Uusimmat artikkelit
Uutuuselokuva The Fabelmans kertoo Steven Spielbergin lapsuustraumasta – neljä syytä, miksi ohjaaja on elokuvan kiintotähti
The Fabelmans on Spielbergin henkilökohtaisin elokuva. Leffa tulee Suomessa elokuvateattereihin tänään perjantaina.
Elokuvissa naisen vartaloa nuolee hissikatse ja kasvot valaistaan rypyttömiksi – "mieskatseella" on suora yhteys syrjintään, sanoo uutuusdokkarin ohjaaja
Brainwashed-dokumentti sai ensi-iltansa Suomessa.
Francis Ford Coppola saapui Suomeen – Kummisetä-elokuvien ohjaaja Ylen haastattelussa: "Hyvään elämään tarvitaan onnistumisia ja epäonnistumisia"
81-vuotias elokuvaohjaaja kertoo Ylen haastattelussa, miksi hän haluaa tavata suomalaisia elokuvaopiskelijoita myös korona-aikana.

Woody Allen sopi oikeusjuttunsa Amazonin kanssa – vaati miljoonakorvauksia elokuvahankkeen perumisesta
Sovintosopimuksen yksityiskohtia ei ole julkistettu.

Elokuvaohjaaja John Singleton on kuollut
Singleton muistetaan elokuvastaan Boys n the Hood – Kulman kundit.

Adoptiotytär hyväksikäyttösyytöksistään Woody Allenia vastaan: Miksen haluaisi pudottaa häntä jalustaltaan?
Dylan Farrow syytti Woody Allenin seksuaalisesta hyväksikäytöstä vuonna 1992. Nyt hän puhuu asiasta CBS:n aamutelevisio-ohjelmassa.

Clint Eastwood filmatisoi Ranskan junaterroristin taltuttajien tarinan – sankarikolmikko näyttelee elokuvassa itseään
Palkittu ohjaaja esittelee elokuvassaan kolme amerikkalaismiestä, jotka estivät vuonna 2015 terrori-iskun ja palkittiin Ranskan arvostetuimmilla kunniamerkeillä.

Monen menestysfilmin ohjaaja Curtis Hanson kuollut
Hansonin tunnetuin elokuva on L.A. Confidential, jonka hän ohjasi ja jonka käsikirjoituksesta hän sai Oscarin.

Steven Spielberg Ylen haastattelussa: Iso kiltti jätti toi takaisin lapsuuteni
Iso kiltti jätti -elokuva on mestariohjaajan paluu lastenelokuvien maailmaan. E.T:n ja Indiana Jonesien ohjaaja myöntää Yle Uutisten haastattelussa tehneensä myös huonoja elokuvia. Hän ei kerro, mitä ne ovat, mutta kertoo, mitä ne ovat opettaneet.

Oscar-palkittu amerikkalaisohjaaja joutui Suomessa ongelmiin – kaikki hienot suomalaiskeksinnöt eivät mahtuneet elokuvaan
Yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja Michael Moore ylistää uudessa dokumentissaan suomalaista koulutusjärjestelmää. Dokumentaristi olisi halunnut kehua myös suomalaista äitiyspakkausta ja laajakaistaa.

Kauhufilmien ohjaaja Wes Craven on kuollut
Elm Streetin ja Screamin luoja on kuollut.

Friday's papers: Finns Party 20 years, Finnish language hindrance, Fortum boycott, Woody Allen on the scene
Finland's print media features a familiar face as Finns Party chair Timo Soini is analysed in several papers. Other news has foreign workers in Finland struggling with language requirements, northern Swedes protesting energy company Fortum and living film director legend Woody Allen.

Kultainen Karhu iranilaisohjaajalle
Jafar Panahin elokuva Taksi palkittiin Berliinin elokuvajuhlilla Kultainen Karhu -palkinnolla.

Luuliko kukaan oikeasti Spielbergin tappaneen dinosauruksen? – Sarkasmi on vaikeaa somessa
Viestinnän tutkija Mikko Villi ja himotwiittaajana tunnettu Tuomas Enbuske pohtivat, miksi sarkasmia on välillä niin vaikea ymmärtää sosiaalisessa mediassa.

Dinosauruksen surmannut elokuvalegenda nostatti raivoa Facebookissa
Nettivitsinä julkaistu kuva amerikkalaisesta elokuvaohjaajasta Steven Spielbergistä poseeraamassa "tappamansa" dinosauruksen kanssa on nostanut vastalausemyrskyn Facebookissa, kertoo amerikkalaislehti Washington Post.

Ghostbusters- ja Päiväni murmelina -tähti kuollut
Harold Ramis tunnetaan Ghostbustersin Egon Spenglerinä. Hän on myös käsikirjoittanut, tuottanut ja ohjannut Päiväni murmelina -elokuvan.

Clint Eastwood on sankari tosielämässäkin
Tukehtumaisillaan ollut mies selvisi, kun 83-vuotias Dirty Harry -elokuvien sankari sai kurkkuun jumiutuneen juustonpalan irtoamaan.

Hitchcock-elokuvien tähti Joan Fontaine on kuollut
Useiden Hitchcock-klassikoiden valovoimainen tähti on sammunut. Fontaine sai Oscar-patsaan Hitchcockin ohjaamasta elokuvasta Vaarallisia valheita.

Woody Allen saa Golden Globen elämäntyöstään
Palkitsijoiden mukaan kukaa ei ansaitse palkintoa paremmin kuin 55 elokuvaa urallaan tehnyt Allen.
Blue Jasmine on traaginen tarina ihmisen luhistumisesta
Jasmine elää mukavan pintaliitoista elämää varakkaan miehensä varoilla New Yorkissa. Onnellinen tyhjänpäiväisyys saa äkkilopun Jasminen miehen osoittautuessa talousrikolliseksi.

Pitäisikö elokuvista saada maksaa nähtävän filmin mukaan?
Elokuvateollisuus on kriisissä ja lähivuosina se tulee muuttamaan radikaalisti muotoaan. Näin arvelevat huippuohjaajat Steven Spielberg ja George Lucas Time-lehden mukaan.

Bryan Singer: Jack the Giant Slayer
Bryan Singerin ohjaama Jack the Giant Slayer on tietenkin vanhan Jaakko ja pavunvarsi sadun muunnos ja päivitys.

Von Bagh muistaa yhä Hitchcockin 45 vuoden takaisen lohkaisun - "Se oli täydellinen ohjelmanjulistus"
Alfred Hitchcock on taas ajankohtainen uuden elämäkertaelokuvan ja klassikkojen esitysten myötä. Peter von Bagh tapasi Hitchcockin 1960-luvulla.

Tähtihetki arvosteli elokuvat unelmien pelikirja, Hitchcock ja Kaikella rakkaudella
Tällä viikolla on jälleen luvassa lisää Oscar-elokuvia, kun ensi-iltaan saapuvat elokuvat Unelmien pelikirja ja Hitchcock. Viikon kolmas uutuus on Matti Ijäksen surumielinen rakkaustarina Kaikella rakkaudella.
Hitchcock jättää katsojan hieman kylmäksi
Alfred Hitchcockin kuuluisimpiin elokuviin kuuluvan Psykon tekeminen oli vaikeuksia täynnä. Ensinnäkin studio ei uskonut elokuvaan ja kieltäytyi rahoittamasta sitä. Niinpä Hitchcockin ei lopulta auttanut muu, kuin pantata maansa ja mantunsa rahojen keräämiseksi.
Beasts of the Southern Wild on lumoava elämys
Kuusivuotias Hushpuppy asuu isänsä Winkin kanssa Bathtub-nimen jostain saaneella, Louisianan tulvapatojen ulkopuolella sijaitsevalla rämealueella. Monien muiden Bathtubin asukkaiden tavoin pienen mutta pippurisen Hushpuppyn isä on alkoholisti.

Tähtihetki arvosteli elokuvat To Rome with Love, Total Recall ja Cosmopolis
Esko Rautakorpi on katsonut Woody Allenin uutuuden To Rome with Love, Len Wisemanin Total Recallin ja David Cronenbergin Cosmopoliksen. Vieraina Tähtihetkessä olivat kotimaisen Käräjävuoren tie -pienelokuvan tekijät Essi Mitronen, Anne Peräaho ja Miska Kajanus.
To Rome with Love koostuu neljästä tarinasta
Woody Allenin uudessa elokuvassa To Rome with Love nähdään neljä toisiinsa kietoutuvaa tarinaa.

Woody Allenin suurkaupungit - New Yorkista Roomaan
Kaupungeilla on ollut merkittävä rooli Woody Allenin elokuvissa. Hänen New Yorkissa kuvattujen elokuviensa tapahtumapaikoista on tullut turistinähtävyyksiä. 2000-luvulla ohjaaja on kuitenkin tehnyt monta tunnelmallista elokuvaa myös Euroopan suurkaupungeissa.

Katso Woody Allenin haastattelu täältä
Woody Allen antoi Yle Uutisille haastattelun Pariisissa. Allen kertoo haastattelussa uudesta elokuvastaan To Rome With Love.

Woody Allen: Olen Euroopassa turisti
Amerikkalainen ohjaajalegenda Woody Allen on ihastunut Euroopan suurkaupunkeihin. Yhdysvaltain ulkopuolella kuvatessaan hän sanoo tekevänsä elokuvia kuin turistina. Postikorttimaisten elokuvien sarjassa on nyt vuorossa Rooma.

"Likainen Harry" lähti Romneyn kelkkaan
Näyttelijälegenda Clint Eastwood haluaa komean miehen Yhdysvaltain johtoon. Myös muita julkkiksia löytyy kuvernöörin tukijoukoista.

Ohjaaja Cameronin tutkimusmatka typistyi - kalat jäivät näkemättä
Kanadalaisen elokuvaohjaaja James Cameronin sukellus Mariaanien haudan pohjaan jäi tyngäksi. Cameronin oli tarkoitus kerätä näytteitä tieteellistä tutkimusta varten. Sukellus ei sujunut aivan suunnitelmien mukaisesti, kertoo National Geographic -lehti. Reissu lyheni puoleen sukellusaluksen hydraulisten ongelmien vuoksi.

Elokuvaohjaaja Cameron kävi merten syvimmässä kohdassa
Kanadalainen elokuvaohjaaja James Cameron on palannut sukellukseltaan maailman merien syvimpään kohtaan. Mariaanien haudan pohjaan Tyyneen valtamereen sukeltanut Cameron kuvasi matkansa ja keräsi näytteitä tieteellistä tutkimusta varten.

Elokuvaohjaaja Cameron kävi merten syvimmässä kohdassa
Kanadalainen elokuvaohjaaja James Cameron on palannut sukellukseltaan maailman merien syvimpään kohtaan. Mariaanien haudan pohjaan Tyyneen valtamereen sukeltanut Cameron kuvasi matkansa ja keräsi näytteitä tieteellistä tutkimusta varten.
Titanic-ohjaaja lähdössä kohti syvintä merenpohjaa
Titanic-elokuvan ohjaaja James Cameron yrittää lähiviikkoina sukeltaa maapallon syvimpään kohtaan. Cameron pyrkii saavuttamaan yksinsukelluksellaan noin 11 kilometrin syvyydessä sijaitsevan Mariaanien haudan.

Käsikirjoittajat palkitsivat Woody Allenin elokuvan
Woody Allenin elokuva Midnight in Paris ja draamaelokuva The Descendants ovat voittaneet Yhdysvalloissa käsikirjoittajien killan tärkeimmät palkinnot. Elokuvien uskotaan parantavan mahdollisuuksiaan pärjätä ensi viikon Oscar-kisassa.
Win Win on arkinen komedia
Ohjaus: Thomas McCarthy Alkuperämaa: Yhdysvallat 2011 Pääosissa: Paul Giamatti, Amy Ryan, Bobby Cannavale, Jeffrey Tambor, Alex Shaffer K-7
Midnight in Paris on ihastuttavan kepeä elokuva
Ohjaus: Woody Allen Alkuperämaa: Espanja/Yhdysvallat 2011 Pääosissa: Owen Wilson, Rachel McAdam , Marion Cotillard, Kathy Bates, Adrien Brody S

Hitchcockin kadonnut elokuva löytyi puutarhavajasta
Ohjaaja Alfred Hitchcockin kadonnut elokuva Valkoinen varjo on löytynyt Uuden-Seelannin elokuva-arkistolle lahjoitettujen tavaroiden joukosta. Löydetyt kolme filmikelaa sisältävät yli puolet vuonna 1923 valmistuneesta elokuvasta ja ovat ilmeisesti ainoa kopio Hitchcockin ensimmäisiin töihin lukeutuvasta elokuvasta.

Elokuvaohjaaja Sidney Lumet on kuollut
Yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja Sidney Lumet on kuollut. Lumet oli 1900-luvun loppupuolen merkittävimpiä elokuvaohjaajia.

Aprillipila: Clint Eastwood kiinnostui Taivaan tulista - yllätysvierailu Kemijärvelle
Amerikkalaisen elokuvan supersankari, näyttelijä-ohjaaja Clint Eastwood haluaa tehdä amerikkalaisen version Suomessa suositusta tv-sarjasta Taivaan tulista. Eastwood seurueineen on tänään saapunut Helsinkiin, mistä hän vielä päivän kuluessa matkustaa Kemijärvelle.
Hitchcock-rooleista tuttu Farley Granger kuoli
Yhdysvaltalainen näyttelijä Farley Granger on kuollut 85-vuotiaana. Hän teki tunnetuimmat roolinsa Alfred Hitchcockin ohjauksessa elokuvissa Köysi ja Muukalaisia junassa. Granger kuoli kotonaan New Yorkin Manhattanilla.

Woody Allenin jazz-yhtye tahditti kulttuurikeskuksen avajaisia Espanjassa
Pohjois-Espanjassa Avilésissa on avattu maailmankuulun brasilialaisen arkkitehdin Oscar Niemeyerin suunnittelema kulttuurikeskus. Se edustaa Niemeyerin tyyliä pelkistetyimmillään. Yhdysvaltalaisen elokuvaohjaajan Woody Allenin orkesteri tahditti keskuksen avajaisia.

Woody Allen kuvaa seuraavaksi Roomassa
Woody Allen jatkaa elokuvien filmaamista Euroopassa. Seuraava elokuva kuvataan ensi kesänä Roomassa, kertoo amerikkalaisohjaaja italialaislehti La Repubblican haastattelussa.

Spielberg joutui arabimaiden boikottiin Israel-tukensa vuoksi
Elokuvaohjaaja Steven Spielberg joutui arabimaiden boikottiin vuonna 2007 lahjoitettuaan suuren summan rahaa Israelille. Tämä selviää Wikileaks-sivuston julkisuuteen vuotamasta asiakirjasta.

Vaaleanpunaisen pantterin ohjaaja Blake Edwards on kuollut
Yhdysvaltalainen ohjaaja Blake Edwards on kuollut. 88-vuotiaan Edwardsin kuolemasta kertoi torstaina hänen tiedottajansa.

Star Wars -ohjaaja Irvin Kershner on kuollut
Yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja Irvin Kershner on kuollut Los Angelesissa 87-vuotiaana. Kershner tuli tunnetuksi muun muassa Tähtien sota -elokuvan Imperiumin vastaisku sekä James Bond -elokuvan Älä kieltäydy kahdesti ohjaajana.

Ex-terminaattori ja sen ohjaaja kampanjoivat ilmastolain puolesta
Yhdysvalloissa Kalifornian kuvernööri Arnold Schwarzenegger ja elokuvaohjaaja James Cameron kampanjoivat ilmastolain puolesta. Ex-terminaattori ja terminaattori-elokuvien ohjaaja ovat yhdistäneet voimansa poliittisessa tv-mainoksessa.
Die Hard -ohjaaja telkien taakse
Yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja John McTiernan on tuomittu vuodeksi vankilaan. Oikeus katsoi McTiernanin syyllistyneen väärään valaan ja valehdelleen FBI:lle. McTiernan on tullut tunnetuksi muun muassa kahden Die Hard –elokuvan ohjaajana.