Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Rokkibaari Hönön sisustusta. Seinät ovat päällystetty vanhoilla julisteilla, ja kalustus on tummanpuhuva.

Tampereella uskotaan elävän rokin voimaan – ”Live on aina live”, sanovat uuden rokkibaarin perustajat

Tampereen keskustassa avautuu perjantaina rokkibaari, jossa soitto raikaa myös arki-iltaisin.

Ihmisiä istuskelee kesäpäivänä punaiseksi maalatun kahvilan terassilla. Taaempana näkyy keltainen sirkusteltta, vastapäätä keltainen omakotitalo.

Kulttuuri kukoistaa jälleen Ykspihlajassa – juhlat avaa Kino-orkesteri keskiviikkoiltana

Ykspihlajan kymmenes kulttuuriviikko pitää sisällään kuutisenkymmentä eri tapahtumaa.

Lippalakkipäinen mies soittaa helteisenä kesäpäivänä kitaraa Kokkolan kävelykadulla.

"Jos olet tarpeeksi hyvä kadulla, silloin osaat soittaa", sanoo kitaristi Niko Riippa – moni kaupunki toivottaa katusoittajat tervetulleiksi

Kaikkien aikojen tapahtumakesä saa massat liikkeelle, mutta katusoittaja ilahduttaa intiimimmin. Ammattimaisia katusoittajia on Suomessa vain vähän.

Artisti Eini istuu rappusilla promokuvassa

Millä tavalla Einin musiikki on koskettanut sinua? – lähetä tarinasi meille

Eini on Illan musiikkivieraana Radio Suomessa 21.4.2022.

David Byrne ja orkesteri lavalla, harmaissa puvuissa paljain jaloin, kuva konserttielokuvasta David Byrne's American Utopia.

”Myös minun täytyy muuttua” – kuusi askelta kohti David Byrnen ihanneyhteiskuntaa

David Byrne's American Utopia liikuttaa ja ajatteluttaa.

Yleisöä Ursus Factoryn Tavastian keikalla 15.7.2021.

Keikkoja on pian ruuhkaksi asti, mutta samalla pääsyliput voivat kallistua

Koronajärjestelyt lisäävät konserttien ja festivaalien järjestäjien kuluja, mikä voi pian nostaa pääsylippujen hintoja. Näin on käynyt jo esimerkiksi Saksassa.

Vihreään toppatakkiin ja vaaleaan huiviin pukeutunut nainen istuu kahvilan terassilla edessään kahvikuppi ja syksyinen kukka.

Ella Tepponen ja muut artistit ovat päässeet palailemaan keikkalavoille ja live-musiikkia kaipaavien eteen – "Syksy on yllättävän kiireinen"

Syyskuussa aluehallintovirasto purki kokoontumisrajoitukset. Viime vuotta vilkkaampi pikkujoulukausi näkyy myös Ella Tepposen keikkakalenterissa, joka on alkanut syksyllä täyttymään.

Paleface räppää koululaisille Tullikamarin Pakkahuoneella.

Melkein vuoden kestänyt koronahiljaisuus räjäytetään tänään: Lutakossa lauteilla Iron Maiden -coverbändi

Viime vuoden marraskuusta jatkunut Lutakon sisätilojen keikkatauko on klubin 31-vuotisen historian pisin. Yleisömäärää rajoitetaan yhä.

Teatteri Tie esiintyy Kemin liikennepuistossa.

Lapin kaupunkien kesän tapahtumatarjonnassa yksi erottuu selvästi – Kemissä soi livemusiikki heinäkuussa yli sata tuntia

Lapin neljän kaupungin kesän kulttuuri- ja vapaa-ajantarjonnoissa on eroja. Kemi erottuu edukseen vilkkaan lasten- ja musiikkikulttuurinsa ansiosta. 

Yleisö tanssii DJ Club Old Fartsin keikalla Naamat-festareilla Muuramessa.

Keski-Suomessa nautitaan livemusiikista usealla festarilla tulevana viikonloppuna

Musiikkitapahtumia päästään järjestämään taas pitkän koronavuoden jälkeen. Livemusiikki soi tänä viikonloppuna usella paikkakunnalla Keski-Suomessa. Lippuja tapahtumiin on kuitenkin myyty koronatilanteen seurauksesta rajallisesti.

Vesala – Järvelä – Rahmel lavalla Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla.

Hybridi-Kaustisen järjestäjät tyytyväisiä festivaaleihin: Elävälle musiikille oli selvästi tarvetta

Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla ei koronarajoitusten vuoksi tänä vuonna nähty vilskettä ja vilinää eri puolilla kuntaa. Live-esiintymispaikkoja oli vain kaksi. Silti järjestäjät ovat tyytyväisiä viikon saldoon.

Outi Airola framför Café Saha.

Ykspihlajan Kulttuuriviikko alkaa tänään Kokkolassa

Tänä vuonna uutena mukana on SahaSirkusfest, joka sisältää erilaista sirkusohjelmaa, esityksistä työpajoihin. Perinteiset saunasuunnistus ja kansainväliset ruokafestivaalit ovat jätetty ohjelmasta pois koronan takia.

Kansanmusiikkipelimanneja Siilifolk-tapahtuman esiintymislavalla

Perinteikäs Siilifolk käynnistyi Siilinjärven torilla jo kolmannentoista kerran

Kansanmusiikin ja kansantanssin festivaali Siilifolk alkaa tänään Siilinjärvellä. Juhlat jatkuvat lauantaihin asti. Ohjelmaa Siilinjärven torilla on tarjolla päivittäin aamukymmenestä iltapäiväkahteen.

Savonlinnan keskusta ilmasta kuvattuna.

Satamapuistossa joka aamu tarjolla live-musiikkia ja kaupungin kesäkuulumisia: Savonlinnan Aamut alkavat

Savonlinnan Aamut sai alkunsa vuosi sitten, kun Oopperajuhlat peruttiin koronan takia. Juhlien yhteydessä järjestetyistä aamunavauksista haluttiin pitää kiinni.

Havainnekuva Ouluun Vännmannin saaren rantaan kesällä 2021 tulevasta ravintolaiva Bootista.

Oulun teatterin kupeeseen tulee ravintolalaiva tänä kesänä

Ravintolaiva Bootti on tulossa Vännmanninsaareen näillä näkymin jo kesäkuun aikana. Sisäänkäynti laivaan on Oulun teatterin läheltä. Viimeksi Oulussa on ollut laivaravintola 2000-luvun alussa. Laivaan mahtuu toista sataa asiakasta.

Valkorapattu ja punatiilinen vinokattoinen rakennus, ulkoseinässä teksti "Kerubi Karjalantalo".

Livemusiikki palaa Joensuuhun – Kerubi järjestää useita kesäkonsertteja Ilosaaressa

Ensimmäiset kaksi kesäkonserttia on nyt julkaistu. Niissä nähdään perjantaina 9. heinäkuuta Olavi Uusivirta ja Vesterinen yhtyeineen, ja lauantaina 21. elokuuta Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani ja Herra Ylppö. Myös sisäkonsertteja on suunnitteilla.

Euroviisufaneja saapumassa Ahoy areenalle Rotterdamissa.

Analyysi: Suomen ja Italian menestys Euroviisuissa osoitti ihmisten kaipuun livemusiikin pariin

Euroviisut järjestettiin keskellä koronapandemiaa onnistuneesti. Laulukilpailu välitti tv:n kautta miljoonille ihmisille, että paluu normaaliin on mahdollista. Italian voitto ja Suomen menestys kertovat siitä, että ihmiset haluavat jälleen elävän musiikin pariin, kirjoittaa Ylen musiikkitoimittaja Ville Vedenpää.

Ellinoora

Ellinoora esiintyi parkkifirman piikkiin, Olavi Uusivirta on lähettipalvelun tuote – korona teki yllättävistä yrityksistä keikkajärjestäjiä

Kaupallinen yhteistyö on kasvamassa entistä merkittävämmäksi ilmiöksi kulttuurin kentällä. Yritykset ja artistit kehittelevät keinoja livetapahtumien järjestämiseksi tiukkojen koronarajoitusten aikana.

Miten kuntavaaliehdokkaat tukisivat elävää musiikkia Kuopiossa?

Onko Lumitin liikuntasali Kuopion tuleva elävän musiikin mekka? Kysyimme kuntavaaliehdokkailta, miten kaupungin pitäisi tukea elävää musiikkia

Osallistu keskusteluun: mihin sinä sijoittaisit Kuopion uuden livekeikkapaikan ja miten kaupungin pitäisi sitä tukea?

Kuhmo-talon seinä

Kuhmo-talon lipunmyyntijärjestelmä pystyy itse jättämään turvälit

Hiljainen aika on hyödynnetty Kuhmo-talossa korjaamalla muun muassa viime kesän vesivahinkoa.

Jelmun pikkujoulut Tanssisali Lutakossa joulukuussa 2019.

Lutakko ehdolla vuoden klubiksi 2020: "Juhlavuosi alkoi lupaavasti"

Lutakko on ehdolla "vuoden venue"-sarjassa, jossa palkitaan vuoden klubi.

Oulu sinfonian vaskiseitsikko soittaa koronarokotuksessa lavalla Oulussa.

Näin koronarokotuksesta tehtiin miellyttävä hetki: Katso videolta, miten rokotuspaikalla soitetaan livemusiikkia

Ouluhallin joukkorokotuksissa on kuultu elävää musiikkia, kun Oulu Sinfonia ja Oulun konservatorio ovat esiintyneet rokotusten aikana.

Mikkelin keskusta, kävelykatu.

Miten saataisiin keskustaan vetovoimaa? Mikkelin kehitysyhtiö kysyy kaupunkilaisilta

Ideoista on tarkoitus tehdä konkretiaa, jos vain rahoitusta saadaan.

Jesse Markin

Livemusiikin ala on kyllästynyt jutusteluun ja vaatii hallitukselta konkreettista tukea – viime vuonna Jesse Markinin piti elää unelmaansa, sitten tapahtumat lakkautettiin

Vuosi sitten tapahtumia alettiin rajoittaa. Elävän musiikin etujärjestö toteuttaa hiljaisen hetken alan ahdingon helpottamiseksi.

Festarialue täynnä pöytiä ja tuoleja.

13 kaupallista radiokanavaa hiljenee minuutiksi suomalaisen elävän musiikin puolesta

Suomen musiikkitapahtumien verkosto LiveFinin mukaan viime vuonna jäi yksityissektorilla toteutumatta yli 15  000 tapahtumaa.

Seinäjoen Rytmikorjaamon kyltti ulkoa kuvattuna.

Livekeikan voi järjestää 20 hengen yleisölle, mutta 10 on jo liian vähän – tapahtumajärjestäjät edelleen tiukilla rajoitusten takia

Klubikiertue 20 hengen yleisöille oli Seinäjoen Elävän musiikin yhdistykselle riski, joka haluttiin ottaa. Monen tapahtumajärjestäjän riskinottokyky on kuitenkin nyt vähäinen.

Samppa Varis

Lavarunoilija Samppa Varis ikävöi livetapahtumia – mitä sinä odotat eniten? Kerro meille, miten korona muutti kulttuuritottumuksiasi

Kulttuurinystävät ikävöivät rajoitusten helpotusta ja livetapahtumia. Miten itse aiot toimia? Osallistu kyselyyn jutun lopussa.

Antti Lötjönen Quintet East esiintymässä 20 katsojalle ja striimiyleisölle 4. helmikuuta 2021 Tampereen G Livelabissa.

Tampereen Vuoden kulttuuriteko -palkinto G Livelabille

G Livelab on kehittänyt uusia palveluja korona-aikaan.

Soittokamoja roudataa sisään Tavastialle.

"Tulot leikkautuivat lähes kymmenesosaan" – legendaarinen Tavastia sinnittelee koronan kynsissä

Tavastia-klubin toimitusjohtaja Juhani Merimaa suhtautuu optimistisesti tulevaan kesään ja syksyyn.

Ikävä LIVEKEIKKOJA! ft. Gasellit & Pärsky

Katso uusin Yle Mix: Hirmuinen ikävä live-esityksiä!

Millaisten keksintöjen avulla saadaan artistit ja yleisö takaisin yhteiseen tilaan?

Haitarin soittaja Anne-Mari Kanninen

Sibelius-Akatemian käynyt muusikko kouluttautui siivoojaksi, kun korona vei keikat – ei luopuisi uudesta työstä, vaikka musiikkiala elpyisi

Anne-Mari Kanniainen halusi siivoojaksi, koska alalla riittää töitä ja tekemisen jäljen näkee heti.

Ruisrock

Finnish musicians say income collapse may force many to call it quits

Live music has nearly come to a standstill in 2020, bringing musicians to the brink financially.

Ruisrock

Elävän musiikin tulot romahtivat pakottaen monet harkitsemaan alan vaihtoa – ala käynnisti somekampanjan tulevaisuutensa puolesta

"Myönnetyt tuet ovat jääneet matkalle, eivätkä ole valuneet esiintyjille asti."

Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko saapui hallituksen neuvotteluihin Säätytalolle Helsingissä keskiviikkona 11. marraskuuta 2020.

Culture minister seeks rescue funding for pandemic-battered events industry

Centre chair Annika Saarikko wants the cabinet to discuss support for the live music and sport sectors before Christmas.

Kuvassa soutajia.

Venetsialaiset ovat Kokkolassa tänä vuonna vain varjo aiemmasta: Suntin soutu pyritään silti järjestämään

Esimerkiksi torikeikat voisivat houkuttaa alueen ulkopuolelle ihmisjoukkoja, joiden kokoontumista ei voisi säädellä.

Toivo Haimi, Kasmir, Marjukka Mattila, Helsinki, 25.06.2020

Kasmir totuttelee keikattomaan kesään: "Muiden artistien kanssa mietittiin, että ei meidän kuuluisi olla näin, meidän pitäisi olla duunissa"

Laulaja Kasmirin keikkakalenteri tyhjeni kertaheitolla. Uusi vapaa-aika toi ihmetystä ja lamaantumista.

IIRO RANTALA 3 KOKO Jazz Iiro Rantala, piano Timo Hirvonen, basso Joonas Riippa, rummut KOKO Jazz

Musiikki soi viimein livenä – Iiro Rantala: "Kyllä tuntuu mahtavalta"

Joko on ikävä livekeikkoja? Monella on. Mukaan fiilikseen pääset katsomalla valokuvat helsinkiläisklubin konsertista.

Kiteen kotiseutumuseossa on osasto, jossa voi tutustua pontikankeiton saloihin.

Kiteen virtuaalisessa kulttuuriviikossa paljon seurattavaa

Joka päivä vieraillaan muun muassa museossa, ja kuunnellaan elävää musiikkia.

Kesäravintola Tuulaakin ulkoseinää kunnostetaan.

Ravintola ratkoo live-esiintymisten pulmaa

20-vuotias joensuulainen kesäravintola Tuulaaki pohtii keinoja, millä tanssit ja live-esiintymiset paikassa järjestetään.

Musiikkiravintola Popparin esiintymislavalla flyygeli.

Jyväskyläisille baareille on kerätty joukkorahoituksella kymmeniä tuhansia euroja, vaikka ravintoloiden eloonjäämisestä ei ole takeita

Joukkorahoituskampanjat käynnistettiin kevään aikana Baari Vakiopaineen ja musiikkiravintola Popparin tueksi.

Läheltä

Tauolla olleet musiikkioppilaitosten näyttökonsertit käynnistymässä mahdollisesti jo lähitulevaisuudessa ravintola Popparissa

Ravintola Popparin isäntä Sami Salovaara arvioi, että opinnäytekeikoilla on helpompi rajata yleisömäärää ja esiintyjien etäisyyksiä.

Veridivisioona esiintyi Brummin metallimaratooni-livestriimissä.

Striimikeikat ovat bändeille korona-ajan normaali – keikkapaikan baari muuntui pikavauhtia studioksi Raumalla

Muusikot ja ravintolayrittäjät haluavat tukea toisiaan poikkeusaikana. Livestriimit tuovat paikalliset tekijät yhteen.

Pauli Hanhiniemen livekeikka

Yle Jyväskylän livekeikat saivat ihmiset tanssimaan ja nauttimaan olohuoneissaan – Espanjassa asuva pariskunta: "Etäisyys katosi täysin"

Yle Jyväskylän toimituksesta lähetetyt livekeikat ovat tähän mennessä keränneet lähes 100 000 katselua. Tässä jutussa pääsette kurkistamaan olohuoneisiin.

Mustalla taustalla logomainen teksti Multidimensions ja tankotanssijan hahmo.

Jyväskyläläistaiteilijoiden live-stream-esitys yhdistää tankotanssia, valotaidetta ja musiikkia

Multidimensions-niminen esitys streamataan ilmaiseksi Youtubessa perjantaina 24.4. kello 19.

Pauli Hanhiniemi

Pauli Hanhiniemi livenä Yle Areenassa juuri nyt – katso suorana tästä

Monien suomalaisten klassikkokappaleiden isä Pauli Hanhiniemi esiintyy suorana Yle Jyväskylän livekeikalla.

Pauli Hanhiniemi

Pauli Hanhiniemi lauantaina Yle Jyväskylän livekeikalla – “Soitellaan keskenämme ilman, että kukaan pyytää Paranoidia”

Yle Jyväskylän suorat livekeikat jatkuvat lauantaina 18. huhtikuuta, kun monien suomalaisten klassikkokappaleiden isä Pauli Hanhiniemi esiintyy Yle Areenan välityksellä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle