Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kajaanissa pitäisi olla sorsien ruokintaan kelluva lautta, mutta kaikki eivät sulata kaupungin linjaa – katso videolta sorsienruokintaa

Kaupunki antoi tiukat säännöt lintujen ruokintaan: ruokinnassa pitäisi esimerkiksi käyttää kelluvaa lauttaa haittaeläinten takia.

Keskiviikko 21.10.2020 (tv)

Ravintoloiden koronarajoitukset. Finnairin irtisanomiset. Koiranruoka. Sää.

Jos lehmä syö rehumaissia, maitoa saattaa tulla enemmän ja se on rasvaisempaa – krantusta maissista ei silti tule hittikasvia

Kuuma kesä ja lämmin syksy hellivät Suomen pohjoisinta rehumaissiviljelmää Suomussalmella, maissi on kuitenkin erittäin vaativa kasvi.

Karpit voivat pulskasti lammessaan Kokkolassa

Kesän ruokinta lopetettiin tältä vuodelta. Sen jälkeen kalojen kuntoa tutkailtiin koekalastuksella, jonka jälkeen karpit pääsivät takaisin lampeen.

Viljojen puinnit loppusuoralla Etelä-Savossa – sadosta odotetaan keskimääräistä

Alkuviikon lämpimät säät ovat jouduttaneet viljojen puinnin loppukiriä.

Rehumaissin viljely on yleistynyt Pohjois-Pohjanmaalla

Reisjärveläisen Ilolan tilan hyvät kokemukset ovat rohkaisseet myös muita erikoisen rehun viljelyyn.

Pohjois-Pohjanmaan satonäkymät ovat keskinkertaiset

Säilörehun toinen sato sekä kuivaheinäsato onnistuivat. Kaurasadosta tulee hyvä, perunasta hieman normaalia huonompi.

Ullan siilibaarissa käy päivittäinen kuhina — mutta miksi siili kiemurtelee mirrinminttupuskassa ja kuolaa itseään?

Ullan siilibaarissa on käynyt kanta-asiakkaita jo yli vuosikymmenen ajan. Siilin talviruokinta kannattaa aloittaa nyt, sillä siili kaipaa apua talvea varten. 

Meri-Lapissa ensimmäinen säilörehusato on suurelta osin korjattu

Sadon laatuun ja määrään vaikuttaa muun muassa talvituhot, jotka ovat aiheuttaneet Meri-Lapin pelloille jääpoltevaurioita.

Juhannuksen jälkeiset sateet paransivat säilörehusatoa

Säilörehun ensimmäinen sato jäi paikoin puoleen normaalista.

Pohjois-Savon viljasatoa koetteli ensin kuivuus, nyt vesisade – ensimmäinen säilörehusato jäi tavallista pienemmäksi

Viljojen korsi jäi lyhyeksi, mutta toiveita kohtuullisesta sadosta ei vielä ole menetetty.

Tuorerehun ensimmäinen sato jäi vajaaksi Pohjois-Pohjanmaalla – maitotilallinen: "Jos rehua jää puuttumaan, ei voi olla täyttä määrää syöjiä"

Nyt odotetaan, pelastavatko maakuntaan saadut sateet toisen tuorerehusadon, jotta se saataisiin täysimääräisenä.

Kuivuus kiusaa kasvustoja

Esimerkiksi säilörehun toisen sadon varmistamiseksi tarvittaisiin sateita.

Myllyn palo pakottaa luomumaitotilat etsimään rehua Ruotsista – Liperin Myllyn jatko on vielä epävarmaa

Liperin Myllyn toiminnan jatkumisesta ei ole tehty päätöstä, koska palon syttymissyytä ja vakuutuskorvausten määrää ei vielä tiedetä.

Säilörehun kasvukausi on myöhässä  – Koillismaalla tilanne on erityisen hankala

Kevätkylvöt ja perunan istutukset alkavat olla maakunnassa monin paikoin loppusuoralla.

Prisma: Lihantuotanto, uhka maapallolle?

Mitä seurauksia maailmanlaajuisella lihantuotannolla on?

Kevätkylvöt venyvät, valkoposkihanhet söivät peltoja

Tilojen välinen säilörehun myyntitoiminta on Pro Agrian mukaan alkanut valkoposkihanhien aiheuttamien tuhojen vuoksi.

Karpeille heitetyt herkkupalat kasvattavat lokkiongelmaa Kokkolassa – ratkaisuksi kokeillaan yleisölle tarkoitettuja ruokintahetkiä ja kalanrehua

Ihmiset katselevat näyttäviä ja suurikokoisia karppeja mielellään. Niitä houkutellaan pintaan leivällä ja pullalla.

Lappiin lisää naalien ruokinta-automaatteja

Toiveena on, että paremmassa kunnossa olevat naalit pystyisivät myös pesimään Suomessa.

Inarissa poroja kuolee nälkään, eikä tappaja ole paksu lumi vaan metsänhakkuut – vanhojen metsien kansallispuistoissa poroilla menee paremmin

Inarissa Muddusjärven paliskunnan poroja kuolee nälkään hakkuiden hävitettyä luppojäkälää tuottavia vanhoja metsiä.

Erämaajärven kalakiistaan päätös: yrittäjä sai luvan istuttaa Kukuljärveen omat kalat

Kyläläiset vastustivat kalastusoikeuksien rajoittamista ja kalojen istuttamista.

Koiranruokavalmistajan mainos joutui somessa kritiikin kohteeksi – “Meillä ei ole kilpailijoiden tai alan muiden toimijoiden leimaamisen tai lyttäämisen tarvetta”

Dagsmark sai aikaan kiivaan keskustelun piikiteltyään kilpailijaansa Helsingin Sanomien koko sivun mainoksessa eilen. Mainos sai aikaan arvostelun mainostavaa yritystä kohtaan, sitä ei pidetty onnistuneena eikä asiallisena.

Lampaitaan hakanneen miehen teko ei ollut törkeä – ei lyönyt kaikkia ja oli hankkinut lampaille lääkkeet loisia vastaan

Syyttäjän rangaistusvaatimukset eivät menneet läpi Kymenlaakson käräjäoikeudessa.

Sahanpurusta kehitetään kalanruokaa – saattaa soveltua myös ihmisravinnoksi: "Melko maukasta"

Sahajauhon saaminen kalanrehutuotantoon olisi ekologinen vaihtoehto, sillä se säästäisi kalakantoja ja pienentäisi kalanrehun tuotantoon käytettävää viljelypinta-alaa.

Mansikin rehureseptiä säädetään puhelinsovelluksella – maatalouden kannattavuutta kehitetään Kainuussa lehmien ruokintaa mittaamalla

Kainuulaiset maatilat ja konepaja kehittävät rehumittausta yhdessä Oulun yliopiston kanssa.

Pikkusiilit eivät selviä talvesta – "Ensin lämpö, neste ja sitten vasta ruoka"

Loppukesästä syntyneet siilit saattavat tarvita ihmisen apua talven yli selviämiseen.

Aiheuttaako lemmikin omistaminen ilmastoahdistusta? Kerro miten olet pienentänyt hiilitassunjälkeä!

Harva pohtii ilmaston kuormitusta. Ruoka valitaan yhä eläimen tarpeiden mukaan.

40 hevosta muuttaa uuteen kotiin, jossa ne saavat tehdä itsenäisiä päätöksiä: "Karsinassa ne ovat jotenkin apaattisia"

Harjun oppimiskeskus Virolahdella on Suomen ensimmäinen oppilaitos, jonka hevosille rakennetaan nykyaikainen aktiivipihatto.

Viljelijä päätti kokeilla maissin kasvatusta Suomessa – nyt hänellä on jättimäinen maissipelto

Maissilajikkeet ja viljelytekniikka ovat kehittyneet niin paljon, että maissista saadaan Suomessakin hyvä sato.

Etelä-Savossa yli puolet tiloista korjaa kolme säilörehusatoa

Sateet ovat virkistäneet nurmien kasvua.

Muutoksen hetki voi olla lähellä: Soijaa ei ehkä jatkossa tarvitse kuljettaa ulkomailta – nämä 5 lajia löytyvät koto-Suomestakin

Suurimmat toiveet lepäävät härkäpavun ja herneen harteilla, mutta tarpeen olisivat myös eksoottisemmat sinilupiini, keltalupiini ja kotimainen soija.

Agriculture minister: Finnish animal feed to be soy-free by 2025

Finland could replace imported soybean meal with the expanded production of domestic broad beans, the minister claimed.

Puheet soijakastikkeen jäähyväisistä vahvasti liioiteltuja ja ennenaikaisia – Voitaisiinko Suomesta edes tehdä soijatonta maata?

Soija on nyt niin kuuma peruna, että kaikkia siihen liittyviä lausuntoja tulkitaan tarkasti. Kysyimme Elintarviketeollisuusliitto ry:n näkemystä soijattomasta Suomesta.

Tiedätkö paljonko syöt soijaa ja miten se on tuotettu? Et edes voi, koska soijaa on niin monessa ruuassa, ja sitä tulee montaa reittiä

Amazonin tulipalot säikäyttivät osan soijansyöjistä. Paloalueilta ei tule Suomeen ainakaan kovin paljon soijaa, sanovat rehuvalmistajat, kauppaketjut ja ympäristöjärjestö WWF.

Etelä-Karjalan säilörehusato on jäämässä puoleen keskimääräisestä – viljelijät odottavat sateita ja lämpöä

Eteäläkarjalaiset viljelijät toivovat sopivasti sadetta ja lämmintä, jotta säilörehusatoa saataisiin vahvistettua.

Geenimuunneltua soijaa tuodaan entistä enemmän siipikarjan rehuksi – MTK: "Gm–vapaudesta täytyy maksaa enemmän"

Geenimuunneltu soija testataan tiukalla seulalla EU:ssa. Turvallisuusriskinä sitä ei enää elintarvikkeissa pidetä.

Linnanmäki hätyyttelee kaikkien aikojen kävijäennätystä - myös Korkeasaaressa vilkas kesä

Korkeasaareen kävijöitä ovat houkutelleet muun muassa uudet eläinlajit.

Sepelkyyhky on levinnyt myös Kainuuseen – linnun houkuttelu aiheuttaa pohdintaa metsästyksen eettisyydestä

Metsästäjät pääsevät lauantaina kyyhkyjahtiin, houkutuskuvien avulla metsästäminen takaa valikoivan metsästyksen.

Pohjoisessa saadaan hyvä rehu- ja heinäsato

Alkukesä oli otollinen etenkin säilörehulle, jota saatiin ensimmäiseltä satokaudelta paikoin jo koko vuoden tarpeeseen.

Karhusuora herätti kysymyksen, kesyyntyvätkö karhut – ongelmat hoituvat ampumalla, sanovat sekä ministeriö että luonnonsuojeluliitto

Karhut, jotka eivät varo ihmistä, ammutaan heti metsästyskauden alussa. Yleensä Suomen karhut ovat ihmisarkoja.

Meri-Lapin ensimmäinen säilörehusato kohta korjattu – Sato hyvä, mutta laatu kirjava

Kasvukauden aikana Meri-Lapissa on satanut vettä tuplasti keskimääräiseen nähden.

Pro Agria: Säilörehun korjuu saadaan päätökseen Pohjois-Savossa juhannukseen mennessä

Sato on määrältään ja laadultaan hyvä, asiantuntijaorganisaatiosta kerrotaan.

Kylvötyöt kohta tehty Keski-Pohjanmaalla

Säilörehusatoa päästään jo pian korjaamaan.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle