Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Retkeilijöiden tupia remontoidaan Lapissa

Nyt vuorossa ovat erityisesti pohjoisimman Lapin tuvat.

Kävijäbuumi Rovaniemen retkikohteissa: Auttikönkäällä jopa 31 prosentin nousu

Sen sijaan Kilpisjärvellä ja Inarin retkeilyalueella kävijöitä on ollut viimevuotista vähemmän.

Posion kunta edistää Korouoman kansallispuistohanketta ja pyytää nyt lausuntoja

Kunta järjestää kansallispuistohankkeesta avoimen kuntalaistilaisuuden ensi viikolla.

Osa kaavailluista kansallispuistokorjauksista jäi tekemättä Lapissa – nyt jännitetään taas rahoitusta

Metsähallituksen Luontopalvelut ei voinut kunnostaa Rovaniemen Auttikönkään kävelyreittiä täysin ennalleen resurssipulan vuoksi.

Lapin kylissä huutava tarve nopeista tietoliikenneyhteyksistä

Tietoliikenteen taso ja volyymi pitää saada nykyajan vaatimusten tasolle, sanoo "kyläverkkolähettiläs" Seppo Alatörmänen.

Kaupunginhallitus nappasi uuteen käsittelyyn Rovaniemellä kritisoidun hiihtolatupäätöksen

Kaupunginhallituksen ryhmänjohtajat olivat yksimielisiä siitä, että laturatkaisu pitää katsoa uusiksi.

Oulussa osoitetaan mieltä kiristynyttä turvapaikkapolitiikkaa vastaan

Mielenosoituksen järjestäjien mukaan Suomessa turvallisiksi luokiteltujen maiden turvallisuustilanne on edelleen hyvin huono, eikä esimerkiksi Irakiin, Afganistaniin tai Somaliaan ole turvallista palata.

Auttin kalatie otetaan virallisesti käyttöön

Rovaniemellä juhlitaan uuden kalatien avajaisia lauantaina.

Lautakunta tyrmäsi tuulimyllyjen tulon Kuusiselän kaatopaikalle

Rovaniemen tekninen lautakunta on torpannut kaavahankkeen, joka tähtää tuulivoimapuiston rakentamiseen Rovaniemen Kuusiselän kaatopaikalle.

Innokas taimen pyrki kesken olevalle kalatielle

Rovaniemellä Auttin kylässä kauneuspadon ohittava kalatie valmistuu hyvällä vaudilla. Sen betoninen portaikko valettiin eilen. Innokas taimen jo pyrki kesken teon olevalle nousureitille.

Metsähallitus korvaa pitkospuita teräksellä ja kivimurskalla - retkeilijä kaipaa puuta jalkojensa alle

Pitkospuiden asentaminen retkeilyalueelle maksaa Metsähallituksen luontopalveluille 20 000 euroa kilometriltä. Pitkospuut pitää uusia 10 - 15 vuoden välein ja Metsähallitus onkin kokeillut niin harjaterästä, kivimurskaa kuin muovikomposiittia puun korvikkeena. Harjateräs sai tyrmäyksen retkeilijöiltä.

Rippileirillä pidetään hauskaa ja rakennetaan omaa maailmankuvaa

Nykypäivän rippileiri on uskonnon opettelun lisäksi yhdessäoloa ja hauskanpitoa. Rippileirit ovat säilyttäneet suosionsa vakaana.

Rovaniemen Auttiin saadaan vihdoinkin kalatie

Auttin kalaveden osakaskunta on jo usean vuoden ajan yrittänyt saada kalaportaita alueelleen. Nyt rakennustyöt ovat vihdoin alkaneet. Yksityisen kalatien piti valmistua jo viime syksynä. Mutkia matkaan toi joidenkin paikallisten vastustus. Lisäksi Lapin ely-keskuksen oli puututtava välillä rakennustöihin. Näillä näkymin Auttissa pitäisi olla kalaportaat heinäkuun lopulla, kerrotaan osakaskunnasta.

Autiotalo paloi Muurolassa

Vanha hirsirakennus paloi Rovaniemen Muurolassa sunnuntain vastaisena yönä. Poliisi epäilee paloa tahallaan sytytetyksi.

Metsästäjät jakoivat tuhat linnunpönttöä Rovaniemellä

Suomen metsästäjäliiton Lapin piirin huhtikuun aikana talkootyönä rakennetut linnunpöntöt annettiin halukkaille Rovaniemellä keskiviikkona. Perinteinen pönttöpäivä houkutteli hakijoita ruuhkaksi asti ja pöntöt loppuivatkin parissa tunnissa.

Kolmen urheiluseuran juoksukilpailu jälleen Rovaniemellä

Rovaniemeläiset urheiluseurat Lapin Lukko, Rovaniemen Roadrunners ja Arctic Marathon Club järjestivät Saarenkylän urheilukentällä viime kesänä ensimmäistä kertaa Uuden Rovaniemen juoksukisan. Viime kesän hyvien kokemusten perusteella seurat ovat päättäneet jatkaa tapahtuman järjestämistä.

Kirkkoneuvosto äänesti talouspäällikön virasta

Rovaniemen kirkkoneuvosto äänesti tiistaina jo toistamiseen seurakunnan talouspäällikön tehtävän täyttämisestä. Osa kirkkoneuvoston jäsenistä ei halunnut, että eläkkeelle jäävän talouspäällikön virkaa hoitamaan valitaan uusi henkilö.

Rovaniemen äänestysalueita yhdistetään

Rovaniemellä ollaan vähentämässä äänestysalueita. Niitä on tällä hetkellä kaupungissa 27 ja keskusvaalilautakuntaa esittää, että määrä vähennetään 19 alueeseen.

Kuntosalien kilpailu kiristyy Rovaniemellä – kaksi ketjua tulee kaupunkiin

Kilpailu kuntosalien asiakkaista kiristyy Rovaniemellä. Kaksi isoa ketjua avaa kuntosalit vuodenvaihteessa Rovaniemellä. Paikalliset yksityisyrittäjät uskovat, että uusista tulijoista huolimatta kaikille riittää asiakkaita. Rovaniemen keskustassa tai sen välittömässä läheisyydessä on tällä hetkellä kahdeksan kuntosalia. Alle kolmen kuukauden päästä saleja on kaksi lisää.

Kaksi ulosajoa liukkaalla tiellä Rovaniemellä

Rovaniemellä sattui keskiviikkona kaksi ulosajoa liukkaalla tiellä. Molemmissa tapauksissa autossa olleet vietiin ambulanssilla sairaalaan.

Auttin kalatie halutaan rakentaa typistettynä – vastustajat eivät hyväksy sitäkään

Kiistanalainen kalatie halutaan rakentaa aiempaa lyhyempänä Rovaniemen Auttiin. Auttin kalaveden osakaskunta palaa alkuperäiseen luvan mukaiseen suunnitelmaan ja haluaa jatkaa kalatien rakentamista ensi keväänä, kertoo osakaskunnan puheenjohtaja Timo Harju-Autti.

Kalatietä rakennettiin väärään paikkaan – osakaskunta joutuu entisöimään

Rovaniemen Auttissa joudutaan entisöimään keskeneräisten kalaportaiden rakennuspaikka. Auttin kalaveden osuuskunta aloitti kalaportaiden rakentamisen väärään paikkaan. Osakaskunta on saanut Lapin ely-keskukselta määräyksen entisöidä rakennuspaikka.

Rovaniemen Wanhoilla markkinoilla 38 000 kävijää

Rovaniemen Wanhoilla markkinoilla rikottiin yleisöennätys. Järjestäjien mukaan markkinoilla kävi pari viikkoa sitten arviolta noin 38 000 kävijää. Tapahtuma järjestettiin seitsemättä kertaa 14.-16. elokuuta Rovaniemen Vanhalla torilla ja Jätkänpuistossa.

Kemijoki Oy varoittaa: Ohijuoksutuksia Pirttikoskella

Pirttikosken ja Vanttauskosken voimalaitoksilla tehdään keskiviikkona ja torstaina ohijuoksutuksia. Kemijoki Oy varoittaa kalastajia ja muita vesilläliikkujia vesimäärän noususta, joka ei kuitenkaan vastaa tulvatilannetta.

Yläkemijoen kylämarkkinat antavat toivoa kylille

Mukavat ja tunnelmalliset kylämarkkinat järjestettiin taas Rovaniemen Auttissa viime lauantaina. Yläkemijoen kylämarkkinoille kokoonnuttiin vasta toisen kerran, mutta järjestäjien mukaan se on hyvä alku pitkälle perinteelle. Markkinoilla esittäytyi monenlaista osaajaa ja kättentaitajaa. Ja sääkin suosi markkinavieraita.

Auttin kalatie laitettiin jäihin

Rovaniemellä Auttin kalaportaiden rakennushanke on keskeytynyt. Auttin osakaskunnan puheenjohtaja Timo Harju-Autti sanoo, että hankkeen kaikki luvat eivät olleetkaan kunnossa.

Nousukalojen avuksi yksityinen kalatie Kemijokeen

Auttin kalaveden osakaskunta pyrkii elvyttämään vaelluskalakantoja rakentamalla kalatien Rovaniemen Auttissa. Noin 160 metrin mittainen kalatie rakennetaan vanhaan Kemijoen uomaan tehdyn kauneuspadon yhteyteen.

Rattijuoppoja liikenteessä viikonloppuna

Lapissa jäi kiinni kaksi rattijuoppoa viikonlopun aikana. Toinen ylsi törkeän rattijuopumuksen lukemiin Rovaniemen Auttissa.

Autiossa rivitalossa asuva kaipaa lasten ääniä ja pihatalkoita – tyhjien vuokra-asuntojen määrä kasvaa

Joissakin vuokrataloissa palaa valot vain yhdessä tai kahdessa ikkunassa. Osa asunnoista onkin päätymässä myyntiin, jotkut jopa puretaan. Tyhjien vuokra-asuntojen lukumäärä kasvoi maassa kolmatta vuotta perättäin.

Niilo Keskipoikela muistelee ensimmäistä Napapiirin hiihtoa "Silloinkin oli lentokeli"

Rovaniemeläinen Niilo Keskipoikela (79) muistaa ensimmäisen Napapiirin hiihdon. Silloin vuonna 1956 Niilo oli parikymppinen ja parhaassa vedossa oleva monipuolinen urheilija. Napapiirin hiihdon reitti kulki Auttin kylästä Rovaniemen keskustaan. Matkaa kertyi 80 kilometriä. Niilo Keskipoikela sanoo, että silloinkin oli lentokeli.

Kokoomuksen lista yhtä vaille valmiina Lapista

Puolueiden eduskuntavaaliehdokkaat alkavat olla vähitellen tiedossa. Kokoomuksen listalle odotetaan vielä yhtä nimeä.

Murtomiehet jäivät kiinni riistakameran ansiosta Rovaniemellä

Omakotitaloon murtautuneet jäivät nopeasti kiinni riistakameran ansiosta Rovaniemellä.

Heikki Autto jatkaa Rovaniemen valtuuston johdossa

Kokoomuksen kansanedustaja Heikki Autto jatkaa Rovaniemen kaupunginvaltuuston puheenjohtajana. Rovaniemen kokoomuslaiset tekivät keskiviikkona henkilövalinnat valtuustokauden toiselle puoliskolle.

Rovaniemen jätekuljetuskiistaan ratkaisu

Kiinteistönomistajan vapaus järjestää jätekuljetukset säilyy nykyisellään Rovaniemellä. Rovaniemen kaupungin jätehuoltojaosto päätti tiistaina äänin 5-2 jatkaa nykyistä käytäntöä.

Auttin kalatien valmistelu alkaa

Rovaniemen Auttin kalatien valmistelut alkavat. Auttin kalaveden osakaskunta on saanut luvan kalatien valmisteluun ja rakentamiseen Auttin kauneuspadon yhteyteen.

Rovaniemellä kävi ennakkoon äänestämässä viime srk-vaaleja vähemmän

Seurakuntavaalien ennakkoäänestys jäi Rovaniemellä viime vaaleja heikommaksi. Viimeinen ennakkoäänestyspäivä perjantai oli vilkkain viikon päivistä, mutta koko äänimäärä jäi 922 äänellä vuoden 2010 vaaleista.

Seurakunnan vaali-into vaisua Rovaniemellä

Seurakuntavaalien ennakkoäänestys alkoi vaisusti Rovaniemellä. Eri ennakkoäänestyspaikoissa kävi ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä maanantaina äänestämässä 605 äänioikeutettua. Viime vaaleihin verrattuna äänestäneitä oli lähes sata vähemmän.

Antti Autti julkaisee kolmannen elokuvan

Suomen menestyneimpiin lumilautailijoihin lukeutuva Antti Autti vaihtoi vuosituhannen lopulla kisakentät takamaastoihin ja leffoihin. Nyt ensi-iltaan tulee kolmas elokuva.

Lappilaisille hopeaa ja pronssia Lahden fitness-kisoista

Rovaniemeläiset fitness-kilpailijat menestyivät Nordic Fitness Expossa Lahdessa viime viikonloppuna. Hanna Autti sai SM-pronssia body fitness-kisasta ja Marika Ollonen sai body fitness-juniorikisasta hopeaa.

Rovaniemen seurakunta karsimassa rakennuksia ja henkilöstökuluja

Rovaniemen seurakunta on löytänyt keinoja, joilla se säästää puoli miljoonaa euroa. Säästöjä pohtinut työryhmä esittää muun muassa kiinteistöjen osalta, että seurakunta luopuu Auttin kappelista, purkaa Viirin vanhan seurakuntakodin sekä Muurolan kappelin yhteydessä olevan pappilan.

Auttin entisen koulun lämpölaitokselle löytyi ostaja

Rovaniemen kaupunki aikoi ajaa alas lämpölaitoksen lokakuun loppuun mennessä, jos ostajaa ei löydy. Laitos lämmittää entisen koulun tiloissa olevaa asuntoa sekä viereisiä rivitaloa ja ravintolaa.

Uusi frisbeegolfrata avattiin Rovaniemelle

Monttu-niminen rata on Mäntyvaaran raviradan vieressä ja kentältä löytyy viisitoista väylää. Vaikeustasolta kenttä on keskivaikea. Uusi rata on auki ainakin tämän kesän. Radan jatkosta päätetään myöhemmin.

Rovaniemi ajaa alas lämpölaitoksen Auttissa

Rovaniemen kaupunki ajaa alas Auttin entisen koulualueen lämpökeskuksen. Kaupunki perustelee ratkaisua säästötoimilla.

Tanssipaikat kurimuksessa

Tanssit keskittyvät yhä enemmän isoihin tanssipaikkoihin ja pienet paikat tuskailevat laskevien kävijämäärien kanssa. Tanssien järjestäjien mielestä tanssiharrastus hiipuu huippuartistien liian kovien keikkapalkkioiden takia.

Töissä karhun selässä

Tiekarhusta joko tykätään tai sille raivotaan. Mikäli se on höylännyt juuri oikean reitin, se on asiallisella asialla. Jos sitä ei näy tai se on tientukkeena autoilijan edessä tai jos se murisee kotinurkilla aamuyöllä, se nostaa tienkäyttäjän verenpainetta.

Fitness-äidin sallittu jouluherkku on riisipuuro

Riisipuuro on terveellinen ja hyvä sekä täyttävä eväs, rovaniemeläinen bodyfitness-urheilija Hanna Autti sanoo. 33-vuotias neljän lapsen äiti sijoittui SM-kisoissa neljänneksi. Luokanopettajana työskentelevä fitnesshuippu suuntaa jouluviikollakin viisi kertaa salille.

Väitös: Kemijoen valjastaminen synnytti trauman

Kemijoen muutos on jättänyt paikallisille kulttuurisen trauman, kertoo väitöstutkimus. Rovaniemeläislähtöinen filosofian ja kasvatustieteen maisteri Outi Autti on tutkinut Kemijoen vesivoimarakentamista paikallisten asukkaiden näkökulmasta. Vallalla oleva kertomus valjastamisesta on rakentajien määrittelemä, sanotaan Oulun yliopistoon tehdyssä tutkimuksessa.

Rovaniemen YT:t saavat kannatusta

Osa Rovaniemen kaupunginvaltuustosta kannattaa perussuomalaisten vaatimusta YT-neuvotteluista kaupungin hallinnossa. Muiden valtuustoryhmien puheenjohtajista YT-neuvotteluita kannattaa selkeimmin kokoomuksen Leena Harju-Autti. Täystyrmäys YT-aloitteelle tulee vasemmistoliiton Esko-Juhani Tennilältä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle