Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Hesburgerin logo lasiseinässä.

Hesburger lisäsi työntekijöidensä taukojen määrää MOT:n jutun seurauksena

Hesburger oli aiemmin tulkinnut alan työehtosopimusta niin, että työntekijöille ei tarvitse antaa lyhyitä kahvitaukoja. Käytäntö muuttui Ylen MOT-toimituksen yhteydenoton jälkeen.

Matti Piessa menossa koronatestiin

Länsi-Pohjassa suositellaan työpaikoille kahvitaukojen porrastusta: tiistaina kahdeksan uutta tartuntaa

Lapista on löytynyt kaikkiaan kymmenen uutta koronatartuntaa maanantain jälkeen.

fika, kahvittelu

Osaavatko ruotsalaiset kahvitellakin meitä fiksummin? Fiikkaaminen liimaa porukan yhteen

Ruotsalaisten kiiretön kahvihetki, fika, hitsaa työporukkaa yhteen kuin varkain.

Kahvimukit telineessä

Hetken nautinto lempimukista – kahvipaussin pitäjä ei ole työpaikan laiskuri

Kahvi- tai teetauon pitäiminen tai pitämättä jättäminen eivät kerro asiantuntijan mukaan työntekijän työtehosta mitään.

Pahvimukeja roskakorissa

Kiire kiilasi kahvipaussin ohi – nyt juodaan kahvit "on the go" ja take away -mukista

Kahvinjuonnilla on iso sosiaalinen merkitys. Kahvihetket lisäävät työyhteisössä tehokkuutta ja yhteisöllisyyttä, mutta silti yhteiset hetket näyttävät vähentyneen.

Yle

Ylen etusivu uudistuu: Uusi Yle.fi on rennompi ja ilmeikkäämpi

Uudelta sivulta on helpompi löytää erilaisia sisältöjä.

Petäjäveden vaakuna Kuntalan seinällä.

Petäjävesi pyrkii savuttomaksi työpaikaksi – tupakointi työaikana kielletty

Petäjäveden kunta aikoo ilmoittautua savuttomaksi työpaikaksi. Käytännössä se tarkoittaa, että tupakointi työajalla on kielletty.

Kaisa Gauriloff

Kuun Metsän Kaisa on Kolttakinon tämän vuoden tähti

Kolttakulttuurisäätiö tuo Kuun metsän Kaisan katsottavaksi Kolttakinoihin, jotka järjestetään Sevettijärvellä ja Nellimissä joulunalla.

kahvihetki kahvi ja croissant ruusukuppi kahvikuppi

Kulinaristeille kahvittelukin on taidetta – kello ratkaisee mitä kahvin kanssa syödään

Suomalaisilla on päivässä monta kahvitaukoa. Gastronomien mukaan päivän ajankohta ratkaisee sen, mitä kahvihetkellä syödään ja missä järjestyksessä.

Janne Pasenius ulkona

Etsimme terveesti elävää rekkakuskia – yksi löytyi, muut nauroivat makeasti: "Voi mennä viikko"

Stereotyyppinen mielikuva rekkakuskista on ylipainoinen, epäterveellisesti syövä ja vähän liikkuva mies. Kouvolalainen Janne Pasenius kieltää yleistämästä. Ammattiautoilijoissa on paljon terveellisiä elämäntapoja noudattavia henkilöitä. Höyrymakkarat ja lihapiirakat eivät maistu kuskeille entisaikojen malliin.

Jumppahetki.

"Täällä osataan juhlia, kun on juhlan aika" – Uusi ammattilainen kehittää elämyksiä iäkkäille

Muutosmuotoilijoiden tehtävänä on nähdä asiat toisin. Foibekartanossa Vantaalla tämä on tarkoittanut uuden kanalan avajaisia. Juuri nyt kartanossa on kuitenkin suunnitteilla asukkaiden oma juhla – salaiset pyjamabileet.

Kahvinkeitin.

"Did someone spike the coffee?" Police investigate suspected crime at Savonlinna Posti

Police suspect that someone has deliberately placed a narcotic or other harmful substance into a coffee pot at a Posti outlet in Savonlinna, southeast Finland. The incident came to light when five postal workers had to seek medical attention after they experienced strange symptoms following their coffee break.

Kahvinkeitin.

Poikkeuksellinen rikosepäily Postissa, viisi sairaalaan – Laittoiko joku myrkkyä kahvipannuun?

Poliisi epäilee, että joku on lisännyt postin taukotuvan kahvipannuun huumaavaa tai muuta terveydelle haitallista ainetta. Työntekijät saivat voimakkaita oireita kahvitauon jälkeen.

Postikortti.

Posti toi Sirkalle ystävänpäiväkortin – 26 vuotta myöhässä

Helsingistä on matkaa Keski-Pohjanmaan Kaustiselle noin 450 kilometriä. Ystävänpäiviä ehti tulla ja mennä hulppeat 26, ennen kuin kortti saapui oikealle henkilölle. Postimerkki on leimattu 4.2.1990.

Teollisuusneuvos Pertti Huuskonen

Yrityspomo selittää kohukommenttia – maaseudulla ei tuijoteta ensimmäisenä työehtosopimusta

Oululainen hallitusammattilainen Pertti Huuskonen aiheutti hienoisen kommenttikohun sosiaalisessa mediassa. Hän totesi keskiviikkona Helsingin Sanomissa, että Oulaisista on saatavissa hyviä ihmisiä, jotka lukevat Maaseudun tulevaisuutta eivätkä rakennusalan työehtosopimusta.

Piirustuskurssin alastonmalli lukee lehteä tauolla

Alastonmalli piirtää itsensä kotiin päästyään

Tanja Merikoski seisoo koko illan alasti muiden katseltavana. Piirustuskurssin tunnelma on niin inspiroiva, että kotiin päästyään malli piirtää itsekin oman asentonsa.

Johanna Nieminen

Sevettijärvelle suunnitellaan jo näyttelyä "kapinakorteista" – Katso video!

Sevettijärven koululle Inarin kuntaan on Facebook-kampanjan innoittamana saapunut jo yli tuhat korttia. Nyt suunnitteilla on mahdollisesti näyttely korteista. Näyttelyn perusajatus on, että ihmiset voisivat kesällä matkustaa Sevettijärvelle ja tarkistaa, onko oma postikortti saapunut määränpäähän.

yleis yleiskuva jääkiekko jääkiekkoilija luistelu kiekko luistin pelaaja

Mitä taituruutta! KHL:ssä nähtiin erittäin upea osuma

Stephane Da Costa pyöritti Moskovan Dynamon puolustuksen päät pyörälle.

Käsi tietokoneen hiirellä.

Tuntuuko pyhien jälkeen tahmealta? Työpsykologi suosittelee kokeilemaan mikrotaukoja

Lomien ja pyhien katkaisemien viikkojen jälkeen on jälleen palattu normaaliin arkeen. Työpsykologi suosittelee aloittamaan työviikon positiivisen ajattelun kautta. Myös työn tauotukseen kannattaa kiinnittää erityistä huomiota, jos ensimmäiset päivät lomien jälkeen tuntuvat tahmeilta.

Antti Valkonen operoi hinausautoa.

Pakkanen moninkertaisti hinauspalvelun ja akkukaupan kiireet: "Nyt pidetään vähemmän kahvitaukoa"

Paukkupakkaset hyydyttävät autoja maanteille. Seuraukset näkyvät niin hinauspalveluissa kuin akkuliikkeissäkin: asiakkaita riittää.

Henkilöauton kuljettaja pitää kiinni vaihdekepistä.

Kaupungin autolla lounaalle luvatta – työntekijät eivät tienneet uudesta ohjeistuksesta

Nokian kaupungin työntekijöitä epäillään työnantajan autojen luvattomasta käytöstä. Pääluottamusmiehen mukaan työntekijät eivät tienneet uusimmasta autojen yksityiskäyttöön liittyvästä linjauksesta. Huono tiedotus ja sisäinen tarkastus söivät työilmapiirin pitkäksi aikaa.

Pekka ja Liisa Hyry ja Minni-koira.

Ulkomailla asuneen perheen vinkit muuttoa harkitseville: Opettele kieli äläkä ainakaan valita kulttuurieroja

Torniolainen Hyryn perhe asui kaksi vuotta Pohjois-Norjan Tromssassa. Ensin Pekka Hyry ei ymmärtänyt töissä oikeastaan mitään, mitä työkaverit puhuivat. Norjalaiset tekivät asioita myös eri tavalla kuin suomalaiset, outoa oli muun muassa kuulumisten jatkuva kysely.

Liput liehuvat Sandvikin Turun-tehtaalla.

Sandvikin Turun-tehtaalla on hämmentyneen onnellista väkeä – "Ei tätä vielä oikein käsitä"

Sandvikin Turun-tehtaan työntekijät iloitsevat työpaikkojen säilymisestä. Tehtaalla kuitenkin vielä sulatellaan uutta käännettä.

Juhla-asuiset Angela Merkel ja Joachim Sauer nimikirjoituksia pyytävän ja valokuvaavan katsojajoukon keskellä Bayreuthin oopperajuhlilla 25.7.2015.

Saksalaislehti näki väärin: Merkel ei pyörtynyt, vaan tuoli petti alta

Bayreuthin oopperajuhlien kahvitauolla sattunut tapaus ei ollutkaan niin huolestuttava kuin aluksi tuntui, kommentoi Bild-lehti alkuperäistä uutistaan.

Puolustusvoimien salaiset paperit katosivat kesken kahvitauon Ruotsissa

Ilmeisesti ruokakauppaan pudonneet asiakirjat voivat vääriin käsiin joutuessaan aiheuttaa uhan Ruotsin turvallisuudelle, kertoo Dagens Nyheter -sanomalehti.

Paloauto naistentalon edustalla

Kahvitauon aikana syttynyt palo aiheutti satojen tuhansien vahingot Iisalmessa

Iisalmen keskustassa palaneen naistentalon korjaaminen kestää ainakin puoli vuotta. Kiinteistössä vuokralla olleet yritykset joutuvat muuttamaan toisiin tiloihin remontin ajaksi.

Pannukahvit tulilla.

Kahvikonkarin neuvoilla kiehautat täydelliset nokipannukahvit

Kun lähes joka kodista löytyy nykyään kahvinkeitin, pannukahvista on tullut harvinaista herkkua. Vielä astetta eksoottisempaa kahvista tulee, kun se valmistetaan avotulella.

Toimitusjohtaja Marko Jyllilä ja työnjohtaja Jarkko Kulmala ovat tyytyväisiä Relicompin muuton sujumiseen.

Yritys pakkaa muuttokuormansa vasta tarkan harkinnan jälkeen

Yrityksille muuttopäätös on aina tarkan puntaroinnin paikka. Kun muuttopäätöksen tekee iso metalliyritys, tavaraa ei siirretä pahvilaatikoissa vaan rekkalasteittain. Ohutlevyteknologiaan erikoistunut Relicomp siirsi vuosi sitten kesällä Kauhajoen tehtaan tuotantonsa ja sata työntekijäänsä uusiin tiloihin Kurikkaan.

Pielinen ja Vuonislahti Lieksassa.

Kirkkovenetaksi kyydittää Vuonislahden ja Kolin välillä

Vuonislahden ja Kolin välillä liikennöivät venekuljetukset alkavat kesäkuussa. Tilauksesta toteutettavat kuljetukset hoituvat asiakkaan toiveiden mukaan joko koskiveneellä tai moottoroidulla kirkkoveneellä.

Risukeitin

Risukeitin säästää retkeilijän hartioita – polttoaine löytyy luonnosta

Pienikokoisesta risunpolttovälineestä on kehkeytynyt oikea villitys ja yhteisöllisyyttäkin lietsova muotiväline metsäretkien kahvihetkiin.

koululaisia kiipeilytelineessä

Nettikommentoijat kehnosta kouluviihtyvyydestä: "Pitsaa, ohjattuja välitunteja, koko aihe uutisankka"

Kehno kouluviihtyvyys saa nettikommentoijilta vinkkejä ja huutia. Osa tarjoaa vinkkejä viihtyvyyden lisäämiseksi, osa tölvii opettajia ja oppilaita laiskuudesta. Jonkun mielestä koka asia on uutisankka.

Tilasto työtuntimääristä EU-maissa.

Suomi nousuun vartin lisätöillä? Näin meillä ja EU:ssa painetaan hommia

Hallitustunnustelija Juha Sipilä (kesk.) on ehdottanut suomalaisille sataa työtuntia lisää vuodessa tuottavuuden kasvattamiseksi. Tämä merkitsisi vajaat kolme viikkoa enemmän töitä. Karkeasti laskettuna työaika pidentyisi päivässä vartilla eli kahvitauon verran.

Kahvinkeittimen suodatin

Pori ryhtyy selvittämään työntekijöidensä taukokäytäntöjä

Porin kaupunki on saanut tietoonsa, että eräässä virastossa työntekijät ja esimiehet viettävät pitkiä taukoja. Kaupungin palvelussuhdepäällikkö sanoo, että asiaa ryhdytään selvittämään.

Tuulimittarin viisari kipuaa lähes 20 metriin sekunnissa

Kovalla tuulella ei tehdä töitä – nosturikuski viettää puhurit kahvitellen

Tampereen Niemenrannassa töitä tehnyt nosturimies on tänään torstaina ennättänyt pitää monta kahvitaukoa. Syynä on voimakas tuuli, joka on estänyt työt useaan otteeseen.

Veikkaa vaalien voittajat.

Veikkaa oikein vaalitulos – voita kahvihetki tuoreen kansanedustajan kanssa

Yle Uutiset järjestää leikkimielisen äänestyksen, jossa kuka tahansa voi veikata vaalien lopputuloksen. Lähimmäs veikannut pääsee kahville lempikansanedustajansa kanssa.

Työhyvinvoinnin edellytys on luottamus ja avoimuus

Tutkija kehottaa nauramaan työpaikalla: "Huumori on yhteisöllistä liimaa"

Meissä istuu lujassa käsitys, että vakava ihminen on uskottavampi kuin nauravainen. Tutkija on silti havainnut valonpilkahduksia. Esimerkiksi työpaikoilla on alettu ymmärtää, että hyvä huumori voi jopa lisätä tuottavuutta.

Kevään värikästä muotia.

Kevään muoti korostaa pitkään piilossa ollutta vyötäröä

Kevätmuodissa on nyt monia trendejä ja vaatteiden sävyt ovat talvea vaaleampia – kuten joka kevät. Muotisuunnitelija Linda Sipilän mukaan kevään trendit paljastavat vyötäröä, vaikka linjat pysyvätkin väljinä. Sipilä itse haaveilee töistä muodin parissa ulkomailla.

Aurinkoisena kevätpäivänä jonotetaan porukalla autopesulaan Seinäjoella.

Autonpesijä kävelee jopa 20 000 askelta päivässä

Kiireinenkin suomalainen pysähtyy, kun jono autopesulaan on tunnin pituinen. Autopesulan työntekijöille aurinkoinen kevätpäivä on tavallistakin työteliäämpi.

Blerim Cimilin.

Kosovolaistaustainen turkulainen imitoi somaleja ja arabeja – video

Voiko hauskoista nettivideoista tehdä itselleen ammatin? Ja mahtaako joku loukkaantua kun imitoi videoilla eri maahanmuuttajaryhmien puhetapoja? Turkulaisen Blerim Cimilin mukaan hänen nettivideoillaan on jo miljoonia katsojia.

Ihminen päiväunilla kesken työpäivän.

Vaihtaisitko kahvitaukosi nokosiin? Vartti unessa tekee hyvää sekä keholle että mielelle

Lyhyet unet tai rentoutus ovat hyvä vaihtoehto tavanomaiselle kahvitauolle. Torkku- tai rauhoittumispaikan järjestämiseen ei tarvita kalliita remontteja, vaan tavan voi tuoda osaksi työkulttuuria olemassa olevissa puitteissa.

Matti Ollikaisen pannumyssyt ovat hauskannäköisiä arkitarvekaluja ja monessa niistä on nähty suurta vaivaa.

Pannukahvikekkerit juhlitaan pannumyssy päässä

Oululaisen Matti Ollikaisen kokoelmissa on 124 erilaista pannumyssyä. Tiettävästi Suomen suurimman kokoelman omistaja järjestää kahvikutsuja, joissa vieraillakin on pannumyssyt päässään.

Tuhkakuppi.

Tupakoinnin suitsimiseen tukea, ei holhousta – "Suomi on aivan väärällä tavalla käsittänyt mitä tarkoittaa tukeminen"

Suurin osa nettikeskustelijoista kannattaa tupakoinnin suitsimista työajalla. Tupakoinnin lopettamiseen kaivataan kuitenkin kieltoja tehokkaampaa tukea. Työpaikan kahvipausseilla sauhuttelu jakaa mielipiteitä.

A mug of coffee and a bun.

“Time thieves” lead to worn out employees

Finnish time management expert Marja Piri believes that people suffer from “time thieves” in the workplace. The most common of these is repeated interruption. Workers should make good use of lunch and coffee breaks as they provide a much-needed lull during the busy work day.

A mug of coffee and a bun.

Aikavaras uuvuttaa työntekijän

Ajanhallinnan asiantuntijan mielestä ihmiset kärsivät työssään aikavarkaista, joista yleisin on työn toistuva keskeytyminen. Lounaat ja kahvitauot kannattaa hyödyntää, sillä ne tarjoavat tarvittavan tauon työpäiviin.

Video: 15 toimittajaa juo vuodessa tuhansia litroja – kahvia

Kahvi on monelle suomalaiselle äärimmäisen tärkeä liikkeellepaneva voima. Esimerkiksi Yle Perämeren toimituksessa litkitään kahvia monta pannullista päivässä. Vuoden 2013 kesäkuusta vuoden 2014 lokakuuhun toimituksen väki toi työpaikalleen 247 pakettia kahvia, joka myös juotiin tuona aikana.

Eläkeläiset liikkuvat ringissä.

Tanssi herättää lapsuusmuistoja

Kuppi kahvia ja pyörähdys parketilla -tapahtumat ovat keränneet eläkeläiset yhteen Kajaanissa ja tänä syksynä ensimmäistä kertaa myös Sotkamossa. Ryhmät ovat vetäneet hyvin osallistujia ja jatkoakin on jo toivottu.

Sumuverhon keksijä Ismo Rakkolainen

Sumunäytön keksijä: Nyt tekisin kaikki aivan toisin

Matka kahvitaukokeksinnöstä mediamylläkän, maailmanvalloituksen ja lopulta konkurssin kautta uuteen nousuun on opettanut tutkija Ismo Rakkolaiselle paljon. Hän kyseenalaistaa julkisen tuen hyödyn vientiyrityksille.

Viherkatto

Viherkatto pitää toteuttaa taiten

Viherkattojen hyödyt erityisesti hulevesien ja lämpöhuippujen tasaajina ovat ilmeiset, mutta kohteet kannattaa toteuttaa huolella. Pahimmassa tapauksessa saatetaan päätyä toimimattomiin tai ympäristön kannalta jopa haitallisiin ratkaisuihin.

kahvikuppeja

Oma nimikkokuppi on osa työelämän tuunaamista

Kahvitauko on terveellinen, vaikka ei kahvia joisikaan. Tätä mieltä ovat monet tutkijat. Työssä on hyvä pitää pieniä taukoja, senhän tietää työaikalakikin.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle