Uusimmat artikkelit
Junaliikenteessä myöhästymisiä henkilövahingon vuoksi
Helsingistä Rovaniemelle matkalla oleva juna on lähes kaksi tuntia myöhässä aikataulustaan.
Juna töytäisi jalankulkijaa Turussa – kuljetettiin jatkohoitoon
Onnettomuus viivästytti illalla junaliikennettä. Turun ja Tampereen välillä kulkevat vuorot olivat noin tunnin verran aikataulusta myöhässä.
Helsingin ja Espoon Leppävaaran välisen vaihderikon takia A-junan vuoroja peruutettiin torstaiaamuna
Vaurioitunut vaihde on korjattu. Lähiliikenteen A-junaliikenne palautuu aikataulun mukaiseksi torstaina kello 12:45.
Uutinen mäkeen hyytyneestä junasta huvitti alavalla Pohjanmaalla – VR: ”Ilmeisesti rataverkossa on jonkin verran mäkeä pohjalaisalueillakin”
VR:n viestinnästä kerrotaan, että pakkaskelillä kisko on tavallista liukkaampi, jolloin raskas tavarajuna saattaa hyytyä mäkeen.
Juna hyytyi mäkeen Pohjanmaalla – jopa puolentoista tunnin myöhästymisiä luvassa
Ratainfrassa ei tällä hetkellä ole ongelmia.
Junat Tampereelta kulkevat myöhässä, tilanne palaamassa normaaliksi
Onnettomuus junaraiteilla tapahtui aamukuuden aikaan. Selvittelyn ajaksi pelastuslaitos joutui sulkemaan molemmat raiteet yli tunniksi.
Junaliikenne Helsingin ja Leppävaaran kulkee taas normaalisti
Häiriö johtui järjestelmäviasta. Junat kulkevat taas normaalein vuorovälein.
Junaliikenne pysähtyi Seinäjoella henkilövahingon takia
Junaliikenne viivästyi aamulla Seinäjoella henkilövahingon takia. Sekä etelään että pohjoiseen matkalla olleet junat ovat myöhässä puolisen tuntia.
Ratavika Seinäjoen ja Kokkolan välillä myöhästyttää pohjoisen junia
Liikenneohjausjärjestelmässä havaittiin vika heti maanantaina puolen yön jälkeen Seinäjoen ja Kokkolan välillä. Vika saatiin korjattua neljän aikaan aamulla.
Junaliikenne keskeytetty Kirkkonummen ja Karjaan välillä järjestelmävian vuoksi
Poikkeusjärjestelyjen kestosta ei ole vielä tietoa. Matka-ajat voivat venyä.
Ratainfravika Karjaalla katkaisi junaliikenteen – Turusta lähtevä vuoro korvataan linja-autolla
Junaliikenne Karjaan aseman kohdalla pysähtyi tänään n. klo 16.30 sähköratavian takia. Tämän seurauksena yksi Turusta lähtevä vuoro jouduttiin perumaan ja toinen korvataan linja-autolla.
Poliisi etsi Muurolassa itsetuhoista henkilöä - junaliikenne oli pysähdyksissä
Henkilön aikomuksena oli mahdollisesti hypätä junan alle, kerrotaan VR:ltä.
Junat jopa tunnin myöhässä pääradalla, syynä radalle kaatuneet puut
Tampereen ja Toijalan välillä radalle kaatuneet puut aiheuttavat viivästyksiä kaukojuniin ja lähijunaliikenteeseen.
Junaraiteen päälle kaatunut puu katkaisi sähköt Seinäjoen asemalta – liikenteessä yli tunnin myöhästymisiä
Fintraffic korjaa vikaa, liikenne pystytään ohjaamaan dieselkäyttöisesti vararaiteiden kautta asemalle. Myöhästyminen on kuitenkin yli tunnin luokkaa.
Onnettomuus vaikuttaa junaliikenteeseen Pohjois-Pohjanmaalla
Intercity 65 Helsingistä Ouluun ja Intercity 710 Rovaniemeltä Kuopioon viivästyvät noin kolme tuntia, VR tiedottaa.
Sähkövika pysäytti matkustajajunaliikenteen Oulun ja Kemin välillä
Sähköradassa ilmennen vian takia henkilöjunat korvataan toistaiseksi linja-autoilla Oulun ja Kemin välillä.
Turun suunnan kaukojunaliikeessä myöhästymisiä – vika korjattu
Fintrafficin raideliikenteenohjaus kertoo, että liikenne palautuu normaaliksi illan aikana.
Junaliikenteessä on paha häiriö Oulu–Kemi–Tornio -radalla: myöhästymisiä tiedossa
Kaukoliikenteen junia korvataan busseilla. Pohjoisesta etelään kulkevat yöjunat pyritään ajamaan häiriöalueen läpi, mutta niille tulee isoja myöhästymisiä.
Junaliikenteen häiriöt johtuivat kaapeleiden katkeamisesta – poliisi selvittää vian aiheuttajaa, junat myöhässä ainakin iltapäivään saakka
Rataliikennekeskus kertoi aamulla ratainfran järjestelmäviasta Järvenpäässä, nyt tiedot ovat täsmentyneet. Junaliikenne oli puolilta päivin jo palautumassa kohti normaalia.
Helsingin ja Tampereen välisen junaliikenteen seisauttanut vika on saatu korjattua – myöhästymiset jatkuvat vielä iltapäivään
Pääradalle ehti kasaantua jonoon reilun tusinan verran lähi- ja kaukojunia. Viivästykset ovat enimmillään tunnin luokkaa.
Kemin ja Rovaniemen välinen junaliikenne oli poikki pari tuntia tiistaina
Fintrafficin mukaan junaliikenne palautui normaaliksi kello 15.30.
Museojunassa eilen syttynyt tulipalo vaikuttaa junavuoroihin iltapäivään saakka
Tulipalon aiheuttama sähköratavaurio saattaa aiheuttaa satunnaisia myöhästymisiä.
Junaliikenne Kouvolan ja Lappeenrannan välillä kulkee jälleen normaalisti
Keskiviikkoiltana Kouvolan ja Lappeenrannan välisen junaliikenteen katkaissut vika saatiin kuntoon aamukahden aikana.
Junat eivät kulje Kouvolan ja Lappeenrannan välillä
Henkilöjunat korvataan toistaiseksi linja-autoilla.
Sähköratavaurio Mäntyharjulla korjattu, junaliikenne palannut normaaliksi
Sähköradan vaurio haittasi junaliikennettä maanantai-illan ajan. Suunnitellut ratatyöt taas siirtävät matkustajia busseihin Kuopio–Kajaani– Oulu -välillä tiistaina.
Liikennehäiriö Oulun ja Kemin välisellä rataosuudella on korjattu, junaliikenne jatkuu
Liikenne rataosuudella keskeytyi puoli viiden aikaan sunnuntaiaamuna ratainfrassa havaitun vian vuoksi, Fintraffic kertoo.
Junaliikenne Pieksämäen ja Hankasalmen välillä palautumassa normaaliksi – sähköratavaurio saatu korjattua
Yöllä havaittu sähköratavaurio esti junien liikennöinnin Hankasalmen ja Pieksämäen välillä noin neljän tunnin ajan.
Häiriö rautatieliikenteessä koko Suomessa ohi – lähiliikenne palaa normaaliksi välittömästi ja kaukoliikenne iltapäivän aikana
Vika ruuhkautti liikennettä juna-asemilla. Esimerkiksi Tampereella odotettiin jännittyneenä tietoa kyydistä kotiin.
Pääradan kaukojunat myöhässä etelässä sattuneen onnettomuuden takia
Junien odotetaan myöhästyvän aikatauluistaan vielä torstai-illan aikana Helsingissä Pasilan ja Tikkurilan välillä sattuneen henkilövahingon jälkeen.
Kaapelivaurio haittaa junaliikennettä pääradalla – junavuoroja peruttu, myöhästymisiä luvassa
Ongelmien syynä on Iittalassa Hämeenlinnan ja Toijalan välillä tapahtunut tulipalo, joka on vaurioittanut kaapelia. Myöhästymisiä tai yksittäisiä peruutuksia voi olla koko päivän ajan.
Junaliikennettä vaivannut järjestelmävika on saatu korjattua, junaliikenne palautuu normaaliksi illan aikana
Myöhästymisiä on ollut erityisesti Tampereen ja Oriveden välisellä sekä Tampereen ja Seinäjoen välisellä rataosuudella.
Jäähdytysnestettä vuotanut veturi pysäytti raideliikenteen Ylivieskan ja Nivalan välillä
Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitoksen ensiyksikkö sai vuodon hallintaan ja jäähdytysnestettä kerättiin ympäristöstä. Veturi on saatu siirrettyä ja raideliikenne jatkuu normaalisti.
Junat pääsevät taas kulkemaan Tampereen ja Parkanon välillä, sähköratavaurio korjattu
Junaliikenteessä voi olla viivästyksiä vielä lähitunteina. Myöhästyneestä junasta voi saada korvausta tietyin ehdoin. Sitä voi hakea VR:n verkkosivujen kautta.
Junakaaos pysäytti partioporukan matkan Rovaniemen SM-kisoihin: ”Tämä on nyt tällainen seikkailu”
Stand up -koomikko Johanna Tohni puolestaan jännitti, ehtiikö illaksi esiintymään Helsinkiin.
Tuhansien junamatkailijoiden suunnitelmat sotkenut sähköratavaurio saadaan korjattua arviolta iltakahdeksaan mennessä
Myöhästyneestä junasta voi hakea korvausta VR:n verkkosivujen kautta.
Pääradan liikenne takkuaa sähköratavaurion takia – viivästyksiä myös pohjoisen liikenteessä
Tampereen ja Parkanon välinen sähköratavaurio vaikuttaa merkittävästi pääradan matkustajaliikenteeseen perjantain aikana.
Tuhansien junamatkustajien aikataulut menivät uusiksi, sähköratavaurio keskeytti liikenteen pääradalla Tampereen ja Parkanon välillä
Vian korjaamisen arvioidaan kestävän koko illan. Korvaavien bussikuljetusten järjestäminen suurelle matkustajamäärälle on vaikeaa.
Sähköratavaurio pysäytti junaliikenteen Tampereen ja Parkanon välillä – vaikutuksia koko pääradan junaliikenteeseen
Vahojärven kohdalla on tapahtunut sähköratavaurio ja junaliikenne on keskeytynyt. Korjaustöiden arvioidaan kestävän koko perjantai-illan. Tilanne koskee tuhansia matkustajia.

Torstai 23.3.2023 (tv)
Junalakko. Siivouslakko. Junaliikenne Eurooppaan. Sää.
Junaliikenteen käytännössä täysin pysäyttänyt lakko loppui: ensimmäiset junat liikkeelle perjantaina
Veturinkuljettajien työriitaan saatiin sopu. Rautateiden lähiliikenne, kaukoliikenne ja tavarakuljetukset käynnistyvät jälleen.
Junaliikenteen aikataulujärjestelmässä esiintyi aamulla häiriöitä – junien kulkutiedot eivät päivityneet
Myös junien kuulutuksissa esiintyi maanantaiaamuna häiriöitä. Vika saatiin korjattua kello yhdeksän aikoihin.
Kaksi Seinäjoen ja Jyväskylän välistä junaa peruttu
Junat on peruttu henkilökuntapulan vuoksi. Tämä johtuu Rautatiealan Unionin julistamasta veturinkuljettajien ylityö- ja vuoronvaihtokiellosta.
Henkilövahinko katkaisi junan matkan Jyväskylän ja Jämsän välillä
Keski-Suomen pelastuslaitos tiedotti raideliikenneonnettomuudesta perjantai-iltana kello 19.17.
Kehäradan junat kulkevat taas – radalle kaatunut puu on saatu raivattua
P- ja I-junat olivat aiemmin aamulla poissa käytöstä sähköratavaurion vuoksi.
Rantaradan junaliikenteessä myöhästelyjä tiistaiaamuna
Syynä on aamuyöllä sattunut järjestelmävika, joka on nyt korjattu.
Junan alle jäänyt menehtyi Ylivieskassa
Radan siivous jatkuu, mutta onnettomuuden ei pitäisi vaikuttaa juurikaan muiden junien aikatauluihin.
Juna Oulusta Helsinkiin myöhästyi viisi ja puoli tuntia – sähköratavika sai junaliikenteen sekaisin, myöhästymisiin kannattaa yhä varautua
Tampereen ja Seinäjoen välillä havaittiin keskiviikkona sähköratavaurio, joka katkaisi junaliikenteen. Korjaustyöt venyivät, mutta nyt vika on saatu korjattua.
Useat VR:n matkustajajunat myöhästyivät Helsingissä sattuneen ratavaurion vuoksi sunnuntaina
Arvion mukaan vaurio saadaan korjattua vielä sunnuntai-illan aikana.
Seinäjoella Murron tasoristeyksessä puomit poissa käytöstä, liikkujilta toivotaan ”erityistä varovaisuutta”
Kaapelivika on katkaissut sähköt Murron tasoristeyksestä. Tasoristeyspuomit eivät siis toimi ollenkaan tällä hetkellä. Vika on voimassa ”toistaiseksi”.
Junaliikennettä häirinnyt järjestelmävika korjattu Parikkalan ja Kesälahden välillä
Junaliikenne palautuu normaaliksi. Vian korjaus alkoi maanantaina.