Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Handelsbanken Helsingissä.

Handelsbankenin asiakas voi nukkua rauhassa: rahat ovat turvassa, vaikka pankki myydään – kokosimme vastauksia avoimiin kysymyksiin

Handelsbanken ilmoitti vetäytyvänsä Suomesta ja Tanskasta. Liiketoiminnat myydään ja asiakkaiden tilit, lainat ja muut siirtyvät ostajalle. Toistaiseksi pankkitoiminta jatkuu ilman muutoksia.

Henkilö katsoo vero.fi-sivustoa tietokoneen ruudulta.

OmaVero-palvelun kangertelu haittasi veroilmoitusten täydentämistä määräpäivän viime hetkillä – Verohallinto antoi lisäaikaa perjantaihin saakka

Veroilmoittamisen määräpäivä oli eilen noin 1,7 miljoonalla asiakkaalla. OmaVero-palvelusta arvioidaan, että häiriön takia ilmoittaminen estyi tai keskeytyi muutamalla sadalla, maksimissaan tuhannella asiakkaalla.

Vakuutusyhtiö Pohjantähden pääkonttorin ovi Hämeenlinnassa.

Vakuutusyhtiö Pohjantähden osuus Suomen vakuutusmarkkinoista on noin kolme prosenttia

Hämeenlinnassa pääkonttoria pitävän Vakuutusyhtiö Pohjantähden maksutulo, eli liikevaihto on kasvussa. Yhtiön tiedotteen mukaan myös asiakasmäärien kasvutahti on hyvällä mallilla.

Postin työntekijä pakkaa paketteja kuljetusta varten

EU:n vaatima uusi ilmoitus turvatiedoista jumitti paketteja Postin varastoon – suma alkaa helpottaa, mutta seuraava ruuhka voi tulla heinäkuussa

EU on vaatinut tarkkoja tietoja sen ulkopuolelta tulevista paketeista maaliskuun puolivälistä saakka. Jos vaadittu turvatietoilmoitus on vajaa, lähetystä ei ole voinut tullata, ja se on jumittunut Postin varastoon.

Nordean logosta osa.

Nordea private customer web services back online

Following a three-day outage the bank's online services for private customers are again available.

Nordean logosta osa.

Nordean palvelukatko henkilöasiakkaiden osalta ohi

Nordean Corporate Netbankissa tilitapahtumat eivät kuitenkaan näkyneet vielä tiistaina illalla.

Postipakettien lajittelua maakuntiin lähetystä varten Postin logistiikkakeskuksessa Vantaalla 29. marraskuuta 2017.

Verkko-ostosten tullauskäytäntö muuttuu radikaalisti ensi kesänä: Kuluttajien on tullattava kaikki EU:n ulkopuolelta tulevat ostoksensa

Tällä hetkellä veroa ei tarvitse maksaa pienistä verkkokauppaostoksista, joiden arvo on 22 euroa tai alle. Heinäkuussa voimaan tulevan muutoksen jälkeen kaikki EU:n ulkopuolelta tulevat lähetykset pitää tullata ja niistä on maksettava arvonlisävero.

Seteleitä lompakossa.

Koronavuoden verokertymä kutistui vähemmän kuin pelättiin

Veronpalautuksia tulossa edellisvuotta enemmän, kun monelta jäi verokorttiin liian korkea prosentti.

KEVA:n pääkonttori

Kevan toimitusjohtaja vaihtuu – Kietäväinen jää eläkkeelle syksyllä

Tarkoituksena on, että uusi toimitusjohtaja on valittuna kesälomiin mennessä.

Oulun kaupungin konsernihallinnon toimipisteen kyltti Isokatu 9:n seinällä..

Oulu myy työterveyspalvelunsa Pihlajalinnalle

Työterveys Virta Oy:n isoimmat omistajat ovat Oulun kaupunki ja sairaanhoitopiiri. Mukana on myös muita kuntaomistajia.

Kerrostalon lasitettuja parvekkeita.

Koronapelko näyttää hellittävän asuntovelallisilla: Asuntolainan lyhennysvapaiden kysyntä palasi lähes normaaliksi

Jatkoa lyhennysvapaisiin hakevat nyt esimerkiksi asiakkaat, joiden alalla lomautukset ovat jatkuneet tai muuttuneet irtisanomisiksi.

Osuuspankin kyltti pankkirakennuksen seinällä.

Sähköisten pankkipalveluiden käytössä nousua edelleen

Suur-Savon osuuspankissa etäneuvotteluja jo yli puolet kaikista neuvotteluista.

Kuvassa on Pihlajalinnan logo.

Pihlajalinna aikoo ostaa 140 työntekijän työterveyspalveluyrityksen Oulun seudulta

Työterveys Virralla on noin 26 000 henkilöasiakasta ja noin 140 työntekijää.

Kuvassa on Nordea-pankin logo.

Nordea väläyttää jopa pankkipalveluiden rajoittamista, ellei asiakas päivitä tietojaan – kenenkään tiliä ei vielä suljettu

Kaikkien pankkien on päivitettävä asiakastietonsa rahanpesuun liittyvien pykälien takia.

Läheltä

Hevossuon jäteasema avataan Raumalla henkilöasiakkaille pääsiäisen jälkeen

Samalla jäteasemalla alkavat kevään risuviikot.

Katri Kulmuni ja Sanna Marin hallituksen infotilaisuudessa 16. maaliskuuta.

Finland closes schools, declares state of emergency over coronavirus

Daycare centres are to stay open but parents were asked to keep their kids home if possible.

Nordea Bank Oyj:n uusi konsernijohtaja Frank Vang-Jensen tiedotustilaisuudessa Helsingissä torstaina.

Nordea löysi omistaan uuden konsernijohtajan – Frank Vang-Jensen aloittaa tehtävässä jo tänään

Nordeaa vuosia vetänyt Casper von Koskull jää eläkkeelle vuoden 2020 puolella, eikä heti, kuten hallituksen puheenjohtaja virheellisesti kertoi.

Nainen menee sisään Jyske pankkiin.

Tanskalaispankki avasi pelin yksityistalletusten miinuskoroista

Jyske Bank ilmoitti alkavansa periä 0,6 prosentin negatiivista korkoa yli miljoonan euron talletuksista.

Naisasiakas pankin tiskillä

Joutuvatko kuluttajat maksamaan pankeille talletuksistaan? Osa pankeista tyrmää negatiiviset korot täysin

Finanssivalvonta pitää negatiivisia talletuskorkoja kuluttajansuojan kannalta ongelmallisina.

Sadan euron seteleitä

Verohallinto muistuttaa ilmoittamaan tilinumeron – 50 000 asiakkaan veronpalautukset ovat vaarassa viipyä

Jos tilinumero ei ole verohallinnon tiedossa, maksetaan veronpalautus maksuosoituksena OP:n kautta.

Läheltä

Danske Bank lopettaa Kokkolassa

Kokkolan konttorin sulkeminen ei johda irtisanomisiin.

Heidi Noponen istuu risalla sohvalla

Mies istahti valokuvaamossa sohvalle, joka rysähti rikki – siitä alkoi erikoinen vääntö huonekaluliikkeen ja yrittäjän välillä

Millaisia ongelmia sinä olet kohdannut huonekalujen kanssa? Osallistu keskusteluun jutun lopussa.

Kolikkopinoja

Verottajan kukkaroon kertyi viime vuonna 68 581 miljoonaa euroa veroja

Verohallinnon luvuissa eivät ole mukana Tullin keräämät arvonlisäverot ja Trafin keräämätä verot.

Sähkönsiirto.

Sähköyhtiöiden vaatimat vakuudet vaivaavat vielä vuosia luottohäiriömerkinnän jälkeen

Maksuhäiriömerkintä voi vuosien jälkeenkin hankaloittaa sähkösopimuksen saamista.

Läheltä

Kelan puhelinpalvelussa ja verkkoasioinnissa häiriöitä

Vikaa selvitetään parhaillaan.

kelan konttori

Poliisin, Kelan ja Verohallinnon asiointipalvelut palautumassa ennalleen – kyberhyökkäyksen aiheuttama vika korjattu

Väestörekisterikeskuksen mukaan Suomi.fi-tunnistukseen kohdistettiin palvelunestohyökkäys.

kerrostalo torkkelinmäellä

Unohditko maksaa kiinteistöveron? Katso tästä myös muut tärkeät veropäivät

Loppuvuoteen sijoittuvat mätkyt, palautukset ja uudet veropäätökset.

Rovaniemelle rakennettavan Pohjolan Osuuspankin uuden pääkonttorin havainnekuva.

Pohjolan Osuuspankki rakentaa uuden pääkonttorin Rovaniemelle

Rovaniemen ydinkeskustassa oleva nykyinen pääkonttori puretaan ja tilalle rakennetaan kuusikerroksinen konttorirakennus.

Osuuspankin kyltti.

Asuntolainojen kysyntä kasvanut – OP Keski-Suomen lainanhakijoista joka neljäs on ensiasunnon ostaja

OP Keski-Suomi myönsi alkuvuonna 15 prosenttia enemmän asuntolainoja kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

Nainen analysoi tilastoja.

Pörssisijoittajan kuva muuttumassa – esimerkit ovat kannustaneet naisia sijoittajiksi

Naiset omistavat vielä selvästi vähemmän osakkeita, vaikka naisten osuus omistajina kasvaa.

Mies käyttää Nordean verkkopankkia.

Nordean pankkipalveluissa katkoja sunnuntaina

Katkon aikana Nordean korteilla ei voi nostaa käteistä, eikä pankkitunnuksia voi käyttää sähköiseen tunnistautumiseen.

Finanssikonserni Nordean Nordea Campus Helsingissä.

Nordea aloittaa yt-neuvottelut – pankkialan murros nielaisee aluksi 420 henkilötyövuotta

Nordea ilmoitti tänään yhteensä noin 6 000 työtehtävän vähentämiseen tähtäävien suunnitelmien ensimmäisistä yt-neuvotteluista. Ensi helmikuun lopulla pitäisi olla tehtynä päätökset 420 henkilötyövuoden vähentämisestä Suomessa.

auton ratti ja suojatie jolla jalankulkijoita

Maksatko liikaa liikennevakuutusta? Vuoden alussa voimaan tullut lakimuutos on jäänyt osalta autoilijoista huomaamatta

Liikennevakuutus menee nykyään kuskin, ei ajoneuvon mukaan. Puolisoiden välisiä bonuksien siirtoa ei voi enää tehdä ensi vuoden alusta lähtien.

Rahanpesu

Paper: Increase in money laundering reports after banks step up vigilance

Reports of money laundering are becoming more common in Finland, and law enforcement officials say that in some cases laundered cash is later used to finance terrorist activities, the National Bureau of Investigation told the newspaper Uutissuomalainen.

eläkeläinen laskee rahoja.

Savon Sanomat: Pankkikonttorien määrä vähenee pian alle tuhanteen

Karsinta näkyy kaikissa pankkiketjuissa eri puolilla maata. Syynä karsintaan on lisääntynyt sähköinen asiointi, arvioi Finanssivalvonta.

Vanhus juo kahviaan. Mehulasi ja voileipälautanen ovat myös pöydällä.

Posti lähtee hoiva-alalle, osti HR Hoivan

HR Hoiva toimii noin 30 paikkakunnalla. Sen asiakkaina on niin vanhuksia, vammaisia kuin lapsiperheitäkin.

Veroviraston logo.

Tuloveropotti karttui jälleen, veroja maksettiin entistä enemmän – myös veronpalautuksia lisää

Verohallinto kuvailee viime verovuoden menneen monella yrityksellä "ihan hyvin".

Finnairin kone kentällä

Finnairin kanta-asiakasjärjestelmään huijausyritys

Yhtiön mukaan huijausyritys kävi ilmi tiistaina iltapäivällä ja se on jo selvitetty.

Veroilmoitus.

Jäikö jotain ilmoittamatta? Verottaja rankaisee jopa 15 000 suomalaista veronkorotuksella

Iso osa suomalaisista saa uuden verotuspäätöksen postilaatikkoonsa seuraavien yhdeksän viikon aikana. Verottaja on käynyt veroilmoituksia läpi koneellisesti valikoiden ja satunnaisotannalla. Valikointiehdot ovat salaisia.

Nordea-pankkikonsernin maajohtaja Ari Kaperi.

Nordea: Panama-yhtiöiden joukossa yksi suomalainen asiakas

Pankin mukaan Suomi ei ole menettänyt veroetuja Luxemburgin-toiminnan vuoksi. Jatkossa Nordea käy läpi yhtiöiden taustat tarkkaan ja kieltäytyy asioimasta yhtiöiden kanssa, joiden liiketoiminnasta ei ole tarkkaa tietoa.

Veroilmoitus.

Sähköisten veroilmoitusten määrä ohitti paperilla palautetut

Eniten ilmoitetaan kodin ja työpaikan välisiä matkakuluja ja kotitalousvähennyksiin oikeuttavia kustannuksia.

Osuuspankki, Osuuspankin logo, OP

Länsi-Suomen Osuuspankin toimitusjohtaja vaihtuu

Osuuspankin nykyinen toimitusjohtaja Simo Kauppi jää eläkkeelle vuodenvaihteessa. Uusi toimitusjohtaja on Matti Kiuru.

Pankkien kassapalvelut supistuvat samalla kun muita palveluja lisätään.

Pankkikonttoreiden hupeneminen jatkuu – asiantuntija tavataan mielellään netissä

Online-yksiköt, verkkotapaamiset ja etäneuvonta ovat enenevästi korvaamassa pankissa käynnin. Pankkien konttorit ovat vähentyneet noin sadan konttorin vuosivauhtia.

Veroilmoitus.

Verottaja paljastaa: Näistä verovilpeistä ihmiset käräyttävät

Verovilppivihjeitä tarkastavaa ryhmää johtava tarkastuspäällikkö Heimo Säkkinen listasi Ylen Radio 1:n Ykkösaamussa yleisiä verottajalle tulevia verovilppivihjeitä. Suurin osa koskee yritystoimintaa.

Sirkka-Liisa Murtovaara, yrittäjä Kangas Siru

Mummolamuoti kiinnostaa retrohenkisesti sisustavaa nuorta

Printtikuviot ja vahvat värit innostavat nuoria oman kodin sisustamisessa. Heidän vanhempansa sen sijaan hakevat rauhoittavaa tunnelmaa.

Nordean konttori

Nordea: Verkkopankki toimii taas, häiriö korjattu

Verkkopankissa oli perjantaina tekninen häiriö. Puoliltapäivin Nordea kertoi, että häiriö on korjattu ja verkkopankki toimii normaalisti.

Sähkölinja Keminmaassa.

Useimpien pohjoiskarjalaisten sähkölasku maltillinen paukkupakkasista huolimatta

Tyypillisen sähkölämmittäjän kulutus pompahti Pohjois-Karjalassa tammikuun kireällä pakkasjaksolla jopa puolella. Välttämättä tämä ei kuitenkaan nostanut laskun loppusummaa samassa suhteessa.

Lähikuva Verohallinnon kyltistä.

Vastaanottajalle lupaillaan veronpalautuksia – Verohallinto: Viesti on täysi huijaus

Verohallinnon nimissä on levinnyt huijausviesti, Verohallinnon viestintäjohtaja Mikko Mattinen kertoo. Hänen mukaansa Verohallinto ei lähetä sähköpostia henkilöasiakkaille eikä etenkään pyydä luottokorttitietoja.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle