Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Hevistä tuli aikuiskanavien peruskauraa: "Ennen pappa rauhoitettiin haitarimusiikilla, nyt se tehdään Panteralla"

Rajuksi joskus mielletty musiikki on muuttunut mainstreamiksi. Osallistu keskusteluun!

Panteran rumpali Vinnie Paul on kuollut

Kuolinsyytä tai muita yksityiskohtia Abbottin kuolemasta ei ole kerrottu.

Raskaalla musiikilla kerätään jälleen varoja rikosuhripäivystykselle

Raskaan musiikin superkokoonpano kerää jälleen rahaa rikosuhripäivystykselle. Jo neljättä kertaa järjestettävä Dimebag Beyond Forever -kiertue nähdään joulukuussa Tampereella, Kuopiossa, Oulussa ja Helsingissä.

Metalliyhtye Down kahdelle keikalle Suomeen

Amerikkalainen raskaansarjan metalliyhtye Down saapuu pääsiäisenä kahdelle keikalle Suomeen. Panterasta tutun Phil Anselmon johtama Down esiintyy Tampereen Pakkahuoneella perjantaina 21. maaliskuuta ja seuraavana päivänä Helsingin Kulttuuritalolla.

Avril Lavigne ja Good Charlotte Suomeen

Kanadalainen pop-tähti Avril Lavigne saapuu kesällä Suomeen. Laulajatar esiintyy Helsingin jäähallissa kesäkuun 30. päivä. Tänään on kerrottu myös lukuisten muiden ulkomaisten artistien Suomen-vierailuista.