Uusimmat artikkelit

Asuntomessualueen asukkaat ovat Vuorekseen tyytyväisiä
Vuoreksen kaupunginosaa rakennetaan edelleen, mutta alueella jo asuvat ovat tyytyväisiä. Tampereen kaupunki selvitti asukkaiden tyytyväisyyttä kyselyllä huhtikuussa. Kesän 2012 asuntomessualue on osa Vuoresta.

Vuoreksessa leikitään jo päiväkerhossa
Tampereen uusin asuinalue alkaa vireytyä. Taaperot, vauvat ja heidän vanhempansa pääsevät ensimmäisenä aloittamaan toimintakauden Vuoreksen upouudella seurakuntakodilla.

Vihdoinkin kotiin
Asuntomessukohteiden rakentajat ovat odottaneet muuttopäivää jo kovasti. Tuhannet ovat käyneet taloissa, jotka muuntuvat kodeiksi tällä viikolla.

Tampereen asuntomessuilla yli 145 000 kävijää
Päiväkohtainen kävijäennätys tehtiin messujen viimeisenä lauantaina, jolloin messuvieraita oli yli 6 800.

Sisustus noussut asuntomessujen hitiksi
Tänä vuonna asuntomessut keskittyivät vahvasti energia-asioihin, mutta monen messuvieraan huomio kiinnittyy kuitenkin sisustus- ja piharatkaisuihin. Vuosien mittaan messut ovatkin muuttuneet rakentajamessuista enemmän sisustusmessuiksi.

Maadoituselektrodi suojaa omakotitaloa ukkoselta
Ulkoisia ukkosenjohdattimia on pääasiassa vain kirkoissa tai muissa korkeissa rakennuksissa. Omakotitaloa suojaa useimmiten sähköpääkeskuksesta vedetty kuparikaapeli eli maadoituselektrodi. Vanhoissa taloissa sitäkään ei aina ole.

Puuliiteri puuttuu monesta pihasta
Uusissa taloissa ei aina ole muistettu suunnitella polttopuille säilytystilaa. Monen autotalli saattaakin auton sijasta täyttyä klapeista.

Vuoreksen jäteputkista otetaan mallia Mekassa
Kun Vuoreksen jäteputkikeräysjärjestelmän rakentaminen aloitettiin, oli paikalla myös saudi-arabialaisia sheikkejä tutustumassa ainutlaatuiseen menetelmään. Nyt vastaava keräysjärjestelmä on rakenteilla myös Mekkaan, maailman suurimpaan moskeijaan.

Älykäs vaatekaappi ohjeistaa pukeutumaan
Kuvittele maailma, jossa punainen t-paita ei värjää vahingossa lakanoita. Siinä maailmassa sukan kadonnut pari löytyy helposti ja tietää aina tarkalleen mitä kaikkea vaatekaapin uumenissa on. Maailma on totta jo nyt niille, jotka saavat testata älykkään vaatekaapin prototyyppiä.

Asuntojen tarjouskauppa yleistyy vähitellen myös Pirkanmaalla
Uusia asunnonvälittäjiä on lähtenyt mukaan tarjouskauppaan. Osa miettii vielä, sillä monella asiakkaalla on vielä epäluuloja tarjouskauppaa kohtaan.

Leikkiasuntomessuilla saa tehdä tiedettä
Vanhempiensa mukana kulkevan lapsen toive toteutuu puolivälissä uuvuttavaa asuntomessukierrosta. Vihdoinkin alue, missä saa leikkiä ja ihastella lapsille tarkoitettuja pikkumökkejä. Leikki-iän jälkeen tosin mökki muuntautuu vaikka isin rumpustudioksi.

Känsistä tunnistaa talonrakentajan
Kaikkien ensikoti ei ole kerrostalokaksio. Tamperelaispariskunta päätti rakentaa itselleen omakotitalon. 109 neliöön mahtuu kaikki, mitä tarvitsee.

Kännykkäpuhelu voi pysähtyä ikkunaan
Nykyaikainen rakentaminen voi estää kännykkäsignaalia kulkemasta sisälle taloon. Ongelmia voi ilmetä jo silloin, kun taloon vaihdetaan uudet ikkunat.

Leirintäalueilla vapaina vain hajapaikkoja
Tampereen asuntomessut ovat tuoneet lisäasiakkaita Pirkanmaan leirintäalueille. Asuntomessuvieraita riittää leirintäalueille myös pitkin viikkoa.

Tampereen asuntomessut hyvässä kävijävauhdissa
Vuoreksen messualueella rikottiin maanantaina 50 000 kävijän raja. Järjestelyt ovat messuorganisaation mukaan toimineet hyvin.

Luonnonmukaisella pihalla ei tarvitse nähdä vaivaa
Perustuksia kaivaessa löytyneitä kiviä voi hyödyntää luonnonmukaisella pihalla. Ne eivät vaadi sijoituspaikaltaan tietynlaista maata tai aurinkoakaan.

Kansallisromanttinen Pölkkylä on Länsi-Teiskon outolintu
Vuoden 2012 asuntomessujen aikaan on mahdollista tutustua myös vuoden 1900 arkkitehtuurin taidonnäytteeseen. Nuoren arkkitehdin Birger Federleyn suunnittelema Pölkkylän huvila Kurun Länsi-Teiskossa on upea esimerkki karelianismista.

Lakimuutos lisäsi sijaisperhepulaa
Tampereen kaupunki yrittää yhteistyökumppaneidensa kanssa löytää uusia sijaisperheitä asuntomessukävijöiden joukosta.

Kuvagalleria: Asuntomessuilla tarjontaa sisälle ja ulos
Kurkista kuvagalleriasta muun muassa, miltä Villa Hessessä näyttää sisältä. Messuihmeet ovat kiinnostaneet ensimmäisen neljän päivän aikana yli 16 000 kävijää.

Mutteritalossa on huomioitu myös asukkaiden elinkaari
Kahdeksansivuisen Passiivikivitalo Mutterin ulkoseinäpinta-alan määrä on pienempi kuin vastaavassa perinteisen mallisessa talossa. Mutterin energiatehokkuus perustuu paitsi talon erikoiseen ulkomuotoon, myös energiatehokkaaseen runkoon, eristeisiin, ikkunoihin ja lämmitysratkaisuihin.

Messutalo tuottaa aurinkosähköä
Asuntomessuilla hehkutetaan aurinkoenergian puolesta. Sitran johtaja Jukka Noponen uskoo, että aurinkovoima tekee messuilla läpimurron.

Kuvagalleria: Asuntomessuilla oli vilskettä avajaispäivänä
Tampereen asuntomessujen ensimmäinen päivä on alkanut vilkkaana, mutta ilman ruuhkia. Vuoreksessa esitellään kuukauden ajan kaupunkimaista ekoasumista.

Kymmenen parasta sisustusideaa Tampereen asuntomessuilta - katso kuvat!
Yle Häme etsi kymmenen parasta vinkkiä ja ideaa Vuoreksen asuntomessujen monipuolisesta tarjonnasta. Kurkista messukoteihin virtuaalisesti - ilman rakkoja, hikoilua ja jonotusta!

Mikä kiinnostaa asuntomessuilla?
Asuntomessut ovat meneillään Tampereen Vuoreksessa. Löytyykö messuilta sinua kiinnostavia kohteita vai pitäisikö messujen esitellä jotakin vallan muuta?

Asuntomessut alkavat Tampereella
Vuores näyttää suuntaa tulevaisuuden kaupunkirakentamiselle. Järjestyksessä 43. asuntomessut avaavat ovet yleisölle perjantaina.

Asuntomessuilla uutta kierrätysteknologiaa - "Ensin Manseen, sitten Mekkaan"
Tampereen Vuoreksessa avattavilla asuntomessuilla esitellään nykyaikaista puutarhakaupunkia ja ekoasumisteknologiaa.

Asuntomessut eivät tee asukasta autuaaksi
Tampereella odotetaan jännityksellä uuden asuntomessualueen vastaanottoa. Hämeenlinnalaisten kokemuksista kannattaisi ottaa oppia, kertoo messutalorakentaja, joka on muuttanut jo muualle messutalosta - ja rakentaa nyt uutta kotia.

Tältä näyttää Vuoreksessa viikkoa ennen asuntomessuja
Kun Tampereen asuntomessuihin on enää vain muutama yö, sähkömiehet, kivimiehet, trukit ja pakettiautot ruuhkauttavat messualueen kadut.

Jätteiden putkikeräysjärjestelmää testataan Vuoreksessa
Vuoreksen alle on asennettu tähän mennessä neljä kilometriä komposiittiputkea, jota myöten jätteet siirtyvät alipaineella keräyspisteistä koonta-asemalle. Asuntomessualueen keräyspisteet avataan kuitenkin vasta vasta messujen jälkeen.

Pastellin sävyinen pehmeä hengähdyshetki
Hervannan seurakunnan toteuttamassa Vuoreksen asuntomessukohteessa arvottomasta on tehty arvokasta. Koko rivitaloasunto on sisustettu kierrätysmateriaaleilla.

Rotvallin asentaminen on "sopivan raskasta" käsityötä
Vuoreksen kivikylä naputellaan kiinni rotvalli kerrallaan. Maailman toiseksi vanhin ammatti on arvossaan asuntomessualueella.

Messualueella jokainen päivä on nyt tohinaa täynnä
Reilun kuukauden päästä Tampereen asuntomessuilla pitäisi kaiken olla jo valmista. Alue kuhisee nyt kuorma-autoja, traktoreita ja rakennustyöläisiä. Aluevalvoja Tiina Rantala nauttii näistä kiireisistä viikoista.

Vuoreksen identiteetti rakentuu valokuvista
Valokuvaaja Juha Suonpää on kuvannut Vuoreksen aluetta jo lähes kolmenkymmenen vuoden ajan. Hän uskoo, että parhaillaan valmistuvan asuinalueen identiteetti voisi rakentua vanhojen valokuvien varaan.

Asuntomessualueen ainoat palvelut: katuvalot ja pitseria
Vuoreksen ensimmäinen yrittäjä Khezri Aghdam Abubakr muutti Tampereelle viime vuonna Kokkolasta. Siis kaupungista, jossa vuoden 2011 Asuntomessut järjestettiin.

Tampereen asuntomessut rakentuvat aikataulussa
Vuoreksen messualueella käy valtava kuhina kun kohteita viimeistellään. Seutukunnan majoitus- ja palvelualat hyötyvät Tampereen messukuukaudesta merkittävästi.

Lapsiperheiden karkaaminen Tampereelta vähentynyt
Lasten ja nuorten määrän kasvaa väestöennusteiden mukaan Tampereella vuoteen 2030 mennessä eniten uusissa rakennettavissa kaupunginosissa, kuten Vuoreksessa ja Nurmi-Sorilassa.

Kaupunkiasumisen vaihtoehtoja kehitetään kuumeisesti
Omakotiasuminen kiinnostaa suomalaisia, vaikka rakentamiskustannukset nousevat jatkuvasti. Puurakentaminen ja pientalot innostavat nyt myös uutta arkkitehtipolvea. Asuntomessualueet satsaavat jatkossa toimiviin palveluihin ja joukkoliikenteeseen.

Akaakin haluaa asuntomessut
Akaan kaupunki on kiinnostunut omien asuntomessujen järjestämisestä lähivuosina. Akaan kaupunginhallitus on yksimielisesti päättänyt selvittää edellytykset valtakunnallisten asuntomessujen toteuttamiseksi.
Vuoreksen koulun hintalappu ainakin 17 miljoonaa euroa
Tampereen uuden Vuoreksen asuinalueen koulukeskuksen rakentaa YIT. Lähes 17 miljoonan euron arvoinen urakkasopimus on solmittu tänään tiistaina. Noin 12 000 neliön energiaa säästävä rakennuskokonaisuus nousee lähelle ensi kesän asuntomessualuetta.
Puutalon seinät erittävät onnellisuusuutetta
Puutalossa asuminen tekee ihmisestä onnellisen. Suomalaiset kertovat kyselyissä pitävänsä puutaloista ja viihtyvänsä niissä paremmin kuin kiviseinäisissä asumuksissa. Tutkimuksissa puun on myös havaittu erittävän terveyttä edistävää uutetta.

Vuoreskeskukseen ensimmäiset asukkaat
Tampereen Vuoreskeskuksen alueelle rakennettu 64 asunnon kerrostalo on nyt valmis, ja ensimmäiset asukkaat pääsevät muuttamaan siihen tänään.

Vuores imenyt arvioitua enemmän rahaa
Tampereen kaupunki siirtää rakennusmäärärahaa keskustasta Vuoreksen alueelle. Ensi vuoden asuntomessut painavat Vuoreksessa päälle, ja muun muassa Mäyränmäenpuiston rakentamista on aikaistettu.

Koulujen rakentaminen ja korjaus tulee kalliiksi
Tampereen koulutilat käyvät kaupungille kalliiksi. Kasvavassa kaupungissa tarvitaan uusia tiloja. Myös vanhoja kouluja täytyy jatkuvasti kunnostaa. Jo aivan lähivuosina tarvitaan useita kymmeniä miljoonia euroja.

Jätteiden putkikeräys kiinnostaa ja epäilyttää
Jätteiden keräysmenetelmät elävät jatkuvaa murroskautta. Tampereen uudelle Vuoreksen asuinalueelle rakennetaan Suomessa ennen näkemätön putkikeräysjärjestelmä. Samalla on kuitenkin herännyt kysymys, onko tulos liian hieno ja kallis.

Vuorekseen pääsee ensi kertaa linja-autolla lokakuussa
Linja-autoliikenne Tampereen Vuorekseen alkaa ensi kuun alussa. Vuoreksen ensimmäinen, kuudenkymmenen asunnon vuokrakerrostalo valmistuu lokakuun alussa.

Asuntomessujen kapula siirtyy Tampereelle
Ensi vuoden asuntomessupaikkakunta Tampere antaa Kokkolan messuille kiitosta tuotetalosta ja kaavasta. Projektipäällikkö Arto Vuorijärvi sanoo, että kaavaratkaisu on rohkea, mutta onnistunut. Tampereen Vuoreksen alueella ovat rakennustyöt hyvässä vauhdissa.
Vuores esillä Kokkolan asuntomessuilla
Tampereen kaupunki esittelee ensi vuoden Vuoreksen asuntomessualuetta tänään perjantaina Kokkolan asuntomessuilla. Asuntomessualueen ensimmäiset talot ovat nyt harjakorkeudessaan, ja messualueen puistoja rakennetaan parhaillaan.

Vuores sai siltansa
Tampereen Vuoreksen ja Lahdesjärven kaupunginosat yhdistävä Särkijärven silta vihittiin torstaina käyttöön. 7,5 miljoonaa euroa maksanut, 310 metriä pitkä silta on Tampereen pisin. Samalla juhlittiin Vuoreksen avaustapahtumaa. Uuden Vuoreksen asuinalueen rakennustyöt ovat hyvässä vauhdissa, ja ensimmäiset asukkaat asuvat jo alueella.

Vuoreksessa säästyy energiaa
Ensi vuoden valtakunnalliset asuntomessut Tampereen Vuoreksessa nostavat valokeilaan energiaa säästävää rakentamista. Alueelle nousee useita passiivitaloja ja muutama rakentaja tavoittelee nollaenergiataloa.

Vuoden 2012 asuntomessut nojaa ympäristöarvoihin
Vuoreksen alueelle on tulossa koti tuhansille ihmisille. Mäyränmäki on jo saanut ensimmäiset asukkaansa, mutta muun Vuoreksen rakentaminen on vasta alkamassa. Osa liikekeskuksesta valmistunee messuiksi, ja myös Vuoreksen keskuspuisto on silloin jo hyvää vauhtia tekeillä.