Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Metsähallitus remontoi Lapin tuvista entistä ehompia

Tänä vuonna kunnostetaan kymmenen autio- tai varaustupaa.

Metsähallitus sulkee vuokratuvat ja peruu kaikki varaukset kevätsesongin loppuun saakka

Tupia on etenkin kansallispuistoissa, muilla suojelualueilla ja erämaa-alueilla. Etenkin Lapissa ne ovat keväisin hyvin suosittuja.

Metsähallituksen kenttäpäällikkö virkkasi Lapin autiotupiin toistasataa patalappua: "Ei lähtenyt lapasesta vaan kaulahuivista"

Olli Vainion virkkausharrastuksen tuloksena on syntynyt 135 patalappua ja lisää tulee parhaimmillaan kolme illassa.

Perämeren kansallispuisto oli pitkään vain harvoille tarjolla ollut helmi: nyt saariin pääsy ja niissä yöpyminen helpottuu

Metsähallituksen saarimökit ja eri yrittäjien venekyydit varataan jatkossa saman nettipalvelun kautta.

Ensi vuoden metsätuvat varattavissa

Suurin osa tuvista on varattavissa Erälupien verkkokaupan kautta tai palvelunumerosta.

Päivätupa paloi Urho Kekkosen kansallispuistossa

Metsähallitus huomauttaa, että Rautulammella ei ole nyt levähdys- ja suojapaikkaa esimerkiksi huonon kelin sattuessa.

Tiistai 22.1.2019 (tv)

Suomen viranomaiset epäilevät viisumivilppiä Turkissa. Sähköyhtiöt vaativat asiakkailta vakuusrahoja. Lapissa on paljon autiotupia retkeilijöille. Suomalaiset katsovat paljon televisiota.

Tiesitkö, että kivipino kansallispuiston tunturissa rikkoo lakia – Kokosimme vinkkejä, miten luonnossa kannattaa retkeillä oikein

Syysretkestä tai vaelluksesta ei saisi jäädä luontoon mitään jälkiä, joten piirrä puumerkkisi luonnon sijaan autiotuvan vieraskirjaan, kanna pienimmätkin roskasi pois ja tiskaa kaukana rantavedestä.

"Hyvin epävarmaa korjataanko tätäkään" – Metsähallitus karsii taukopaikkojen verkostoa

Ensisijaisesti Metsähallitus pyrkii löytämään laavuille ja tulistelupaikoille uusia ylläpitäjiä. Martimoaavalla Simossa hiljattain palaneen suositun Valkaman laavun korjaaminenkin on epävarmaa entisten hoitorästien vuoksi.

Metsähallitus laittaa autiotupia kuntoon Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa

Remontit tehdään eduskunnan myöntämällä rahoituksella.

Meekon autiotupa pois käytöstä perjantaihin

Yöpyjien kannattaa varautua omin teltoin.

Uusi autiotupa soidensuojelualueelle: Metsähallitus kunnostaa Martimoaavan retkeilykohteita

Metsähallitus tekee kunnostustöitä yhdessä Keminmaan ja Simon kuntien kanssa. Vanhan kämpän purkutyöt on aloitettu jo viime kesänä.

Retkeilijäpariskunnan etsinnät jatkuvat Savukoskella Itä-Lapissa

Helikopteria ei pystytty maanantaina käyttämään sääolojen vuoksi.

Neljä ihmistä jäi jumiin Kebnekaise-tunturille – helikopteri ei päässyt apuun huonossa säässä

Tunturipelastajat ovat päässeet Kebnekaisen huipulle ja vieneet ruokaa ja juomaa hätään joutuneille.

Autiotuvan puusuoja poltettiin Hammastunturissa

Ivalon poliisi pyytää ilmiantoja.

Kreosoottipuut pilaavat sisäilman – historiallisen Joosepin kämpän ovi suljettiin laudalla UK-puistossa

Suojeltuun pihapiiriin kuuluva Joosepin kämppä aiotaan kunnostaa poistamalla myrkylliset puhelinpylväät.

Kairan kulkijoille lämpöä ja suojaa tarjoavat autiotuvat halutaan Unescon maailmanperintökohteeksi

Hankkeen käynnistäneet Muonion erä- ja luonto-opasopiskelijat keräävät adressia tavoitteensa tueksi.

Olli eli kesästä kaamokseen Lapin tuntureilla: "Olisikohan se vähempikin riittänyt"

Urho Kekkosen kansallispuistossa vietettyihin kuukausiin mahtui muun muassa ikimuistoisia kohtaamisia, upeita maisemia ja irtisanoutumisviestin kirjoittaminen.

Suomalainen hirsisauna keskellä Leipzigin vilinää – "Väkisin tämä jonkin verran herättää huomiota"

Tyrnäväläinen yritys rakensi hirsisaunan suomalaiseen joulukylään Leipzigin kaupunkiin Saksaan. Kuukauden aikana joulutorilla käy arviolta satoja tuhansia ihmisiä.

Karhunkierroksen autiotuvilla kesätungos alkoi varhain

Lämmin toukokuu on houkutellut suositulle vaellusreitille runsaasti patikoijia. Vielä toukokuun alkupuolella reitti oli osin tulvan vallassa.

Metsämansikoita, hiekkarantoja ja autiotupia – vuoden retkikohde halutaan nostaa paremmin esille

Viime kuukausien aikana Raahen saaristo on ollut otsikoissa, mutta aiemmin sitä ei ole juurikaan tunnettu. Tähän halutaan kaupungissa muutos.

LK: Kilpisjärven vatsatautiepidemian aiheuttaja norovirus

Alkukuusta Kilpisjärvellä ja Käsivarren alueella jylläsi kova vatsatautiepidemia. Aiheuttajaksi on vahvistunut norovirus, kertoo Lapin keskussairaalan ylilääkäri Markku Broas Lapin Kansalle.

Käsivarren vatsatautiepidemian syy jää epäselväksi

Kolmisenkymmentä vaeltajaa sairastuttaneen vatsatautiepidemian syystä ei saada täyttä varmuutta. Lapin keskussairaalan infektiolääkäri Markku Broas kertoo, että kukaan sairastuneista ei käynyt antamassa ulostenäytettä.

Käsivarren vatsatautiepidemian syynä virus?

Lapin sairaanhoitopiirin ensihoitokeskus kehottaa Käsivarren alueella liikkuvia noudattamaan mahdollisimman hyvää henkilökohtaista hygieniaa sekä keittämään juomavettä vähintään 10 minuuttia.

Ulkohuussi Lapin erämaasta noteerattiin maailmalla

Saarijärven autiotuvan ulkohuussi Käsivarren erämaa-alueelta Lapista on saanut maailmanlaajuista julkisuutta. Huussi on valittu sadan maisemaltaan upeimman istuntopaikan joukkoon Lonely Planetin Toilets-kirjassa.

Lapin autiotupiin uudet patalaput talkoilla - tamperelaiset kutoivat yli 900 patalappua

Tamperelaisen Saukkolan retkeilykerhon jäsenet laittoivat lokakuussa puikot heilumaan. Tuloksena on yli 900 erilaista, ylijäämälangoista tehtyä patalappua.

Kaamasen onnekas yöllinen vaeltaja oli eteläsuomalainen

Kaamasessa Neljän Tuulen Tuvan tietämiltä kylän keskustaan päin toissayönä sukkasillaan vaeltanut mies ei ollut paikkakuntalainen. Yöllä pakkasessa hortoillut etelän mies vaelsi Kaamasjoella vähän matkaa jopa ilman paitaa. Viimein kulkija löysi kaverinsa luo.

Turun retkeilymaja sai lyhyen jatkoajan turvapaikkayksikkönä

Turvapaikanhakijoiden vastaanottopiste Turun entisessä retkeilymajassa saa jatkaa näillä näkyminen kesäkuun loppuun saakka. Alunperin se piti sulkea huhtikuun lopussa.

Eräetiketti hakusessa – saako toisen tulille tulla?

Jokamiehen oikeudet ja lainsäädäntö ohjaavat sitä, mitä luonnossa saa tehdä. Mutta millainen eräetiketti, kirjoittamaton säännöstö, ohjaa esimerkiksi vieraiden kohtaamisia maastossa? Osaavatko retkeilijät ottaa toisensa huomioon?

Auttaisiko masto ja viiri autiotuvan löytämistä?

Metsähallitus on valmis kokeilemaan tapoja, joilla autiotuvat löytyisivät nykyistä helpommin. Lapin Kansan tekstiviesti-palstalla ehdotettiin erätupien katoille salkoa ja viiriä helpottamaan eksymistapauksissa löytämistä.

Norja vaatii lisähapen kieltämistä kaikilta: "Tavoitteenamme on täyskielto"

Norjan olympiakomitea aikoo vaatia suomalaisten käyttämien happimaskien käytön kansainvälisessä urheilussa.

Uusi kansallispuisto mietityttää kainuulaisia – miten käy kalanistutuksen ja kämppävuokrauksen?

Hossan kansallispuisto avataan vuonna 2017. Ennen avajaisia on kuitenkin paljon töitä tehtävänä, ja Hossalle on kehitettävä kokonaan oma mallinsa.

Mies kuoli hiihtovaelluksella UK-puistossa Savukoskella

Itäsuomalainen 65-vuotias mies löytyi menehtyneenä maanantai-iltana UK-puistosta Savukoskella. Mies oli ollut hiihtovaelluksella toisen miehen kanssa, ja he olivat olivat eksyneet huonossa säässä reitiltään.

Eräkämppä paloi kivijalkaan Kuhmossa – majoittujat pelastuivat

Todennäköisesti saunan kiukaasta alkunsa saanut palo tuhosi Metsähallituksen eräkämpän täysin. Henkilövahingoilta säästyttiin, mutta toiselle majoittujalle tuli palovammoja.

Vuoden luontovapaaehtoiseksi ehdolla monia lappilaisia

Lapin tuntureilla tehdään paljon vapaaehtoistyötä: kunnostetaan polkuja ja remontoidaan autiotupia.

65 karhunkakkaa ja satoja eläinkuvia

Riistakamera tallensi kesällä hellyttäviä karhukuvia Halsualla: emo, pari pentua ja kaksi suurta urosta tallentuivat useaan otteeseen muistikortille. Kameran omistajaa otokset eivät hämmästytä, eräkämpän ympäristössä on pyörinyt mesikämmeniä vuosikaudet.

Turun kaupunki järjestää kuusi uutta hätämajoitustilaa

Turun kaupunginhallitus päätti antaa muun muassa entisen retkeilymajan ja Pernon koulun hätämajoitustilaksi turvapaikanhakijoille.Yhteensä tiloja on kuudessa kohteessa.

Sienestäjä kateissa Lahdessa

Poliisi pyytää yleisöltä apua kadonneen sienestäjän etsinnässä. Nainen puhuu ainoastaan venäjää. Häntä etsitään Tapanilan retkeilymajan ulkoilumaastosta.

Euroopan mestari hyödyntää kiisteltyä alppimajaa harjoittelussaan

Kolminkertainen Euroopan mestari Adam Kszczot on korvannut korkeanpaikanleirit alppimajalla. Alppimajojen käytöstä kiistellään yhä

Marjastuskausi tuo etsintätehtäviin piikin – "Lauloimme metsässä rullaatirullaata"

Marjastuskauden lähestyminen tietää jälleen piikkiä viranomaisten etsintätehtävien tilastoon. Maastoon mennessä onkin syytä muistaa perussääntö: jonkun läheisen on aina syytä tietää minne olet menossa ja milloin olet tulossa.

Freukkari-Pekkaa harmittaa, kun ei pääse tänä kesänä Lappiin

Freukkareiden laulaja Pekka Myllykoski harmittelee, kun joutuu tänä kesänä jättämään väliin perinteisen Lapinvaelluksensa. Laulaja toipuu syöpäsairaudestaan ja keskittyy siihen. Pekka elättelee toivoa, josko kuitenkin syksyllä voisi poiketa ruskaretkellä Lapissa. Värikäs Lappi on häneltä vielä näkemättä.

Metsähallitus hoitaa Lapissa yli sataa vanhaa rakennusta

Metsähallituksen Lapin luontopalvelut jatkaa vanhojen kämppien, tupien ja muiden rakennelmien kunnostamista Lapissa. Yksi isoista töistä on Utsjoella Välimaan saamelaistilan rakennusten ehostaminen.

"Olen löytänyt netistä kämpän ja sohvan – miksei sieltä voisi kesätöitä löytää?"

Jos tässä vaiheessa ei ole onnistunut saamaan kesäksi töitä, voi tulla mieleen hakea työpaikkaa netti-ilmoituksella. TE-toimistossa on huomattu, että yhä useampi nuori yrittää löytää kesätyönsä sosiaalisesta mediasta.

"Ääni tuntuu kehossa" – tuulivoima rikkoi erämaan rauhan

Luhangan kuusi tuulimyllyä ovat Keski-Suomen ensimmäiset, mutta tulevina vuosina niitä voi olla moninkertaisesti. Parinsadan metrin korkeudessa viuhuvat siivet näkyvät ja toisten mielestä myös kuuluvat kauas. Asukkaat vaativat tuulivoimayhtiötä mittaamaan todellisen melutason.

Keihästykki, alppimaja ja muut Kihun erikoiset innovaatiot

Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus on tehnyt tiedettä vuodesta 1991 suomalaisen huippu-urheilun hyväksi. Matkan varrella on syntynyt lukuisia innovaatioita. Yle Urheilu pyysi Kihua valitsemaan viisi parasta.

Metsähallitus kunnostaa Inarijärven perinteikkäitä tupia

Metsähallitus kunnostaa kaksi retkeilijöitten käytössä olevaa autiotupaa. Suolistaipaleen autiotupa ja Punaisena tupana tunnettu Kaikunuoran autiotupa kunnostetaan maalis-huhtikuun aikana.

Lomarengas ja Unique Creations International perustivat yhteisen yrityksen

Lomarengas Oy ja Unique Creation International Oy ovat perustaneet yhteisen yrityksen, jonka nimi on Villi Pohjola Oy. Yritys tarjoaa luontomatkailupalveluita.

UKK-puistossa kunnostetaan

Luulammen ja Rautulammen tuvat kunnostetaan ja suosituimmat reitit saavat uuden pinnan.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle