Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Whitesnake ja Europe Pietarsaareen kesällä

Whitesnake pysähtyy Pohjanmaalla Ruotsin- ja Venäjän-keikkojensa välissä.

Putkistoja valmistavalle Fineweldille taas suurtilaus Ruotsiin

Kokkolalaisfirma toimittaa putkisillat BillerudKorsnäsille.

The Voice of Finland -voittaja laulaa lapselleen – "Kai jännitys lähtee tekemällä"

Kokkolalainen Saija Saarnisto toivoo pääsevänsä levyntekoon.

Vetelistä löytyi kuollut henkilö

Ohikulkijat löysivät vainajan valtatie 13:n maastosta.

Henkirikos Pietarsaaressa – poliisilla oli illalla iso operaatio

Pohjanmaan poliisi vahvistaa, että Pietarsaaressa on tapahtunut henkirikos, poliisi tiedottaa lisää asiasta aamupäivällä.

Ammattikuljettajien kritiikki sai vauhtia valtatie 8:n kunnossapitoon

Valtatie 8:n huonosta kunnosta palauteryöpyn saanut ely-keskus palkkaa konsultin seuraamaan tien hoitoa. Urakoitsijalta edellytetään myös nykyistä tiiviimpää kelitilanteen seurantaa.

Kokkolan tiukka budjetti: Kokkola varautuu koulujen lakkauttamisiin ja yt-neuvotteluihin

Jos kaupunki pysyy budjetissa, yt-neuvotteluja ei tarvita, sanoo kaupunginjohtaja Stina Mattila. Koulujen kohtalo selviää joulukuussa.

Vattaja-kysymys ehkä ihmisoikeustuomioistuimeen

Lohtajalla Vattajan jakokunnat pohtivat alueen mökkien lunastuskiistan viemistä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Perjantaina pidetyssä kokouksessa jakokunnat päättivät selvittää juristien kautta, millainen prosessi kansainväliseen tuomioistuimeen valittaminen olisi.

Vuodet eivät veljeksiä: jäätalvi jäi lyhyeksi

Jäätalvi on tänä vuonna peräti kolme ja puoli kuukautta viime talvea lyhyempi. Kokkolan satamassa liikennerajoitukset astuivat voimaan 30. päivä tammikuuta, pari kuukautta myöhemmin kuin edellistalvena. Tämän hetken jäätilanne vastaa vuoden 2011 toukokuun toisen viikon tilannetta.

Tiikerit nöyrtyi Riennon käsittelyssä

Mestaruusliigapaikkansa puolesta pelaava Kokkolan Tiikerit hävisi sunnuntaina Joensuussa Riennolle suoraan kolmessa erässä luvuin 0-3 (24-26, 17-25, 13-25). Karsintasarja on keskiviikkona Kokkolassa katkolla joensuulaisryhmälle.

Luvanvaraisuuskaan ei tuonut notkahdusta kalliolämmön suosioon

Kalliolämmön suosio on kasvanut nopeasti. Arviolta neljä kymmenestä omakotirakentajasta valitsee tämän lämmitysmuodon. Lämpöremonttia suunnittelevista lähes kaikki valitsevat kalliolämmön. Vajaa vuosi sitten voimaan tullut luvanvaraisuus ei ole ollut hidasteena.

Yli 100 poliisia esitutkintaan Mika Myllylän tietojen urkkimisesta

Nelosen uutiset kertoo, että yli sata poliisia joutuu esitutkintaan hiihtäjä Mika Myllylän henkilötietojen urkinnasta. Myllylän kuoleman jälkeen monet poliisit hakivat entisen hiihtäjän tietoja poliisin järjestelmistä ilman asiallista syytä.

Niemen talon purkamisesta toinenkin valitus

Kokkolan keskustassa sijaitsevan Niemen talon purkupäätös poiki toisenkin valituksen Vaasan hallinto-oikeuteen. Purkupäätöksen valitusaika umpeutui perjantaina.

Kylien kinkeripiirit vetävät ihmisiä kirkkoon

Sunnuntaipäivien kirkonmenot ovat poteneet väkikatoa ympäri maan jo vuosia. Kaustisella kokeillaan uutta tapaa houkutella ihmisiä jumalanpalveluksiin. Kinkeripiirit avustavat jumalanpalveluksissa ja tekevät tapahtumista kylien näköisiä.

Kohta katupöly saa kyytiä

Kokkolan kaupunki aloittaa katupölyn torjuntatyön. Perjantaista alkaen kaduille levitettävän suolaliuoksen tavoitteena on sitoa pölyä siihen saakka, kunnes yöpakkaset ovat ohitse. Hiekan harjaaminen puolestaan alkanee parin viikon sisällä.

Kokkolan vanha yhteislyseo korjataan opetuskäyttöön

Yksi Kokkolan keskustan maamerkeistä, vanha yhteislyseo, on parhaillaan peruskorjauksen alla. Helmikuussa alkaneessa remontissa pyritään yhdistämään vanhan suojellun rakennuksen kulttuuriarvot ja nykyaikaisen opetustilan vaatimukset. Koko hankkeen budjetti on noin 4,2 miljoonaa euroa.

Pohjanmaan hätäkeskuksen puheluongelmat jatkuvat

Pohjanmaan hätäkeskuksessa on ilmennyt uusia ongelmia puheluiden yhdistymisessä. Julkisuuteen on tullut jo kaksi tapausta, joissa avun saaminen 112-hätänumerosta on kestänyt poikkeuksellisen pitkään.

Tiikereille tappio liigakarsinnan avauspelissä

Mestaruusliigan karsinnat eivät käynnistyneet Kokkolan Tiikereiden kannalta toivotulla tavalla, kun ykkössarjan voittaja joensuulainen Riento nappasi kotikentällään avausvoiton luvuin 3-1 (23-25, 25-21, 28-26, 25-23). Liigapaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

Kaksoisraiteen alle jäävien maiden haltuunotto valmistui

Pääradan Kokkola-Ylivieska välin kaksoisraiteen alle jäävien maiden lunastus on valmistunut. Menettely koskee yhteensä satoja maanomistajia Kannuksen, Sievin ja Ylivieskan alueella.

Mika Lintilä: Stefan Wallinille lähtöpassit

Arvostelu puolustusministeri Stefan Wallinia kohtaan kiihtyy. Nyt keskustan kansanedustaja Mika Lintilä (kesk.) vaatii Yle Keski-Pohjanmaan kansanedustajahaastattelussa jo RKP:tä edustavan ministerin eroa. Lintilän mukaan Wallinin puheet ovat niin ristiriitaisia, ettei hänellä ole edellytyksiä jatkaa.

Flybe lentää taivaalla lainasiivin

Lentoyhtiö Flybe lentää tilapäisesti tsekkiläisissä väreissä muun muassa Kruunupyyn ja Helsingin välillä. Flybe on ainakin kaksi kertaa - viimeksi eilen - korvannut lentoyhtiön oman koneen Czech Airlinesin ATR 42-koneella huoltojen vuoksi.

Valtio tukee opetusryhmien pilkkomista

Koulut voivat parantaa opetuksen tasoa pienemmillä opetusryhmillä. Opetus- ja kulttuuriministeriö on jakanut tarkoitukseen 50 miljoonaa euroa. Keskipohjalaiskuntien osuus summasta on lähes 1,5 miljoonaa euroa. Suurimman yksittäisen summan alueella sai Kokkola.

Torkinmäki syksyllä parakkeihin

Koululaisten evakkoaika kestää 3-5 vuoteen. Parakkien sijoituspaikka on vielä auki.

Videot muuntuvat kirjastossa dvd-muotoon

Kokkolan kaupunginkirjasto on saanut valtionapua neljään eri hankkeeseen. Ely-keskuksen kautta tulleella rahalla voidaan muun muassa hankkia digitointilaitteet, joilla asiakkaat pystyvät siirtämään vanhat C-kasettinsa tai VHS-nauhansa dvd-muotoon. Vastaavia laitteita ei ole vielä missään keskipohjalaiskirjastossa. Digitalisoinnin uskotaan olevan mahdollista elokuusta lähtien.

Kokkola valmis kosiskelemaan Kruunupyytä

Kokkola haluaa selvittää liitosta Kruunupyyn kanssa, jos Kruunupyy on siihen valmis. Näin todetaan Kokkolan lausuntoesityksessä kuntauudistukseen liittyen. Lisäksi kaupungin mielestä Keski-Pohjanmaalla pitäisi selvittää myös Lestijokilaakson ja Perhojokilaakson kokoisia kuntia, sillä lausunnon mukaan koko maakunta ei voi olla yhtä kuntaa

Keski-Pohjanmaa ei pärjää koulutusvertailussa

Keskipohjalaiset jäävät häntäpäähän Tilastokeskuksen kouluttautumisvertailussa. Keski-Pohjanmaa ylsi 19 maakunnan vertailussa vasta 17. sijalle, kun maakunnat listattiin tutkinnon suorittaneiden määrän perusteella.

Luontokoulujen määrä tuplaantuu valtion rahalla

Suomen luonto- ja ympäristökoulut suunnittelevat kattavaa ympäristökasvatusverkostoa. Luontokoulujen kirjaaminen hallitusohjelmaan ensimmäistä kertaa on avannut ministeriöiden rahahanat. Tälle vuodelle saatu 50 000 euron rahapotti takaa uuden alun luontokouluille.

Jarmo Nissi: Kokkolan asema on vahva

Kokkolan kehitysjohtajan tehtävät keskiviikkona jättänyt Jarmo Nissi on tyytyväinen Kokkolan viime vuosien kehittymiseen. Kaupunki on nyt selkeä maakunnallinen keskuspaikka. Keskittymä kiinnostaa edelleen esimerkiksi koti- ja ulkomaalaisia kauppaketjuja.

Niemen talon purku mutkistui

Kiistellyn Niemen talon purkamislupa on poikinut valituksen Kokkolassa. Sanomalehti Keskipohjanmaan mukaan ydinkeskustassa sijaitsevan talon purkulupaan on ollut tyytymätön naapurikiinteistön edustaja. Keskustassa sijaitsevan Niemen tontin rakentamista on puitu vuosia.

Hiturasta löytyi lisää nikkeliä

Nivalassa toimivasta Hiturasta on löytynyt lisää nikkelimalmia. Kaivosyhtiö hakee ympäristölupaa vanhan avolouhoksen laajentamiseen.

Botnia Print aloittaa yt-neuvottelut

Kokkolassa toimiva painotalo Botnia Print aloittaa maanantaina 19.3 yt-neuvottelut. Yhtiön tarkoitus on karsia vuotuisia kustannuksiaan 300 000: lla eurolla.

Eläinrääkkäyksestä rangaistus Nivalassa

Nivalassa eläimiä kaltoin kohdellut nainen on saanut sakkoja ja eläintenpitokiellon. Rikos paljastui syksyllä 2011, kun lähinaapurit kiinnittivät huomiota eläinten puutteelliseen hoitoon.

Miljoonien arvoiset korjaukset rästissä

Kokkolan kiinteistöomaisuus rapistuu korjauksen puutteessa. Tekninen palvelukeskus arvioi, että kaupungin omistamia rakennuksia pitäisi kunnostaa nyt yhteensä 50 miljoonalla eurolla, jotta kiinteistöjen vuosittainen kuluminen saataisiin paikattua.

Rikosoikeuden professori: Lisälasku varkaalle moraalisesti arveluttava

Rikosoikeuden professori Matti Tolvanen tyrmää kauppaketju J. Kärkkäisen käytännön laskuttaa myymälävarasta vartiointikuluista. Ylivieskalainen kauppaketju on omatoimisesti jo parin viikon ajan esittänyt myymälävarkaalle 500 euron lisälaskun. Tolvasen mukaan rikoksen ennaltaehkäisemisen kuluista ei voi lähettää laskua.

Keskipohjalaisyritykset tähyävät Karjalaan

Keskipohjalaisyritysten vierailu Venäjän Karjalaan poiki tuliaisina seminaarikutsun. Kolme kokkolalaista metallialan yritystä vieraili maaliskuun alussa Petroskoin alueen yrityksissä.

Ydinvoimakeskustelu veti väkeä Pyhäjoella

Pyhäjoen lukion Pauha-sali kävi pieneksi kun parisataa ihmistä kokoontui Pyhäjoella keskustelemaan ydinvoimasta. Yleisö halusi tietää Säteilyturvakeskuksen asiantuntijoilta esimerkiksi ydinvoimalan vaikutuksista ympäristöön.

Tiikerit päätti runkosarjan tappioon

Tiikerit päätti lentopallon Mestaruusliigan runkosarjan niukkaan tappioon, kun se kotikentällään joutui taipumaan viisieräisen väännön jälkeen Korson Vedolle luvuin 2-3 (23-25, 17-25, 25-21, 25-18, 8-15). Kyseessä oli viides peräkkäinen ottelu, josta Tiikerit nappasi tililleen vähintäänkin yhden pisteen.

Nuuskajuttu: Palomiesten potkut KHO:ssa

Kokkola pitäisi niin sanotun nuuskajutun vuoksi erotettujen palomiesten potkut voimassa. Asia liittyy muutaman vuoden takaiseen nuuskan salakuljetusjuttuun, jossa kiinnijääneiden kahden palomiehen virkasuhde purettiin. Palomiehet valittivat asiasta Vaasan hallinto-oikeuteen, joka totesi purkamiset laittomiksi.

Terveysvalvonnalla sata homemittausta vuodessa

Kunnallisen terveysvalvonnan sisäilmatarkastukset yksityisasuntoihin Keski-Pohjanmaalla ovat vakiintuneet noin sataan vuodessa. Määrä on vähentynyt 1990-luvun luvuista, tuolloin tarkastuksissa koettiin varsinainen buumi. Nyt monet homehaittoja asunnossaan epäilevät ottavat suoraan yhteyttä yksityisiin mittausyrityksiin.

Ylivieskassa varastettiin auto

Varkaat veivät henkilöauton Ylivieskasta Tulolantieltä tiistaina aamuyöllä. Auto anastettiin vähän ennen viittä ja sillä oli ajettu Tulolantieltä ilmeisesti Nivalan suuntaan.

Alavieska suojautuu kevättulvilta

Alavieskan tulvariskialueella varaudutaan kevättulviin korottamalla ja vahvistamalla Kalajoen penkereitä. Kevätulvien aikana vesi saattaa tulvia pelloille ja teille sekä eristää rakennuksia. Alavieska kuuluu merkittävään tulvariskialueeseen.

Oikeusministeri: Sakkopalvelulla näpistelijät vastuuseen

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) on tyytyväinen uudentyyppisiin rangaistusseuraamuksiin. Kuluvana vuonna tuli mahdolliseksi niin sanottu valvontarangaistus sähköisellä valvonnalla. Uutena ehdotetaan lisäksi sakkopalvelua, jolloin myös varaton rötöstelijä joutuisi korvaamaan tekosiaan.

GPS-vaellusreitti koekäyttöön kesäkuussa

Keski-Pohjanmaalle ollaan rakentamassa erilaisten luonto- ja kulttuurikohteiden varrelle sijoittuvaa GPS-vaellusreittiä. Tuotteen rakentaja Ekointernet Oy etsii parhaillaan paikallisista matkailualan yrittäjistä sopivia yhteistyökumppaneita.

Rakentaminen sivukylille laimeaa Pietarsaaressa

Omakotitalon rakentaminen haja-asutusalueelle kiinnostaa vain muutamia pietarsaarelaisia vuosittain. Esimerkiksi Fäbodaan on myönnetty kymmenen vuoden aikana vain puolenkymmentä rakennuslupaa.

Sähkön siirtomaksuun korotus Kokkolassa

Kokkolalaisten sähkölasku kasvaa. Kaupungin omistama KENET-verkkoyhtiö suunnittelee sähkön siirtomaksuihin vähintään kymmenen prosentin korotusta. Korotetut hinnat on tarkoitus ottaa käyttöön vielä kevään 2012 aikana. Keskiverto omakotiasuja maksaa ennen korotusta siirtohintaa vajaa 4,6 senttiä kilowattitunnilta.

Seurakunnalle pyyhkeitä kiinteistövälittäjien kilpailutuksesta

Kokkolan seurakuntayhtymän kiinteistöjen myyntiin liittyvä välittäjien julkinen kilpailutus epäonnistui. Markkinaoikeus on kieltänyt yhtymää uusimasta viime keväänä tehtyä välityssopimusta. Oikeuden mukaan seurakunnan tarjouskilvan säännöt olivat epäselvät. Jo sovitut toimeksiannot nykyinen välittäjä voi hoitaa, mutta jatkosta on järjestettävä uusi kilpailu.

Sähkölinjat katoavat maisemasta maan alle

Verkkoyhtiö LNI Verkko (entinen Vattenfall Verkko) pyrkii eroon sääherkistä ilmajohdoista. Yhtiö kaivaa sähkökaapeleita maahan pohjalaiskunnissa esimerkiksi Kalajoella ja Nivalassa, Härmässä, Kuortaneella ja Seinäjoen seudulla.

Kokkola satama lisää nostovoimaa

Syväsatamassa on torstaina vihitty käyttöön uusi, 50 tonnin lasteja liikuttava nosturi. Miljoonainvestoinnilla voidaan lastata nykyistä tehokkaammin kaikkien suurimpia aluksia.

Jutta Urpilainen naisvaikuttajien huipulla

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen on Taloussanomat - sivuston mukaan maamme toiseksi vaikutusvaltaisin nainen. Urpilaisen edelle yltää ainoastaan Fortumin hallituksen puheenjohtaja Sari Baldauf. Urpilaisen luonnehditaan murtaneen yhden viimeisimmistä lasikatoista Suomessa. Yksikään nainen ei ole aikaisemmin päässyt valtiovarainministeriksi.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle