Uusimmat artikkelit

Allegroa saadaan vielä odottaa
VR on luvannut selvittää Pietariin ajavan Allegro-junan matkustajien todellisen lähtöpaikan Suomessa. Selvityksen taustalla on Tampereen kauppakamarin ajama junayhteyden jatkaminen Tampereelle.

TamU-johdon syytteet kaatuivat
Jalkapalloseura Tampere Unitedin entinen johto on vapautettu rahanpesusyytteistä. Pirkanmaan käräjäoikeuden mukaan Unitedin johto ei syyllistynyt rahanpesuun, kun otti runsas vuosi sitten vastaan noin 300 000 euroa singaporelaiselta yhteistyökumppanilta.
Kultakaivoksen ympäristöluvasta muistutus
Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri on jättänyt aluehallintovirastolle muistutuksen Oriveden kultakaivoksen ympäristölupahakemuksesta. Muistutuksessa vaaditaan kaivoksen toiminnan keskeyttämistä ja lupakäsittelyn lopettamista, kunnes tutkimuksin vahvistetaan kultakaivostoiminnan mahdollisuus alueella.
Home uhkaa nurmia ja syysviljoja
Riski lumihomeen ja jääpoltteen aiheuttamille tuhoille on tänä talvena tavanomaista suurempi Pirkanmaalla. Kasvinviljelyagronomi Ritva Tolppa arvioi, että suurimman uhkan aiheuttaa roudattoman maan päällä oleva lumikerros.

Perjantain llves-Sport -ottelu jo loppuunmyyty
Huominen SM-liigakarsintaottelu Tampereen Ilves - Vaasan Sport on käytännössä loppuunmyyty. Hakametsään on tulossa Vaasasta valtavasti Sportin kannattajia.

Isännöitsijä voi jatkossa hoitaa myös kauppa-asiat tai siivouksen
Tampereen teknillisen yliopiston ja VTT:n yhteishanke etsii uusia palvelumalleja asuinympäristöihin. Hankkeen tarkoituksena on kehittää lähipalvelutarjontaa isännöintiyhtiöille. Tampereella tutkimusalueena on Kaukajärvi.
Lasten tukihenkilöistä kova pula
Aikuisen tukea tarvitsevien lasten ja nuorten määrä kasvaa jyrkästi. Jo nyt avohoidon piirissä on 70 000 lasta ja nuorta. Syytä ilmiöön ei tiedetä tutkimuksien puuttuessa, kerrotaan ministeriöstä. Ongelmia pyritään torjumaan tukihenkilöiden avulla, joita värvätään ainakin Tampereella, Helsingissä ja Vantaalla.

Sähköinen resepti tulee - Pirkanmaa on valmis
Sähköinen resepti otetaan käyttöön lähes koko Pirkanmaalla huhti-toukokuun aikana. Ainoana kuntana järjestelmän ulkopuolelle jää Kihniö. Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä e-resepti tulee käyttöön syksyllä. Maakunnassa on koulutettu lääkäreitä ja muita terveydenhuollon ammattilaisia reseptin käyttöön jo pitkään.

Kiinnostavin ammattikorkeakoulu löytyy Tampereelta
Tampereen ammattikorkeakoulu on lukiolaisten mielestä Suomen kiinnostavin ammattikorkeakoulu. 16 prosenttia lukiolaisista on kiinnostunut opiskelemaan TAMK:ssa. Yliopistoista lukiolaisia opiskelupaikkana kiinnostaa eniten Helsingin yliopisto.

Terveyskeskusmaksut halutaan pois Nokialla
Nokialla on tehty valtuustoaloite terveyskeskuksen vuosi- ja käyntimaksujen poistamiseksi. Vasemmiston valtuustoryhmän tekemän aloitteen mukaan väestön taloudellinen eriarvoistuminen näkyy myös terveydenhuollossa.
Tieto leikkaamassa Suomesta 500 työpaikkaa
Tampereellakin toimiva tietotekniikkayhtiö Tieto aikoo irtisanoa Suomesta jopa 500 työntekijää. Tieto aikoo jatkossa laajentaa toimintaansa uusilla, nopeammin kasvavilla markkinoilla ja supistaa esimerkiksi Suomessa ja Ruotsissa.

Poliisin valvonta tuotti runsaasti tulosta
Pirkanmaalla jäi viime viikolla poliisin tehostetussa valvonnassa 330 ylinopeutta ajavaa kuskia. Ilman turvavöitä matkustavia tavattiin ratsioissa yli 100.

Merikotkat ylittivät Pirkanmaan viikonloppuna
Keväinen keli on saanut merikotkat liikkeelle. Pirkanmaan läntisissä osissa Sastamalassa ja Nokialla havaittiin viikonloppuna runsaasti muuttavia merikotkia. Muuttoreitin valintaan vaikutti heikko tuuli.

Kotihoidontuen kutistaminen kallista kunnille
Jos hallituksen suunnitelmat kotihoidontuen leikkaamisesta yhdellä vuodella toteutuu, olisi Tampereelle rakennettava kuusi uutta päiväkotia. Alle kolmevuotiaiden hoito päiväkodissa vaatii myös enemmän henkilökuntaa kuin yli kolmevuotiaiden, joten myös se lisäisi kaupungin kustannuksia.
Pojat pakenivat poliisia varastetulla autolla
Kaksi varastetulla autolla hurjastellutta pikkupoikaa jäi takaa-ajon jälkeen poliisin haaviin Tampereella viikonloppuna. Pojat toimitettiin sosiaaliviranomaisten haltuun.
Sukupuolitautien vastaanotolle varattava aika
Tampereen kaupungin sukupuolitautien vastaanottoon on jatkossa varattava aika. Sama muutos tulee voimaan myös matkailijoiden terveysneuvonnassa ja rokotuksissa.
Raskailla Renkailla odottava tunnelma
Nokian Raskaiden Renkaiden työntekijät palaavat maanantaiaamusta lähtien töihin. Torstaina pari sataa ihmistä marssi ulos työpaikaltaan protestina yhtiön henkilöstöpolitiikkaa vastaan.

Kerrostalojen savunpoistoon halutaan parannusta
Onnettomuustutkintalautakunta vaatii kerrostalorappujen savunpoiston tehostamista. Lautakunta päätyi suositukseen tutkittuaan Tampereen Hämeenkadun tuhopolttoa, jossa rappukäytävään menehtyi kolme henkilöä marraskuussa 2010.
Poliisi tutkii taas perussuomalaisten nettikirjoituksia
Helsingin poliisille on tehty rikosilmoitus kahden pirkanmaalaisen perussuomalaisaktiivin Facebook-kirjoituksista. Poliisi tutkii, ovatko miehet syyllistyneet laittomaan uhkaukseen.
Yritykset katsovat itänaapuriin
Pirkanmaalaisten yritysten kiinnostus Venäjän markkinoita kohtaan on kasvussa. Tampereen kauppakamari kehottaa yrityksiä hankkimaan jalansijaa Pietarin ja Moskovan lisäksi muista Venäjän suurista kaupungeista. Venäjän WTO-jäsenyyden pitäisi vähentää kaupankäyntiin liittyviä ikäviä yllätyksiä.
Mies loukkaantui ammuskelussa Tampereella - yksi pidätetty
Miestä ammuttiin käsiaseella jalkaan aamupäivällä Tampereen keskustassa Erkkilän sillan kupeessa sijaitsevalla parkkipaikalla. Uhri on viety hoitoon.
Kaksi tanssinopettajaa vapautettu seksirikostutkinnassa
Pirkanmaan poliisi on vapauttanut kaksi tällä viikolla pidättämäänsä tanssikoulun opettajaa. Poliisin mukaan miesten vangitsemiselle ei ollut perusteita.
Ei pormestariehdokkaita ennen vaaleja
Tampereen suurimmat poliittiset ryhmät pitänevät kiinni kannastaan, jonka mukaan pormestariehdokkaita ei ilmoiteta ennen vaaleja. Puolueet perustelevat tätä mm. sillä, että pormestarista joudutaan joka tapauksessa vaalien jälkeen neuvottelemaan, koska mikään puolue ei saa enemmistöä.

Kuntien veroissa kovat nousupaineet
Valtiovarainministeriön laskelmat ennustavat kunnille tuntuvia veronkorotuspaineita, osalle jo lähivuosina. Suurimmat ongelmat palvelujen rahoitukseen tuo eläkeikäisten osuuden kasvu.

Tampereen Ilves ei pelkää
Jääkiekon SM-liigan runkosarja päättyi eilisiltana, mutta Ilveksen urakka ei vielä ole ohi. Kynsiä teroitetaan, sillä viikon kuluttua perjantaina alkaa liigakarsinta Vaasan Sportin kanssa.

Tampereen Keskusareenan valitukset nurin
Yksi mittava este on raivattu Tampereen ydinkeskustaan suunnitellun satojenmiljoonien eurojen rakennushankkeen tieltä. Hämeenlinnan hallinto-oikeus on hylännyt tai jättänyt tutkimatta valitukset Tampereen kaupunginvaltuuston Kannen ja Keskusareenan asemakaavapäätöksestä. Valitusaikaa Korkeimpaan hallinto-oikeuteen on kuukausi.

Sähkökaapelia luikertelee yhä enemmän maan alla
Sähköverkkojen maahan laitto on yleistynyt. Esimerkiksi Fortum upottaa Sastamalassa johtoja maahan useisiin kohteisiin ja kaapeloi myös olemassa olevia sähköverkkoja Tapani-myrskyn jälkeen.
Pori ei houkuttele hätäkeskuspäivystäjiä
Pirkanmaan hätäkeskuksen väki ei ole vieläkään innostunut muuttamaan työpaikan perässä Poriin. Edes muuttoavustus ei houkuttele ensi vuoden lopussa lakkautettavan hätäkeskuksen päivystäjiä.

Psykiatrisissa sairaaloissa on ruuhkaa
Pirkanmaan psykiatrisissa sairaaloissa on ollut alkuvuonna poikkeuksellisen paljon potilaita. Esimerkiksi Vammalan aluesairaalan akuuttipsykiatrian osastot olivat heti vuodenvaihteen jälkeen täynnä.
Erikoissairaanhoidon palveluseteli käyttöön Tampereella
Erikoissairaanhoidon palveluseteli otetaan Tampereella käyttöön ensi kuussa. Palveluseteliä voi hyödyntää terveyskeskuslääkärin määräämissä ihotautilääkärin ja gynekologin palveluissa sekä mahasuolikanavan tähystystutkimuksissa.

Professori vaatii pormestariehdokkaat julki
Tampereen yliopiston kunnallistalouden emeritusprofessori Pentti Meklin arvostelee suurten puolueiden haluttomuutta julkistaa pormestariehdokkaansa. Hänen mielestään äänestäjien pitäisi tietää mahdolliset pormestariehdokkaat jo vaaleissa.

Hoitajat saivat siedätysoppia
Allergiakausi lähestyy kevään myötä. Moni esimerkiksi heinäallergiasta kärsivä saa nykyään avun siedätyksestä lääkkeiden sijaan. Lähiaikoina myös koivulle herkistyneet saattavat päihittää allergiansa tabletteja syömällä, ja vehnänkin siedätystä kokeillaan.

Kaivovesi kannattaa kantaa tutkittavaksi
Kaivoveden laatua olisi hyvä seurata säännöllisesti. Aistinvaraisten havaintojen lisäksi myös mikrobiologinen tutkimus parin vuoden välein on paikallaan bakteerien ja epäterveellisten aineiden varalta.

Professori: Kuntaliitokset vaativat pakkolakeja
Kuntauudistuksen läpivieminen vastahakoisissa ja vakavaraisissa kunnissa vaatinee lakimuutoksia. Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun professori Risto Harisalo arvioi, että perustuslaki teoriassa estää pakkoliitokset. Käytännössä esimerkiksi omavaraisen ydinvoimakunta Eurajoen saaminen mukaan kuntaliitoksiin vaatii lain luovaa tulkintaa.

Pormestaria mietitään vasta vaalien jälkeen
Tampereen suurimmat valtuustoryhmät ovat allekirjoittaneet sopimuksen luottamustehtävien jaosta syksyn kunnallisvaalien jälkeen. Sopimuksen mukaan valtuustoon päässeet puolueet sovittelevat yhdessä ohjelmiaan, ja pormestaripaikat jaetaan näin syntyvien ryhmittymien kesken.
Poliisi pidätti kaksi tanssinopettajaa lisää
Pirkanmaan poliisi on tehnyt tiistaina Nokialla ja Tampereella tanssikoulun seksirikossarjan tutkintoihin liittyviä kotietsintöjä. Lisäksi poliisi pidätti kaksi tanssikoulun opettajaa.

TTY:n promootiossa nähdään kaikkien aikojen tohtorisuma
Tampereen Teknillisen yliopiston viiden vuoden välein järjestettävään Tohtoripromootioon on tulossa ennätysmäärä promovoitavia. Toukokuiseen tilaisuuteen on ilmoittautunut 176 vuoden 2007 jälkeen valmistunutta tohtoria.
Poliisi etsii 16-vuotiasta tyttöä
Poliisi pyytää havaintoja Orivedeltä kadonneesta 16-vuotiaasta Milla Lehtosesta. Kotoaan Lehtonen poistui 8. maaliskuuta ja viimeinen havainto hänestä on päivää myöhemmin Jyväskylästä.
Ruokahuollon kilpailutus läpi
Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantai-iltana täpärästi Tampereen Aterian ulkoistamiskokeilun. Päätös syntyi 35-32 lähinnä porvarien ja vihreiden äänin, vastaan mm. vasemmisto. Linjaukseen kuuluu myös keskuskeittiöinvestointi ja kokonaisvastuu ruokahuollosta. Julkisuudessa hanke on kuitenkin kiteytynyt osittaisen kilpailuttamisen ympärille. Pääsääntöisesti vasemmalla pidetään ulkoistamista ideologisena päähänpinttymänä, oikealla käytännön sanelemana kokeiluna.

Englannintunnit saavat haastajia Tampereella
Harvinaiset kielet kiinnostavat tamperelaisperheitä lapsen ensimmäisenä vieraana kielenä. Ensi syksynä aiempaa useampi kolmasluokkalainen aloittaa vieraan kielen opiskelemisen jollakin muulla kielellä kuin englannilla.

Ikaalisten päiväkodin kustannukset kohoavat
Ikaalisten uuden päiväkodin rakennustyöt pyritään aloittamaan heinäkuussa. Hanke kilpailutetaan vielä kuluvan kevään aikana. Kustannukset ovat nousseet matkan varrella.
Työväentalon korttelista Kulttuurikortteli?
Tampereen työväenyhdistys haluaa elävöittää Tampereen työväentalon toimintaa. Ilmaan on heitetty ajatus työväentalon ja Tampereen Työväen Teatterin muodostaman kokonaisuuden nimeämisestä Kulttuurikortteliksi.
Näitkö pahoinpitelyn Kissanmaalla?
Poliisi kaipaa havaintoja Kissanmaalla lauantaina tapahtuneesta pahoinpitelystä. Miestä pahoinpideltiin teräaseella Hippoksenkatu 14:ssä iltapäivällä kahden ja neljän välisenä aikana.

Omalääkäriltä loppuu aika kesken
Tampereella omalääkärit kokevat työssä viihtymisen suurimmaksi ongelmaksi ajankäytön hallinnan puutteen. Erityisesti nuorten lääkäreiden mielestä omalääkärin työtaakka on liian suuri eikä siitä pysty suoriutumaan kohtuullisessa viikkotyöajassa.

Pirkkalalaiset tahtovat lenkille Taaporinvuoreen
Pirkkalan Taaporinvuori halutaan virkistys- ja ulkoilualueeksi. Valtuustoaloitteen on allekirjoittanut lähes parikymmentä valtuutettua.

Influenssa hellittää jo otettaan
Influenssaepidemia osoittaa jo laantumisen merkkejä, kerrotaan Pirkanmaan sairaanhoitopiiristä. Epidemia on kyllä yhä käynnissä, mutta tutkittavat tapaukset näyttävät olevan vähenemässä. Koko Suomen tilastoissa epidemian huippu saavutettiin viime kuun puolivälissä.
Poliisi: Tämä on vasta jäävuoren huippu
Keskusrikospoliisi epäilee kymmenien lasten joutuneen hyväksikäytön uhreiksi Etelä-Suomessa sattuneessa rikossarjassa. Tähän mennessä kiinniotettuna on ollut 10 miestä, osa heistä Pirkanmaalta. Miesten epäillään lähestyneen vähintään satoja tyttöjä nuorten suosimissa nettipalveluissa ja keskustelufoorumeissa.

Monen taksin ratissa nainen
Naistaksikuskien määrä liikenteessä on kasvanut viime vuosien aikana. Etenkin opiskelijat ja hyväkuntoiset eläkkeelle siirtyneet naiset ovat huomanneet, että taksiautoilijana tienaa mukavan lisän erilaisten tukien päälle.

Ilmavoimien työntekijöillä edessä muutto ja irtisanomisia
Tampereen Aitovuoressa toimivan Ilmavoimien pääjohtokeskuksen lakkautus merkitsee kymmenille työntekijöille paikkakunnan vaihtoa. Keskuksen työntekijät siirtyvät ensi vuoden aikana Tikkakoskelle perustettavaan Ilmaoperaatiokeskukseen. Tiedossa on todennäköisesti myös irtisanomisia.
Sadat lapset seksuaalisen häirinnän ja hyväksikäytön uhreina
Satoja lapsia on joutunut seksuaalisen häirinnän ja hyväksikäytön uhreiksi Etelä-Suomessa. Keskusrikospoliisi on jahdannut kuukausien ajan epäiltyjä, joita on yhteensä kymmenen.