Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Vettä lasketaan letkusta säiliöön.

Talousveden laatu palautumassa normaaliksi Pietarsaaressa, mutta eri alueilla eri aikaan – vedenjakelu jatkuu ainakin viikonlopun

Vesilaitokselta lähtevän veden rautapitoisuus on nyt alle tavoitteen 0,2 mg/l.itra Vedenjakelua jatketaan kunnes hanavesi on kaikkialla aluella on laadultaan hyvää.

Water distribution in Jakobstad 16 October 2023.

Pohjalaiskaupungissa hanasta tulee vettä, jota kukaan ei halua juoda – juomaveden likaantuminen on yhä yleisempi ongelma

THL:n tietoon tulee entistä enemmän tapauksia, joissa juomavesi on likaantunut. Syyksi nähdään sateisuuden lisääntyminen ja vesijohtoverkoston saneerausvelan voimakas kasvu.

Vihreä puistonpenkki ja iso puu

Kysely yhdyskuntatekniikasta sen kertoo: kotkalaiset arvostavat kaupungin puistoja ja juomaveden laatua

Oman asuinkadun kuntoon tyytyväisiä oli vain 34 prosenttia. Kotkassa kyselyyn vastasi 343 kuntalaista.

Haukkalan lähde jossa käyttättökielto kyltti.

Jyväskylässä Haukkalan lähteen vettä voi jälleen juoda, sillä sen mikrobiologinen laatu on parantunut

Lähteen vedestä otetun uuden tutkimustuloksen perusteella sen mikrobiologinen laatu täyttää talousvedelle asetetut laatusuositukset.

Haukkalan lähde jossa käyttättökielto kyltti.

Jyväskylässä Haukkalan lähteen vettä ei suositella juomavedeksi, sillä sen mikrobiologinen laatu on heikentynyt

Jyväskylän seudun ympäristöterveys seuraa veden laatua ja tiedottaa asiasta heti uusien tulosten valmistuttua.

Vettä suihkuaa hanasta keittiön teräksiseen tiskialtaaseen.

Kärkölän vesijohtovedessä kolibakteereita, vesi keitettävä

Vesijohtoverkosta on löytynyt kolimuotoisia bakteereja. Juomavesi on keitettävä muun muassa Kärkölän Kirkonkylällä.

Ihminen ottaa juomavettä lasiin hanasta.

Näin suomalaisten juomaveden saatavuus on turvattu, jos katastrofi käy

Suomessa vettä on pilaantunut vain paikallisesti. Uhkiin on varauduttu hyvin, eikä suurta riskiä pilaantumiselle ole.

Etualalla on vesikannu ja taustalla kuivamuonaa.

Runosmäen vesijohtovettä ei enää tarvitse keittää

Vedestä löydettiin perjantaina pieni määrä enterokokkibakteereita.

Vettä lasketaan hanasta juomalasiin.

Kokkolalaisten juomaveden laatu paranee – Kokkolan Vesi uusii vedenpuhdistamon

Nykyinen vedenpuhdistamo on tullut tiensä päähän.

Vettä lasketaan hanasta juomalasiin.

Oulun Vesi kiistää väitteet talousveden huonosta laadusta – syytöksiä vedenlaadun ongelmista on esitetty mainoskirjeissä

Oulun Vesi kertoo, että oululaisten vedenlaadusta on välitetty väärää tietoa. Taustalla on vedensuodattimia markkinoiva yritys, kertoo Oulun Veden johtaja.

Vettä suihkuaa hanasta keittiön teräksiseen tiskialtaaseen.

Lahti Aqua selvittää veden outoa makua Hollolan itäosissa

Lahti Aqua kertoo, että veden käyttäjiltä on tullut ilmoituksia veden poikkeavasta mausta ja hajusta Kukkilan, Kalliolan ja Paimelan alueilla.

Vettä suihkuaa hanasta keittiön teräksiseen tiskialtaaseen.

Vettä saa taas juoda ja käyttää normaaliin tapaan Oulun kaupunginsairaalassa

Oulun kaupunginsairaalaan johtavan tonttivesijohdon rikkoutuminen kaivaustöissä keskeytti vedenjakelun sairaalaan torstaina. Varotoimenpiteenä vesijohtoveden käyttämistä juomavetenä rajoitettiin putkiston huuhtelun ajaksi.

Vettä kaadetaan juomalasiin

Tamperelaiset ovat tyytyväisiä veden laatuun

Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan Tampereen Vedellä on yhä kehittämistä erityisesti hinnoittelussa sekä viestinnässä.

Haukkalan lähde jossa käyttättökielto kyltti.

Jyväskylässä Haukkalan lähteen vesi on jälleen juomakelpoista

Jyväskylän kaupungin mukaan tutkittujen vesinäytteiden perusteella lähteen vesi täyttää taas talousvedelle asetetut laatusuositukset.

Hanasta valuu vettä.

Kuopion Vedellä Puijonlaaksossa vesihuoltotöitä keskiviikko-illasta torstai-aamuun

Taivaanpankontiellä tehtävät työt voivat aiheuttaa vedenlaatuun häiriöitä.

Vatten som hälls i ett genomskinligt glas. Ljusblå bakgrund.

Kuopion keskustassa vedenlaatuhäiriöitä tällä viikolla: syynä venttiilien sulkeminen Tulliportinkadulla

Laatuhäiriöt johtuvat siitä, että Kuopion vesi sulkee venttiileitä Tulliportinkadulla rakennustyön ponttaustyön vuoksi. 

Karttakuva, jolle merkitty Lappila ja Kuoppalanmäellä sijaitseva alue, jolla vedenkeittokehotus.

Vesijohdon katkeaminen aiheutti keittokehotukseen Kärkölän Lappilassa

Keittokehotus koskee hyvin pientä aluetta Kuoppalanmäellä. Vesijohtoveteen on voinut päästä taudinaiheuttajia, koska kaivuri rikkoi putken.

Kaksi vedellä täytettyä litran mittakannua. Käsi tarttumassa toiseen niistä.

Sysmässä voi nyt kaikkialla käyttää vettä keittämisen jälkeen

Loppiaisena sattuneen putkirikon seurauksena saastuneen verkoston desinfiointi on saatu suoritettua koko verkoston alueella.

Vaasan Pilvilammen tekoallas.

Vaasalaisten vesihanoista tulee vielä pitkään Kyrönjoen pintavettä – pohjavettä Kurikasta ei saadakaan 2025, vaan odotusaika venyy 10 vuoteen

Isoksi kaupungiksi Vaasassa on melko poikkeuksellinen tilanne vesijohtoveden kanssa: vaasalaisista vesihanoista virtaa Kyrönjoen pintavettä. 

Vesiallas ja lähdevesipullo

Ulvila selvittää vesikauppoja Porin kanssa – moni kunta painii raakaveden laadun ja riittävyyden kanssa

Ulvilan pahanmakuiseksi moititun talousveden laatua pyritään parantamaan, mutta äkkiratkaisua ei ole. Alueen kunnat pohtivat, voisiko uusi tekopohjavesilaitos taata vesihuollon tulevaisuudessa.

En fronlastare plogar snö i centrum av en liten stad.

Katujen hoito saa kiitosta pietarsaarelaisilta – kaupunkilaisten tyytyväisyys on kasvanut, samaan aikaan kustannukset ovat laskeneet

Kaupunkilaisten tyytyväisyys teknisiä palveluita kohtaan on kasvanut neljä vuotta peräkkäin. Kaupunki yhtiöitti niiden hoidon viisi vuotta sitten.

Haukkalan lähde jossa käyttättökielto kyltti.

Jyväskylässä Haukkalan lähteen käyttökielto on purettu –lähdeveden juominen ei ole ympäristöterveyden mukaan silti riskitöntä

Jyväskylän kaupungin ympäristöterveys on ottanut Haukkalan lähteen vedestä viime viikkojen aikana useita näytteitä. Uusimpien tutkimustulosten mukaan lähteen vettä voi jälleen käyttää juomavetenä.

Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta

Haukkalan lähteen käyttökielto jatkuu

Lähteestä otetun uusintanäytteen tutkimustuloksen perusteella lähdeveden mikrobiologinen laatu ei vieläkään täytä laatuvaatimuksia.

mustia kylttejä takana punatiilisiä taloja

Uutta tietoa Asikkalan vesijohtovedestä: keittokehotus pysyy voimassa, klooraus jatkuu

Lisänäytteissä todettiin kohonneita mikrobipitoisuuksia Vesivehmaan verkostossa ja Hympylänmäen ylävesisäiliöllä. Vielä ei silti tiedetä, mistä alkuperäinen bakteerilöydös on tullut.

Kaupinojan vedenpuhdistamolla maistellaan vesiä

Helteen tai lomamatkan jälkeen kraanavesi voi maistua pahalta – maistelimme kolmen kunnan vettä, eroja löytyi

Hellejakso heikensi Valkeakoskella juomaveden laatua, kun veden mangaaniarvot nousivat. Kauan jatkunut kuivuus taas voi koetella pohjavesivarantoja. Yle maistoi asiantuntijan kanssa Valkeakosken ja kahden muun kunnan vettä.

Hanasta valuu vettä.

Hanavettä voi taas juoda keittämättä Savitaipaleen Olkkolassa ja Paimensaaressa

Vesi piti aiemmin keittää Olkkolan alueella tapahtuneen putkirikon vuoksi.

Vettä kaadetaan juomalasiin

Kuopion keskustassa värjääntynyttä vesijohtovettä

Kuopion Vesi on aloittanut verkoston huuhtelun värjääntymisen takia.

Vettä valuu tiskialtaaseen.

Siilinjärven Toivalassa korjataan keskiviikkona vesijohtoventtiiliä

Korjaus aiheuttaa vesikatkon ja voi vaikuttaa vesijohtoveden laatuun.

Vettä lasketaan keittiön tiskipöydän hanasta.

Vedenkeittokehotus Äänekosken Liimattalassa on yhä voimassa

Alueen putkistovedestä on otettu näytteitä, joista odotetaan tutkimustuloksia keskiviikon aikana.

Kuopion tori ja Kauppahalli

Kuopion keskustan alueella voi ensi viikolla tulla värjäytynyttä vettä hanasta – juomavettä kannattaa varata ainakin vuorokaudeksi

Kuopion Vesi sulkee päävesijohdon venttiilin Itkonniemellä maanantaina, koska rakentaa uutta puhdistuselementtikaivoa.

Vettä lasketaan keittiön tiskipöydän hanasta.

Ruotsin viranomainen selvittää juomaveden puhdistuskemikaalien riittävyyttä – Valvira: Suomessa suurempi riski työvoiman riittävyys

Viranomaisen eilinen lausunto ehdittiin ymmärtää niin, että puhtaasta vedestä tulee pulaa.

Vettä valuu vesihanasta.

Juomavesi edelleen keitettävä Hirvaalla

Vedenlaatua tutkitaan verkostosta otetuista näytteistä.

Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta

Juomavesi keitettävä Kirkkonummen Gesterbyssä ja Kantohaassa

Keittokehotus on voimassa tiistai-iltaan asti.

Pohjavesialue kyltti.

Vesien kemiallinen tila on huono useilla pohjalaismaakuntien pohjavesialueilla

Talousvesi saadaan kuitenkin puhdistettua hyvälaatuiseksi.

Läheltä

Petäjävedellä Vehkasuon lähteen vedessä poikkeamia

Lähteen vedessä on havaittu värimuutoksia.

Läheltä

Kuopion Kelloniemessä voi tulla hanasta värjääntynyttä vettä

Häiriön aiheuttaja ei ole selvillä.

Vettä lasketaan hanasta.

Pyhärannan kuuteen kylään vedenkeittokehotus

Vesijohtoverkostosta on löydetty suolistoperäisiä bakteereja.

Kaivo.

Halsualaisten pitkä piina päättyi – Ylikylän vettä ei tarvitse enää keittää

Verkostosta löytyi juhannuksena ulosteperäisiä bakteereita.

Läheltä

Haukkalan lähteen käyttökielto jatkuu

Rutiininäytteenoton yhteydessä lähteen vedessä havaittiin ulosteperäisiä bakteereja.

Läheltä

Jyväskylän Haukkalan lähteen vettä ei saa käyttää juomavetenä

Lähdevedessä on ulosteperäisiä bakteereja.

Kartta mahdollisten vedenlaatuhäiriöiden vaikutusalueesta.

Värjääntyneen veden riski koholla Kuopion jäähallin ympäristössä – saneerattu vesijohto otetaan käyttöön

Hanavedessä saattaa esiintyä laatuhäiriöitä keskiviikosta perjantaihin.

Vesilasiin lasketaan hanavettä.

Juomaveden likaantumisen syy selvisi Rautjärvellä

Rautjärven Asemanseudulla sähkökaapelin läpiviennin kautta levinneet kolibakteerit ovat saastuttaneet Rautjärven Aseman seudun veden.

ruskeaa vettä

Ruskea juomavesi piinaa asukkaita Lappajärvellä ja Kauhavalla – "Valkopyykin joutuu pesemään kaksikin kertaa"

Ongelmat johtuvat alueen huonosta raakaveden laadusta, eikä nykyinen vedenottamo pysty puhdistamaan vettä tarpeeksi hyvin. Parannusta tilanteeseen on tulossa vasta syksyllä.

Läheltä

Kyynämöisten lähteen vettä ei saa juoda

Vedessä on havaittu ulosteperäisiä bakteereja.

Läheltä

Vedenkeittokehotus Myrskylässä pysyy voimassa ainakin perjantaihin

Veden laadunvalvontanäytteestä löytyi ulostebakteereja.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle