Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Yhdysvalloissa kourallinen professoreita lähetti kirjeen uskonnonvapauskomitealle Päivi Räsäsen ja Luther-säätiön dekaanin kohtelusta

Kirjeessä syytetään Suomen valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaista vakavista ihmisoikeusrikkomuksista. Taustalla on valtakunnansyyttäjän huhtikuussa nostama syyte, jossa Päivi Räsästä (kd.) syytetään kolmesta kiihottamisesta kansanryhmän vastaan.

Päivi Räsäsen kirjoituksesta aloitetaan esitutkinta – Epäillään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan

Tutkinta koskee vuonna 2004 julkaistua kirjoitusta, joka löytyy netistä edelleen. Räsäselle tutkinta tuli yllätyksenä.

Papin sukupuoli kiinnostaa yhä edelleen: "Sähän meet ihan miespapista"

Samoihin aikoihin kun Keminmaan seurakunnan papistoon tuli ensimmäistä kertaa naisia keväällä 2016, alkoi alueella kokoontua naisen pappeutta vastustava Suomen evankelisluterilainen Lähetyshiippakunta.

Analyysi: Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki – hei, tämä ei koske sinua, luterilainen!

Onko kaikki hyvä Lutherin ansiota? Luterilaisuuteen on helppo liittää mitä tahansa suomalaisen kulttuurin piirteitä, koska olemme maailman luterilaisin maa.

Pappisoikeudet menettänyt kastaa lapsia – kirkko pohtii suhtautumistaan

Piispa Kaarlo Kalliala pohtii, pitäisikö arkkihiippakunnan puuttua Kankaanpäästä kantautuneisiin tietoihin erikoisesta kastekäytännöstä. Kirkon pappisoikeudet menettänyt konservatiivipastori kastaa edelleen lapsia kirkon jäseniksi.

Pappisoikeudet menettänyt Luther-pappi syyttää kirkkoa Raamatun hylkäämisestä

Markku Sumiala menetti keskiviikkona pappisoikeutensa evankelis-luterilaisessa kirkossa. Sumialan mukaan hänen pappisoikeutensa poistanut nykykirkko on kadottanut suuntansa eikä usko enää Raamattuun, jonka hänen mielestään pitäisi olla uskon ja kirkon ylin auktoriteetti.

Tuomiokapituli riisti kapinallisten Luther-pappien pappisoikeudet

Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli on erottanut Luther-säätiössä toimineita pappeja. Tuomiokapitulin tulkinnan mukaan miehet ovat rikkoneet pappislupaustaan.

Juhana Pohjola menettää pappisvirkansa

Poikkeuksellisen päätöksen syynä on Pohjolan toiminta Suomen evankelisessa lähetyshiippakunnassa.

”Naispappeuskeskustelu palaa aina lähtöpisteeseen”

Naisteologien puheenjohtaja Soili Juntumaa kuulostaa hieman tuskastuneelta palauttaessaan mieleen aikaa, jolloin hän tuli toistakymmentä vuotta siten Rengon kirkkoherraksi. Aina taistelujen jälkeen kiistely näyttää rauhoittuvan ja naiset pappeina tulleen hyväksytyiksi, kunnes keskustelu nytkähtää vanhaan alkuasetelmaan.

Kankaanpään kirkkoherrasta tehty taas kantelu – harjoittaako laitonta sivutointa?

Kankaanpään kirkkoherran Keijo Rainerman toiminnasta on jälleen kanneltu tuomiokapitulille. Kirkkoherran syytetään rikkovan tuomiokapitulin ohjeistuksia monella tapaa, minkä kirkkoherra kiistää.

Tampereen tuomiokapituli: Risto Soramies menettää pappisvirkansa

Tampereen hiippakunnan papistoon kuuluva Risto Soramies asetettiin Luther-säätiön piispan virkaan toukokuussa. Tuomiokapituli katsoo, että tämä on vastoin pappisviran velvollisuuksia.

Luther-säätiön piispa pidätettiin pappisvirasta

Tampereen hiippakunnan tuomiokapituli päätti keskiviikkoisessa istunnossaan, että rovasti Risto Soramies pidätetään pappisvirasta tutkimusten ajaksi. Soramiestä epäillään pappisviran velvollisuuksien rikkomista.

Naispappeutta vastustavien lähetyshiippakunta vihki oman piispansa

Luther-säätiön lähetyshiippakunnan piispaksi vihittiin Risto Soramies, joka on tehnyt pitkän uran pappina lähetystyössä Saksassa ja Turkissa.

Naispappeuden vastustajat vihkivät oman piispan Helsingissä

Suomen evankelisluterilainen kirkko on tehnyt selvän pesäeron naispappeutta vastustavan Luther-säätiön perustamaan lähetyshiippakuntaan.

Luther-säätiön piispa viis veisaa kirkon kannanotosta

Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo uskoo, että Tampereen tuomiokapituli keskustelee Suomen evankelis-luterilaisen lähetyshiippakunnan piispan Risto Soramiehen pappisoikeuksista.

Kirkko tekee pesäeroa Luther-säätiön lähetyshiippakuntaan

Seurakuntien tiloja ei pidä luovuttaa viime lauantaina perustetun Suomen evankelis-luterilaisen lähetyshiippakunnan käyttöön, ilmoittavat kirkon piispat.

Luther-säätiön piispa: Meillä ei ole tarkoitusta erota kirkosta

Säätiön pastoreiden uusi sielunhoitaja saattaa itse menettää pappisoikeutensa, mikäli evankelisluterilainen kirkko suhtautuu piispaan samoin kuin edeltäjäänsä.

Kuopion piispa: Luther-säätiössä toimivan papin virka vaakalaudalla

Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen on ottanut kantaa Luther-säätiön päätökseen järjestäytyä lähetyshiippakunnaksi. Jolkkosen mukaan hiippakunnan papin ei pidä toimia säätiössä tai sen lähetyshiippakunnassa.

Luther-säätiö toivoo puheyhteyttä uuteen piispaan

Luther-säätiön dekaani iloitsee Jari Jolkkosen valinnasta Kuopion hiippakunnan piispaksi. Naispappeutta vastustavan Luther-säätiön ja eläkkeelle jäävän piispa Wille Riekkisen välillä on ollut eripuraa.

Keskustele: Kuinka eri linjaa liikkeet voivat edustaa kirkon sisällä?

Arkkipiispa Kari Mäkisen mukaan naispappeutta vastustava Luther-säätiö on käytännössä irtautunut kirkon toiminnasta. TV1:n Ykkösaamussa vieraillut arkkipiispa toivoo oman piispan jo vuonna 2010 valinneen Luther-säätiön tekevänsä omat johtopäätöksensä tilanteesta ja muodostavan oman uskonnollisen yhteisönsä. Kuinka eri linjaa liikkeet voivat vetää kirkon sisällä?

Piispanvaali muuttaa asenteita Luther-säätiöön

Luterilaisen kirkon suhtautuminen Luther-säätiöön saattaa muuttua. Merkkejä tästä on Kuopion hiippakunnassa, jossa tulevan piispanvaalin kaikki ehdokkaat ovat valmiita aloittamaan keskustelut Luther-säätiön kanssa puhtaalta pöydältä.

Metropoliitta Ambrosius: Ortodoksisen seurakunnan tiloja ei Luther-säätiölle

Helsingin ortodoksisen hiippakunnan piispa, metropoliitta Ambrosius kertoo uutissivusto kotimaa24 haastattelussa vastustavansa ortodoksisen seurakunnan tilojen lainaamista Luther-säätiön käyttöön. Ambrosius toivoo Kuopion ortodoksisen seurakunnan peruvan päätöksensä, jonka mukaan naispappeutta vastustava Luther-säätiö voisi kokoontua seurakunnan tiloissa.

Luther-säätiö hiertää luterilaisen ja ortodoksisen kirkon välejä

Naispappeutta vastustavan Luther-säätiön toiminta hiertää luterilaisen ja ortodoksisen kirkon välejä. Luterilainen kirkko ei salli Luther-säätiön kokoontua omissa tiloissaan, kun taas ortodoksit tarjoavat säätiölle tilat jopa pappisvihkimystä varten. Kuopion piispa Wille Riekkinen olisi valmis antamaan tiloja mieluummin jopa muslimeille kuin Luther-säätiölle.

Kommentoi kirkon tilojen lainaamista muille uskontokunnille

Naispappeutta vastustavan Luther-säätiön toiminta hiertää luterilaisen ja ortodoksisen kirkon välejä. Luterilainen kirkko ei salli Luther-säätiön kokoontua omissa tiloissaan, kun taas ortodoksit tarjoavat säätiölle tilat jopa pappisvihkimystä varten. Kuopion piispa Wille Riekkinen olisi valmis antamaan tiloja mieluummin muslimeille kuin Luther-säätiölle.

Älä alistu! -kampanjasta kantelu

Tampereen hiippakunnan tuomikapituliin on tullut kantelu papeista, jotka tukivat kristillisten nuorisojärjestöjen kohua herättänyttä homokielteistä Älä alistu! -kampanjaa. Kantelu on lähetetty Tampereen lisäksi Espoon, Helsingin ja Oulun tuomiokapituleihin.

Mäkinen uskoo seurakuntien miettivän jatkossa tarkemmin tukeaan

Arkkipiispa Kari Mäkinen uskoo, että seurakunnat harkitsevat jatkossa tarkemmin pienten lähetysjärjestöjen tukemista. Ylen Aamu-tv:ssä vieraillut arkkipiispa kehottaa tarkastelemaan järjestöjen toimintaa kuitenkin kokonaisuutena, ei pelkästään kohua aiheuttaneen Älä alistu! -nettikampanjan perusteella.

Homokampanja päättyy - video pyörii yhä netissä

Vilkasta keskustelua herättänyt homouden vastainen Älä alistu -kampanja on määrä lopettaa viikonvaihteen aikana. Kampanjan takana olevien järjestöjen sivuilla on kuitenkin edelleen linkkejä kampanjan videoon. Järjestöt pahoittelevat kampanjan aiheuttamaa mielipahaa.

Kirkosta erosi keskiviikkona 1 500 ihmistä

Keskiviikon aikana 1 500 ihmistä erosi evankelisluterilaisesta kirkosta. Uuden erovyöryn on aiheuttanut eräiden kristillisten nuorisojärjestöjen Älä alistu -kampanja.

Kommentoi

Internetissä julkaistu kristillisten järjestöjen Älä alistu -kampanja kehottaa seksuaali-identiteettiään pohtivia nuoria olemaan alistumatta elämään Raamatun vastaisesti eli homoseksuaaleina. Kampanja ei ole evakelisluterilaisen kirkon järjestämä. Tästä huolimatta siihen osallistuu järjestöjä, joita tuetaan kirkollisverovaroin. Tämä on suututtanut monet ja kirkosta eroamiset kääntyivät heti nousuun.

Homovastainen kampanja aiheutti eroryöpyn kirkosta

Muutamien kristillisten nuortenjärjestöjen homovastainen kampanja on vauhdittanut kirkosta eroamista. Tiistain aikana kirkosta erosi 500 ihmistä, kun yleensä tähän aikaan vuodesta noin 50 ihmistä eroaa päivässä, kertoo Eroakirkosta.fi -palvelu.

Joukko Luther-säätiöläisiä kieltää kirkon piispojen hengellisen johtajuuden

Yksitoista Luther-säätiötä lähellä olevaa teologia on ilmoittanut luopuvansa evankelis-luterilaisen kirkon piispoista. Kirkkososiologian professori ihmettelee kannanottoa ja pitää sitä säätiön askeleena kirkosta eroamisen suuntaan.

Luther-säätiöön liittyminen oli kipeä päätös tulevalle pastorille

Luther-säätiön toiminnassa on mukana pieni, mutta tiivis joukko Itä-Suomen yliopiston teologian opiskelijoita. Heille säätiön pappisvirkaan tähtääminen on uskon eteen tehty uhraus, joka sulkee pois mahdollisuuden työllistyä kansankirkkoon.

Arkkipiispa: Suomessa eriarvoisuus kasvanut länsimaista nopeimmin

Arkkipiispa Kari Mäkinen on huolissaan yhteiskunnan eriarvoistumisesta. TV1:n Ykkösaamussa vierailleen arkkipiispan mielestä kirkon tehtävä on nostaa esille epäkohtia, jotka vaikuttavat ihmisten elämään. Ongelmien yhteiskunnalliset ratkaisut Mäkinen jättää poliitikoille.

Luther-säätiö jalkautuu ympäri Suomea

Suomen Luther-säätiö on äskettäin vihkinyt itselleen neljä uutta pastoria. Toimintaa on yli 20 paikkakunnalla Suomessa. Myös Kokkolan Andreas-yhteisö sai nyt oman pastorin. Syksyn aikana messuja alkaa pitää Jani-Matti Ylilehto.

Luther Foundation Ordains Its Own Ministers

Bishop Matti Väisänen of Finland's Luther Foundation ordained four ministers on Saturday. Väisänen himself was stripped of his clerical standing by the Finnish Evangelical Lutheran Church last summer for accepting appointment as a rogue bishop of the religiously conservative Luther Foundation.

Ensimmäiset Luther-säätiön papit vihittiin Suomessa

Luther-säätiön piispa Matti Väisänen vihki lauantaina ensimmäiset säätiön papit Suomessa. Uudet papit työskentelevät Mikkelissä, Kokkolassa, Hämeenlinnassa ja Helsingissä.

Luther-piispa vihkii pappeja

Naispappeutta vastustavan Luther-säätiön piispa Matti Väisänen vihkii lauantaina neljä pappia alueellisten yhteisöjen palvelukseen. He sijoittuvat mm. Hämeenlinnaan ja Kokkolaan.

Ensimmäiset Luther-säätiön papit vihittiin Suomessa

Luther-säätiön piispa Matti Väisänen vihki lauantaina ensimmäiset säätiön papit Suomessa. Papeiksi vihityt neljä miestä työskentelevät pastoreina Suomen Luther-säätiön jumalanpalvelusyhteisöissä.

Luther-piispa vihkii ensimmäiset papit

Luther-säätiön piispaksi valittu Matti Väisänen aikoo vihkiä ensimmäiset säätiön papit Suomessa. Säätiön tiedotteen mukaan neljän miehen pappisvihkimys tapahtuu Helsingissä ensi viikon lauantaina.

Luther-säätiön piispan erottaminen pappisvirasta säilyy

Päätös Luther-säätiön piispaksi valitun Matti Väisäsen pappisvirasta erottamisesta pysyy ennallaan, Tampereen hiippakunnan tuomiokapituli päätti istunnnossaan keskiviikkona. Tuomiokapituli käsitteli asiaa Väisäsen oikaisupyynnön vuoksi.

Kotimaa: Luther-säätiön papit kastaneet jo kymmeniä

Luther-säätiön papit ovat kastaneet jo useita kymmeniä lapsia, kertoo Kotimaa-lehti. Lisäksi säätiön pastorit ovat toimittaneet avioliittoon siunaamisia sekä siunanneet vainajia hautaan.

Oululaispapin toimet tutkintaan

Oulun tuomiokapituli tutkii Oulun hiippakunnan papistoon kuuluvan Juhana Pohjolan roolia Suomen Luther -säätiön toiminnassa, sillä Pohjola on osallistunut Luther -säätiössä teologian tohtori Matti Väisäsen niin sanottuun piispanvihkimykseen.

Tuomiokapituli tutkii Luther-papin toimia

Oulun tuomiokapituli tutkii Oulun hiippakunnan papistoon kuuluvan Juhana Pohjolan roolia Suomen Luther -säätiön toiminnassa, kertoo Kotimaa -lehti. Pohjola on osallistunut Luther -säätiössä teologian tohtori Matti Väisäsen niin sanottuun piispanvihkimykseen.

Luther-säätiön piispalta pappisoikeudet pois

Luther-säätiön piispa Matti Väisänen menettää luterilaisen kirkon pappisvirkansa. Tampereen tuomiokapitulin päätös tulee voimaan heti mahdollisesta valituksesta huolimatta.

Luther-säätiön piispa menetti pappisvirkansa

Luther-säätiön piispaksi vihitty Matti Väisänen menettää pappisvirkansa evankelisluterilaisessa kirkossa.

Luther-säätiön ensimmäinen rippileiri käyntiin Hattulassa

Raamatun linjaa tiukasti tulkitseva Luther-säätiö järjestää ensimmäisen oman rippileirinsä Hattulan Tyrvännössä. Maanantaina alkaneella Luther-säätiön leirillä ei kuitenkaan ole evankelilaisluterilaisen kirkon myöntämiä virallisia oikeuksia.

"Kirkon takatalvelta näyttää"

Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa sekä vapaamielinen arkkipiispa että naispuolinen Helsingin piispa valittiin virkaan niukalla äänienemmistöllä. Liberaalit ja vapaampaa linjaa epäilevät ennustavat varsin päinvastaista kehitystä kirkon jäsenmäärälle.

Kirkkoherranvaali vauhdittaa oppikeskustelua

Kokkolassa toukokuussa pidettävä suomalaisen seurakunnan kirkkoherranvaali on saanut seurakuntalaiset liikkeelle. Vaalisaarnat kiinnostavat ja seurakuntalaiset keskustelevat.

Kirkon kiistat tuntuvat Helsingin piispanvaalissa

Vanhoillisten ja uudistusmielisten vastakkainasettelu kärjistyy evankelis-luterilaisessa kirkossa. Luther-Säätiön lisäksi tietyt herätysliikkeet arvostelevat ankarasti kirkkoa raamatun oppien hylkäämisestä. Kiistat homoseksuaalisuudesta ja naispappeudesta nousevat jälleen esille Helsingin hiippakunnan piispanvaalissa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle