Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Oulun joukkoliikenteessä ei voi maksaa käteisellä maanantaista eteenpäin – koronatilanteen vuoksi suositaan kortti- ja mobiilimaksamista

Myös keväällä käteisen käyttö joukkoliikenteessä keskeytettiin koronan vuoksi.

Porin Linjojen Kyyti Likel -sovellus uudistui

Päivitettyyn sovellukseen on lisätty muun muassa reittihaku ja kertalippu.

Porin Linjat vähentää vuoroja ravintolarajoitusten takia

Aikataulumuutokset tulevat voimaan 12. lokakuuta ja ovat voimassa toistaiseksi.

Ruskaveteraanien sijaan tunturikeskuksissa on nyt paljon Riku Oksasen kaltaisia ensikertalaisia: "Pikku suklaaherkku ja lapset jaksavat taas kävellä"

Ruskamatkailijoita on Lapin tunturikeskuksissa nyt vähintään niin paljon kuin viime vuonna, mutta asiakaskunta on muuttunut.

18 koronalle altistunutta bussimatkustajaa jäi kadoksiin – THL: "Saattaa olla, etteivät he ole enää Suomessa"

Osaa Venäjältä Suomeen tulleen linja-auton matkustajista ei ole tavoitettu.

Ylä-Karjala: Linja-autot kulkevat taas Nurmeksen ja Kuopion välillä

Yhteys oli yli viisi kuukautta tauolla koronapandemian takia.

Bussimatkan voi ensi vuonna maksaa lähimaksulla Tampereen seudulla

Tavoitteena on, että lähimaksu helpottaa joukkoliikenteen käyttöä muun muassa turisteille ja muille satunnaisille käyttäjille.

Syksyn ostoliikenteen käynnistyminen tuo pientä helpotusta bussifirmoille

Linja-autoalan toipuminen koronaiskusta kestää pitkään. Tilausliikenteessä paluu lähelle normaalia kestää hyvässäkin tapauksessa ainakin ensi kevääseen.

Pitkän matkan linja-autoliikenne toivoo apua valtiolta oikeudenmukaisuuden nimissä – toimitusjohtaja: "Meille ei ole kukaan antanut mitään"

Pekolan liikenteen toimitusjohtaja Risto Pekola ihmettelee sitä, että suurten kaupunkien bussiliikenteelle on kyllä löytynyt valtion apua.

Kevät romahdutti bussimatkustajien määrän ja lopetti vuoroja – Yrittäjä: "Tukipaketit eivät pitkälle kanna, me tarvitaan matkustajia"

Pohjalaisliikennöitsijät kärsivät matkustajakadosta ja kamppailevat taloudellisessa paineessa.

Miljoonamätkyt saaneen bussiyhtiön pomo tyytyväinen: 54 miljoonan takaisinperintä kohdistuu Koiviston Auton sijaan Helsingin kaupungin omistamaan yhtiöön

Helsingin kaupunki ja Koiviston Auto -konserni ovat molemmat valittaneet takaisinperinnästä Euroopan unionin tuomioistuimeen.

Nysse-liikenne etuajassa kesäaikatauluun: epidemia vei 70 prosenttia bussimatkustajista

Liikennettä on jo asteittain vähennetty. Kesäaikataulut tulevat voimaan 11. toukokuuta.

Joukkoliikennejaosto hyväksyi koululaisryhmien ilmaiset bussimatkat Hämeenlinnassa

Yhdellä vuorolla kulkevan ryhmän koko voi olla korkeintaan 30 lasta.

Savonlinja lakkauttaa kaukoliikenteen vuorot koronan vuoksi

Korona on vaikuttanut myös Savonlinjan tilausajo- ja elämysmatkaliiketoimintaan.

Joensuun seudun joukkoliikenteen bussit kulkevat vielä normaalisti

Bussimatka on hyvä maksaa esimerkikiksi Waltti-kortilla kuljettajan ja matkustajan kontaktin vähentämiseksi.

Oulun joukkoliikenteessäkin koronatilannetta seurataan tarkasti, mutta bussit kulkevat vielä normaalisti

Kaupunkilaisilta on jonkin verran tullut kyselyjä bussimatkustamisen tartuntariskeistä.

Linja-auton jarrut kuumenivat ja renkaat roihahtivat palamaan tänään aamulla Mikkelissä

Pelastuslaitos sai hälytyksen liikennevälinepalosta hieman ennen puoli kahdeksaa aamulla.

Oulussa bussimatkan voi nyt ostaa maksukorttiin liitetyllä sovelluksella

Uudella sovelluksella voi myös etsiä bussiyhteyden ja tarkistaa pysäkkikohtaisen aikataulun.

Hämeenlinna askeleen lähempänä koulu- ja päiväkotiryhmien ilmaisia bussimatkoja

Valtuustoryhmien keväällä 2019 tekemä esitys hyväksyttiin Hämeenlinnassa kahdessa lautakunnassa.

Savonlinnassa bussilippuja varten otetaan käyttöön uusi mobiilisovellus

Linjalla-sovelluksella liput ovat edullisempia kuin käteisellä ostettuina.

Torikadun pysäkkimuutokset aiheuttivat muutaman päivän ryysiksen – bussiopas: "Piti erikseen jokaiselta kysyä, minne he olivat menossa"

Oulun joukkoliikenteen kahdeksan bussiopasta ovat osoittautuneet monille asiakkaille kullanarvoisiksi.

Torikadun uusi pysäkki otettiin käyttöön Oulun keskustassa – bussit eivät jatkossa pysähdy molemmilla pääpysäkeillä

Bussimatkustajien kannattaa olla nyt valppaana. Torikadulla bussit pysähtyvät joko Kaupungintalon tai Pekurin pysäkeillä, eivät molemmilla.

Forecast: Up to 40% of retail stores in Finland could go bust by 2030

Competition from online retailers will bring major upheaval to the sector in the next decade, a retailer lobby group warns.

Kuopiosta Helsinki-Vantaalle uusi yöbussivuoro syksyllä

Reitiltä on puuttunut yöbussi maaliskuun jälkeen.

Ainakin 20 kuoli ja 31 loukkaantui bussionnettomuudessa Meksikossa

Onnettomuudessa turistibussi ja puoliperävaunurekka törmäsivät toisiinsa vuoristoseudulla.

Yli 20 ihmistä kuollut Kiinassa turistibussin tulipalossa

Ainakin 26 ihmistä on kuollut ja 30 loukkaantunut turistibussin sytyttyä palamaan, kertovat paikalliset viranomaiset.

Pikavuorokyltit poistetaan pysäkeiltä – "Kyltit johtavat tällä hetkellä harhaan"

Pikavuorobussit ovat voineet jo vuosikausia pysähtyä millä tahansa linja-autopysäkillä.

Pikavuorokyltit poistetaan pysäkeiltä – "Saattavat sotkea ihmisiä"

Pikavuorobussit voivat nykyisin pysähtyä millä tahansa linja-autopysäkillä.

Oulussa lapsiperheille on paljon puuhaa talvilomaviikolla

Oulun kaupunki järjestää monenlaista liikunta-aktiviteettia tällä viikolla.

Oulun bussimatkat saattavat halventua yli 65-vuotiaille

Alennuksen suuruus on vielä päättämättä.

Kuluttajahinnat nousivat karvan verran tammikuussa

Tilastokeskuksen uudessa, päivitetyssä hintakorissa on nykyään muun muassa pakastusrasia ja ihokarvanpoistotuote.

Bussimatkustaja Rovaniemellä – kerro mielipiteesi

Kyselyn tavoitteena on kerätä palautetta suoraan paikallisliikenteen käyttäjiltä.

Porin Linjojen bussit kulkevat nyt uusiutuvalla dieselöljyllä: "Hiilidioksidipäästöt vähenevät 90 prosenttia"

Kaupunki on varannut 150 000 euroa polttoaineen vaihtamiseen liittyviin kuluihin.

Bussivälikohtausten kulku on selvitetty – tutkinnat siirtyvät syyteharkintaan kaappauksina

Poliisin esitutkinassa on selvinnyt, että epäillyt miehet olivat sekavassa tilassa.

Turistibussi kaatui Ivalossa – kukaan ei loukkaantunut, lumi ja turvavyöt pelastivat

Aasialaisturistit pääsivät kömpimään ulos kattoikkunan kautta.

Herätys: Nuorille Leijonille MM-kultaa, kiistely upseerien työajoista kiihtyy ja koe bussimatka maailman pisimmällä merisillalla

Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Bussialan myllerryksen vuosi: linjoja lakkautettu ja firmoja yhdistynyt – ahkeraa matkustajaa kiinnostaa nyt, kuinka käy hintojen

Samaan aikaan kun Onnibusin ostanut Koiviston auto kasvattaa liiketoimiaan, kilpailijat kutistavat.

Pohjolan Liikenne lopettaa pikavuorot

Viimeiset pikavuorot ajetaan helmikuun lopussa.

Savonlinja jatkaa sittenkin Kouvolan ja Helsingin välisiä bussivuoroja – "suuren kysynnän vuoksi"

Savonlinjat ajaa jatkossa arkisin kaksi kertaa päivässä Kouvolasta Helsinkiin ja takaisin.

Koiviston Autoonkin saa nyt halpalippuja Lahti–Hämeenlinna–Turku-reitillä

Lahtelainen Koiviston Auto aikoo tuoda halpalippuja jatkossa myös muille reiteilleen.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle