Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Norjan hallitus kertoi jätti-investoinnista hiilidioksidin talteenottoon ja varastointiin – mukana myös suomalainen Fortum

Kyseessä on Norjan hallituksen toinen yritys hiilidioksidin varastointilaitoksen perustamiseen, ensimmäinen yritys kaatui suuriin kustannuksiin.

Reuters: EU aikoo kiristää rajusti ilmastotavoitettaan

Uutistoimiston dokumentti ei ole vielä lopullinen päätös.

Westenergy pyrkii hiilineutraaliin tuotantoon vuoteen 2030 mennessä

Tätä varten yhtiö on aloittanut oman kiertotaloushankkeen Vaasan yliopiston ja VEBICin kanssa.

Betonin, muovin ja teräksen valmistus tekemässä EU:n ilmastotavoitteet tyhjäksi – Muutos parempaan olisi teknisesti mahdollinen, mutta kallis

Raskaasta teollisuudesta tehdyn selvityksen mukaan autojen ja talojen hinnat eivät juuri nouse, mutta teollisuus joutuu miettimään, mistä miljardit isoon muutokseen ja nollapäästöihin.

Sitra: Punainen liha pannaan ja omat autot vapaa-ajalla kotiin – ilman ennennäkemättömän kovia tekoja ilmastotavoite karkaa Suomessa

Sitran mukaan EU:n kaavailemat tiukemmat tavoitteet eivät riitä Suomen kaltaisille maille.

Cheap, safe 100% renewable energy possible before 2050, says Finnish uni study

The report is the first of its kind to suggest a cost-effective, all-inclusive, global roadmap to keep average global warming at 1.5 degrees Celsius.

Tutkimus: Siirtyminen uusiutuvaan energiaan on mahdollista, turvallista ja edullisempaa kuin fossiiliset ja ydinvoima

Kyseessä on ensimmäinen tuntikohtainen mallinnus maailmanlaajuisen energiajärjestelmän kaikista sektoreista.

Perjantai 25.1.2019 (radio)

Pohjoismaat lisäävät yhteistyötä ilmastonmuutosta vastaan. Suomi haluaa varmistaa, että Britannian kansalaiset voivat jäädä Suomeen myös brexitin jälkeen. Muumeista on tehty uusi sarja. Viikonlopusta tulee kylmä.

Pohjoismaiden ministerit lupasivat Helsingissä uusia ilmastokiristyksiä, joilla pyritään näyttämään esimerkkiä koko maailmalle

Helsingissä tavanneet pohjoismaiset ministerit sopivat päästövähennystavoitteiden kiristämisestä vuoteen 2020 mennessä.

Tiistai 4.12.2018 (tv)

YK:n ilmastokokokous alkoi Puolassa. Norjassa kokeillaan hiilidioksidin talteenottoa suoraan voimalan piipusta. Suomessa testattiin maantielauttaa, jota ihminen ei ohjannut. Suomi 100 -satelliitti tutkii nyt avaruutta. Säätiedot.

Fortumin suunnitelma Norjassa: Hiilidioksidi napataan talteen voimalaitoksen piipusta ja haudataan merenpohjaan

Myös Suomen sellutehtaat voitaisiin varustaa hiilidioksidin talteenottoteknologialla, ehdottaa professori.

Herätys: Seuraamme myrskyn etenemistä, hiilidioksidin hyötykäyttö yleistyy, sijaissynnytysten kysyntä kasvanut Ukrainassa

Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Hiilidioksidin talteenoton hinta saatiin putoamaan murto-osaan

Edistysaskeleen tehneen kanadalaisyhtiön mukaan hiilidioksidin talteenotto auttaa ilmasto-ongelman ratkaisemisessa, mutta ei ratkaise sitä.

Huippututkijat: Hiilen talteenottoon ei luottamista ilmastonmuutoksen torjunnassa, maailman päästöt tiputettava nollaan – metsät ja maaperä tärkeään rooliin

Päästöjen mittaluokka on niin valtava, että paljon puhutut teknologiat ovat vain puuhastelua niiden kuriin saamiseksi.

Professorit haluavat ison käänteen: Metsänomistajille maksettava korvauksia puuston hiilivaraston kasvattamisesta

Hallitus ja metsäteollisuus haluavat kiihdyttää hakkuita. Professorien mukaan metsän pitäisi antaa kasvaa nykyistä vanhemmaksi.

Tutkimus: Venäjä voisi luopua fossiilisista polttoaineista

Lappeenrannan teknillisen yliopiston tekemä uusiutuvan energiajärjestelmän mallinnus on nyt Venäjän ja Keski-Aasian osalta valmis. Samat koko maailmaa kattavat mallinnukset valmistuvat kesään mennessä.

Sinilevistä saattaa tulla tulevaisuuden autojen polttoainetta

Uimavesiä pilaavat sinilevät voitaisiin valjastaa energiantuotantoon, selviää Turun yliopistossa tehdystä väitöksestä.

Suomalaiskeksinnöstä lupaava hiilidioksidin talteenottomenetelmä

VTT:n laskelmien mukaan Mikkelin ammattikorkeakoulun hiilidioksidipesuri voisi toimia hyvin käytännössäkin. Veden avulla toimivalla keksinnöllä energiantuotannon päästöistä voisi ottaa talteen hiilidioksidia, joka on merkittävin ilmastonmuutosta aiheuttava kasvihuonekaasu. Maailmalla hiilidioksidin talteenotto on ollut viime vuodet vastatuulessa.

Savonlinnalaiskeksinnöllä hiilidioksidit talteen

Mikkelin ammattikorkeakoulun kuitulaboratoriossa kehitetty hiilidioksidin talteenottomenetelmä pyritään kaupallistamaan. Patentoidun menetelmän avulla tehtaiden savukaasuista voidaan erottaa hiilidioksidi veden avulla.

VTT:n johdolla kehitetty uusi tekniikka hiilidioksidin talteenottoon

Laajamittainen käyttöönotto edellyttää kuitenkin poliittisia päätöksiä ja lainsäädännöllisiä muutoksia. Sillä aikaa tekniikkaa kehitetään edelleen.

Vetyautoilun energialähteeksi Kokkolan ilmaa

Woikosken satsaus Kokkolan suurteollisuusalueelle pohjautuu erilaisten kaasujen kysynnän kasvuun ja kahdeksan vuoden takaiseen tontinhankintaan. Hiilidioksidin talteenottolaitoksen viereen nousee nyt kaksi uutta laitosta. Toisessa niistä tuotetaan vetyä, minkä avulla yritys pyrkii lisäämään vedyn käyttöä autoissa.

VTT: Vähähiilinen Suomi on mahdollinen

EU:n esittämät vähähiilitavoitteet vuodelle 2050 ovat kovat, mutta VTT:n mukaan kuitenkin Suomessa saavutettavissa.

Metsän tiheys tärkeämpää kuin sen koko

Uudet tutkimustulokset osoittavat, että metsän tiheneminen vaikuttaa hiilidioksidin poistumiseen enemmän kuin pinta-alan muutos. Tutkijoiden mukaan hiilidioksidin talteenottokykyä ei pitäisi tilastoida nykyisen kaltaisesti pelkästään pinta-alan perusteella.

Fortum luopuu hiilidioksidin talteenottohankkeesta

Energiayhtiö Fortum luopuu Meri-Poriin suunnitellusta hiilidioksidin talteenotto- ja varastointihankkeesta. Fortumin päätökseen vaikuttivat muun muassa hankkeeseen liittyvät tekniset ja taloudelliset riskit.

Fortum vetäytyy Meri-Porin hiilidioksidihankkeesta

Fortum on päättänyt luopua Meri-Poriin kaavaillusta hiilidioksidin talteenotto- ja varastointihankkeesta. Projektissa mukana ollut Teollisuuden Voima luopui hankkeesta jo aiemmin syksyllä.

Länsi-Suomi: Meri-Porin CSS-laitoksesta apua telakoille?

Meri-Porin hiilivoimalaitokseen suunniteltu hiilidioksidin talteenottolaitos voisi tuoda töitä myös Suomen telakoille. CSS-tekniikkaa käyttävä demonstraatiolaitos vaatisi toimiakseen kaksi suurta nestekaasutankkeria, joilla hiilidioksidi kuljetettaisiin varastoitavaksi Pohjanmerelle. Länsi-Suomen mukaan mahdollisuuksia rakentaa tankkerit Suomessa selvitetään.

ELY-keskus puoltaa hiilidioksidin talteenottolaitosta

Tahkoluotoon suunnitteilla olevan hiilidioksidin talteenottolaitoksen ympäristövaikutukset on arvioitu. Varsinais-Suomen ELY-keskus pitää hanketta kannatettavana ja sen vaikutusten tarkastelua asianmukaisena.

Tutkimus: Yhden voimalan hiili vaatisi osavaltion kokoisen varaston

Monet maat toivovat, että hiilivoimaloiden päästöjen talteenotto ja varastointi olisivat ratkaisu ilmastonmuutoksen hillintään. Yhdysvalloissa julkaistun tutkimuksen mukaan hiilidioksidin varastointi on suuressa mittakaavassa käytännössä mahdotonta. Asiasta kertoo Guardian-lehti.

Hiilidioksidin talteenotto vaikeuksissa

Barentsinmeren Lumikki-kaasukentällä ei pystytä pumppaamaan hiilidioksidia kallioperään alkuperäisten suunnitelmien mukaan. Nettijulkaisu Barentsobserverin mukaan energiayhtiö Statoil etsii nyt uusia tapoja säilöä kasvihuonekaasua merenpohjaan.

Norja kokeilee suolavesivoimalaa

Norja investoi voimalla cleantechiin. Maassa aloitti viime vuonna toimintansa peräti kahdeksan ympäristöystävällisen energian tutkimuskeskusta. Ne keskittyvät mm. offshore-tuulienergiaan, aurinkoenergiaan, energiatehokkaaseen rakentamiseen ja CCS-teknologiaan.

Fortumille kumppanit hiilidioksidin talteenottoon

Energiayhtiö Fortum ja Teollisuuden Voima aloittavat yhteistyön Maersk Oilin ja Maersk Tankersin kanssa. Yhteistyön tavoitteena on kehittää suuren kokoluokan koelaitos hiilidioksidin talteenottoon ja varastointiin.

Ympäristöministeri suosii turpeen polttoa

Ympäristöministeri Paula Lehtomäki haluaa pitää kiinni turpeen poltosta sen hiilidioksidipäästöistä huolimatta. Hallitus aikoo edistää turpeen polttoa, vaikka se on asettanut tavoitteen vähentää hiilidioksidipäästöjä 80 prosenttia vuoteen 2050 mennessä.

Hiilidioksidin talteenotto alkaa Meri-Porissa aikaisintaan vuonna 2015

Fortum ja Teollisuuden Voima ovat valinneet Siemens Energyn Meri-Porin voimalaitoksen hiilidioksidin talteenotto- ja varastointiteknologian toimittajaksi. Hankkeen toteutuminen olisi todellinen jättipotti Porin seudulle.

Suomi vie maailmalle uutta hiilidioksiditekniikkaa

Suomi pyrkii uuden keruu- ja varastointiteknologian vientimarkkinoille. Kehitteillä oleva hiilidioksidin keruu- ja varastointitekniikka voisi energiajärjestö IEA:n mukaan ratkaista noin viidenneksen maailmanlaajuisista päästövähennystavoitteista vuoteen 2050 mennessä.

Royal Society: Ilmakehän manipulointi mahdollista

Ilmakehän säätely tekniikan keinoin on mahdollista, sanoo arvovaltainen brittiläinen tiedejärjestö Royal Society. Järjestö painottaa kuitenkin, että ilmastonmuutoksen estämisessä olennaisinta on vähentää ilmastoa lämmittävien kaasujen päästöjä.

Lipponen vaatii EU-tukea Meri-Poriin

Päivi Lipposen (sd.) mielestä hallitus on ollut saamaton edistämään Meri-Porin hiilivoimalan hiilidioksidin talteenottohankkeen EU-tukea.

Pääministeri Vanhanen perui Norjan-vierailun

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) ei osallistu Norjan Bergenissä torstaina pidettävään ilmastokonferenssiin. Vanhanen joutui perumaan osallistumisensa aikataulullisista syistä.

Hiilivoimalan päästöt pienemmiksi

Meri-Porin hiilivoimalan hiilidioksidi halutaan tulevaisuudessa ottaa talteen.

Meri-Porin hiilivoimalan hiilidioksidien talteenottojärjestelmä kilpailutetaan

Fortumin ja Teollisuuden Voiman suunnitelma rakentaa Meri-Porin hiilivoimalaan hiilidioksidin talteenottojärjestelmää etenee. Hankkeen esisuunnittelu, järjestelmän rakentajien kilpailuttaminen ja laivakuljetusten järjestelyt ovat käynnissä.

Vihreät vaatii lisää elvytysvaroja ilmastonsuojeluun

Vihreät vaatii EU:n elvytysvarojen nykyistä suurempaa kohdentamista ilmastonsuojeluun. Puoluekokouksen EU-kannanoton mukaan elvytysvaroja tulee suunnata enemmän esimerkiksi uusiutuvaan energiaan, rakennusten energiaremontteihin ja joukkoliikenteeseen.

Fortum pohtii Naantalin kivihiilivoimalan korvaamista

Fortum suunnittelee Naantalin kivihiilivoimalan uudistamista, kertoo Turun Sanomat. Laitoksen kolmesta yksiköstä yksi aiotaan rakentaa uudelleen siten, että se voisi käyttää kivihiilen ohella myös biopolttoaineita.

Essayah: Meri-Porin kivihiilivoimalaan hiilidioksidin talteenoton koelaitos

Suomen on ryhdyttävä päättäväisesti satsaamaan ympäristö- ja ilmastoteknogiaan ja sitä kautta työpaikkojen luomiseen, sanoo Porissa vieraillut Essayah.

Fortum pohtii Naantalin kivihiilivoimalan korvaamista

Fortum suunnittelee Naantalin kivihiilivoimalan uudistamista, kertoo Turun Sanomat. Laitoksen kolmesta yksiköstä yksi aiotaan rakentaa uudelleen siten, että se voisi käyttää kivihiilen ohella myös biopolttoaineita.

EU:lta rahaa sähköverkkojen rakentamiseen

Euroopan komissio esittää kolmen ja puolen miljardin euron investointeja energiahankkeisiin osana viiden miljardin elvytyspakettia.

Voimayhtiöt tutkivat hiilidioksidin talteenottoa

Kotka on yhtenä vaihtoehtona uuden teknologian voimalan sijoituspaikaksi. Hiilidioksidin kerääminen parantaisi fossiilisten polttoaineiden kilpailukykyä.

Hiilidioksin talteenotto kehittyy

Kotka on yhtenä vaihtoehtona uuden ajan voimalan sijoituspaikaksi. Hiilidioksin talteenotto tekisi fossiilisista polttoaineista jälleen varteenotettavan vaihtoehdon.

Ensimmäinen hiilidioksidin talteenottolaitos koekäyttöön

Energiayhtiö Vattenfall on ottanut käyttöön maailman ensimmäisen hiilidioksidin talteenottolaitoksen. Kyseessä on pieni, 30 megawatin suuruinen koelaitos. Se on sijoitettu Saksan itäiseen Brandenburgin osavaltioon, Schwartze Pumpen ruskohiilivoimalan yhteyteen.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle