Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Torniossa ja Keminmaassa viisivuotiaita pääsee mukaan kaksivuotisen esiopetuksen kokeiluun

Kokeiluryhmiin valitaan lapsia satunnaisotannalla. Tutkijaryhmä seuraa lasten kehitystä kolme ja puoli vuotta.

Pelastuslaitos kehottaa tarkastamaan tulisijat Kaakamossa räjäytysvaurioiden varalta – poliisi tutkii tapausta

Pelastuslaitoksen mukaan tulisijat tulee tarkastaa ennen käyttöä, koska ne voivat aiheuttaa vaaratilanteen.

Tornion seniorineuvola toimii ajanvarauksella – tieto palvelusta ei ole tavoittanut ikäihmisiä

Kaupungin neljässä neuvolassa tehdään ikäihmisten terveystarkastuksia, joihin sisältyy muun muassa toimintakykymittauksia ja lääkärin vastaanotto.

Lapin ELY-keskus jakoi avustuksia tulvariskien hallintaan ja vesistöhankkeisiin

Lappiin myönnettiin kahdeksalle hankkeelle yhteensä runsaat 150 000 euroa avustusta.

Tornio haluaa laajentaa valokuituverkkoa, kyselee liittyjistä nettisivuilla

Tähän mennessä kyselyyn on vastannut noin seitsemänkymmentä valokuituun liittymisestä kiinnostunutta.

Torniossa kartoitetaan asukkaiden kiinnostusta valokuituverkkoon

Kartoitus koskee Putaan, Kallioputaan ja Luotomäen alueilla asuvia asukkaita.

Torniossa halutaan nopea nettiyhteys jokaiseen kylään

Valokuituyhteyttä on rakennettu useamman vuoden ajan.

Laivaniemen veneväylän kunnostamisessa olikin luultua enemmän töitä – kaupunginhallitus puoltaa lisärahaa ruoppaukseen

Koska olosuhteet sen sallivat, ruoppausta jatkettiin vaikka massoja kertyi luultua enemmän. Urakan maksamiseen tarvitaan nyt lisärahaa.

Yksi tasoristeys saa puomit Meri-Lapissa

Liikennevirastolla on työn alla myös kahden muun tasoristeyksen varustaminen puomeilla.

Piharakennus paloi Torniossa - tuli levisi myös maastoon

Tulipalo katkaisi myös sähkönjakelun Kaakamon alueella.

Lapin kyläverkko-osuuskunnat haluavat jakaa kokemuksensa ja kertoa verkoista myös muille

Lapissa toimii jo parikymmentä kyläläisten itse rakentamaa valokuitupohjaista tietoliikenneverkkoa ja uusia on vireillä.

Tasoristeysten turvallisuutta parannetaan Meri-Lapissa – neljä tasoristeystä remonttiin

Kolme tasoristeyksistä korvataan tiellä. Uudistukset toteutetaan vuosina 2018-2021.

Laivaniemen ja Alaraumon välinen venereitti halutaan kunnostaa Torniossa

Paikalliset osakaskunnat laittavat omaa rahaa venereitin ruoppaukseen lähes 50 000 euroa.

250 ekaluokkalaisen koulutaival alkoi Torniossa – puhelimia ei tarvittu kun koulussa riitti ihmettelemistä

Lapissa on aloitettu tänään koulutyö kolmella paikkakunnalla. Uusi opetussuunnitelma ja älylaitteet tuovat haasteita opettajan työhön.

Kemiläinen Miika Lammi suuntaa motocrossin nuorten MM-kisoihin Viroon

14 -vuotias Miika Lammi osallistuu ensimmäistä kertaa nuorten motocrossin maailmanmestaruuskilpailuihin.

24-vuotias Niko Tähti vastaa Suomen suurlähetystön ruoasta Unkarissa – nuoren keittiömestarin käsissä rentunruusukin muuttuu gurmeeksi

Kotonaan Tornion Kaakamossa lomaileva Unkarin Suomen suurlähetystön kokki Niko Tähti arvostaa kotimaisia raaka-aineita.

Kaakamon uuden monitoimikentän maali ja pallot rikottiin – poliisi pyytää havaintoja

Poliisi pyytää havaintoja Meri-Lapissa tehdyistä vahingonteoista ja anastuksista. Esimerkiksi Kaakamon uudella monitoimikentällä tehtiin tihutöitä.

Nopeaa valokuituverkkoa halutaan laajentaa Torniossa

Torstaina Kyläjoen koululla järjestetään tiedotustilaisuus valokuituverkon laajentamisesta.

Saamelaistaiteilija Ulla Pirttijärvi voitti KEKSI-musiikkipalkinnon

Ulla Pirttijärven taiteilijan ura lähti liikkeelle Beaivvaš-teatterissa ja Angelin nuorissa, joista syntyi myös Angelin tytöt.

Kaakamo valittiin vuoden lappilaiseksi kyläksi

Kylän eri toimijoiden, kyläläisten ja koulun yhteistyöllä luodaan hyvää tulevaisuutta Kaakamon kylälle.

Kaakamo sai kauan kaivatun monitoimikentän

Tornion Kaakamossa vihittiin maanantaina käyttöön uusi monitoimikenttä. Kentän saamisesta kylälle on kiittäminen kyläläisten aktiivisuutta, sillä pääosa rahoituksesta kerättiin erilaisten tempausten ja kyläläisten aktiivisuuden avulla.

Kuudes Kamoon Kaakamoon kerää rahaa lapsille mopolla ja musiikilla

Piskuisen torniolaiskylän kesämusiikkijuhlassa on tänä vuonna ylimääräistä jännitystä, sillä samaan aikaan kerätään rahaa mopotempauksella kylälle rakennettavan monitoimikentän rakentamiseksi. Jos tavoite täyttyy, on Jouni Kankaalla edessään tuhannen kilometrin mopomatka.

Sometempaukset kerryttävät hyvää ja tuovat esiin epäkohtia

Sosiologian emeritusprofessori Asko Suikkanen arvioi, että erilaisten asioiden vuoksi järjestetyt tempaukset ja kampanjat lisääntyvät tulevaisuudessa edelleen sosiaalisessa mediassa.

Sähkön siirtohinta nousi ja nousee yhä Pellossa

Pellossa sähkönsiirtohintojen poukkoilu kummastuttaa asukkaita. Viime vuoden lopulla pellolaisten hintoja hellitettiin liian laskuttamisen vuoksi, mutta ilo oli lyhytaikainen, sillä nyt hinnat ovat taas nousussa.

Prätkäpokeria lasten hyväksi

Meri-Lapin motoristit ulkoiluttavat pyöriään lauantaina 11. kesäkuuta ja pelaavat samalla pokeria. Pelikortteja keräillään ympäri maakuntaa ja hyvää tekevän pelireissun arvellaan kestävän kolmisen tuntia.

Lisää Tornion kyliä nopean netin pariin

Kaakamon valokuituverkon laajentaminen tänä kesänä tuo käytännössä koko Tornion eteläisen haja-asutusalueen nopeiden nettiyhteyksien piiriin.

Tornion maaseudun sydänturvallisuus parantuu

Uudet sydänelvytyslaitteet sijoitetaan Karunkiin, Arpelaan, Vojakkalaan, Kaakamoon, Putaan liikuntahallille ja yksi jää Tornion Sydänyhdistykselle esittely- ja lainauskäyttöön.

Kaakamo – Laivaniemi -venereitin kunnostukseen 40 000 euroa avustusta

Tornion valtuusto sitoutui jo pari vuotta sitten osallistumaan kustannuksiin, mutta huonojen talviolosuhteiden vuoksi kunnostustöitä ei päästy aloittamaan ja määräraha jäi käyttämättä.

Moottoripyörät jyrisivät koulukiusaamista vastaan Kaakamossa

Tornion Kaakamon koululle ajoi perjantaina puolensataa moottoripyöräilijää kampanjoimaan koulukiusaamista vastaan.

Rattijuoppoja liikenteessä Torniossa ja Kemissä

Tornion Kaakamossa kiirastorstaina autoillutta miestä epäillään rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Kemissä poliisi tavoitti huumerattijuopumuksesta epäiltyjä.

Henkilöauto jäi junan alle Torniossa

Torniossa Kaakamossa on tapahtunut tasoristeysonnettomuus, jossa taksi on jäänyt junan alle. Onnettomuus tapahtui perjantaina hieman ennen kello kahta. Taksissa olleet kaksi henkilöä ovat loukkaantuneet vakavasti

Pitkä ja leveä pulkkamäki on suomalaisten mieleen

Ylen lukijat arvostavat pulkkamäessä leveyttä, mikä tuo myös turvallisuutta. Perheelliset pitävät laskupaikoista, joissa voi valita sopivan mäen iän ja rohkeuden mukaan.

Sähköt toimivat taas Meri-Lapissa

Vielä viikonloppuna sähkökatkot vaivasivat merilappilaisia monin paikoin. Sähkölaitosten asentajat ovat uurastaneet korjaustöissä, ja maanantaiaamuun mennessä sähköt oli saatu palautetuksi koko alueelle.

Rokilla "amis" tutuksi yläkoululaisille

Perjantaina tehdään Ammattiopisto Lappiaa tutuksi yläkoululaisille ilmaisella konsertilla Tornion musiikkitalolla. Tapahtumassa esiintyvät Matkalla-yhtye ja Talonpoika Lalli.

K-9 and neighbourly help saves chilled Lapland senior

Lapland police praised a local resident for exemplary actions and concern, without which his older neighbour would likely have died. They say the case also shows up the importance of police dogs and their handlers.

Poliisikoira löysi kylmettyneen vanhuksen Torniossa

Kadonnut 87-vuotias mies ehti olla ulkosalla koko yön. Ilman naapurin huolenpitoa ja poliisikoiran apua vanhus olisi todennäköisesti menehtynyt.

Lapin kyläverkkoja Soneralle

Teleoperaattori Soneran valokuituverkkoja on tulossa Tornion Kaakamoon, Muonion Kerässieppi-Liepimään ja Kolarin Saaripudas-Äkäsjokisuun alueelle.

Upea haloilmiö Kaakamossa

Haloilmiö on ilmakehän optinen ilmiö ja se syntyy kun auringon valo taittuu tai heijastuu ilman jääkiteistä.

Valokuitu toi kaakamolaisille Tornion nopeimman netin

Tornion Kaakamossa on valmistunut Lapin laajin kyläverkko. Vuoden ponnistelun tuloksena yli 200 taloutta pääsee nyt liittymään tietoverkkoihin kaupungin nopeimmilla nettiyhteyksillä.

Nuo mainiot miehet mustissaan viihtyvät Sillanpään taustalla

Jari Sillanpään, Pentti Hietasen ja vaikkapa Anne Mattilan taustalla nähty ja kuultu orkesteri on kaakamolais-kemiläinen Men In Black. Tyylikkäästi mustissa puvuissa esiintyvä MIB on pohjoisen poikien, kahden veljesparin perustama kokoonpano.

Sorsajahti alkoi antoisana

Jahdin alkulaukaukset ammuttiin tutusti puolilta päivin, ja saalista saatiin. Hyvin onnistunut pesintä ja metsämiehiä suosinut sateinen sää auttoivat.

Radio Suomi on Kaakamossa

Kesälauantaisin Radio Suomessa kuultava Kylillä -ohjelmasarja vierailee Kaakamossa elokuun ensimmäisenä lauantaina.

Helteet saivat telttailijat liikkeelle

Kylmä kesäkuu karkoitti matkailijoita Meri-Lapin leirintäalueilta. Heinäkuun helteet pelastivat paljon ja saivat liikkeelle myös telttakansan.

Valokuitua upotetaan maahan Kaakamossa

Valokuitu mahdollistaa maaseudulle nykyistä nopeammat internet-yhteydet. Tähän mennessä sitä on vedetty Simojokivarteen ja Tornion Korpikylään.

Meri-Lappi tarjoaa tapahtumaviikonlopun

Voimamieskisa, jenkkiautoja, poikkinaintiajot, jalkapalloa ja kylätapahtumia. Niistä on heinäkuinen Meri-Lapin viikonloppu tehty.

Vieläkö Meri-Lappiin mahtuu lisää tuulipuistoja?

Meri-Lappiin on viime vuosina rakennettu runsaasti tuulivoimaloita Kemiin, Simoon, Tervolaan ja Tornioon. Suunnitteilla on kuitenkin jopa sata myllyä lisää.

Kaakamon tuulipuisto nostetaan taas pöydälle

Toukokuussa Tornion kaupunki hylkäsi tuulivoimaloiden kaavoittamissuunnitelmat Kaakamoon ja Laivaniemeen. Tuulikolmio Oy hakee kielteiseen päätökseen oikaisua. Tuulikolmio Oy on suunnitellut Tornion Kaakamon ja Laivaniemen alueille 18 tuulivoimalan puistoa.

Meri-Lappi tapahtumia pullollaan viikonloppuna

Lapsille ja aikuisille on tarjolla niin livemusiikkia, moottoreiden pärinää kuin 1800-luvun henkiset markkinat.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle