Uusimmat artikkelit
Hyvinvointialue haluaa pirkanmaalaiset vaikuttamaan – ensimmäinen verkkokysely koskee pian kilpailutettavia asumispalveluita
Pirkanmaan hyvinvointialue aikoo kuunnella maakunnan asukkaita entistä paremmin. Ensimmäinen kysely on jo avoinna.
Tuhansille kehitysvammaisille syötetään psykoosilääkkeitä, ministeriössä heräsi asiasta huoli: “Vastoin kaikkia ihmisoikeussopimuksia”
Asiantuntijoiden mukaan kehitysvammaiset voisivat saada parempaa hoitoa, jos asumispalvelujen työntekijämäärään tulisi suositus, palveluja ei koko aikaa kilpailutettaisi ja lääkäriajat olisivat pidempiä.
Onnettomuustutkintakeskus aloittaa tutkinnan vanhuksen kuolemasta eteläsavolaisessa palveluasumisyksikössä
Vaarallinen aihe aiheutti ikäihmisen kuoleman palveluasumisyksikössä Etelä-Savossa marraskuun lopussa.
Loppi on saamassa uuden ikäihmisten asumispalveluyksikön
Asumispalveluyksikön valmistuttua sen toimintaa pyörittää Kanta-Hämeen hyvinvointialue.
Esperi Care rakentaa Kuopioon uuden hoivakodin Pirttiin
Esperi Care on siirtämässä hoivakotinsa toiminnan Alavasta Etelä-Kuopion Pirttiin vuonna 2024.
Honkalampi-säätiölle lisää terapeutteja
Honkalampi on ostanut kuopiolaisen puheterapiaa ja työnohjausta tarjoavan Sanapolku Oy:n.
Rantakylään kaavaillaan yhtä Suomen suurimmista seniorikeskittymistä – kyseessä 20 miljoonan euron hanke
Alun perin 1970-luvulla valmistunut Ruoritien palveluasumisen yksikkö tulee täydellisen peruskorjauksen jälkeen tarjoamaan asuinpaikan noin 150 ikäihmiselle.
Hallitus esittää, että vanhusten on saatava kotihoitoa myös öisin – Kiuru: Kotihoidon oltava jatkossa turvallista
Hallituksen esitys vanhusten kotihoidosta etenee eduskuntaan. Sen mukaan vanhuksen on saatava sellaista kotihoitoa kuin hänelle on luvattu ja kaikkina vuorokaudenaikoina.
Turku haluaa jatkaa Niittykodin toimintaa vielä parin kuukauden ajan – Sininauhasäätiö valmis neuvottelemaan asiasta
Turun Hepokullassa sijaitsevan Niittykodin toiminta päättyy vuodenvaihteessa, ellei jatkosopimusta tehdä. Molemmat osapuolet ovat kuitenkin valmiita jatkoon.
Poliittisten järjestöjen yhteishanke lopahti – nuorten asunnot päätyivät pakkohuutokauppaan Lahdessa
NAL Lahti -yhdistyksen kiinteistöyhtiö Lahden Varaani on haettu konkurssiin. Kiinteistöyhtiön ja yhdistyksen hallitusta ei saatu kunnolla koolle moneen vuoteen.
Hullun huonoa asumispalvelua: käsikirjoitus
Lue tästä ohjelman käsikirjoitus.
Dokumenttiprojekti: Tasemummot – vanhukset pörssiyhtiöiden pelinappuloina
Vanhuksista on tullut hoivabisneksen pelinappuloita.
Flinkkilä & Tastula: Kuka määrää vammaisen ihmisen arjen ja elämän?
Vieraina Terhi Vanha ja Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimonen.
Puolueet MOT:lle: Vammaispalveluiden kilpailutus lopetettava
Vammaispalveluiden kilpailtuksista halutaan eroon