Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Syöpätautien poliklinikan kyltti

Päijät-Sote aloittaa suolistosyöpien seulonnan

Syöpätapaukset pyritään löytämään mahdollisimman varhain, jolloin sairauden hoitaminen on helpompaa ja tehokkaampaa.

Kliininen kuva tutkimuksesta.

Mammografia- ja papakoekutsut kolahtelevat taas normaalisti postiluukusta

Koronakurimuksen vaikutukset syöpäseulontoihin alkavat olla taakse jäänyttä elämää.

K-Sairaala

Eksote aloittaa suolistosyöpäseulonnat ensi vuonna – ensimmäiseksi seulontaan pääsevät 60–68-vuotiaat

Suolistosyöpäseurannat päätettiin jo kertaalleen siirtää hamaan tulevaisuuteen, mutta Eksoten valtuusto palautti asian uudelleen valmisteltavaksi. 

Mammografia-laite Etelä-Karjalan keskussairaalassa.

Syöpäseulonnoissa puretaan nyt jonoja – perustarkastuksia ei ole syytä unohtaa korona-aikana

Varsinkin keväällä osa asiakkaista perui seulonta-aikoja koronaviruksen vuoksi.

Kliininen kuva tutkimuksesta.

Sosiaalinen asema heijastuu selvästi syöpäseulontoihin osallistumiseen – kutsukäytännöt voivat myös painaa paljon

Syöpäseulonta jää sosiaalisesti heikommassa asemassa olevilta naisilta usein väliin.

Tutkimuspöytä ja tarvittavia välineitä

Naisten syöpäseulonnat jatkuvat jälleen – kohdunkaulan syövän seulonta ei kiinnosta nuoria naisia Savossa

Syöpäseulonnat ovat olleet osassa kunnista tauolla koronavirusepidemian vuoksi maaliskuun puolenvälin jälkeen.

Mammografiakuva.

Syöpäseulontoja keskeytetty koronaepidemian takia

Syöpärekisterin mukaan uusintakutsu on tärkeä sitten, kun rajoituksia aletaan purkaa.

Lääkäri tutkii syöpäkasvainta mammografiakuvasta.

Savonlinnassa rintasyöpäseulontakutsujen jako vaikeutui postilakon takia – ajanvaraus kehotetaan tarkistamaan netistä

Joulukuussa rintasyöpäseulontoja järjestetään Savonlinnassa 50–69-vuotiaille naisille.

Lääkäri tutkii syöpäkasvainta mammografiakuvasta.

Pirkanmaalaiset käyvät aiempaa vähemmän rintasyöpäseulonnoissa

Osallistuvien määrä suhteessa kutsuttuihin on pienentynyt viime vuosikymmeninä koko ajan.

Nainen mammografiassa.

Moni syöpädiagnoosi on selvinnyt seulonnassa – silti usea lappilaisnainen jättää joukkotarkastuksen välistä

Rintasyöpädiagnoosin sai seulontatutkimuksessa viime vuonna 76 lappilaisnaista.

Kliininen kuva tutkimuksesta.

Nuoret naiset jättävät syöpäseulontoja väliin – syitä ei ole juurikaan tutkittu

Seulontoihin osallistumisessa on myös suuria alueellisia eroja.

Mammografiakuva.

Viidennes naisista ei mene mammografiaan, vaikka saa kutsun

Vielä isompi osa kohdunkaulansyövän seulontoihin kutsutuista jättää menemättä.

Läheltä

Suolistosyöpäseulonnat alkamassa Jyväskylässä

Suolistosyöpäseulonnat aloitetaan portaittain, todennäköisesti jo keväällä.

Lääkäri tutkii syöpäkasvainta mammografiakuvasta.

Rintasyöpää todetaan Keski-Pohjanmaalla maan vähiten

Yhä harvempi nainen kuitenkin osallistuu rintasyöpäseulontoihin.

Oulun kaupunki kehottaa naisia terveystarkastuksiin.

Moni pohjoispohjalaisnainen jättää tärkeän syöpäseulonnan välistä – "Olisi varaa parantaa"

Kohdunkaulan syövän joukkoseulontoihin eivät mene kaikki kutsutut.

Rauman aluesairaala sairaala rakennus

Kohdunkaulan syövän seulonta laajenemassa Raumalla

Jatkossa seulontaan pääsisivät myös 65-vuotiaat.

Kliininen kuva tutkimuksesta.

Osa jättää syöpäseulonnat väliin – osallistumisaktiivisuus vaikuttaa syöpäkuolemien määrään

Tilastoja vääristää se, että yksityispuolella tutkimuksissa käyneiden osuudet eivät toistaiseksi näy seulonnoissa käyneiden määrissä. Esimerkiksi kohdunkaulansyövän esiasteesta kertovassa papa-kokeessa käy todellisuudessa noin 90 prosenttia naisista.

Papa-seulonnassa käytettäviä välineitä gynekologin vastaanotolla.

Syöpäseulontoihin osallistuminen vähentynyt – keskisuomalaiset ovat sekä muita aktiivisempia että laiskempia

Noin 84 prosenttia kutsutuista osallistuu rintasyöpäseulontaan. Keski-Suomessa osallistumisprosentti on pari prosenttiyksikköä muuta maata korkeampi.

Nainen mammografiassa.

Satakunta naista ylimääräiseen rintasyöpäseulontaan Kuopiossa – syynä puutteellisiksi epäillyt tutkimukset

Valvira epäilee, että muun muassa Kuopion kaupungille palvelujaan myyneen yrityksen rintasyöpäseulonnoissa on ollut potilasturvallisuutta vaarantavia puutteita. Nyt kaupunki tarjoaa yrityksen rintasyöpäseulonnassa käyneille naisille uusia tutkimuksia.

Nainen mammografiassa.

Daily: Public health watchdog probes mammogram company over misdiagnoses, missing patient records

The public health watchdog Valvira has launched an investigation into a company that has provided breast cancer screening services in dozens of municipalities. According to the regional daily Savon Sanomat, the company is believed to have performed as many as 50,000 mammograms annually.

Nainen mammografiassa.

SS: Syöpiä ei tunnistettu ja tuhansien tiedot kateissa – Rintasyöpäseulontoja tehnyt yritys Valviran tutkinnassa

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira tutkii kymmenillä paikkakunnilla syöpäseulontoja tehneen röntgenpalveluyrityksen toimintaa. Tutkinnan kohteena oleva yritys on tehnyt aiemmin jopa 50 000 rintasyövän seulontatutkimusta vuosittain.

Harry Granö

Suolistosyövän selättänyt: Suurin painolasti oli korvien välissä

Suolistosyövästä parantunut Harry Granö kehottaa suhtautumaan vessapaperiin jääneisiin veripisaroihin vakavasti.

Yhdysvalloissa suositellaan mammografiatutkimusten harventamista ja myöhentämistä

Uuden ohjeistuksen mukaan rintasyöpäseulontoja suositellaan 50–74-vuotiaille naisille joka toinen vuosi.

Nainen tunnustelee rintaansa.

Nainen, tutki rintasi kerran kuussa – "Jotkut eivät uskalla ja toiset eivät osaa"

Naisten rintasyöpätilastot ovat karua luettavaa. 50–69-vuotiaille naisille tarjotaan maksuttomat rintasyöpäseulonnat, mutta kaikki eivät tutkimuksissa käy. Myös rintojen omatarkkailu on osalle vierasta.

Nainen tunnustelee rintaansa.

Rintasyöpä löytyy usein tunnustelemalla: ”Anna myös asiantuntijan kokeilla vuosittain”

Rintojen tutkiminen auttaa monia naisia löytämään syövän ajoissa. Säännölliset mammografiatutkimukset aloitetaan monissa kaupungeissa vasta 50 vuoden iässä. Sitä ennen naisten olisi itse syytä tarkkailla rintojaan. Syöpäsairaanhoitaja Päivi Riekkisen mukaan oma tutkimus kannattaisi tehdä vähintään muutaman kerran vuodessa ja terveydenhuollon ammattilaisen luona käydä vuosittain.

Papa-seulonnassa käytettäviä välineitä gynekologin vastaanotolla.

Osa nuorista naisista jättää ilmaisen syöpäseulonnan väliin – "Kenties taustalla on välinpitämättömyys omaa terveyttä kohtaan"

Kohdunkaulan syöpää sairastavien naisten määrä on laskenut roimasti joukkoseulontojen avulla. Esimerkiksi Kainuussa naiset käyvät tunnollisesti ilmaisissa seulonnoissa, mutta valtakunnallisesti nuorten naisten osuus on pienentynyt viimeisen viiden vuoden aikana.

Nainen mammografiassa.

Tutkija: Rintasyöpäseulontoja kannattaisi lisätä vielä iäkkäämmille naisille

Rintasyövän seulontojen järkevyydestä nykyistä iäkkäämille on kerääntymässä tutkimusnäyttöä. Tutkimusnäyttö seulontojen vaikuttavuudesta yhä selvempää.

ANSSI AUVINEN Tampereen yliopiston epidemiologian professori

Seulonnoista hyötyä ja haittaa – Movember-stipendillä etsitään eniten hyötyvät

Nykytutkimuksen valossa eturauhassyöpäseulontoja ei kannata ulottaa koko väestöön. Movember-suurstipendin ansiosta tulevaisuudessa saatetaan tietä, ketkä hyötyvät seulonnoista eniten.

Mammografiakuva.

Väitöstutkimus kumoaa väitteet mammografiaseulontojen tehottomuudesta

Turun yliopiston väitöstutkimuksen tulokset kumoavat tulkinnat siitä, että mammografiaseulonnoista kannattaisi luopua. Tutkimus esittääkin, että koko Suomen olisi syytä ottaa mallia Turun mammografiaseulonnasta.

Yllättävän moni jättää mammografian väliin

Vuosittain jopa yli 15 prosenttia kutsun saaneista naisista jättää rintojen röntgentutkimuksen väliin. Karut luvut ovat peräisin Pohjois-Karjalassa palveluntarjoana toimivan Terveystalon tilastoista. Mitään yksittäistä syytä tälle ilmiölle ei ole löytynyt.

Hammaslääkäri työssään.

Asiantuntijat Itä-Suomessa ja Intiassa yhdistävät voimansa suusyövän selättämiseksi

Suusyövän varhaiseen diagnosointiin, ennaltaehkäisyyn ja hoitoon etsitään parhaimpia menetelmiä Itä-Suomen yliopiston ja Intian syöpäinstituutin yhteishankkeessa. Toiveena on esimerkiksi löytää purkan tai fluoritabletin kaltainen keino ennaltaehkäistä syöpää.

Papa-seulonnassa käytettäviä välineitä gynekologin vastaanotolla.

Nuorten naisten osallistuminen syöpäseulontoihin hälyttävän vähäistä

Vain joka toinen 25- tai 30-vuotias kutsuttu käy ilmaisessa tarkastuksessa. Lääkärit ovat huolissaan siitä, että heikko osallistuminen näkyy syöpätapauksien kasvuna.

Tutkimus: Yksinasuvilla miehillä korkea riski kuolla ihosyöpään

Yksinasuvien naisten kohdalla yhteyttä ihosyövästä selviytymiseen ei havaittu. Tutkijoiden mukaan tulokset osoittavat kohdistettujen syöpäseulontojen tarpeen.

Mammografiakuva.

Huonosta kuvasta syöpä jää löytämättä – mammografioiden laatuerot ovat suuria

Kunnallisten mammografiaseulontojen valvonta on paikoin osoittanut puutteita niin tekniikassa kuin hoitajien osaamisessakin. Röntgenhoitajaliitto pyrkii parantamaan tilannetta lisäkoulutuksen ja näyttökokeeseen perustuvan sertifikaatin avulla.

pensasmustikka

Blueberries to combat breast cancer?

It is well known that berries can be effective in combating cancer. However, some berries are more effective than others, according to University of Helsinki Docent Anna-Maria Pajari. Blueberries, for example, help to prevent breast cancer.

Mammografian hyödyistä ristiriitaista tutkimustietoa

Mammografiasta on hyötyä tuoreen katsaustutkimuksen mukaan erityisesti yli 50-vuotiaille.

Mies ottaa aurinkoa laiturilla.

Half an hour of sun stores enough vitamin D for autumn months

People should be enjoying the summer sunshine now, so that the body’s vitamin D stores are fully replenished before the long, dark days of autumn. Experts say half an hour of midday sun is enough.

Nainen seisoo sairaalan mammografialaitteessa.

Syöpäseulontakäytännöt vaihtelevat kunnittain

Meri-Lapissa pienet kunnat seulovat syöpiä kaikista aktiivisimmin. Keminmaassa, Tervolassa ja Ylitorniolla seulotaan rinta- ja kohdunkaulasyövän lisäksi suolistosyöpää. Keminmaa on lisäksi ottamassa ensi vuonna käyttöön eturauhassyöpäseulonnan yli 50-vuotiaille miehille.

Hoitohenkilökuntaa sairaalan käytävällä.

Etelä-Karjalassa seulotaan rintasyöpiä

Maksuttomiin mammografiatutkimuksiin kutsutaan naisia ikäluokittain. Vuosittain Etelä-Karjalassa seulontaan pääsee jopa 7000 naista.

Nainen istuu rannalla

Half of women neglect pap smears

Women in southern Finland are skipping free pap smears provided by the state, report health officials, who say a downward trend has been evident for years.

Papa-seulonnassa käytettäviä välineitä gynekologin vastaanotolla.

Alle puolet naisista käy papa-seulonnoissa

Uudellamaalla seulonnoissa kävijöiden määrä on laskenut jo pitkään.

Mikroskooppikuva syöpäsolusta.

Imatrakin lähdössä suolistosyöpien seulontaan

Eksote aloittaa seulonnat ensi vuoden alusta eikä imatralaisia haluta jättää muuta maakuntaa huonompaan osaan. Seulonnat ovat kunnille vielä vapaaehtoisia.

Tutkimus: rintasyöpää hoidetaan liian herkästi

Tuore brittiläinen tutkimus osoittaa, että naisten rintasyöpäseulonnoissa hoidetaan herkästi myös kasvaimia, joista ei ole vaaraa.

Tutkimusrobotti käsittelee papa-näytteitä HUSLABin laboratoriossa.

Nuoret naiset aktiivisia papa-seulonnoissa

Suomen Syöpäjärjestö arvioi, että nuoret naiset käyvät aktiivisesti papa-seulonnoissa. Seulontamääriä on kuitenkin vaikea selvittää, koska niitä ei tilastoida yhteen rekisteriin.

Lääkäri tutkii potilaan tietoja potilastietojärjestelmästä.

Nuoret naiset laiskoja käymään papa-seulonnoissa

Pääkaupunkiseudun naiset käyvät laiskasti kohdunkaulan syöpää ehkäisevissä seulonnoissa. Etenkin 30-40-vuotiaat on hankala saada osallistumaan seulontoihin.

Lääkäri paperipinkka kädessä.

Eksote päättää suolistosyöpäseulonnoista

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin hallitus päättää tänään keskiviikkona, ottaako se suolistosyöpäseulonnat kokeiluun.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle