Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kirjoja Turun pääkirjaston varaushyllyssä noutoa odottamassa.

Nummi–Halisten alueen kirjaston uudisrakennus on tulossa nykyiselle tontille

Kyselyiden perusteella noin 80 prosenttia vastaajista kannatti nykyistä sijaintia.

Oulun uusi kirjastoauto

Oulun kaupunginkirjasto avaa Koskelaan pienen kirjaston kesän aikana

Oulun kaupunginkirjastolla on ollut vaikeuksia löytää sopivia väistötiloja alueellisille kirjastoille. Koskelassa on avautumassa nyt vuoden odottelun jälkeen kirjastopiste.

Vaasan kaupungin pääkirjaston sisäänkäynti kuvattuna kesäisenä päivänä.

Vaasan kirjaston lainausjärjestelmä uusitaan – kirjastopalvelut poissa käytöstä yli kaksi viikkoa

Toimipisteet ja verkkokirjasto suljetaan maanantaina 22.5, ainoastaan lehtilukusali on avoinna arkisin kello 9-16 välillä. Myöskään Rölli ei aja sulun aikana.

Kirjoja hyllyssä.

Kirjastot hämmentyivät, saako somessa näyttää kirjojen kansia – tutkija toivoo riitaa, joka menisi EU-tuomioistuimeen

Uusi pilottisopimus herätti huolia kirjastojen ja kulttuuriväen parissa, kun Kirjastolehti kertoi, että kirjan kannen näkyminen somessa voi maksaa kirjastoille pitkän pennin.

Oulun pääkirjasto Oulun keskustassa.

Oulun keskustakirjasto nimetään Saareksi

Saari-nimi liittyy vahvasti Vänmanninsaaren rakennettuun historiaan ja arkkitehtoniseen ratkaisuun. Lisäksi se kuvaa kirjaston todellista sijaintia saarella.

Kirjoja Turun pääkirjaston varaushyllyssä noutoa odottamassa.

Vaski-kirjastot päivittävät järjestelmäänsä – kirjastot ovat kiinni 16. toukokuuta

Turussa kaikki kirjastot ovat kiinni. Kirjastoautotkin jäävät talliin.

Mikkelin pääkirjaston lehtilukusali

Mikkelin lukusaliasia sakenee: Kirjastoaktiivi kantelee kaupungin toimista AVI:lle

Mikkelin kirjaston lukusalin pienentämisestä harmistunut kirjastoaktiivi Tiina Väisänen kertoo tehneensä Mikkelin kaupungista kuntakantelun.

Vaasan kaupungin pääkirjaston sisäänkäynti kuvattuna kesäisenä päivänä.

Pohjanmaan kunnille myönnettiin kymppitonneja kirjastojen kehittämiseksi

Tukien avulla aiotaan muun muassa laajentaa kirjastojen aukioloaikoja kehittämällä omatoimisia palveluita.

KIrjahyllyjä ja palvelutiski, jossa lukee KIRJASTO. Taustalla asiakkaita ja kirjastotyäntekijä.

Kirjastoille tukea kehittämiseen – Kalajoella satsataan kulttuuripalveluun, Tyrnävällä erityisryhmiin ja Oulussa aikuisten lukutaitoon

Kalajoen kirjaston johdolla kehitetään maakuntaan mallia, jossa kirjastoista voitaisiin antaa vinkkejä. Yhteensä maakunnassa tuettiin yhdeksää kirjastoa niiden kehittämishankkeissa.

Opiskelija Venla Nurmilainen Turun pääkirjaston aulassa.

Koronan kevätepidemia käynnissä Varsinais-Suomessa, taudin yleistymistä havaittu sairaalapotilaiden joukossa

Kolme vuotta sitten koronapandemian vaikutus alkoi näkyä suomalaisten arjessa, kun Suomeen julistettiin poikkeusolot. Koronapandemia on yhä käynnissä.

Taka-alalla historiallinen hirrestä tehty asuinrakennus, katolla lunta, keskellä pihaa vinttikaivo ja iso mänty, oikeassa reunassa kyltti, jossa lukee museokylä, Hallan tupa.

3 000 vanhaa valokuvaa ja 100 hyllymetriä historiankirjoja – yhdistys halusi jakaa arkistonsa, mutta sieltä löytyikin hometta

Hankasalmella kotiseutuarkiston digitoimistyö hidastui, kun selvisi, että aineisto oli altistunut epäpuhtauksille. Kotiseutuliiton mukaan paikallisarkistojen tilanne on Suomessa yleisesti heikko.

Nuoria kävelee kauppakeskuksen käytävällä

”Nuoret eivät päihteidenkäyttöä juuri piilottele” – vapaaehtoisia aletaan kouluttaa nuorten kohtaamiseen Lappeenrannassa

Kouluttamisen taustalla on huoli lappeenrantalaisten nuorten voinnista. Saapas-toiminta alkaa Lappeenrannassa ensimmäistä kertaa.

Kaksiosainen kuva, jossa toisessa reunassa on lähikuvaa vanhasta asiakirjasta ja toisessa ihminen pitämässä kädessään mustaa salkkua.

Tampereen historian arvokkain aarre päätyi jo kerran roskikseen – nyt sitä kuljetetaan turvasalkussa

Kuningas Kustaa III:n vuonna 1779 allekirjoittama Tampereen perustamiskirja on kokenut vuosisatojen varrella kovia. Nykyään aarretta vaalitaan, mikä näkyi myös kaupunginarkiston muuttopuuhissa.

 Mikkelin pääkirjaston lehtilukusali

Mikkelin kirjaston muutostöiden rahoitukseen tarvitaan päättäjien siunaus

Lehtilukusali pienenee noin puoleen kun virastotalon asiointipiste siirtyy kirjastolle. Tätä varten tarvitaan 125 000 euron lisämääräraha.

Kädet pitelevät puhelinta, jonka ruudulla näkyy Yle Areenan valikko, taustalla kirjahyllyjä ja kirjastotilaa.

Jyväskylässä kirjastossa kävijöiden määrä pomppasi – nämä kirjat kiinnostivat lainaajia eniten

Kirjastoista lainataan kirjojen lisäksi entistä enemmän esimerkiksi pelejä ja levyjä.

Mikkelin pääkirjaston lehtilukusali

Mikkelin pääkirjaston lehtilukusali pienenee sittenkin – kirjastoaktiivi tuntee olonsa petetyksi

Päätökset kirjaston muutostöistä tehtiin talouspäätöksien yhteydessä viime syksynä. Suunnitelmat herättävät hämmennystä käyttäjien lisäksi myös päättäjissä.

Kirjastoauto Kosmos avaruudessa mutkitteleva kirjapino kyljessään on pysäköitynä Tampereen Tasanteen kirjastoauton pysäköintipaikalle.

Kirjastoauton sijainnin voi nyt tarkistaa kuuden kunnan alueella aikataulupalvelusta

Jos aikatauluihin tulee muutoksia, tieto saadaan nopeasti eteenpäin uuden sovelluksen myötä.

Jämsän kirjasto -teksti ikkunassa.

Kirjaston kävijämäärät ponkaisivat reippaaseen nousuun Jämsässä

Uusia lainausasiakkaita on lähes 25 prosenttia edellisvuotta enemmän. Jämsän pääkirjasto muutti kaupungin keskustaan uusiin tiloihin viime kesänä toimittuaan vuosia väistötiloissa Jämsänkoskella.

Nuoret nuorisotila Krissessä istumassa tuoleilla.

Kiroilu, melu ja energiajuomat lattialla ovat nykyään Lappeenrannan pääkirjaston arkea – näin 14-vuotiaat palauttaisivat tilaan rauhan

Lappeenrannan pääkirjasto lyhentää aukioloaikojaan arkisin. Yksi syy on kirjastossa ilmennyt nuorten häiriökäyttäytyminen.

Kirjoja Turun pääkirjaston varaushyllyssä noutoa odottamassa.

Kirjastoauto joutui perumaan pysäkkikäyntejä torstaina rengasrikon vuoksi Turussa

Turun kaupungin kirjastopalvelut tiedottaa rengasrikosta Twitterissä. Yksi kirjastoauto joutui perumaan pysäkkikäyntejään torstaina.

Kaksi henkilöä silhuettina ikkunaa vasten Oodissa.

Yhä useampi kirjasto sulkenee ovensa tulevaisuudessa – lainaajien määrä vähenee entisestään

Kirjaston asiakasmäärissä on tapahtunut katoa 15 viime vuoden aikana, ilmenee tänään julkistetusta raportista. Kulttuuritapahtumat kärsivät koronapandemiasta, mutta alalta katosi työpaikkoja jo ennen sitä.

Kirjastokirjoja hyllyssä.

Jyväskylän Kortepohjan kirjastoon pääsee nyt omatoimiajalla varhaisaamusta myöhäisiltaan

Kirjasto on palveluaikojen ulkopuolella käytettävissä joka päivä klo 8–21

Vasa huvudbibliotek

Vaasan kaupungin IT-palveluiden huolto aiheuttaa palvelukatkoksia keskiviikkona 4.1.

Kaupungin puhelinvaihde on suljettu, eivätkä kirjaston lainaus- ja palautusautomaatit toimi.

Kirjastokirjoja hyllyssä.

Mikkelin omatoimikirjastot laajentavat aukiolojaan

Omatoimiaikana kirjastoon pääsee kirjastokortilla ja tunnusluvulla. Tiloja valvotaan muun muassa kameroiden avulla.

Soila Ojanen tutkii asiakirjoja Kansallisarkistossa.

Kansallisarkisto supistaa aukioloaikojaan Jyväskylässä ja Mikkelissä alkuvuodesta

Aukiolopäiviä vähennetään Kansallisarkiston toimipisteissä, sillä suurin osa asiakkaista hyödyntää palveluja yhä enemmän digitaalisesti.

Soila Ojanen tutkii asiakirjoja Kansallisarkistossa.

Kansallisarkisto supistanee Jyväskylän ja Mikkelin toimipisteiden aukioloaikoja – Muutosneuvotteluiden myötä myös henkilökuntaa irtisanotaan

Kansallisarkiston muutosneuvottelut päättyivät marraskuun lopussa. Neuvottelujen tuloksena henkilöstöä irtisanotaan ja toimipisteiden aukioloaikoja saatetaan vähentää.

Gustavs kommunkansli, en låg, röd tegelbyggnad med platt tak.

Kustavi sulki kirjastonsa ja etsii nyt pikavauhtia väliaikaisia väistötiloja

Kunnanviraston alakerrassa sijaitsevassa kirjastossa henkilökunta on saanut sisäilmaoireita. Tiloissa tehdään nyt sisäilmatutkimukset, jotka valmistuvat joulukuun aikana.

Jämsän kirjaston ja infon sisäänkäynti.

Kun nuorisotila suljetaan, kirjastossa alkaa kohellus – Muuramen omatoimikirjaston aukioloa uhataan supistaa, jos ilkivalta ei lopu

Omatoimikirjastoissa on havaittu häirintää Keski-Suomessa. Käytökseen on etsitty ratkaisuja yhdessä kunnan toimijoiden kanssa, jotta aukioloja ei jouduttaisi rajoittamaan.

Kirjaston hyllyssä kirjoja rivissä.

Varissuon kirjasto remontoidaan – kirjasto sulkee ovensa jouluna ja avaa vasta keväällä

Turun Varissuolla sijaitseva lähikirjasto sulkee ovensa 24.12. Kirjastossa tehdään laaja katto-, lattia- ja valaistusremontti.

Kuopion museo kantin myymälässä myytäviä tuotteita

Kuopion kulttuurihistoriallinen museo julkaisi Finnaan noin 8 000 valokuvaa vapaasti käytettäväksi

Kuopion kulttuurihistoriallinen museo julkaisi Finnaan muun muassa Victor Barsokevitschin kokoelman kysytyimmät valokuvat, Pohjois-Savo -lehden lehtikuvat ja museon omia kuvauksia.

Kuvassa skannataan viivakoodia kirjaston ovella

Perho kasvattaa kirjaston aukioloaikoja omatoimikirjaston avulla

Kunta on saanut omatoimikirjastohankkeeseen valtionavustusta.

Vanhaa kirjoitusta vuodelta 1788 olevassa teoksessa.

Kansallisarkiston Vaasan toimipiste saa 370 000 euron lisärahoituksen hallitukselta

Hallitus päätti vuoden 2023 talousarvioesityksen täydentämisestä, ja myönsi rahaa Kansallisarkistolle torstaina 17.11. Alueen kansanedustajat ovat päätökseen erittäin tyytyväisiä.

Jämsän kirjasto -teksti ikkunassa.

Kuoreveden omatoimikirjastossa on sotkettu paikkoja pitkin syksyä – Jämsä harkitsee aukiolon lyhentämistä levottoman menon hillitsemiseksi

Kirjastopalvelupäällikön mukaan suuria rahallisia menetyksiä ei ole ilkivallasta ja sotkemisesta ainakaan toistaiseksi aiheutunut.

Keltalakkinen mies kirjastoauton kuljettajan paikalla.

Puoli miljoonaa kilometriä ja 20 vuotta – eläkkeelle jäänyt Savonlinnan kirjastoauto Käkriäinen huutokaupataan

Savonlinnan entinen kirjastoauto lopettaa toimintansa ja seuraava otetaan käyttöön joulukuun alussa.

Lastenkirjoja lapsen käsissä kirjastossa

Kortepohjan uusi kirjasto avaa ovensa tänään – kirjastossa voi lukea satuluolassa ja työskennellä hiljaisissa tiloissa

Uusien tilojen valmistuminen viivästyi muun muassa kaluston toimitusvaikeuksien takia.

Pino kirjastokirjoja.

Vaajakosken kirjaston remontti etenee, mutta vaikuttaa aukioloaikoihin kevääseen asti

Kirjasto on kokonaan suljettuna ensi kuun alkuun asti. Sen jälkeen kirjasto avautuu, mutta rajatuissa tiloissa.

Erikoiskirjastonhoitaja Sara Lahtinen ja kirjastonhoitaja Anne Rissanen hymyilevät Nokian kirjaston kierrätyskirjalaatikon edessä.

Kirjojen omistaja haluaa mieluummin kierrättää kuin heittää vanhat kirjansa roskiin – jopa Anttilan vanhoille kuvastoille on keräilijänsä

Vanha kirja pääsee kiertoon, kun sen kiikuttaa kirjakeräykseen tai kirpputorille. Tietosanakirjoja ei halua enää kukaan.

Mikkelin kansallisarkiston makasiinit.

Vaasan toimipiste on rajattu kansallisarkiston muutosneuvottelujen ulkopuolelle

Kansallisarkisto on aloittanut jopa 30 henkilötyövuoden vähennyksiin johtavat muutosneuvottelut. Vaasan toimipisteen tulevaisuus on vielä auki ja neuvottelut eivät siten koske Vaasan henkilökuntaa.

Kotkan pääkirjaston etuovi päiväsaikaan kuvattuna syksyllä.

Kirjojen kierrätys meni pahasti pieleen: ”Henkilökunnan tehtäväksi jäi kantaa kirjoja selkä vääränä jäteastioihin”

Kotkassa kuntalaisille syntyi tapa hankkiutua eroon kokonaisista kotikirjastoista viemällä ne kirjastoon. Tuloksena oli jätevuori.

Kirjaston kirjoja hyllyssä.

Kaukovainion kirjaston omatoimiajat suljetaan käytöstä lokakuun loppuun

Omatoimiaikojen määräaikainen poistaminen johtuu käyttösääntöjen toistuvista rikkomisista.

Vanhaa kirjoitusta vuodelta 1788 olevassa teoksessa.

Kansallisarkisto aloittaa koko henkilöstöä koskevat muutosneuvottelut

Neuvottelut voivat johtaa enimmillään kolmenkymmenen henkilötyövuoden vähennyksiin. 

Mies seisoo kirjaston edessä

Rovaniemen pääkirjasto avasi ovensa peruskorjatuissa tiloissa

Kirjastorakennuksen molempien kerrosten pintoja on kunnostettu ja valaistusta sekä ilmastointia on parannettu.

Timo Parvelan eri kielille käännettyjä kirjoja kirjahyllyssä.

Nokialla kirja kiertää tavallista perusteellisemmin: 60 prosenttia keräyskirjoista uusille lukijoille, loput selluvillaeristeen raaka-aineeksi

Viime vuoden keräys Nokian kirjastossa oli menestys. Laatuvaatimukset ovat kuitenkin selkeät: ei hajuja, ei kosteutta eikä tietosanakirjojakaan.

Yläkulmasta kuvattu koulurakennus, jossa on kaksi siipeä. Toinen on kelta-valkoinen ja toinen puna-valkoinen. Puna-valkoisen siiven seinässä lukee Kärkölän yhtenäiskoulu ja kirjasto. Rakennuksen edessä on hiekkainen alue, jolla on liikuntavälineitä sekä pelikenttä.

Kärkölä etsii keinoja, joilla uuden kirjaston tilat saataisiin toimivammiksi

Osa asiakkaista on kokenut uuden kirjaston sisältä kolkoksi. Myös esteettömyydessä on havaittu petrattavaa.

kirjapino kirjastoauton virkailijan pöydällä, käsi viivakoodilukijalla osoittaa lastenkirjaa

Kaukovainion kirjaston omatoimiaikoja supistetaan ilkivallan vuoksi – kirjastopalvelupäällikkö: "Kirjat ovat sikin sokin, ja lattioita on roskattu"

Kirjastotilojen väärinkäytösten kerrotaan jatkuneen ainakin pari viikkoa. Jatkossa omatoimiaika loppuu kirjastossa arkisin kello 20 ja viikonloppuisin kello 16.

Mikkelin kirjaston pääsisäänkäynti.

Otavan ja Suomenniemen kirjastot saattavat pelastua – Mikkelin valtuusto päättää, kelpaako uusi ja edullinen toimintamalli

Mikkelin valtuusto päätti lakkauttaa Otavan ja Suomenniemen kirjastot viime keväänä osana kaupungin säästöohjelmaa. Sen jälkeen niille on kehitetty uusi ja aiempaa selvästi halvempi toimintamalli.

Kaksi naista seisoo hyllyjen edessä Jyväskylän kaupunginkirjastossa.

Kausikorttien lainaus on suosittua Jyväskylässä ja Mikkelissä – kirjastovirkailija: "Näyttää siltä, että kysyntää on kovasti"

Jyväskylän kaupunginkirjastossa on tarjolla kuusi kausikorttia lainattavaksi. Mikkelin seutukirjastossa on kaksi kausikorttia ja lisäksi laaja tarjonta urheiluvälineitä.

Kemin kirjastossa nainen istuu tietokoneella.

Kemin kaupunginkirjaston alasajoon on puututtu kaupungin hyvinvointilautakunnassa: säästöesitystä ei toteuteta

Opetus- ja kulttuuriministeriön valtakunnalliset suositukset kirjastoammattilaisten määräksi eivät täyty nyt Kemissä.

Etualalla kirjaston palvelutiksi, jonka takana kaksi kirjastovirkailijaa. Käytävällä asiakkaita tutustumassa kirjastoon.

Oulun pääkirjaston tilat kauppakortteli Pekurissa on nyt avattu

Pääkirjaston palvelut siirtyivät Oulun torinrannasta keskustan ytimeen väistötiloihin remontin vuoksi.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle