Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Carita Seppälä ja Krista Leinonen istuvat tuoleilla ja katsovat kameraan. Takana valvomon monitoreja.

Krista Leinonen ja Carita Seppälä saivat alavalintaansa apua nivelvaiheen opolta: ”Ville sanoi, että pärjään missä vaan”

Oppivelvollisuuden pidentyessä kunnat saivat oppilaanohjaukseen lisärahaa. Tarvetta olisi resurssia enemmän, ja esimerkiksi Vaasassa peruskoulun päättävien nivelopo jouduttiin rahoittamaan omin keinoin.

Oppilas roikottaa hanskoja kädessään.

Ammattiin opiskeleva: kiinnostaako koulu vai ovatko opinnot pakkopullaa? Kerro meille, teemme juttua

Teemme juttua siitä, miten oppivelvollisten eli alle 18-vuotiaiden opiskelu sujuu ammattioppilaitoksissa. Millaista opetus on? Onko sitä tarpeeksi?

Musta reppu vaalealla lattialla. Repussa on monta taskua ja valkoinen pieni teksti.

Päijät-Häme puuttuu koulupoissaoloihin ennaltaehkäisyllä

Tarkoitus on korostaa turvallisen koulun ja luokan merkitystä. Poissaoloihin halutaan puuttua varhain ja tarjota myös yksilöllistä tukea.

Paperille on kirjoitettu suomenkielisiä virkkeitä.

Ennätysmäärä vieraskielisiä siirtyy perusopetukseen Turussa – ukrainalaislapsilla hyvät koulunkäyntivalmiudet

Osa ukrainalaislapsista on osallistunut kotimaansa opetukseen etänä. Perusopetukseen siirryttäessä koulu toivoo oppilaiden keskittyvän suomalaiseen opetukseen.

Nosto- ja kuljetuspalveluyrittäjä Mikko Laine seisoo kuorma-auton edessä lumisateessa ja hymyilee.

Karua viestiä yrityksiltä Ylelle: Vain harvalla ammattikoululaisella riittävät taidot työelämään

Yle kysyi ammattikoululaisten osaamisesta yrityksiltä Varsinais-Suomen Yrittäjien ja Turun Kauppakamarin kanssa. Yrityksiä huolestuttavat myös laajentuneen oppivelvollisuuden vaikutukset ammattikouluun.

Kannettavatietokone keittöinpöydällä, jolla selaillaan Youtuesta Photoshop tutoriaaleja.

Opintojen keskeyttämiset ovat vähentyneet ammattioppilaitos Sedussa oppivelvollisuuden laajentumisen jälkeen

Suurin osa opintojen keskeyttämisistä on niin kutsuttuja positiivisia keskeytyksiä. Silloin opinnot keskeytyvät siirryttäessä työelämään tai toiselle alalle.

Toinen mies kantaa tuoleja ja toinen mies siirtää rullakkoa. Huoneen perällä on tuolipinoja.

Oppivelvollisten poissaolot ovat kasvava ongelma etenkin heikolla lähtötasolla lukioon tulevien kohdalla

Kaarinalaislukion rehtori on huomannut poissaolojen lisääntyvän oppivelvollisikäisten keskuudessa. Runsaatkaan tukitoimet eivät pelasta, jos motivaatiota opiskeluun ei ole.

Kiviniityn koulu i Karleby.

Opinto-ohjaajatilanne Kokkolassa on melko hyvä – laajennettu opintovelvollisuus lisää työmäärää

Vakituisiin virkoihin saadaan kelpoisuusehdot täyttäviä hakijoita, mutta määräaikaisia ja sijaisia on vaikeampi saada.

Koulukyytibussi maantiellä.

Hallinto-oikeus palautti ivalolaisopiskelijan matkakorvaukset uudelleen käsiteltäväksi – "Asiaa arvioitava myös perusoikeuksien kannalta"

Kyseessä on tapaus, jossa rehtori oli hylännyt oppivelvollisuutta Rovaniemellä suorittavan ivalolaisopiskelijan matkakorvaushakemuksen. Opiskelijan valitsemaa koulutusalaa ei lähimmässä oppilaitoksessa Inarissa ole tarjolla.

Päivi Viljasalo seisoo puistossa.

Päivi Viljasalon, 42, koulunkäyntiongelmille löytyi selitys vasta aikuisena, ja hän palasi ammattiopistoon – kaikille ei käy yhtä onnellisesti

Pelkän perusasteen tutkinnon suorittaneiden osuus nuorista on säilynyt viime vuosikymmenet huolestuttavalla tasolla. Tutkijoilla ei ole selvää käsitystä siitä, miksi kehitys junnaa paikallaan.

Siiri Hautakorpi

Eetu Kivimäki pääsi rakennusalalle, Siiri Hautakorpi jatkaa lukioon – lähes jokainen peruskoulun päättävä nuori haki ja sai syksyksi opiskelupaikan

Toisen asteen yhteishaun tulokset on saatu tänään. Peruskoulun päättävistä nuorista 97 prosenttia pääsee syksyllä jatko-opintoihin. Lukioiden ja ammattioppilaitosten lisäksi erityisoppilaitokset kiinnostivat tänä keväänä.

Sysmän lukion opiskelija Lumi Renvall punaisessa hupparissa pulpetin ääressä tietokone edessään.

Pieni lukio käyttää järeitä keinoja houkutellakseen opiskelijoita, ja se tepsii: espoolainen Lumi Renvall valitsi Sysmän

Opiskelijakatoa vastaan taistelevat pienet lukiot haalivat opiskelijoita erikoistumismahdollisuuksilla ja eduilla. Sysmä aikoo houkutella nuoria jäämään tarjoamalla lukio-opintoja jo peruskoulussa.

17-vuotias Aada Huhtala ruuvaa sähköjohtoja. Huhtalalla on sinen maski ja musta huppari päällä.

Yhteishaku toisen asteen opintoihin alkoi – Turussa 2 500 koulutuspaikkaa

Viime vuosien aikana on lisätty valmentavaa koulutusta peruskoulun ja toisen asteen välille.

Luminen Kajaanin keskusta.

Kajaani etsii uusia säästökohteita – tarkastelussa niin palveluverkko kuin kiinteistöt ja niiden korjaustarpeet

Aikaisemmin hyväksytyn talouden sopeuttamisohjelman tavoitteena oli saada aikaan 5 miljoonan euron kustannussäästöt. Siitä on saavutettu nyt noin puolet.

Riveria ammattioppilaitoksen hius- ja kauneusalan opiskelijat Saana Lavikainen ja Roosa Salmelainen harjoittelevat kampaamoasiakkaan hiustenpesua.

Oppivelvollisuus laajeni ja tilastoissa uudistus näyttää hyvältä – lukujen takana oppilaitosten henkilökunta venyy osaamisensa äärirajoille

Ammattioppilaitoksen henkilöstön mukaan uudistus toi rutkasti lisätöitä, mutta ei lisää resursseja. Opiskelijan mielestä opiskelu on tehty helpoksi kaikille henkilökohtaisten joustojen ansiosta.

Kuvassa on tyhjä koululuokka.

Oulussa muutamat vanhemmat ovat pohtineet lapsen ottamista kotiopetukseen koulun huonon koronatilanteen vuoksi

Oulun kaupungilta kerrotaan, että koronatilanteen heikennyttyä Oulussa kuluvan syksyn aikana jotkut vanhemmat ovat kysyneet lapsen mahdollisuutta jäädä kotiin opiskelemaan.

Lukiolainen näyttää peukkuja äänestäessään nuorisovaaleissa Parolan lukiossa.

Oppivelvollisuuden laajentamisen myötä yhä useampi nuori pääsi nopeasti jatko-opintojen pariin

Opetushallituksen mukaan opiskelupaikkoja on auennut tänä syksynä entistä useammalle nuorelle. Noin 215 kunnassa vailla opiskelupaikkaa on yksi tai ei yhtään nuorta.

Kyltti opinto-ohjaajan luokse

Laajentunut oppivelvollisuus kuormittaa opinto-ohjaajia – vapaisiin työpaikkoihin ei aina saada päteviä hakijoita, kun maine raskaasta työtaakasta painaa

Opinto-ohjaajalla pitäisi suositusten mukaan olla 200 oppilasta. Osalla luku on jo yli tuplaantunut. Lisätyötä aiheuttaa myös uusi vaatimus tehostetusta opinto-ohjauksesta.

Käsidesi pullo koululuokassa.

Maskisuositus päättyy Hämeenlinnan kouluissa ja päiväkodeissa

Hämeenlinnan kaupungin valmiusjohtoryhmä päätti asiasta viime viikolla. Maskisuosituksesta luovutaan myös kaupungin kulttuurikohteissa.

Etualalla henkilö käyttää kannettavaa tietokonetta.

Oppivelvollisuusiän nostaminen tuli kalliiksi Mikkelissä – tietokoneet 150 euroa valtion arviota kalliimpia

Oppivelvollisuus ulottuu nykyään toiselle asteelle, minkä takia esimerkiksi opinnoissa käytettävät tietokoneet tulee olla opiskelijoille ilmaisia. Näitä kustannuksia on valtion tasolta arvioitu reilusti alakanttiin.

Kädet tietokoneen näppäimistöllä.

Oppivelvollisuuden laajentaminen maksaa – Gradiassa kustannusarvio ylittyy noin 300 eurolla opiskelijaa kohti

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia hyödynsi oppivelvollisuuden laajentamisen kustannusten arvioinnissa ja budjetoinnissa Helsingin kaupungin tekemää arviolaskelmaa.

Kaksi nuorta hiusalan opiskelijaa ammattiopiston kampaamossa.

Oppivelvollisuuden laajentaminen maksaa 10 miljoonaa euroa arvioitua enemmän – kampaajaopiskelijat saivat 700 euron välineet

Uudistuksen myötä nuoret saavat lukion ja ammatillisen koulutuksen työvälineet ilmaiseksi. Nyt kunnissa on huomattu, että oppimateriaalien kustannukset oli arvioitu alakanttiin. Oppivelvollisuuden laajentumiselle varatun 129 miljoonan euron arvioidaan ylittyvän 10 miljoonalla eurolla vuodessa.

Abiturientteja lukion käytävällä opiskelemassa. Toisella käsissään auki oleva kirja, toisella kannettava tietokone.

Riihimäki haluaa kohdella kaikkia lukion aloittaneita tasapuolisesti

Riihimäen kaupunginvaltuusto on päättänyt ulottaa toisen asteen maksuttoman koulutuksen koskemaan kymppiluokalta, kansanopistosta tai valmentavasta koulutuksesta lukioon siirtyneitä nuoria. Riihimäellä valtuuston päätös koskee kaikkiaan kuutta nuorta.

Rehtori Åsa Stenbacka haastattelussa

Ainoastaan yksittäisiä nuoria jäänyt ilman opiskelupaikkaa pohjalaismaakunnissa – pudokkaiden tukemiseen haetaan vasta parhaita tapoja

Kuntiin on syntymässä kirjavia käytäntöjä, miten oppivelvollisuuden toteutumista valvotaan ja tuetaan. Lain pakottamana nuorta on vaikea saada koulun penkille, vaan tukea tarvitaan monelta taholta.

Mies käytti kasvomaskia bussissa ensimmäisenä suosituspäivänä 14. elokuuta.

Maksuttomien bussikorttien saaminen toisen asteen opiskelijoille takkuaa: Joukkoliikenneyhtiö ei ehtinyt varautua ajoissa uudistukseen

Kela-tuettujen koulumatkojen ongelmat koskevat suurissa kaupungeissa käytössä olevaa Waltti-järjestelmää. Järjestelmän keskeneräisyys on aiheuttanut päänvaivaa lukiolaisille ja ammattiopiskelijoille.

Nainen esittelee lapsille kirjaa.

Aikakapselit johdattivat ekaluokkalaiset vuosikymmenten takaiseen koulumaailmaan – oppivelvollisuutta juhlitaan lastenkulttuurikiertueella Keski-Pohjanmaalla

Lastenkulttuurikeskus Lykky kiertää kouluja tänä syksynä. Perhossa Möttösen koulun ekaluokkalaiset tutustuivat 1920- ja 1980 -lukujen koulunkäyntiin.

Reppuja roikkuu tuoleilla koululuokassa.

Turku palkkaa erityisopettajia auttamaan korona-aikana opiskelusta otteensa menettäneitä

Turun kouluihin on tulossa myös lisää opinto-ohjaajia tukemaan laajennettua oppivelvollisuutta.

Helsingin vankila.

Koskelan murhasta tuomitut päätyivät Vantaan vankilaan, mutta asiantuntijan mukaan aikuisten vankien seura on haitaksi tuomituille teineille

Rikosseuraamuslaitoksen tavoitteena on pitää alaikäiset vangit erillään täysi-ikäisistä vangeista, jotta he eivät joutuisi vääriin piireihin. Asiantuntijoiden mukaan alaikäisille vangeille pitäisi tulevaisuudessa järjestää vankilasta erillinen laitos, jossa olisi riittävästi eri alojen erityisosaamista.

Nainen lukee oppikirjaa kynä kädessä

Etelä-Karjalassa opiskelupudokkaita on vain vähän – "Jokaista nuorta pyritään ohjaamaan niin, että hän saisi itselleen sopivan koulutuspaikan"

Koko maassa noin 1 200 nuorta on ilman perusopetuksen jälkeistä opiskelupaikkaa. Heistä alle 20 asuu Etelä-Karjalassa.

Oppilaita tunnilla

1,200 teenagers left without school spots this autumn

Finland now says children have to stay in school until they're 18.

Abiturientteja lukion käytävällä opiskelemassa. Toisella käsissään auki oleva kirja, toisella kannettava tietokone.

Kustavi avustaa toisen asteen opiskelijoita oppimateriaalihankinnoissa – opiskelijat jäivät laajennetun oppivelvollisuuden ulkopuolelle

Kustavilaisella opiskelijalla on mahdollista hakea 350 euron vuosittainen avustus maksimissaan kolme vuotta opintojen alkamisesta.

Gradian opiskelija kirjoittaa tietokoneella.

Raisio ottaa yli-ikäisiä maksuttoman koulutuksen piiriin

Kyseiset nuoret osallistuivat viime lukuvuonna perusopetuksen jälkeiseen valmistavaan koulutukseen, kuten esimerkiksi kymppiluokan toimintaan. 

Gradian opiskelija kirjoittaa tietokoneella.

Kunta päättää kohtalosta, kun alaikäinen jää ilman opiskelupaikkaa – tutkintoon johtavista opinnoista on turha haaveilla, vaikka oppivelvollisuus laajeni

Noin 1 350 viime keväänä peruskoulun päättänyttä on vailla opiskelupaikkaa. Keski-Suomessa ja Etelä-Savossa koulutuspaikka puuttuu noin sadalta nuorelta.

Sähköiset ylioppilaskirjoitukset

Lukiot alkoivat lähiopetuksessa tiukoin koronaohjein – ylioppilaskirjoituksiin osallistuville suositellaan yleisötapahtumien välttelyä

Joensuussa ja Kuopiossa lukiot ovat alkaneet tällä viikolla lähiopetuksessa tiukoin koronaohjein. Syksyn ylioppilaskirjoituksia varten ei järjestetä pakollista karanteenia tai etäopetusta, mutta opiskelijoita suositellaan välttämään sosiaalisia kontakteja ja suuria yleisötapahtumia, jotta ylioppilaskirjoitukset eivät vaarannu.

Nivavaaran koulu edestäpäin kuvattuna

Rovaniemellä jaetaan lähes 1,5 miljoonaa erilaisiin koulutusta tukeviin hankkeisiin

Valtionavustuksia haettiin ainakin seitsemälle hankkeelle. Suurimman potin saa nyt esi- ja perusopetuksen kehittäminen, myös sairaalakoulu saa lisärahoitusta.

Abiturientteja lukion käytävällä opiskelemassa. Toisella käsissään auki oleva kirja, toisella kannettava tietokone.

Kaikilla ei olekaan oikeutta maksuttomaan toisen asteen opiskeluun – moni kymppiluokalta lukioon tullut pulittaa opintoja omasta pussistaan

Oppivelvollisuusiän nostaminen teki toisen asteen koulutuksesta maksutonta viime keväänä peruskoulunsa päättäneelle vuonna 2005 syntyneelle ikäluokalle. Sen sijaan noin tuhat kymppiluokalta tullutta, vuonna 2004 syntynyttä, nuorta eivät saa maksutonta koulutusta.

Rehtori Pekka Manninen nostaa kannettavia tietokoneita pöydälle

Oppivelvollisuus laajeni ja moni lukiolainen on jäänyt ilman luvattua läppäriä – kouluissa haalitaan nyt varakoneita

Kannettavien tietokoneiden saannissa on ollut suuren kysynnän vuoksi ongelmia. Oppilaitokset eivät välttämättä myöskään saa juuri niitä koneita, joita alun perin oli tilattu.

Tornion yläaste Putaan koulun käytävä.

Kaikki peruskoulunsa päättäneet kuopiolaisnuoret ovat löytäneet jatko-opiskelupaikan syksyksi

Tänä vuonna voimaan tullut oppivelvollisuutta 18 vuoteen pidentävä laki vaatii kuntia ja kouluja valvomaan, että kukaan ei jää ilman opiskelupaikkaa. Kuopiossa peruskoulunsa päättäneet ovat löytäneet opintopaikkansa erinomaisesti.

Oppilas vaihtaa autoon jarrupaloja.

Maskussa on halua jatkossakin korvata toisen asteen opiskelijoiden koulumatkoja

Matkatukea on mahdollisuus saada kunnalta, kun yhdensuuntaisen koulumatkan pituus on viidestä seitsemään kilometriä.

Etelä-Savon ammattiopiston toimipiste Otavankadulla

Läppärit ja kirjat on saatu hankittua – toisen asteen maksuttomuus ei ole tuottanut hankaluuksia Etelä-Savon ammattiopistoissa

Opppivelvollisuusiän nostaminen teki toisen asteen koulusta maksutonta. Tämä taas selvästi lisäsi oppilaitosten hankintojen tarvetta, sillä kaikki oppimateriaali ja tarvikkeet pitää olla koulun puolesta.

Käsidesiä ja kasvomaskeja preliminäärikoetilan ovella.

Syksy käynnistyy lähiopetuksena, mutta lukuvuotta varjostaa korona – uuden oppivelvollisuuden piiristä lähes jokainen haki opiskelupaikkaa

Opiskelijat aloittavat koulunkäynnin sekä opiskelun toista syksyä poikkeuksellisissa oloissa. Opetushallitus korosti tiedotustilaisuudessaan, että mahdolliseen oppimis- ja hyvinvointivajeeseen pitää nyt kiinnittää huomiota.

Opiskelijoita Vamialla

Laajennettu oppivelvollisuus ja koronatilanne haastavat ammattiopistot – rehtorit: opiskelijoiden pärjäämistä seurataan nyt erityisen tarkasti

Valmisteluita tällä viikolla alkavan lukuvuoden tuomiin muutoksiin on tehty jo keväällä. Oppilaitokset ovat saaneet lisäresursseja muun muassa oppilaanohjaukseen ja opetukseen.

Oppilas korjaa auton jarruja.

Turussa on vielä liki 70 peruskoulun päättänyttä nuorta vailla toisen asteen opiskelupaikkaa

Ilman opiskelupaikkaa oleville nuorille pyritään etsimään jälkihaun kautta vielä viikon sisällä koulupaikka. Uusi oppivelvollisuuslaki nostaa oppivelvollisuuden 18 ikävuoteen.

Ammattikoulun opiskelijoita tarkastelemassa auton osia

Salpauksen lukuvuosi käynnistyi 1 400 uuden opiskelijan voimin – rehtori: "Vapaita paikkoja kannattaa vielä kysellä"

Opiskelijamäärä voi elää elokuun aikana paljonkin. Varasijoilta on vielä hyvät mahdollisuudet napata toivottu opiskelupaikka.

Riverian logo

Riveriassa opiskelu alkaa keskiviikkona lähiopetuksessa – "Kyllä talonrakentajaksi oppii taloja rakentamalla"

Riveria pitää viimeiseen asti kiinni lähiopetuksesta. Lähtökohta on opiskelijoiden oppiminen, joka toteutuu ammatillisessa koulutuksessa parhaiten läheisessä ohjauksessa. Oppilaitiksella on kuitenkin tarvittaessa valmius siirtyä etäopetukseen.

Nuorten takkeja naulakossa Kulosaaren yhteiskoululla helmikuussa.

Kiteellä alkava nuorten opistovuosi yhdistää kansanopiston opinnot ja työelämän – mukaan mahtuu vielä

Vuoden tarkoituksena on tarjota ilman opiskelupaikkaa jääneille mahdollisuus opiskella ja tutustua työelämään. Myös ilmainen majoitus kuuluu pakettiin.

Koululaisia luokassa Itäkeskuksen peruskoulussa Helsingissä.

August brings schooling changes: Extended compulsory education, pre-school pilot programme

With the start of the new school year just around the corner, education is being extended in both early childhood and late teenage years.

Koululaisia luokassa Itäkeskuksen peruskoulussa Helsingissä.

More than a thousand teenagers still without a study place

Finland is extending the age of compulsory schooling next month.

Koululaisia luokassa Itäkeskuksen peruskoulussa Helsingissä.

Oppivelvollisuutta pidentävä laki tulee voimaan kuun alusta – toistatuhatta peruskoulun päättänyttä nuorta ei ole vielä saanut opiskelupaikkaa

Viime kädessä asuinkunta on velvollinen osoittamaan nuorelle koulutuspaikan nivelvaiheen koulutuksessa.

 Koulusta kotiin jäänyt lapsi opiskelee yhdessä etätöitä tekevän äidin kanssa kotonaan.

Pandemic weakened working capacity of Finland's under-50s, study finds

Women are not managing their workloads as well as before the pandemic, according to public health institute THL.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle