Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Klarinett

Kuhmon musiikkiopisto juhlii 30-vuotista taivaltaan konserteilla – rehtori: ”Tämä on ollut yhtä juhlahumua tammikuusta asti”

Tällä hetkellä Kuhmon musiikkiopistossa on yhteensä lähes 400 oppilasta Kuhmossa ja Sotkamossa. Musiikkiopiston juhlakonsertti on huomenna perjantaina Kuhmo-talolla.

Coitus Intin Pena Penninkilampi (vas.), Mikko Alatalo ja Harri Rinne.

Manserockin legendoihin kuuluva Coitus Int lähtee juhlakiertueelle – yhtye on esiintynyt yhdessä viimeksi vuonna 1973

Neljän keikan juhlakiertue alkaa Tuusulasta ja päättyy Tampereelle. Keikoilla kuullaan myös Juice Leskisen varhaisinta tuotantoa, mutta ei Marilynia tai sen jälkeen julkaistuja Juice-kappaleita.

Jalas Chamber harjoittelemassa Satu Sammosta -musikaalia Jalasjärvellä Väinämöistä esittävän Juha Uusitalon kanssa.

Leiriorkesterista kulttuurilähettilääksi noussut Jalas Chamber -orkesteri juhlii omia ja kapellimestarinsa vuosikymmeniä

Vuonna 1992 perustettu Jalas Chamber on puoliammattimainen orkesteri. Musiikkiopiston opettajat ja pitkälle edenneet musiikin harrastajat toimivat nuorempien soittajien tukena ja esikuvana.

Pariskunta bulevardilla sateenvarjon alla. Muistojen bulevardi 10 vuotta.

Äänestä suosikkikappaleesi Muistojen bulevardin 10-vuotisjuhlakonserttiin!

Viihdemusiikin ikivihreät soivat Savoy-teatterissa.

Helsinki Pride -konserttivieraita.

Helsinki Priden juhlakonsertti villiinnytti juhlaväen – Karoliina Tuominen: "Ihan superia"

Helsinki Pride -yhteisön puheenjohtaja Panu Mäenpää sanoo, että edistystä vähemmistöjen asioissa on tapahtunut, mutta paljon on vielä tehtävää.

Soiva Siili

Oulu on Suomen Lastenmusiikkipääkaupunki 2021

Oulussa tavoitellaan lastenkulttuuritoimijoiden yhteistyön tiivistämistä ja toiminnan kansainvälistämistä.

säveltäjä Uuno Klami

Nuori pikkuserkku kurkki ovelta, kun Uuno Klami kävi kylässä – kotikylillä säveltäjä oli kuin muutkin: "Myöhemmin tajusin, että se oli vapautta"

Uuno Klamin syntymästä tulee sunnuntaina kuluneeksi 120 vuotta. Eeva-Marja Tinkanen on hänen pikkuserkkunsa.

Hassisen kone

Vielä kaksi Hassisen koneen keikkaa tarjolla

Hassisen kone tekee kaksi lisäkeikkaa Joensuun Kerubissa.

Kaukopartio Rukajärven suunnalla vuonna 1942

Jatkosodan päättymistä juhlitaan Lieksassa

Juhlakonsertti alkaa kello 18 Kulmantalolla.

nainen laulaa yleisön edessä

Tangomarkkinoiden 35-vuotisjuhlinta alkaa – tangokuningas ja -kuningatar valitaan taas samassa finaalissa

Seinäjoen Tangomarkkinat aloittaa tänään 35-vuotisjuhlat. Yksi suurimmista ponnistuksista on perjantain juhlakonsertti, jossa esiintyy lähes 50 kuninkaallista.

Eino Grön, Espoo, 23.01.2019

Jos pullon korkki ei olisi mennyt kiinni, Eino Grönin 80-vuotisjuhlakiertue ei olisi koskaan toteutunut

Laulajalegenda myöntää että niin siinä olisi käynyt. Jos hän ei olisi aikoinaan lopettanut alkoholin kanssa läträämistä, ura olisi loppunut lyhyeen. Nyt se jatkuu ilman takarajaa.

Pate Mustajärvi

Lasten Popeda-kommentit naurattivat kymmentuhatpäistä yleisöä – palaa vielä kerran historialliselle Ratinan keikalle kuvien kera

Näyttävästä markkinoinnista huolimatta Popedan 40-vuotisjuhlakonserttia ei saatu myytyä loppuun Tampereella lauantaina.

Portaat vievät Carelia-saliin.

Opiskelijakuorot toista kertaa äänessä Joensuussa

Valtakunnalliset Opiskelijakuoropäivät huipentuvat juhlakonserttiin Carelia-salissa lauantaina.

kaksi poikaa istuu kadun varressa

Pamputtaako poliisi vai saadaanko suolaista sadetta? Seuraa Eppu Normaalin juhlakonsertin tunnelmia

Suomen menestynein kotimainen yhtye, Ylöjärven ihme Eppu Normaali juhlistaa 40-vuotista taivaltaan tänään lauantaina stadionkonsertilla Tampereen Ratinan stadionilla. Yle on paikan päällä seuraamassa nelituntisen konsertin tunnelmia.

Janne Mertanen soittaa flyygelillä Chopinia Joensuun Konservatorion salissa.

Ei tullut tennistähteä, vaan pianisti: Janne Mertanen ja flyygeli lavalla jo 30 vuotta

Alle 12-vuotiaana joensuulainen Janne Mertanen oli vuorenvarma, että hänestä tulee tennisammattilainen. Mutta sitten löytyi piano, ja parissa kuukaudessa oli selvää, että elämäntyö onkin flyygelin äärellä. Nyt takana on 30 vuotta konsertointia esiintymislavoilla ympäri maailmaa, paljon opetustyötä ja viimemmäksi Joensuun Musiikkijuhlien synnyttely. On juhlakonsertin aika.

Jussien konserttikiertue suuntautui viimeksi Amerikkaan vuonna 2014. Yksi konserttipaikoista oli Saint John the Divine -katedraali New Yorkissa.

Mieskuoroille kaivataan uutta musiikkia - eteläpohjalaiset Jussit järjestävät sävellyskilpailun

Suurin osa mieskuorojen musiikista on peräisin itsenäisyystaistelumme ajoilta. Mieslaulajat Jussien johtaja Tommi Niskalan mielestä kuorot tarvitsevat rinnalle myös uutta nykymusiikkia. Jussit järjestävätkin nyt kuoromusiikin sävelyskilpailun. Kilpailuaika päättyy tammikuun lopussa 2017.

Pepe Willberg.

Pepe Willberg vetää ooppera-aarioita juhlakiertueellaan – mallia Pavarottista

Pepe Willbergin Saat miehen kyyneliin -jättihitin julkaisusta on 50 vuotta. Syksyllä hän lähtee juhlakiertueelle.

Kuunnelma tekemässä. Tekijät tamperelaisen JJ-Studion edessä. Hannu Hauta-aho, Matti Kajander, Marika Vapaavuori, Tuukka Huttunen ja Marika Heiskanen

Silmien lepuutusta luurit korvilla – radiokuunnelman suosio kasvaa, kun äänen voi ladata omalle laitteelle

Ylen kuunnelmatuotanto täyttää 90 vuotta ja lähtee juhlan kunniaksi maakuntakierrokselle. Kaikkiaan kymmenen teatterin näyttelijät saavat mahdollisuuden tehdä äänellistä ilmaisua.

Sirkus Finlandian oviaukko.

Sirkus Finlandia aloittaa juhlakiertueen – tirehtööri: "Huomaa kaikkien naamasta, että odotus on päällä"

Karjaalta 40-vuotisjuhlakiertueensa aloittavan Sirkus Finlandian karavaani kulkee kauden aikana lähes 8000 kilometriä. Näytöksiä kertyy loppusyksyyn mennessä 250.

Tangomarkkinat 2014 juhlakonsertti, yle tv1

Tangomarkkinat: Juhlakonsertti

Parhaat palat Tangomarkkinoiden 30-vuotisjuhlakonsertista.

Anu Komsi, sopraano

6.12. Itsenäisyyspäivän juhlakonsertti

RSO:n jo perinteeksi muodostuneen itsenäisyyspäivän juhlakonsertin ohjelmassa on Helvi Leiviskän 3. sinfonia, Sibeliuksen Satu ja Magnus Lindbergin Accused -laulusarja, jonka solistina laulaa Anu Komsi. Hannu Linnun johdolla konsertti päättyy Sibeliuksen Finlandiaan. Hannu Lintu, kapellimestari Anu Komsi, sopraano Jean Sibelius: Satu Magnus Lindberg: Accused, laulusarja, ensiesitys Suomessa Helvi Leiviskä: Sinfonia nro 3 Jean Sibelius: Finlandia Katso ja kuuntele konserttia 6.12. klo 15.00-16.00 ja 16.30-17.20.

Timo Suomi

Palkittu ohjaaja Timo Suomi Tampere-talon ohjelmapäälliköksi

Lähes 200 suoran musiikkilähetyksen mies siirtyy Yleltä kulttuuri- ja kongressikeskuksen tehtäviin.

Kulttuuriministeri lauloi yleisölle Laura Voutilaisen hittibiisin – katso video

Esiintyminen oli osa lauluntekijä Turkka Malin juhlakonserttia Forssassa.

Jyväskylä Sinfonia Sallinen Gothóni

Jyväskylä Sinfonia ennätysvireessä: katsomot täynnä ja tapahtumia yli sata

Jyväskylä Sinfonia houkutteli salin täyteen miltei kaikissa vuoden 2015 konserteissa. Koko 60-vuotisjuhlavuoden täyttöaste oli 98 prosenttia ja syyskaudella yllettiin ennätykselliseen sadan prosentin yleisömenestykseen. Syksyllä syntyi myös kausilippujen myyntiennätys: 334. Orkesteri tuotti vuoden aikana myös kaksi uutta levyä ja kolme kanta-esitystä.

Newspapers, lehdet, sanomalehti

Thursday's papers: Gold celebrations and the big freeze

Thursday's newspapers are full of the victorious 'Young Lions', who celebrated their World Junior Championship win on Wednesday, but also find space for some discussion of the very cold weather engulfing the country right now.

Pariisi

Pariisi epätavallisen hiljainen uutenavuotena

Pariisin uudenvuoden juhlallisuudet ovat tänä vuonna maltillisia. Uudenvuoden ilotulitus ja juhlakonsertti on peruttu ja Riemukaaren perinteinen valoshow esitetään tavallista lyhyempänä. Tunnelma kaupungissa oli aattoiltana hiljainen.

Kalle Torniainen soittaa rumpuja SuomiLOVE-ohjelmassa.

Rumpalina SuomiLOVE-bändissä ja Vesa-Matti Loirin takana: "On tää nyt aika vitsin makeeta!"

Kalle Torniainen on musiikkialan tuntematon kuuluisuus. Lukuisat työt levytysstudioissa, televisiossa ja konserteissa rumpujen takana ovat hänelle todeksi tulleita nuoruuden unelmia.

Kuoro ja orkesteri harjoittelemassa.

Musiikki auttaa oppimaan muutakin – "Se on antanut lapsille valtavan pääoman"

Kesäisistä kamarimusiikkijuhlistaan maailmalla tunnetussa Kuhmossa soi talvellakin. Perusopetuksen musiikkipainotteisuus täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Tänään tiistaina, Suomalaisen musiikin päivänä, juhlakonserttiin osallistuu yli 150 lasta ja nuorta.

Savonlinnan Orkesteriyhdistys kokoaa soittajat ja laulajat yhteen, orkesteri ja oratoriokuoro yhteisissä harjoituksissa syksyllä 2015.

Satavuotias orkesteri juhlii Savonlinnassa – viekö säästökuuri maton alta?

Savonlinnan satavuotiasta orkesteritoimintaa juhlitaan tällä viikolla innolla, mutta uhkaavien pilvien varjossa. Savonlinnan kaupungin säästöpolitiikka uhkaa riistää Savonlinnan Orkesteriyhdistyksen avustukset, mikä veisi maton toiminnan alta.

Eppu Normaalin 40-vuotis kakku

40-vuotias Eppu Normaali juhlii stadionkeikalla Tampereella – luvassa myös uutta musiikkia

Vuonna 2016 tulee kuluneeksi 40 vuotta siitä, kun suomalaisen popin ja rockin järkäle Eppu Normaali syntyi. Yhtye aikoo kavuta Ratinan stadionin lavalle yhdessä Tampere Filharmonian kanssa.

Mikko Alatalo

Mikko Alatalo: Onneksi sain tehdä hittini 70-luvulla

Muusikon elämä oli helpompaa 1970-luvulla, sanoo Mikko Alatalo. 40 vuotta sitten pinnalle ponkaissut muusikko aloittaa juhlakiertueensa lokakuussa. Kiertue on jossain määrin myös jäähyväiskiertue.

Mikko Kivinen nauraa.

Kivinen juhlii lavan ulkopuolisia muistellen: "Aika raadollisilla kuvioilla on menty"

Viihdetaiteilija Mikko Kivinen aloittaa juhlakiertueensa tällä viikolla Porista. Rakastettu näyttelijä näkee, että nimenomaan lavan ulkopuolella sattuneet kommellukset ovat tehneet hänen urastaan ikimuistoisen. Eli mitä tapahtuikaan Riitta Havukaisen kanssa kammottavassa kaksiossa Imatralla?

Kari Härkönen eli Brädi.

Huipputuottaja ja ykkösartistit mukaan heinolalaisen korisseuran kannustusbiisiin

Koripallobuumia nostatetaan Heinolassa uudella kannustuskappaleella, jossa ovat mukana Brädi, Irina ja Laura Voutilainen. Kappale esitetään ensimmäistä kertaa Heinolassa jyrää -juhlakonsertissa.

KulttuuriKolarissa kulttitaidetta ja tuimia tarinoita

KulttuuriKolari järjestetään kolmatta kertaa Kolarin kirkonkylällä 25.–28. kesäkuuta. Vuoden teema on ”Wanhaan malliin uusin kujein tosikoille ja veitikoille”.

Eva Ryynänen teoksensa takana.

Kuvanveistäjä Eva Ryynäsestä piirtyy juhlakirjassa vankka väkivallan vastustaja

Eva Ryynäsen syntymän satavuotisjuhlallisuudet ovat käynnistyneet Lieksassa. Maanantaina taiteilijan syntymäpäivänä Paaterin taiteiljakodissa julkaistaan juhlakirja, jonka tarinoiden kautta Ryynäsestä piirtyy kauneutta rakastava, väkivaltaa kaihtava ihminen.

Viulisti Antti Tikkanen ja Stradivarius, Sibeliuksen jousikvarteton tähdet Savonlinnassa

Sibeliuksen sävelet helisevät Stradivariuksen kielillä, juhlakonsertin huippusolisti innostaa Savonlinnassa

Säveltäjä Jean Sibeliuksen 150-vuotisjuhlakonserttissa Savonlinnassa sunnuntaina kuullaan mestarin rakastetuimpia teoksia, kuten Karelia-sarja ja Finlandia-sarja. Konsertin aloittaa kuitenkin viulukonsertto d-mollissa. Solistina soittaa virtuoosi Antti Tikkanen soittimenaan yksi Suomen kolmesta Stradivarius-viulusta.

Jari Sillanpää

Wanaja Festivalin päiväkonsertti tuo Linnanpuistoon juhlivan Jari Sillanpään

Tänä vuonna 50-vuotispäiviään viettävä Jari Sillanpää esiintyy Hämeenlinnan Linnanpuistossa heinäkuussa. Wanaja Festival julkisti päiväkonsertin esiintyjän keskiviikkona.

Lordi esiintymässä voiton varmistuttua Euroviisujen finaalin päätteeksi Ateenassa toukokuussa 2006.

HS: Lordi Euroviisujen juhlakonserttiin

Suomalainen hirviöhevibändi Lordi on valittu mukaan Euroviisujen 60-vuotisjuhlakonserttiin, kertoo Helsingin Sanomat. Konsertin järjestää Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Ylen uudenvuoden juhlalähetyksessä raketit paukkuvat Tampereella

Juhlakonsertissa esiintyvät muun muassa Tampere Filharmonia, Diandra, Timo Kotipelto, Sani Aartela, Anssi Kela sekä JVG.

Koli.

Kolilla musisoidaan Sibeliuksen syntymäpäivän kunniaksi – säveltäjäsuuruudesta kaavaillaan Lieksaan matkailuvalttia

Jean Sibeliuksen syntymäpäivää vietetään 8. joulukuuta. Pielisen Karjalan musiikkiopisto juhlistaa Suomen kaikkien aikojen tunnetuimman säveltäjän syntymäpäivää juhlakonsertilla Kolin kansallismaisemissa. Konsertti toimii alkusoittona Lieksan kaupungin suunnitelmille hyödyntää Sibeliuksen Lieksa-suhdetta kulttuurimatkailun edistämisessä.

Oppilaat esiintyvät - laulavat ja soittavat koulun salissa.

Niinistön koulussa pudoteltiin riimit paikoilleen

Niinistön koulussa Kouvolan Valkealassa ryhdyttiin viime keväänä sävellystalkoisiin. Osana Teoston BiisiPumppu-hanketta koulun oppilaat sanoittivat ja sävelsivät yli 50 laulua. Sävellystyön helmiä kuultiin koulun 25-vuotisjuhlakonsertissa.

Matti ja Teppo Ruohonen

Suomen suosituimmat veljekset: Ei hevimetallia vaan jalometallia

Suomalaisessa musiikkibisneksessä 45 vuotta töitä tehneet Ruohosen veljekset Matti ja Teppo ovat pistäneet tuoreimman levynsä nuorennusleikkauksen läpi. Uusi nuorekas taustaryhmä takasi levylle nuorekkaat soundit. Juhlakiertueelle lähdetään pitämään hauskaa.

Melodonnat harjoituksissaan

Donnat tanssii ja laulaa – torniolaiskuorossa ei pönötetä

20-vuotias torniolainen Melodonnat -kuoro tarjoaa juhlakonsertissaan kuoroa aiemmin kuulleille taattua tulkintaa. Donnien esiintyminen onkin kaikkea muuta kuin nuottivihkoon tuijottamista.

Jurveliuksen talo; Oulu; vanha talo

Unohdettu säveltäjä uudelleen esille Oulussa

Jurveliuksen talo on ollut Oulun historiassa kansainvälistymiskeskus. Nyt siellä järjestetään unohdetun säveltäjän, Aatto Jurveliuksen, teosten juhlakonsertti.

Jope Ruonansuu kädessää valkoinen ruusu ja huilu.

Jope Ruonansuu yllättää karikatyyripiirtäjänä

Koomikko, laulaja ja viihdetaiteilija Jope Ruonansuun viidenkympin villitys on uusi taideharrastus: karikatyyrien piirtäminen. Äänellään Jope on luonut imitaatiokarikatyyrejä jo vuosikymmeniä. Nyt rakkaat imitaatiokohteet siirtyvät piirroksiin. Jopen ensimmäinen näyttely avataan Raumalla heinäkuussa.

Yle Areena logo.

Pekka Kostiainen juhlii 70-vuotissyntymäpäivää juhlakonsertilla

Säveltäjän syntymäpäiväviikon kunniaksi Jyväskylä Sinfonian Straussin päivällispöydässä -konsertissa keskiviikkona 12.3. kuullaan näyte Kostiaisen Requiemista, joka saa kantaesityksensä ensi pyhäinpäivänä. Requiem-teoksen esityksessä on mukana jyväskyläläisen Kostiaisen perustama ja johtama Musica-kuoro.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle