Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Jukureilla on mennyt mainiosti CHL:ssä.

Mikkelin Jukureiden suurin omistaja myi osakkeensa – taustalla haetaan leveämpiä hartioita

SM-liigaseura Mikkelin Jukurit aikoo laajentaa omistajapohjaansa Etelä-Savon Puolesta Oy:n avulla. Mallia otetaan KalPasta.

Jalkapallo ruohokentällä.

Nigerialainen yritys alkaa tukea oululaista jalkapalloseuraa – raha käytetään junioritoimintaan

Nigerialainen elektroniikkayritys Fedan Investment Limited on OTP:n uusi osaomistaja ja se auttaa seuraa rahallisesti.

Kuvakaappaus KOVAn kotisivuilta.

E-urheilujoukkue KOVA hakeutui konkurssiin, taustalla velat Keskisuomalaiselle – konsernijohtaja: ”Meillä loppui kärsivällisyys”

Organisaation taustayhtiö asetettiin keskiviikkona konkurssiin. Yhtiön suurin velkoja, Mediatalo Keskisuomalainen ei halunnut enää rahoittaa tappiollista liiketoimintaa.

Pursialan voimalaitos Mikkelissä

Energiaomistuksista ei päästy Mikkelissä sopuun – asia palautettiin valmisteluun

Etelä-Savon Energian vähemmistöosuuden myymistä on ehdotettu ratkaisuksi Mikkelin vakaviin talousongelmiin.

Päivi Rytsä står framför en affisch med Logomos emblem.

Logomon tapahtumayhtiö yksiin käsiin, myös toimitusjohtaja vaihtuu

Turku myy osuutensa yhtiöstä Sunborn Events Oy:lle. Kauppahinta on 105 300 euroa.

Kaksi kuvaa, joista toisessa on Fortumin pääkonttori Keilaniemessä ja toisessa Uniperin pääkonttori Düsseldorfissa.

Professori Timo Rothovius: Saksalla ei ole muuta mahdollisuutta kuin kansallistaa Uniper

Saksan valtio ja pääomistaja Fortum käyvät parhaillaan neuvotteluja energiayhtiö Uniperin kohtalosta.

Metso: Outotec -kyltti.

Ruotsin radio: Metso Outotec arvioi voivansa jatkaa kauppaa pakotelistalla olevien venäläisoligarkkien kanssa

Metso Outotecin Helsingin Sanomille antaman vastauksen mukaan pakotteet koskevat vain yhtiöitä, joista pakotelistalla olevat omistavat enemmistöosuuden.

Nainen kävelee ulos Outokummun tehdasalueelta Torniossa

Outokummun usko Hanhikiven ydinvoimalaan loppui, joten teräsjätti kirjasi sijoituksensa alas jo viime vuonna – Ukrainan sota vahvisti epäilyt

Suomalaiset omistajat ovat yksi toisensa jälkeen kertoneet halustaan vetäytyä Hanhikiven ydinvoimalahankkeesta. Teräsjätti Outokumpu nollasi omistuksensa jo viime vuoden lopulla.

Uroksen logo Oulun keskustassa.

Uros-teknologiayhtiön ja sen perustajien omaisuutta määrättiin takavarikkoon yli kuuden miljoonan euron edestä

Poliisi haki yhtiön alkuperäisten perustajien omaisuutta vakuustakavarikkoon Oulun käräjäoikeudessa. Poliisi epäilee yhtiötä törkeästä avustuspetoksesta.

Uroksen Oulun konttorin valokilpi Niittyarossa 1.10.2021

Oikeus määräsi teknologiayhtiö Uroksen maksamaan Nordealle lähes seitsemän miljoonan euron velat korkoineen

Oikeus ratkaisi asian yksipuolisella tuomiolla, koska Uros ja sen pääomistaja Jyrki Hallikainen eivät vastanneet Nordean kanteisiin määräajassa.

Kokkolan keskuskenttä.

KPV haluaa jatkaa Ykkösessä myös ensi kaudella – seuraavaksi pallo on lisenssivaliokunnalla

Laaja tuki ja kannustus siivitti seuran päätöstä. Hakemusta työstetään parhaillaan; se on jätettävä viimeistään 24. marraskuuta.

Pyry-panda Ähtärin eläinpuistossa.

Laajempi omistuspohja voisi helpottaa Ähtärin eläinpuiston talousahdinkoa – pandojen palautus "äärimmäinen keino"

Kaupunki aikoo selvittää kaikki mahdolliset vaihtoehdot eläinpuistoyhtiön talouden oikaisemiseksi. Pandojen palauttaminen Kiinaan on vaihtoehdoista se äärimmäinen.

Renkaita hyllyssä

Mustasaarelainen maahantuontiyhtiö Duell suunnittelee listautumisantia – tavoitteena kilpailukyvyn ja näkyvyyden parantaminen Euroopassa

Mustasaarelaisyhtiö tuo maahan moottoripyöriin, moottorikelkkoihin ja kilpaveneilyyn liittyviä tarvikkeita.

Tampereen areena ilmasta käsin, rakennustöitä vielä menossa.

Areenan edustajat saivat selvityksen Urokselta, mutta haluavat vielä lisää tietoja – halliyhtiön toimitusjohtaja: "Dialogi jatkuu"

Tampereen areenan pääsponsori Uros Oy on kertonut tilanteestaan areenan edustajille. Areenan toimitusjohtaja Marko Hurme ei kommentoi asiaa tässä vaiheessa enempää.

Pentalan saaristomuseo.  Gurlin talon puhelin.

Vanhoista puhelinosakkeista digiturvallisuuteen ja pörssiin – Loihteen osakkeista käydään nyt kauppaa pörssissä

Tänään on se odotettu päivä, kun pohjalaisten laajasti omistama digiyhtiö Loihde listautuu pörssin ja kaupankäynti alkaa.

Lauri Lyly.

Tampereen entinen pormestari pettynyt Uroksen ongelmiin, mainehaittaan ja lupauksiin: 200 työntekijää luvattiin, 1–2 tuli

Puolitoista vuotta sitten tiedot yrityksestä olivat Lauri Lylyn mukaan ihan erilaiset. Silloin Uroksesta tuli Tampereen areenan nimikkosponsori ja kaupungilla oli kovia odotuksia uusista työpaikoista.

Vasemmalla yrittäjä Jarmo Heikkinen, Heikkinen Yhtiöt Oy, keskellä Malik Bentaieb, yrittäjä, LTU, oikealla LTU:n toimitusjohtaja Tom Helenius.

Heikkinen on tehnyt isot yrityskaupat

Joensuulaisen yrityksen omistaja Jarmo Heikkinen on ostanut pääosin Uudellamaalla toimivan LTU Groupin koko maalaustoiminnan. LTU on alallaan maamme suurin.

Olvin oluttölkkejä pahvipakkauslinjastolla yhtiön Iisalmen tehtaalla.

Olvi vahvisti ostaneensa tanskalaisen panimoyhtiön

Olvi on ostanut tanskalaisen panimoyhtiön Bryggeriet Vestfyenin. Sillä on Tanskassa kaksi panimoa.

Mika Lehto

ESS: Ex-pankkiiri Mika Lehdolle kolmen vuoden kavallustuomio

Lehto omisti 50 prosenttia Långvik South -kiinteistöyhtiön osakkeista, jotka hän tuomion mukaan myi ilman, että loput osakkeet omistaneet neljä vähemmistöosakasta tiesivät. Rahat Lehto siirsi Maltalle.

Julia Thurén. 13.4.2021.

Julia Thurénin kolumni: Minua ei huvita tahkota rahaa vain muiden taskuihin 

Myös palkansaajan pitäisi hyötyä siitä, kun firmalla menee hyvin. On aika keskustella siitä, miten yritysten omistajuus ja voitot jakautuvat, kirjoittaa Thurén. 

Uutsivahti-sovelluksen Läheltä-toiminnon esittelykuva

Neve ja OP Suomi Infra haluavat perustaa yhteisen infrasijoitusyhtiön

Neve omistaisi yrityksestä kolmanneksen ja vastaisi kaikista kentällä tehtävistä töistä. Yhdistymisen myötä Neven toiminta-alue laajenisi Rovaniemeltä, Kolarista ja Savukoskelta myös muualle Lappiin sekä Kainuun ja Koillismaan alueelle.

Läheltä

Sulkavalle kaavaillaan teollisen mittakaavan aurinkosähköpuistoa

Aurinkosähköpuisto aiotaan rakentaa Sulkavan kunnan alueelle ja maa-alueesta neuvottelu on parhaillaan käynnissä.

Puuilon liike Itäkeskuksessa.

Halpakauppaketju Puuilo suunnittelee listautumista Helsingin pörssin päälistalle – yhtiö tavoittelee myymäläverkostonsa kaksinkertaistamista tulevina vuosina

Toimitusjohtaja Juha Saarelan mukaan yhtiöllä on taustalla pitkään jatkunut vahva kasvu, ja pörssilistautuminen on luonnollinen askel kasvavalle yhtiölle. Korona on antanut buustia tee-se-itse-tuotteiden markkinoille, ja kysynnän odotetaan kasvavan jatkossakin.

Ilkka-Pohjalainen lehti pöydällä.

Keskisuomalaisesta Ilkka-Yhtymän suurin omistaja – tuore osakekauppa kasvatti omistusosuuden lähes 12 prosenttiin

Mediatalo Keskisuomalainen on nyt Ilkka-Yhtymän suurin yksittäinen omistaja. Keskisuomalainen ei aktiivisesti tavoittele Ilkka-Yhtymän osakkeita, mutta ei myöskään sulje pois lisäostojen mahdollisuutta.

Pyynikin Brewing Company.

Pyynikin Brewing Companyn panimohanke sai uuden käänteen – vuokraa virolaispanimon tamperelaisyrittäjältä

Alun perin Samu Saarikosken piti tulla yhtiön suurosakkaaksi, mutta hanke kaatui osakkeenomistajien vastustukseen.

Kuopion veden Itkonniemen vesilaitos kuvattuna talvella 2021.

Kuopion veden yhtiöittämisessä sattuneeseen virheeseen löytyi ratkaisu – ei vaikuta asiakasmaksuihin

Kuopion ja Siilinjärven valtuustot ja hallitukset päättävät korjaustoimien hyväksymisestä toukokuussa.

Kymi Sinfoniettan Maija Andersen, Karita Siljander ja Timo Karjalainen orkesterivierailun harjoituksissa Kotkan Konserttitalolla.

Säästöuhka piinasi ainutlaatuista suomalaisorkesteria – rahoitus varmistuikin vuosiksi eteenpäin: "Olemme tosi iloisia, että saamme jatkaa toimintaa"

Kotka ja Kouvola ovat sopineet Kymi Sinfoniettan uusista omistajajärjestelyistä, mikä takaa orkesterin toiminnan useaksi vuodeksi.

Kymi Sinfoniettan muusikoita

Kymi Sinfoniettan tulevien vuosien rahoitus varmistui – Kotka ostaa Kouvolalta yhtiön osakkeita ja tarjoaa orkesterille ilmaiset toimitilat

Kotkan ja Kouvolan yhteisen orkesterin rahoitusta ja omistusta on järjestelty uudelleen Kouvolan kaupungin säästöjen takia. 

Rapala-vaappu.

Rapala sai uuden suuromistajan

Rapalan liikevoitto viime vuodelta oli 10,7 miljoonaa euroa.

Kotkan Kantasatamaan uponnut purjelaiva kuvattuna 11.1.2021.

Vihdoin se tapahtuu – Kotkan Kantasatamaan toissa vuonna uponnut purjelaiva nostetaan pois merestä

Mary Ann-niminen alus jätettiin Kantasataman vierasvenelaituriin kesäkuussa 2019, ja elokuussa se upposi.

henkilökuva

Valtion sijoitusyhtiö Solidiumin osakesijoitukset tuottivat hyvin loppuvuonna

Koko viime vuoden osalta Solidiumin osakesijoitukset toivat tuottoa 5,6 prosenttia.

Mikkelin kaupunginjohtaja Timo Halonen kaupungintalon sisäpihalla.

Talousvaikeuksissa oleva Mikkeli istuu rahakasan päällä – energiayhtiöiden osakkeista syntymässä raju kilpailu

Mikkeli joutuu kymmenien miljoonien eurojen alijäämien peittämiseksi myymään energiaomistustaan.

Kuvassa Woima Korporationin sekä uuden osakkaan Sumitomo SHI FW johtoa poseeraa

Japanilainen Sumitomo SHI FW osakkaaksi vaasalaiseen jätteenpolttoyritykseen

Japanilainen Sumitomo SHI FW on ostanut vähemmistöosuuden vaasalaisesta Woima Corporationista. Yhtiön suunnittelu ja myyntityö jää Vaasaan.

sähkölinjoja lumen peitossa

Mikkelin kaupunginhallitus jätti pöydälle energiayhtiön omistusjärjestelyt – asiaan palataan helmikuussa

Asiaa pohtinut työryhmä on suositellut, että kaupunki myisi vähemmistöomistuksensa Etelä-Savon Energia -yhtiöstä.

Nordic Koivun toimitalo.

Tohmajärveläiselle koivunmahlayritykselle kiinalainen yrityskumppani

Nordic Koivu uskoo yrityksen liikevaihdon ja työntekijmäärän kasvavan tehtyjen omistusjärjestelyjen jälkeen.

Outokummun 1984 käyttöön otettu urheilutalo sijaitsee samassa rakennuksessa 1970-luvulla valmistuneen uimahallin kanssa.

Työttömyys kantona kaskessa – Outokumpu etsii rauhallista talousvuotta

Outokummun vuoden 2021 investoinnit ovat niukat, mutta rahaa suunnataan muun muassa työllistämistoimiin.

Sisävesilaiva laivarannassa Hämeenlinnassa

Hopealinjojen omistus keskittymässä Tampereelle – toimitusjohtaja näkee kehityssuunnan oikeana

Toimitusjohtajan mukaan muutokset omistusrakenteissa eivät vaikuta Kanta-Hämeeseen suuntautuvaan laivaliikenteeseen.

Mia Mantsinen

Mantsinen Group valittu vuoden perheyritykseksi

Perheyritysten liiton tunnustus tuli Mantsinen Groupille omistajaperheen sitoutuneisuudesta.

Neleksen toimitilat Vantaalla, erilaisia venttiilejä testihuoneessa.

Ruotsalainen Alfa Laval ei toteuta ostotarjousta Neleksestä – omistusosuus jäi kauas tavoitteesta

Alfa Laval ei saanut kaupan ehtona ollutta 50 prosentin osuutta Neleksestä, vaan osuus jäi 33 prosenttiin.

Logomo i Åbo

Sunborn Events osti enemmistöosuuden Turun Logomosta

Hartela luopuu omistuksistaan, mutta Turun kaupunki pysyy mukana.

Terrafamen näkymä.

Terrafamen osaomistajasta lukuisia rahanpesuilmoituksia – pankit raportoineet Trafiguran epäilyttävistä tilisiirroista

Kainuun kolmanneksi suurimman työnantajan osaomistaja Trafigura on yhdysvaltalaisviranomaisten tutkinnassa.

Nainen kuvasi itseään puhelimella Shanghaissa elokuun alussa. Kiinalaissovellus Tiktok on noussut maailmanpolitiikan kuumaksi perunaksi.

Trump antoi siunauksensa Tiktok-sopimukselle – "Siitä tulee fantastinen"

Oraclen lisäksi TikTokin yhdeksi suuromistajaksi on tulossa kauppaketju Walmart.

Joman uudet omistajat Harri Broman ja Ari Mononen

Motonet-miljonääristä tulee yksi Joensuun Mailan mestarijoukkueen omistajista – pesäpalloyhtiön talous halutaan turvata

Harri Bromanin edustama Motonet on muun muassa Palloliiton pääyhteistyökumppani. Sidos Super-JoMaan on henkilökohtainen.

Kuvassa on Norwegianin lentokone.

SAS:lle ja Norwegianille molemmille yli kolmen miljardin kruunun tappiot alkuvuonna

Norwegianin tappiot olivat 3,3 miljardia Norjan kruunua eli 300 miljoonan euroa ensimmäisellä neljänneksellä.

Kuvassa on Norwegianin lentokone.

Kiinasta tulee Norwegianin suuromistaja

Kiinan valtio tulee osakkaaksi omistamansa leasingyhtiö BOC Aviationin kautta.

Danko Koncar.

Kymmeniä miljoonia euroja heti ulosottoon – Afarakin pääomistaja teki kyseenalaista pörssihistoriaa, velvoitettiin lunastamaan kaikki osakkeet

Tuhansien Afarakin suomalaisten osakkeenomistajien epätietoisuus voi kuitenkin jatkua vielä pitkään.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle