Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Tässä ovat Senaatintorin 16 kesäterassia: pizzaa, tapaksia, fine diningia, cocktaileja ja pienpanimo-oluita

Helsingin Senaatintorille tuodaan laaja valikoima erilaisia ravintola- ja baarialan toimijoita. Avajaisia vietetään viimeistään 1. heinäkuuta.

Karhunmäkeen uusi puisto yhdessä asukkaiden kanssa

Maanläjitysalueelle tuleva puisto on paitsi virkistysalue, myös kaupunginosan hiilinielu.

Maaherrankadun kävelykatukokeilu alkaa tauon jälkeen Mikkelissä

Pyöräkaistan merkintöjä on selkeytetty ja kävelykadulle tuodaan paikoilleen aiemmasta aloituksesta myöhästyneet elementit.

Revittyjä kukkia ja juurineen vietyjä istutuksia – Kukkaraivo käy kalliiksi: "Helpostihan niihin menee kymmeniä tuhansia"

Kajaanissa kesä on vasta aluillaan, mutta kaupungin kukkaistutukset ovat jo kokeneet kovia.

Pottumaa paraatipaikalle – kaupunkikeskustoihin tulee viljelylaatikoita

Eurooppalainen innostus itää vahvasti myös Suomessa. Viljelylaatikoita tulee tarjolle ainakin pääkapunkiseudulla, Turussa ja Oulussa.

Puutarhaliiton kysely: Chilien ja yrttien kasvatus koukuttaa jo nuoria miehiäkin

Kerrostalojen pihat ovat alkaneet houkutella talojen asukkaita perustamaan yhteisiä puutarhoja. Taloyhtiön hallituksen kannattaa laatia pelisäännöt hyvissä ajoin keväällä.

Laatikkoviljelystä keskellä kaupunkia syntyi "Turun ihme"

Muissakin kaupungeissa on kiinnostuttu menestyksekkäästä kokeilusta, jossa asukkaat saivat viljelylaatikot ja mullan toivomiinsa paikkoihin.

Palaneesta koulusta jäi jäljelle vain iso tyhjä kenttä – kaupungin asukkaat valtaavat tontin

Suuri tontti Kouvolan keskustassa jäi kaksi ja puoli vuotta sitten tyhjilleen, kun sillä sijainnut Yhteiskoulun rakennus paloi. Nyt palaneen koulun tonttia ollaan valtaamassa ja muuttamassa kaupunkilaisten voimin puistoksi.

Pääsevätkö turvapaikanhakijat vihdoin töihin? "Järkevälle tekemiselle on kovasti tarvetta"

Kajaanissa vastaanottokeskuksen turvapaikanhakijoita voi tulevana kesänä pyytää avuksi erilaisiin talkootöihin – vaikkapa leikkaamaan yksinäisen vanhuksen pihanurmi. Idean taustalla ovat rohkaisevat kokemukset Oulussa toimivasta Salama-tiimistä.

Perinteisestä puutarhanhoidosta tullut trendikästä – Aloittelijoiden kursseille tunkua

Erityisesti hyötykasvien, kuten yrittien ja vihannesten kasvattaminen on nyt erittäin suosittua.

Kuuden kaupungin aarteenetsintä kannustaa puutarhaharrastukseen

Kuusi kaupunkia houkuttelee kansalaisia kevään ja Vihervuoden kunniaksi ulos aarteenetsintään. Torstaina alkava, kaikille avoin Itupiilo –peli kestää neljä päivää ja se pohjautuu Instagramissa päivittäin saataviin kuvavihjeisiin. Itupelissä ovat mukana Espoo, Jyväskylä, Mikkeli, Pori, Tampere ja Turku.

Eläkeläisnainen: "Ideat kypsyvät päässä niin, ettei oikein perässä tahdo pysyä"

Palstaviljely Ensilässä lähti ajatuksesta, mutta jalostui nopeasti todellisuudeksi. Tulevaisuudessa Ensilän palstaviljelyn äiti kaavailee viljelymahdollisuuksia maahanmuuttajaperheille.

Talon mittainen halkopino pysäyttää katseen – "Omaksi ja muiden iloksi se tehtiin"

Reissussa nähdystä kallellaan olleesta halkopinosta ikkunoineen ja kukkaruukkuineen syntyi yksinkertaisen kiva idea perholaiselle pariskunnalle. Muutaman vuoden esillä ollut halkopino on herättänyt ohikulkijoissa huomiota. Myös muut esineet pihamiljöössä tuovat iloa.

Omat viljelykset vievät vanhuksia muistoihin – "Meille riittää, kun nähdään, miten ne kasvavat"

Vanhusten palvelutalojen pihoille Kokkolassa ilmestyneet viljelylaatikot ovat tuoneet asukkaille mahdollisuuden osallistua kasvien kasvattamiseen – vähintään seuraajina. Osalle työ on tuttua jo lapsuudesta, ja istutusten äärellä kuljetaankin muistojen polkua.

Hyötykasvi on pop! – Parvekelaatikossa kasvavat nyt basilika ja tomaatti

Yrtit ja muut hyötykasvit ovat tulevan kesän suosikkeja kotipuutarhoissa ja parvekkeilla. Yhä useampi hankkii kesäkukkien rinnalle myös ravinnoksi hyödynnettäviä kasveja, kuten tomaattia, kurpitsaa ja basilikaa. Joillakin ammattipuutarhoilla hyötykasvien kysyntä on jopa moninkertaistanut yrttien kasvattamiseen käytettävän tilan.

Kokkolassa 14 000 kesäkukkaa – kastelua hoitaa oma keksintö

Jos kaupungin puistoissa ja toreilla on kesän mittaan 14 000 kesäkukkaa, niiden kastelu voi olla murhaavaa. Kokkolassa käytetään tihkukasteluletkujärjestelmää, joka säästää työvoimaa letkun varressa. Kaupungissa on mietitty muitakin fiksuuksia kasteluun.

Kaupunkiviljelijä näkee paratiisin jopa laatikossa

Kaupunkiviljelystä on tullut monelle rakas harrastus. Pitkä matka on tosin vielä siihen, että kaupunkiviljelijät saavat käyttöönsä paikkakunnan parhaat ja multaisimmat maat, sillä usein viljelypalstat osoitetaan joutomailta. Tämä ei kuitenkaan viherpeukaloita haittaa, sillä esimerkiksi Forssassa kaupunkiviljelijät rakensivat palstoilleen kasvilavoja.

Huippukuntoisesta Ferrarista tulee pian kukkalaatikko

Lappeenrantalainen Markku Heikkilä osti kolme vuotta sitten valkoisen Ferrari Testarossan. Kruisailemaan autolla ei ole päässyt, koska Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi vaatii auton rekisteröimiseen historiatietoja, joita Heikkilä ei saa selville.

Ilkivaltaa Rajajääkärinkadulla

Kerrostalon pihaa sotkettiin sunnuntain vastaisena yönä Rovaniemen Rajajääkärinkadulla.

Värikkäät kukkaistutukset lisäävät viihtyvyyttä Mikkelin keskustaan

Mikkelin kaupunki on kesäloistossaan. Otavan koulutilan istuttamat näyttävän suuret kukka-asetelmat moikkaavat ohikulkijoita Mikkelin entisen lääninhallituksen sisäpihalla. Lisäksi koulutilan kukkia on nähtävissä poliisiaseman läheisyydessä, maistraatin edessä sekä käräjäoikeuden luona. 

Ammattiopiston kasvihuoneella palo Kokemäellä

Palo uhkasi vajaan 2 000 neliön kasvihuonetta, mutta tuhosi onneksi lopulta vain kukkapöytiä.

Kesälämpötiloja ja kylmiä öitä – miten käy kasvien?

Ennusteen mukaan 20 lämpöasteen raja menisi keskiviikkona rikki sisämaassa eteläisessä Suomessa. Mutta yöpakkasia voi esiintyä paikoin edelleen.

Nikkaroi kesäinen kukkalaatikko, Kaj Leino neuvoo miten!

Aamu-tv:ssä vieraillut puuseppä Kaj Leino antaa ohjeet, kuinka valmistaa helposti kesäinen kukkalaatikko. Kädentaidot ovat nyt arvostettuja ja etenkin kesällä suomalaiset innostuvat nikkaroimaan. Tästä on helppo aloittaa.

Hyötyä ja huvia samassa kukkalaatikossa

Mallia ensi kesän istutuksiin on haettu englantilaisesta puutarhasta, jossa värit loistavat sekaisin. Hyötypuutarhassa perinteiset yrtit saavat rinnalleen makeutusaineena tunnetun stevian tai tiibetiläisen goji-marjan.

Kaupunkien kukkaistutukset entisellään

Kaupunkinen kesäkukkaistutukset toteutetaan lähes edellisvuosien tapaan. Kesäkuun puolella katukuviin nousee muun muassa petunioita, dahlioita, pelargonioita, pegonioita ja kannaa.

Lämmin sää pani vauhtia puutarhatöihin

Ennätyksellisen lämpimät päivät ovat saaneet väen puutarhatöihin. Puutarha-alan kaupoissa sesonki käynnistyi harvinaisen ripeästi ja esimerkiksi Seinäjoen jäteasemalla puutarhajätteiden viejistä muodostui jo jonoja.

Hämeenlinna palkitsi vanhusten elämyspuutarhan

Hämeenlinna palkitsi torstaina parhaita sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen kehittäjiään. Noin tusina hanketta tai toimintatapaa sai tunnustuksena rahasumman käytäväksi koulutukseen tai virkistykseen. Yksi palkituista oli Voutilakeskuksen elämyspuutarha, jossa asukkaatkin voivat tehdä istutuksia.

Parvekkeelle eloa ympäri vuoden

Parvekelaatikonkin kanssa voi tehdä rohkeita kokeiluja. Myös ympärivuotisuus onnistuu, kun muistaa, ettei kauneus lopu kasveihin.

Bataatti kukkapenkissä

Kesäkukat ovat tehneet lämpimällä säällä kauppansa. Noin puolet kesäkukista myydään toukokuussa. Harva malttaa odottaa perinteistä istutuspäivää, joka on vanhan kansan kalenterin mukaan kesäkuun 10. päivä.

Rollaattoriliikennemerkkiä tarvitaan

Kaarinalaisen senioritalon asukkaat ovat tehneet liikenneministeriölle aloitteen, jossa he ehdottavat, että saataisiin oma rollaattorilla liikkuvista vanhuksista tiedottava liikennemerkki. Kaarinan keskustassa sijaitsevan senioritalo Onnikan väki liikkuu paljon myös rollaattoreilla asioimassa talon lähistöllä ja joutuu jatkuvasti ylittämään vilkkaasti liikennöityjä katuja.

Teatterisillan narsisseja tuhottu

Teatterisillan narsissi-istutuksia on turmeltu Turussa pahemmin kuin moneen vuoteen. Ilkivalta on kohdistunut keskiviikon vastaisena yönä sekä sillan kaiteisiin kiinnitettyihin kukkalaatikoihin, että Läntisen Rantakadun kukkaruukkuihin.