Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Lapset saapumassa Presidentinlinnaan

Keskiviikko 17.11.2021 (radio)

Uusia koronatartuntoja on paljon. Viro pystyttää itärajalle piikkilankaa. Lounasruokailu voi opettaa syömään kasvisruokaa. Linnanjuhlat kunnioittaa sairaanhoitajia. Sääennuste.

Huipulla-ravintolan yrittäjä Vesa Luhtala seisoo kassalla.

Pohjalaisista lounasravintoloista yli puolella menee jo hyvin – seinäjokelaiset yrittäjät uskalsivat perustaa uuden lounasravintolan, vaikka ala on vieläkin epävarma

Lounasravintoloiden tilanne vaihtelee suuresti. Osalla tilanne ei ole palautunut koronaa edeltävälle tasolle. MaRa Pohjanmaan paikallisyhdistyksen mukaan etätyösuositukset vaikuttavat edelleen tilanteeseen.

Megazone pelaajia värivaloliivit päällä ja aseet käsissään poseeraavat kameralle

Puhelinten liikkumisdata kertoo, kuinka Suomi alkoi taas elää vähän enemmän – "Tätä on odotettu", sanoo Outi Moisio laserpyssy kädessään tiimipäivässä

Vaikka vapauden päivä ei ole vielä virallisesti Suomessa koittanut, moni ottaa jo rennommin. Se näkyy esimerkiksi jonoina lounasravintoloissa sekä matkapuhelinten liikkumistiedoissa.

ruokailijat henkilöstöravintolassa

Lounasruokaloiden tulevaisuus on epävarma – Henkilöstöjohtaja: "Ruokailijoiden määrä tulee lisääntyvän hybridityön kautta noin puolittumaan"

Työpaikkaruokailussa on tapahtumassa iso muutos koronan hellittäessä. Henkilöstöravintoloista osa säilyy, mutta ruokailijoita on selvästi vähemmän. Lähi- ja etätöissä vuorotteleville tarjotaan uusia palveluja, esimerkiksi mukaan ostettavia lounaskasseja etäpäiviksi.

Uutsivahti-sovelluksen Läheltä-toiminnon esittelykuva

Keuruun lounasravintoloissa ja kuntosalilla on voinut altistua koronavirukselle

Vanhassa pappilassa, Hong Fassa ja Keuruun Sport centerissä viime viikolla asioineita kehotetaan tarkkailemaan mahdollisia oireita ja hakeutumaan herkästi koronatestiin.

Oulun kaupunginsairaala

Oulussa uusien koronatartuntojen määrä edelleen korkeahko – kahden sairaalan koronatartuntaketju laantumassa

Kahdeksassa uudessa tartunnassa lähteinä ovat olleet muun muassa perhe, työ ja ulkomaat. Kahta tartunnoista ei ole saatu jäljitettyä. Altistumismahdollisuuksia on ollut kuntosalilla Kynsilehdossa ja lounasravintolassa.

Ihmisiä ravintolan terassilla

Moni ravintola on kiinni vappuun asti Päijät-Hämeessä höllennyksistä huolimatta

Ravintolat saavat jo olla osin auki, mutta rajoitukset aukioloajoissa tekevät toiminnasta hankalaa.

Ravintolan asiakaspaikat poissa käytöstä poikkeustilanteen vuoksi.

Yle sources: Bars and restaurants set to reopen, but with new restrictions

In areas most affected by the epidemic, sources say all establishments will have to stop alcohol sales at 5pm.

Kahvila suljettu kokonaan poikkeusolojen vuoksi.

Ravintola-ala pöyristyi ravintoloiden avaamissuunnitelmista – "Ehkä lauantain brunssit saattavat onnistua – ei juuri muu"

MaRa arvioi, että suurin osa lounasravintoloista ja kahviloista aukeaa maanantaina.

ihminen kadulla

Viisi uutta koronatapausta Keski-Pohjanmaalla – tartunnat liittyvät illanviettoon, mahdollisia joukkoaltistumisia kolmessa paikassa

Infektioylilääkäri Marko Rahkonen muistuttaa, että lähikontakteja tulee nyt vähentää.

Padelpallo padelkentällä.

Jääkiekkoseura KooKoo tekee uuden aluevaltauksen – perustaa padel-keskuksen

KooKoo laajentaa liiketoimiaan, jotta se saisi paikattua menetettyjä tulojaan.

Ett klistermärke på ett golv som påminner om att man ska hålla säkerhetsavstånd.

Alueellinen koronanyrkki kokoontuu tiistaina päättämään hallituksen suosittelemista sulkutoimista Pohjois-Pohjanmaalla

Pohjois-Pohjanmaa on koronan kiihtymisvaiheessa. Alueella joudutaan pohtimaan nyt tiukempia rajoituksia hallituksen esityksen mukaisesti.

Pöydällä on kukkia, viinilasi ja kasvomaski.

Ravintolayrittäjä: "Peruin maaliskuun tilaukset tavarantoimittajilta" – ravintoloiden alasajo alkoi heti vaikka sulkutila ei vielä voimassa

Osa ruokaravintoloista aikoo myydä lounasannoksia sulun aikana take away-annoksina, mutta toiminta ei juuri ole kannattavaa.

Läheltä

Raumalla mahdollisia korona-altistumisia lounasravintolassa

Altistumisia on voinut tapahtua maanantaina ravintola LounasPaanassa.

Käsidesipullo baaritiskillä

Koronapositiivinen henkilö aiheutti mahdollisen joukkoaltistumisen ravintolassa ja baarissa Lahdessa

Koronavirukselle mahdollisesti altistuneita kehotetaan tarkkailemaan terveydentilaansa.

Uutsivahti-sovelluksen Läheltä-toiminnon esittelykuva

Hotelli-ravintola Aadaa sekä neljää muuta ravintolaa Joensuussa pyörittänyt yhtiö konkurssiin

Toiminnan piti alun perin loppua maaliskuussa. Korona kuitenkin muutti suunnitelmat.

Ravintola Yuca Rovaniemellä.

Uudet ravintolarajoitukset: Viidessä kiihtymis- ja leviämisvaiheen maakunnassa yökerhojen ja baarien valomerkki tulee klo 22, paikat kiinni klo 23

Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa, Kanta-Hämeessä, Pirkanmaalla ja Pohjanmaalla ravintoloita rajoitetaan muita maakuntia tiukemmin. Uudet rajoitukset ovat voimassa joulukuun puoliväliin saakka.

Autoja ostoskeskuksen parkkipaikalla

Suomen itärajan tuntumaan avattiin suuri ostoskeskus, vaikka raja on kiinni – katso video

Uuden ostoskeskuksen odotetaan vetävän venäläisiä matkustajia sitten, kun raja jälleen avataan.

Ihmisiä syömäss ravintolassa.

"Se, että meitä kuunnellaan ja kunnioitetaan merkitsee paljon", ravintoloitsija tyytyväinen uusiin linjauksiin

Uudet ravintolalinjaukset sallisivat ruokaravintoloille ja kahviloille suhteessa suuremman asiakasmäärän kuin esimerkiksi yökerhoille.

Kouluruokailua ala-asteen koululla.

Three children endangered by Palmia school food

"Human error" led to children with allergies being served harmful food.

Kaksi poliisia.

Mies pakotti nuoren nostamaan tililtään rahaa Mikkelissä – Poliisi epäilee varkaudesta

Tapahtuma sai alkunsa, kun mies kerjäsi Mikkelissä ravintolassa lounastaneilta poliiseilta rahaa.

K-supermarket Ruoholahden sushitiski.

Sushiöverit voi taas vetää buffetista – "Mukava tulla valmiiksi katettuun pöytään", asiakkaat iloitsevat ravintolarajoitusten kevennyksistä

Muun muassa noutopöytien kielto poistui maanantaina ja anniskelu on sallittua aamuyhdeksästä kello yhteen yöllä.

Sushipalanen syömapuikoissa.

Buffet-ruokailujen vapautuminen on ravintoloiden lisäksi lounasväelle merkittävää: "Oli kyllä odotettu"

Tamperelaisen sushi-ravintolan voitto tulee käytännössä buffet-ruokailuista.

Heidi Vihavainen tiskin takana

Lounasravintola jatkaa vain take away -myyntiä, koska avaaminen ei kannata: "Minun matematiikalla en ymmärrä miten tämä kannattaisi"

Ravintolat saavat avata ovensa kesäkuun alussa monin rajoituksin. Monelle buffet-konseptilla toimivalle ravintolalle tämä ei kuitenkaan tuo helpotusta.

Benjamin Danielsbacka Crocodile Bar -anniskeluravintolassa Kotkassa.

Kierretäänkö ravintoloissa kesällä määräyksiä? Yökerhon omistaja löysi rajoituksista porsaanreiän

Ravintoloiden pitää huolehtia omavalvonnalla siitä, että asiakkaiden välillä on riittävä etäisyys. Alan etujärjestö tekee parhaillaan ohjetta ravintoloille.

Antell-Ravintolat oy:n toimitusjohtaja Tomi Lantto, Antell-Ravintolat oy:n toimitusjohtaja Tomi Lantto näkee kauppahalliyrittäjien kohtelun vaikuttaneen yhtenä selvänä syynä Elinkeinoelämän kuntaranking-tutkimuksessa mitattuun Oulun yritysilmapiirin heikentymiseen.

Lounasravintoloihin keskittynyt Antell ei haikaile leipomoittensa perään, vaikka koronakriisi onkin vienyt 80 prosenttia työpaikoista

Antell on joutunut lomauttamaan noin 400 työntekijää, ja liikevaihdosta on koronatilanteen takia kadonnut suurin osa.

ravintolan pomo

Ravintolayrittäjä lomautti henkilökunnan mutta pitää lounaspaikan auki – “Nyt keskitytään yrityksen pelastamiseen”

Jos yrityksen tulovirta pysähtyy, toiminnan uudelleen käynnistäminen käy vaikeaksi.

Kuvassa on astioiden palautuspiste lounasruokalassa.

Ilmoituksia yt-neuvotteluista alkoi tulvia Hämeen TE-toimistoon koronatilanteen vuoksi – "Vauhti on hurja"

Yritykset valmistautuvat lomauttamaan henkilöstöään määräaikaisesti, koska palvelujen tai tuotteiden kysyntä vähenee koronavirusepidemiaan liittyvien varotoimien vuoksi.

Ravintolan ikkunat

Muutoksia Lahden ruokaravintoloissa: Roux osti Casselin

Roux aikoo uudistaa satamassa sijaitsevaa bistro-ravintolaa.

Janne Pekkala tarkistaa hävikkiruuasta valmistettuja salaattiaineksia.

Ylijäämäruoka on yhä enemmän bisnestä – "Hävikki tuo myös negatiivisia fiiliksiä"

Hävikkiruuan yhteydessä nostetaan esiin ympäristönäkökulmaa, mutta hävikkiruoka on myös liiketoimintaa. 

Tiia Helomaa, Espoo, 10.10.2019

Lounas 10 euroa, astia 2 euroa: Ravintola otti käyttöön pantilliset take away -astiat – Idean keksijät toivovat muovipantista isoa ilmiötä

Voisiko panttirasia vähentää kertakäyttökulutusta? Idean kehittäjät Johanna Kohvakka ja Liisa Lehtinen toivovat, että voisi. Kokeilu halutaan laajentaa mahdollisimman moneen ravintolaan.

Hedelmiä kaupan hyllyllä.

Hevi-hävikistä pyöräytetään kasviskeitot ja smoothiet – kiertotalousyritys valmistaa ruuat juuri parhaimmillaan olevista raaka-aineista

Hedelmä- ja vihanneshävikki saadaan hyödynnetyksi lähes kokonaan ja hävikin hävikki on vähäistä.

Lappeenrannan Kehruuhuone

Etelä-Karjalan Osuuskauppa osti Lappeenrannan Linnoituksessa toimivan Kehruuhuoneen

Kulttuuri- ja tapahtumakeskuksen liiketoiminnot siirtyivät EeKoolle yrityskaupassa maanantaina.

Aiju Salmisen sarjakuvakolumni

Aiju Salmisen sarjakuvakolumni: Kehittelin täydellisen esityksen, joka toisi Suomelle huippupisteet Euroviisuissa

En ehkä koskaan saa edustaa Suomea Euroviisuissa, mutta kukaan ei voi estää minua huutelemasta neuvoja viisuesitykseen, pohtii sarjakuvapiirtäjä Aiju Salminen.

Opiskelijan lautasella ruokaa ja kädessä opiskelijakortti

Moni laittoi lounaan boikottiin – Kuntapalvelut perii Mehiläinen Länsi-Pohjan työntekijöiltä roimasti kalliimpaa hintaa

Mehiläinen Länsi-Pohja selvittää nyt, voidaanko henkilökunnalle tarjota jatkossa Fazerin tuottama edullisempi työpaikkalounas.

Kulttuuritalo Virta Imatralla

Imatra etsii yrittäjiä kulttuuritalo Virran ja kaupungintalon kahviloihin

Kahvilat vuokrataan joko yhdessä tai erikseen.

Lounastajia Laplandia-marketissa

Iso buffet-ravintola otti käyttöön erikoisen hinnoittelun – lautasilta ei nyt päädy ruokaa biojätteeseen ollenkaan

Ravintola laskuttaa annoksesta sen painon mukaan. Asiantuntijan mukaan se on toimiva tapa vähentää buffet-ravintoloiden valtavaa biojätemäärää.

Kastikkeiden pakkaamista

Uusi tehdas nappaa kastiketuotannon Kouvolassa – sai julkista tukirahaa 350 000 euroa

Kouvolan Herkun uuden tehtaan käynnistäminen on kaikkiaan 2 miljoonan euron investointi.

Vuokrattavia liiketiloja mainostava kyltti.

Pienet leipomot kaipaavat tiloja Kajaanin keskustasta

Kajaanin keskustassa liiketilat ovat pääsääntöisesti suunniteltu muuhun käyttöön kuin leipomo- tai pitopalvelutiloiksi.

Tuoreita kasviksia

Kainuun lounasravintolat eivät ole innostuneet hävikin myynnistä

Lounasravintolat yrittävät minimoida hävikkiä, mutta sitä syntyy väistämättä. Hävikkiruuan alemyyntiä ei vielä Kainuussa näy.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle