Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Porin metsään suunnitellaan uusia siltoja – latujen ja kävelyreittien risteyskohdat vaaran paikkoja

Apua ei tule vielä täksi talveksi, eli hiihtäjiltä ja lenkkeilijöiltä toivotaan varovaisuutta ja muiden huomioimista.

Ässät sai vuokrahuojennusta – myös muille urheiluseuroille kaavaillaan avustusta

Ässät saa huojennusta Isomäki Areenan vuokra- ja käyttöoikeusmaksuihin.­

Pori varautuu kansainvälisen tason jalkapallostadionin rakentamiseen – katsojia mahtuisi jopa 6 000

Porissa on kaivattu vuosikymmenien ajan pelkästään jalkapalloilulle varattua stadionia.

Myös Tähti saa nimilaatan Porin Mestarien portaisiin

Porilaisia urheilumestareita kunnioittavat portaat on tehty metsään Porin Isomäkeen.

Kokoomus ottaa kasvomaskit käyttöön Porin puoluekokouksessa

Puolue on varannut puoluekokousväelle tuhansia maskeja.

Porissa isoja säästöesityksiä pöytään keskiviikkona – menevätkö suurinvestoinnit jäihin?

Porin talous on ajautumassa vaikeaan tilanteeseen koronaviruksen aiheuttaman talouden alamäen takia.

Kokoomus siirtää puoluekokouksensa syyskuulle koronan takia

Puoluekokous piti järjestää Porissa kesäkuussa, mutta koronaviruksen takia se päätettiin lykätä syksyyn.

Porin Isomäkeen suunnitteilla muun muassa uusi palloiluhalli – koko alue halutaan uusia seuraavan 20 vuoden kuluessa

Alueelle aiotaan muun muassa rakentaa uusi palloiluhalli, katettu luisteluareena ja uusia harjoitusjäähalleja.

Porin Isomäen monitoimihallin tarkkaa sijaintia ei vielä päätetty

Porin Isomäkeen suunnitellaan 5 000 neliön monitoimi-palloiluhallia.

Porin Isomäen Mestarien portaat ovat valmistuneet

Portaiden virallisia avajaisia vietetään keväällä, mutta niitä voi jo käyttää.

Porin palloiluhallille haetaan paikkaa – kysely kerää ideoita Isomäen kehittämisestä

Kyselyä käytetään apuna Isomäen alueen uutta yleissuunnitelmaa laadittaessa.

Yllättävä viesti kesken radiolähetyksen muutti Porin Ässien tulevaisuuden – "Olemme tulleet toisiin ajatuksiin"

Tommi Kerttula värvättiin Poriin luomaan perinteiselle seuralle kestävämpää tulevaisuutta.

Mestareiden portaat valmistuvat Porin Isomäkeen vuoden loppuun mennessä

Portailla kunnioiteaan porilaistaustaisia jääkiekon maailmanmestareita.

Hellettä pakoon Isomäki Areenalle - Pori avaa jäähallin ovet viikonlopuksi

Viileään jäähalliin voi mennä vaikkapa kuntoilemaan katsomoon. Vapaata luisteluvuoroa hallissa ei ole.

HIFK havittelee suoraa pudotuspelipaikkaa, Ässät taisteli jatkoaikavoiton

Miesten jääkiekkoliigassa pelattiin kolmen ottelun kierros.

Lammen lenkki avautuu hiihtäjille Isomäen metsässä

650 metrinen Lammen lenkki valmistuu tykkilumen avulla.

Voiton kivi saa kunnon valaistuksen – siirtolohkare kunnioittaa Porin Ässien vuoden 2013 jääkiekon yllätysmestaruutta

Kivi on sijoitettu metsän siimekseen jäähallin pieleen. Viime ajat se on ollut ilman valaistusta.

Kommentti: Porin Ässät tekee surkuhupaisaa sketsiviihdettä – eikä sekoilu pääty tähän

Porilaisseuran toiminta näyttää sketsisarjalta, jossa kaikille annetaan potkut, kirjoittaa Yle Urheilun toimittaja Jussi Paasi.

Porin Isomäkeen lisää parkkipaikkoja

Alkusyksyn aikana tehdyt uudet parkkipaikat otetaan käyttöön tänään.

SK: Vilkuna jättää Ässien hallituksen

Harri Vilkuna luopuu jääkiekkoseuran hallituspaikastaan, koska hänestä tulee Isomäki Areenan tapahtumatuottaja.

Ässä-kapteeni lähetti Lukon lomille

Porin Ässät lähetti Rauman Lukon kesälomille voittamalla 1. pudotuspelikierroksen toisessa osaottelussa Rauman Lukon jatkoerässä 3-2.

Kunta-alan työtaistelu voi vaikuttaa Porin Ässien peliin – jääkö jää hoitamatta?

Ässät pelaa Porin jäähallissa perjantaina seuraavan kerran TPS:ää vastaan. Ottelu on kunnianosoitus halvaantuneelle Jaroslav Otevrelille.

Saako Ässien peleistä jo sushia ja samppanjaa? Mitä kuuluu pelikiellossa olevalle Matti Lambergille?

Yle Puheen Jääkiekkokierros tutkii keskiviikkona Porin Ässien Isomäki Areenan hallikokemusta tarkalla suurennuslasilla.

Porin Ässien puheenjohtaja vaihtuu

HC Ässät Oy:n uusi puheenjohtaja on Janne Ojanen.

Suviseurat oli siunaus Porin Linjoille

Porin omistamalla bussifirmalla oli loppuviikon aikana runsaasti kyydittäviä.

Kommentti: Hattua päästä! SM-liigan sisupussi repi taas kaiken irti

Jyrki Aho antaa kausi toisensa jälkeen kaikkensa SM-liigalle, kirjoittaa Yle Urheilun Sami Laine.

Kommentti: Säälipleijari-nimitys romukoppaan

Jääkiekon SM-liigan tämän kauden 1. pudotuspelikierroksen ottelut olivat poikkeuksellisen hyvää lätkäviihdettä, muistuttaa Yle Urheilun Timo Uusitalo.

Ilves paineettomammin ratkaisuotteluun - mutta Isonmäen lauantai-ilta on paha paikka kelle tahansa

Ässät vai Ilves? Toinen kaksikosta jatkaa illan jälkeen SM-liigan puolivälieriin. Ratkaiseva kolmas pudotuspelien ensimmäisen kierroksen ottelu pelataan Porin Isonmäen hallissa. Voittajan kausi jatkuu kahdeksan parhaan joukkoon, häviäjällä alkaa kesäloma.

Ässät-kapteeni paljasti riemunsa ohikiitävän nopeasti: "Kyllä tuo maali kauden makein oli"

Ässien Matti Kuparinen alko keskiviikon voiton jälkeen nopeasti keskittyä torstaina pelattavaan Ilves-sarjan toiseen otteluun.

Liigajoukkue iskee markkinointitempauksella ilkeitä klovneja vastaan

Jääkiekkoliigassa pelaava Porin Ässät lupaa päästää katsojat ilmaiseksi lauantain otteluunsa, jos nämä luovuttavat Isomäen jäähallin ovella klovnimaskin Ässille.

Isomäen uusi isäntä upotti Lukon

Kaksi maalia, röyhkeitä nousuja, rouhimista ja taklauksia. Tätä oli Simon Suoranta lauantai-illan huumassa, kun Ässät löi Lukon jatkoajalla 3-2.

Kiekkoareena: Jäähalli on Jyrki Ahon koti - nukkuu valmentajanhuoneen lattialla

Ässä-valmentaja ei ole pitänyt kiirettä asunnon hankkimisen suhteen.

Talviuimarit pääsevät jälleen Porin maauimalaan – putkiston vuotopaikkaa ei vielä löydetty

Vesiputkien ongelmat sulkivat tällä viikolla jäähallin suihkut ja maauimalan Porissa. Nyt tilanne on palannut käyttäjien kannalta normaaliksi. Vettä tihkuu silti vielä maastoon.

Isomäen jäähallin vesiongelma ratkaistu – pelaajatkin pääsevät hallissa suihkuun

Porin Isomäen jäähallin lauantaisen vesikatkon ei pitäisi toistua keskiviikkoisessa Tappara-ottelussa. Sen sijaan maauimalan vesi on poikki samassa yhteydessä havaitun vuodon takia.

Putkivuoto Isomäen jäähallissa – Ässien liigaottelu siirtyy tunnilla

Porin Ässien illan ottelu Turun Palloseuraa vastaan alkaa tuntia suunniteltua myöhemmin. Syynä on ylimääräinen jäädytys, joka joudutaan tekemään jääputkistovuodon takia.

Tunnetaso nousi Isomäen kattoon - Ässät pyyhälsi Lukon ohi

Jääkiekon SM-liigassa "tuplamatsit" maistuivat makealta myös Satakunnan paikalliskahinassa. Isomäki Areena oli lauantaina loppuunmyyty toisen kerran peräkkäin.

Porissa mainiota kiekkoviihdettä – Nuoren Leijonien taistelija ratkaisijana

Aleksi Saarela ja Andreas Bernard takasivat lauantaina Ässille 1-0-kotivoiton Tapparasta

Ässät-HIFK oli melkoista tärinää - Saarela lähti kuvauksiin

Aina kun Porissa ovat vastakkain Ässät ja HIFK, voidaan ennalta juuri viikonloppuisin odottaa melkoista tärinää. Niin tapahtui perjantainakin.

Porin jäähallin tarjonta laajenee – kevään suurtapahtuman tähtenä Jari Sillanpää

Ensimmäinen konsertti Porin uusitussa jäähallissa on tarkoitus järjestää keväällä. Konsertissa esiintyvät Jari Sillanpää ja Neljän Suora.

Ässät juhlii itsenäisyyttä tarjoamalla eläkeläisille ilmaisen pelin

Porin Ässät tarjoaa eläkeläisille ilmaiset liput 5.12. pelattavaan otteluun. Ässiä vastaan Porin Isomäkeen saapuu JYP.

Ässien mallikas avauserä ei riittänyt - Satakunta on yhä sinikeltainen

Ässät ja Lukko antoivat täydelle Isomäki Areenan juuri sitä mitä odotettiin.

Ässä-luotsi paikallisderbyn alla: "Ei voi syyttää pelaajia, etteivätkö he olisi yrittäneet"

Ässien ja Lukon kohtaamisissa on aina erityinen lataus. Ennen lauantain peliä Ässien päävalmentaja Pekka Rautakallio korostaa yritteliäisyyden merkitystä.

Pelicansin lokakuun tehomies: "Nyt on helpompaa hengittää"

Ryan Potulny iski vihdoin kauden avausmaalinsa. Antti Erkinjuntti sai kauden viidennen maalin tililleen.

Porin uusitun jäähallin ongelmien syy selvisi – sähkökuorma rikkoi sulakkeet

Isomäki Areenan viikko sitten kesken kiekko-ottelun sattunut pitkä sähkökatko aiheutui sulakkeiden ylikuormituksesta. Tilanne korjaantuu uuden muuntamon myötä.

Sportin tehopakkaus ei säästellyt kauden ensimmäisessä vierasvoitossa: Viikonloppuna levätään

Niclas Lucenius teki maalin ja syötti toisen. Ässät joutui kokemaan ensimmäisen kotitappionsa.

Porin jäähallin tekniikan pettäminen askarruttaa: "Sähkökatkon syytä ei tiedetä"

Porin Ässien viikonlopun kotiotteluissa koettiin peräti kaksi takaiskua. Seura selvittää parhaillaan, ovatko perjantainen sähkökatko ja sunnuntainen lipunmyyntiongelma kytköksissä toisiinsa. Syyt ongelmiin ovat vielä hämärän peitossa.

Eilen uuden nimensä saaneessa Isomäki Areenassa yllätti hallin valaistus!

Kuin puun takaa osa valaistuksesta sanoi itsensä irti, kun toista erää oli jäljellä 5.23. Odottelu tuotti jatkossa kolme kertaa täydellisen pimeyden.

Porissa sähkökatko – verivihollinen piruili heti

Satakunnan jääkiekkojoukkueiden välinen kamppailu on jatkuvassa käynnissä, vaikka Lukko ja Ässät eivät pelaisikaan vastakkain.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle