaillaan reikiä ja tasoitellaan jäätyneitä kohtia

Seuraavaksi odotetaan jo myös hiekoitushiekkojen poistoa, mutta siihen ryhdytään vasta, kun sää alkaa olla tarpeeksi lämmin.

Kartta Ylläsjärvestä

Ylläsjärvelle rakennetaan uusi kävely- ja pyörätie, kylä saa uuden valaistuksen

Hankkeen toteuttaminen maksaa 1,1 miljoonaa euroa. Työ valmistuu lokakuussa.

Bild av Aura å.

Turun kaupunginhallitus päätti: keskustassa siirrytään asteittain yksisuuntaiseen pyöräliikenteeseen

Kaupunginhallitus hyväksyi maanantaina Turun pyöräliikenteen tavoiteverkko 2035 -nimisen suunnitelman. Muutos tarkoittaa noin 3–5 miljoonan euron vuosittaisia investointeja pyöräväyliin.

Pyöräilijöitä Turun Aurajokirannassa.

Turku haluaa muuttaa keskustan pyöräväylät yksisuuntaisiksi – autojen tila vähenee

Yksisuuntaisia pyöräväyliä on jo suunnitteilla Turun keskustassa. Ensimmäisenä on valmistumassa Itäisen Rantakadun osuus.

Linja-autopysäkki Hämeenlinnan Hämeentiellä.

Hämeentien mittava remontti alkaa keväällä Hämeenlinnassa – pyöräilyn olosuhteet kohentuvat merkittävästi

Remontin jälkeen pyöräily ja jalankulku erotetaan toisistaan ja pyörätiet muuttuvat yksisuuntaisiksi.

plogning

Mitkä Turun kaduista on aurattu, mitkä ei? – katujen talvikunnossapitoa voi nyt seurata reaaliajassa palvelukartalta

Palvelukartta näyttää eri värein, mitä katuja on aurattu ja millä kaduilla on hiekotettu.

Maahan projisoitavat liikennemerkit Oulun pyöräbaanalla.

Oulun pyöräbaanoille valtion rahaa – uusin baana syntymässä keskustasta Hiukkavaaraan

Liikennevirasto Traficom on myöntänyt Oululle avustuksia pyöräilyverkoston rakentamiseen. Avustuksia käytetään liikenneturvallisuuden parantamiseen.

Pedersesplanaden

Pietarinpuistikon pyörätien rakentaminen vauhtiin Pietarsaaressa ison avustuksen turvin

Kaupunki sai liki puolen miljoonan euron avustuksen, työt alkavat jo tänä vuonna.

Sähköpyöriä rivissä.

Kasarmikadulle suunniteltu pyörätiehanke saattaa peruuntua – syynä liian iso hintalappu

Kaupunginhallitus päättää Kasarmikadun pyörätiekokeilun jatkosta kokouksessaan maanantaina 13. helmikuuta.

Pyörä sepelin päällystämällä tiellä.

Vaasan kaupunki pyytää kokemuksia uudesta kävely- ja pyörätiestään

Elokuussa valmistunut osuus on tarkoitus yhdistää tulevaisuudessa Vaasan pyörätieverkostoon.

Vesa, joka ei kerro sukunimeään, katsoo kameraan Lahden Uudenmaankadulla. Pipo päässä ja ruskea nahkatakki yllään, talvinen sää.

Lahti ei sulata enää jalkakäytäviä kiistellyllä formiaatilla – kaupunkilaiset valittivat aineen ruostuttavan polkupyörät

Lahden kaupunki lopetti liukkaudenestoaine formiaatin käytön kevyen liikenteen väylillä kohonneen hinnan ja asukkaiden antaman palautteen vuoksi.

Kevyenliikenteenväylään heijastettu liikennemerkki Vaasassa.

Liikenneturvallisuutta parannetaan kekseliäin keinoin: älykäs valaistus tunnistaa suojatiellä liikkujan ja lumen heijastaman valon määrän Vaasassa

Vaasassa on kuusi hohtavaa Smart walk -suojatietä. Niiden täsmävalaistuksen tarkoituksena on herättää autoilijat huomaamaan jalankulkija.

Pyöräteiden tienviittoja.

Oulussa ja Kempeleessä voi tienata pian pikkurahaa arvioimalla pyöräreittien talvikunnossapitoa

Palautteen antoon vaaditaan älylaite sekä laitteeseen ladattu Crowdsorsa-peli. Kuntalainen voi ottaa pelissä olevaan karttaan valokuvan ongelmasta, ja saada hyväksytystä palautteesta 50 senttiä.

Etualalla luminen varvikko. Taustalla erottuu pyöräilijä joka puikkaa maastopyörällä metsäpolulle.

Vaasan baanaverkoston toteuttaa kahden yhtiön allianssi

GRK ja Sitowise muodostavat allianssin, jonka on määrä toteuttaa pyöräilyn edistämishanke. Allianssi huolehtii myös laatukäytäväverkoston kunnossapidosta.

Suojatien liikennemerkki, jonka alapuolella on uusi liikennemerkki, jossa on pyörän kuva.

Pyöräbaana Kembaana on nyt käytössä

Baanoja on Oulussa neljä: Linnanmaa, Mäntylä, Maikkula ja Kembaana, josta nyt on saatu valmiiksi I-vaihe.

Pyöräilijä talvisessa Oulussa

Tampere hakee pyöräilyagentteja tarkkailemaan kulkuväylien talvihoitoa

Mallia agenttitoimintaan on haettu Oulusta ja Helsingistä.

Headland musiikkifestivaalin alue Lahden Niemen satama-alueella.

Vesijärven rantaraitin toteuttaminen on vihdoin etenemässä

Rantaraitille on hahmoteltu reitti Polttimon ja UPM:n alueiden kautta Vesijärven rantaa myötäillen.

Lapsipyöräilypormestari Pinja Vienola pyöräilee Jyväskylän yliopiston kampuksen maisemissa.

Lapsipyöräilypormestari Pinja Vienola pyöräilee viikoittain 80 kilometriä – Talvipyöräily on yleistynyt Jyväskylässä

Jyväskylässä pyöräillään Suomen kaupungeista kolmanneksi eniten. Talviaikaan pyörään pitää lisätä joitain varusteita, jotta pyöräily olisi turvallista.

Miehet ylittävät Sibeliuksenkatu torin kulmalla

Hämeenlinnan keskustan pyörätiekokeilu vain Kasarmikadulle

Kokeilun ajaksi Kasarmikadulta poistuu käytöstä reilut kaksikymmentä pysäköintipaikkaa. Myös nopeusrajoitus lasketaan 30 kilometriin tunnissa.

pyöräkatu yrjönkadulla jyväskylässä

Uuden pyöräkadun avajaisia vietetään tänään Jyväskylässä – Katutyyppi on tuore näky koko maassa

Osa Yrjönkadusta on muutettu pyöräkaduksi Jyväskylän keskustassa. Pyörille suunnatulla kadulla liikenne toimii pyöräilijöiden ehdoilla.

Yle Areena logo.

Oulun vanhimmat pyörätiet alkavat rapistua – uudet baanat saavat aktiivipyöräilijältä täyden kympin

Oulun pyörätieverkosto saa pyöräilyaktiivilta kiitosta, vaikka vanhimmat osuudet alkavatkin jo olla peruskorjauksen tarpeessa.

Elina Helenius pyöränsä kanssa Viikinbaanalla.

Pyöräilijöille suunnitellaan lisää baanoja Helsinkiin, ja seuraavana suunta on pohjoinen – Vantaan rajalla sileä meno tyssää

Pyöräilyn edistämisen tavoite on Helsingissä ja Vantaalla yhteinen, mutta Vantaa ei ole mukana kehittämässä radanvarren katkeamatonta pyöräliikennettä.

Tampereen Laukontori syysauringossa. Torin läpi kulkee huomioaidoin merkitty väliaikainen liikenteen ajoreitti.

Autoilijat palaavat perjantaina Laukontorilla tavalliselle reitilleen – katutyöt jatkuvat torialueella

Autoliikenne ohjattiin kulkemaan Laukontorin läpi pyöräteiden kunnostamisen ajaksi.

Lähikuva Hämeenkadun pyöräilijöiden liikennevaloista.

Tiesitkö, että osassa Tampereen yksisuuntaisia teitä saa pyöräilijä kulkea vastavirtaan? Uusi ohjeistus vähensi polkemista jalkakäytävillä

Tampereella on saanut jo parin vuoden ajan tottua siihen, että vastaan voi pölähtää autoille kiellettyyn ajosuuntaan liikkuva pyöräilijä.

Hiljainen Laukontori koronatilanteen aikaan 21. huhtikuuta 2020.

Autoliikenne ohjataan Laukontorin läpi pyöräteiden kunnostamisen ajaksi

Ahtaanpuoleisessa ympäristössä tarvitaan erityisjärjestelyjä, jotta esimerkiksi Kirkkokadulle ja Takon tehtaalle päästään ajamaan.

Sähköpotkulauta kävelykadulle pysäköitynä.

Saako sähköpotkulaudalla ajaa jalkakäytävällä? Minne ne saa pysäköidä? Testaa tietosi!

Sähköpotkulaudat ovat muutamassa vuodessa vallanneet kaupunkien kadut ja jalkakäytävät. Lautoja koskevat liikennesäännöt ovat monella hakusessa. Tiedätkö sinä, miten laudoilla kuuluu liikkua?

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle