Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Botniahallen.

Botniahalli on remontin tarpeessa

Investoinnit on tarkoitus toteuttaa kahdessa vaiheessa vuoteen 2024 mennessä. Suunnitteluvaiheeseen ensi vuodelle kuntayhtymä tarvitse 350 000 euroa.

Sähköauto ladattavana.

Sähköautojen latauspisteitä lisää Pohjanmaalla

Esimerkiksi Vaasan Sähkön ja sen yhteistyökumppaneiden pisteteitä on parikymmentä Vaasasta Kalajoelle.

Jääkiekko, kuvituskuva

Vaasan kaupunki tukee vuokrahelpotuksin Sportia, VPS:ää ja Vaasan Ravintolat Oy:tä vaikeassa taloustilanteessa

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Maria Tolppanen pitää ehdottoman tärkeänä auttaa urheilua ja muuta kulttuuria koronan yli.

Mikko Paavola.

Kova seivästulos hallissa – Mikko Paavola hyppäsi vuoden parhaan suomalaistuloksen

Mikko Paavola paransi ennätystään kahdeksan senttiä.

Fotbollsmatch, flickfotboll

Tammikuun Wintercup peruttiin Vaasassa

Halliturnaukseen oli varattu neljäksi päiväksi sekä Botniahalli että Fennia Areena.

Seinäjoen Rytmikorjaamolla järjestetään myös HipHop-festivaali.

Rytmikorjaamo rajoittaa keikkojen yleisömääriä –Pytinkimessut on peruttu

Sport pelaa torstaina Vaasassa viimeisen kotiottelunsa tyhjille katsomoille

Kevytrakenteinen padel-halli Sepänkylässä, Mustasaaressa.

Ruotsalaisyritys haluaa rakentaa lisää padel-halleja Pohjanmaalle

Mustasaareen perustettu halli nousi pystyyn nopeasti ja avaa kohta ovensa.

Amerikkalaisen jalkapallon seuran Saintsin alkeiskurssilaisia ja kokeneempia pelaajia

Vaasassa yritetään koota naisten joukkue amerikkalaiseen jalkapalloon

Järjestäjien mukaan joukkue voisi aloittaa Seinäjoki Crocodilesin farmijoukkueena.

Botniahalli talvella.

Botniahallille etsitään lisää parkkipaikkoja

Botniahallin asiakkaat ovat käyttäneet läheisen kaupan parkkialuetta, minkä kauppa on kokenut häiriöksi toiminnalleen.

Botniahallin viereisellä tontilla on työkone.

Sepänkylän padel-hallia puuhataan vauhdilla

Työt Botniahallin viereisellä tontilla alkoivat heti, kun Mustasaaren kunta päätti vuokrasopimuksesta.

Reetta Joronen ja Nathalie Blomqvist (oik.) Tukholman stadionilla.

Tytti Rehon 25 vuotta vanha ennätys nurin - Blomqvist 17-vuotiaiden SE-aikaan

Mustasaaren Botnia-hallissa juoksi Nathalie Blomqvist 800 metriä aikaan 2.10,09, mikä on 17-vuotiaiden tyttöjen Suomen ennätys pitkillä halliradoilla.

Kouluviestikarnevaalit.

Suomen juhlavuoden ohjelma hahmottuu – pieniä tekoja ja tapahtumia kaivataan vielä

Pohjalaiset ovat ideoineet aktiivisesti tapahtumia Suomen satavuotisjuhlavuoteen. Ja hyvin on ideoita kertynyt jo Etelä-Pohjanmaallakin. Nyt peräänkuulutetaan pieniä kylätapahtumia ja tavallisten ihmisten tekoja toisilleen. Aluetukien hakuaika on käsillä, joten asialla kannattaa olla nyt.

Salibandya voi pelata kesän ajan Vaasan jäähallissa.

Vaasan jäähallin kesä sujuu salibandyn ja ehostuksen merkeissä

Vaasa Arena eli jäähalli elää näin kiivaimman luistelukauden päätyttyä hiljaiseloa. Hallin neljästä jäästä tällä hetkellä vain yksi on luistelijoiden käytössä kesäkuun puoliväliin saakka. Kaksi muuta ovat "lepotilassa" ja yhdelle on asennettu salibandymatto.

Wilma Murto

Sääntö muuttui – Wilma Murto nousee SE-naiseksi

Wilma Murron seiväshypyn junioreiden halli-ME 471 muuttuu uuden säännön mukaan myös naisten ulkoratojen SE-tulokseksi. Sandra Erikkson puolestaan nousee mailin ulkoratojen SE-naiseksi.

Sandra Eriksson.

Sandra Eriksson avasi kautensa ylivoimaisella voitolla

Sandra Eriksson juoksi Mustasaaressa 3000 metriä aikaan 9.04,71 ja alitti Prahan EM-kisojen tulosrajan.

Wasa Royals ja Hämeenlinna Huskies kohtasivat kesällä 2013 Vaasassa Kaarlen kentällä.

Vaasa Royals saa pelata Kaarlen kentällä

Vaasalainen Royals saa pelata amerikkalaisen jalkapallon ykkösdivisioonan finaaliottelun Kaarlen kentällä. Joukkue sai ilahduttavan tiedon asiasta perjantaina aamulla.

Wasa Royals ja Hämeenlinna Huskies kohtasivat kesällä 2013 Vaasassa Kaarlen kentällä.

Divarimestaruusottelun pelipaikka edelleen auki Vaasassa

Vaasalainen Royals on edennyt amerikkalaisen jalkapallon ykkösdivisioonan finaaliin. Finaali ratkotaan sunnuntaina Vaasassa hyvinkääläistä Falconsia vastaan. Vain pelipaikka vielä uupuu.

Sportin pelaajia harjoittelemassa

Vaasan Sport taistelee kesän hiljaisuutta ja taantumaa vastaan

Vaasan Sport aloittaa kautensa viikon kuluttua keskiviikkona harjoitusotteluilla TPS:ää vastaan. Kausikortteja on myyty lähes 1500 kappaletta. Vaikka kausikorttien myynti on ollut hyvää, ei rahan kerryttäminen ole edennyt aikataulussa. Sportin toimistolla ei kuitenkaan olla huolissaan.

Messuosastoja laajassa Botniahallissa.

Pohjanmaan Suurmessut täyttää Botniahallin – pohjalaiset mukana myös matkailumessuilla

Viikonvaihde tuo mukanaan messuja. Pohjanmaan Suurmessuilla näytteilleasettajia on yli 250, lisäksi messuille odotetaan pariatuhatta kävijää. Pohjalaiskunnat ja -matkailuyritykset ovat puolestaan vahvasti esillä Tampereella tänään alkavilla Kotimaan matkailumessuilla.

SB Vaasa luottavaisena salibandyliigan liigakarsintoihin

Vaasalainen salibandyseura SB Vaasa aloittaa tänä viikonloppuna karsintapelit, joissa kolmella voitolla edessä on nousu salibandyliigaan. Joukkue lähtee voittamaan pelejä yksi kerrallaan ja luottavaisena.

amerikkalainen jalkapallo kädessä heittoasennossa

Jenkkifutis haluaa jatkossakin Kaarlen kentälle

Vaasalainen amerikkalaisen jalkapallon seura Wasa Royals haluaisi kehittää ottelutapahtumiaan tuomalla ne suuremmille areenoille. Vaasassa se tarkoittaisi Kaarlen kenttää. Kaupungin liikuntapaikkojen kunnossapito-osasto suhtautuu ajatukseen varovaisen myönteisesti.

TPS:n paras maalintekijä loukkaantui

TPS:n Aleksi Ristola ja Duarte Tammilehto joutuivat jättämään pelin kesken Lahdessa. Turkulaiset varmistivat 1-0-voiton myötä liigacupin 1-lohkon ykkössijan.

Botniahalli talvella.

Yleisurheilun Botnia Games tapahtumaa ei järjestetä tänä vuonna

Mustasaaren Botniahallissa järjestetty yleisurheilun hallikauden tapahtuma jää järjestämättä muun muassa televisioinnin epäselvyyksien vuoksi.

Kynttilöitä joulumyyjäisissä.

Joulumarkkinat avaavat adventin

Perinteiset pohjalaiset joulumarkkinat kokoavat Botniahalliin Mustasaareen viikonvaihteeksi lähes 200 yrittäjää. Mukana on niin alkutuottajia kuin pieniä elintarvikeyrittäjiä ympäri Suomea, sekä muualta maailmalta.

Juho Haapoja

Haapoja puolustaa vyötään syyskuussa

Juho Haapoja ja Zinedine Benmakhouf yrittävät syyskuussa uudestaan EU-titteliottelua.

Biokaasua halutaan hyödyntää enemmän

Biokaasun jakeluverkostosta tarvitaan poliittisia päätöksiä Vaasan seudulla

Etelä-Suomessa biokaasulla toimivat autot eivät enää ole harvinaisuus, mutta Pohjanmaalta puuttuvat tankkauspisteet. Syksyllä järjestettävän seminaarin tavoitteena on aktivoida poliittiset tahot ja saada Pohjanmaalle oma biokaasun jakeluverkosto.

Haapojan nilkkavamma uusiutui - titteliottelu peruttu

Euroopan ammattinyrkkeilyliitto EBU:n alemman raskaansarjan EU-mestari Juho Haapoja joutuu nilkkavamman takia perumaan tulevan viikonlopun titteliottelunsa Botniahallissa.

Juho Haapoja kuvassa

"Härmän häjy" harjoittelee Lontoossa

Ammattinyrkkeilyn alemman raskaansarjan hallitseva Euroopan Unionin mestari Juho Haapoja on valmistautunut 26. toukokuuta käytävään titteliotteluunsa harjoittelemalla Lontoossa.

Kirjakauppias hyllyttää kirjoja vihertävän sävyisessä Botniahallissa.

Vaasan kirjamessut vakiinnuttanut asemansa

Vaasan kirjamessut ovat löytäneet paikkansa Pohjanmaan suurmessujen yhteydessä. Kirjamessut järjestetään nyt neljännen kerran Botniahallissa Mustasaaressa. Näytteilleasettaijien määrä on vakiintunut noin neljäänkymmeneen.

Tulevan viikonlopun voi viettää messuilla

Tulevana viikonvaihteena messuja järjestetään eri puolilla Pohjanmaata. Alavudella on yleismessut ja Mustasaaren Botniahallissa puolestaan Pohjanmaan suurmessut ja sen ohessa järjestettävät Vaasan kirjamessut.

Botnia Games kerää yleisurheilun huippunimiä Mustasaareen

Botnia Games on järjestetty jo vuodesta 1998 lähtien. Viime vuonna kisoissa tehtiin kolme maailmanennätystä ja toiveissa on saada uusia ennätyksiä tänäkin vuonna.

Miia Kurppa

Valta vaihtui moniotteluiden mestaruuskisoissa

Mestaruuden puolustajat Sami Itani ja Niina Kelo joutuivat taipumaan, kun uudet haastajat Tero Ojala ja Miia Kurppa voittivat moniotteluiden hallimestaruudet Mustasaaren Botnia-hallissa.

Työvoimaa rekrytoidaan messuilla

KnowHow-messuista on yhä enemmän muodostumassa työvoiman rekrytointitapahtuma. Mustasaaren Botniahallissa pidettävät koulutus-, työelämä- ja rekrytointimessut järjestetään nyt kahdeksatta kertaa.

Mies ajaa pyörällä.

Työmatkaliikenteessä vaanii vaara

Liikenneturva muistuttaa, että työmatkoilla sattuu tuhansia tapaturmia vuodessa. Tapaturmien ehkäiseminen olisi myös työnantajienkin etu, sillä tapaturmat tietävät usein työntekijöiden sairauslomaa.

Arkistokuva

Selvenius ja Storbacka alittivat EM-rajan Botniahallissa

Mustasaaren Botniahallissa rikottiin tiistai-iltana tukku EM-hallikilpailujen tulosrajoja. HKV:n Suvi Selvenius ja IK Falkenin Karin Storbacka alittivat Pariisin EM-kisojen tulosrajan naisten 800 metrillä huippuajoilla. Myös miesten 3 000 metrillä juostiin kovaa.

Ingberg: Hallimaaottelu oli erinomainen idea

Hyppäsin autoon lauantaiaamuna ja ajoin Tampereelle Suomen, Ruotsin ja Norjan väliseen maaotteluun. Pidän ideaa kolmen suurimman Pohjoismaan välisestä yleisurheilumaaottelusta erinomaisena.

Vaasan Palloseura hakee lisää sopimuspelaajia

Vaasan Palloseura testaa tänään uusia pelaajia Botniahallissa. Testeissä on mukana kuudesta kahteentoista pelaajaa, joista osa on suomalaisia, osa ulkomaalaisia.

Knowhow -messut avautuvat

Mustaaren Botniahallissa järjestettävä työelämä -messutapahtuma on yksi maan laajimmista. Mukana on lähes 130 näytteilleasettajaa.

Botniahallissa pääsi pelaamaan mm. Bocciaa.

Nyt vietetään Vanhusten viikkoa

ikäihmiset huomioitiin tänään maanantaina Mustasaaressa järjestetyllä tapahtumalla. Ikäihmiset kiittivät kutsusta ja saapuivat Botniahalliin sankoin joukoin.

Miapetra Kumpula-Natri, SDP

Kumpula-Natri: Terveystarkastukset kaikille

Kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri vaatii terveystarkastuksia terveyserojen kaventamiseksi. Mustasaaressa puhunut Kumpula-Natri perää kaikkien käyttöön myös sähköistä henkilökorttia.

Viime vuonna senioreiden hyvinvointipäivään osallistui Botniahallissa 1500 senioria.

Ikäihmisille toimintaa valtakunnallisella vanhusten viikolla

Vaasassa ikäihmiset halutaan huomioida valtakunnallisella vanhustenviikolla järjestämällä heille toimintaa ja tapahtumia. Ohjelmassa on muun muassa senioreiden hyvinvointipäivä.

Yli tuhat partiolaista juhlii partioliikettä Pohjanmaalla

Suomalaisen partioliikkeen 100-vuotisjuhlinta jatkuu lauantaina myös Pohjanmaalla. Kaiku-tapahtumiin osallistuu päivän aikana reilut tuhat pohjalaista partiolaista.

Messujen pystytystä.

Rakennus- ja hyvinvointimessut jäivät kävijätavoitteesta

Viikonloppuna Vaasassa järjestetyt rakennus- ja hyvinvointialan yhteismessut eivät päässeet kävijätavoitteeseensa. Messuille odotettiin yli 15 000 kävijää, mutta tavoitteesta jäätiin parilla tuhannella.

Rakennus- ja hyvinvointimessut valtaavat Botniahallin viikonloppuna.

Rakennusmessut sai hyvinvointimessut rinnalleen

Syksyn pohjalainen messutarjonta käynnistyy viikonloppuna Vaasan seudulta. Botnia-hallissa järjestettävät Vaasan Rakennusmessut saavat tänä vuonna rinnalleen Hyvinvointi-, kauneus- ja muotimessut.

Messuosastoja laajassa Botniahallissa.

Pohjanmaan suurmessut odottaa 20 000 kävijää

Vuosittaiset Pohjanmaan suurmessut avaavat ovensa tänään Mustasaaren Botniahallissa. Hallin läheisyydessä tulee olemaan vilkasta, sillä messuille odotetaan noin 20 000 kävijää.

Kiipeilijät käänsivät lumikuormat voitokseen

Mustasaaren Botniahallin katolla voi nähdä erikoisen työparin- vuorikiipeilijöitä, kolat käsissään. Kiipeilyseura Highsport on tilattu pudottamaan katolta lumet.

Botniahalli talvella.

Yleisurheiluhuippuja Botniahallissa

Yleisurheilun kärkinimiä nähdään tänä iltana Mustasaaren Botniahallissa. Botnia Gamesien päälajeina ovat miehillä mm. 800 metrin juoksu, korkeushyppy ja 60 metrin juoksu. Pituushyppääjistä flunssainenTommi Evilä on perunut osallistumisensa .

Botniahalli Mustasaaressa.

Botnia Games kokoaa urheilijat Botniahalliin

Yleisurheilun Botnia Games -kisat käydään tänään Mustasaaren Botniahallissa. Pituushyppääjä Tommi Evilä joutuu jättämään kisat väliin.

Nikkanen aloitti hallikauden Somerolla

Naisten seiväshypyn Suomen ennätyksen haltija Minna Nikkanen aloitti hallikauden kotihallissaan Somerolla. Nikkanen ylitti kauden kotimaisen kärkituloksen tasan neljä metriä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle