Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Ranskalainen laulajasuuruus Juliette Gréco on kuollut 93-vuotiaana

"Ikävöin sitä suunnattomasti. Elämäni tarkoitus on laulaa", sanoi Juliette Gréco vielä heinäkuussa Telerama-lehden haastellussa.

Ranskan laulajalegenda Charles Aznavour on kuollut – kiersi esiintymislavoja loppuun asti

Surumielisestä La Bohème -chanson-kappaleesta tunnettu Aznavour oli kuollessaan 94 vuoden ikäinen.

Ranska suree Elvistään – Pariisissa tuhannet lähtivät kaduille jättämään hyvästit Johnny Hallydaylle

Itse presidentti Emmanuel Macron piti muistopuheen rocktähti Johnny Hallidayn hautajaisissa.

"Ranskan Elvis" on poissa - Johnny Hallyday on kuollut

Ranskan tunnetuin rocktähti Johnny Hallyday on kuollut 74-vuotiaana.

Pianisti löysi palan Pariisia Kajaanista – "Ihmiset halaavat toisiaan spontaanisti"

Kajaanilaistunut laulaja, pianisti ja säveltäjä Jan Stolt vaalii ranskalaista kulttuuria korpimaakunnassa. Hän on myös tehnyt sävellykset europarlamentaarikko Merja Kyllösen runoihin.

Brigitte Bardot tuomitsee Australian suunnitelmat kissojen tappamisesta – "Epäinhimillistä ja naurettavaa"

Australian hallitus aikoo tappaa jopa kaksi miljoonaa villiintynyttä kissaa vuoteen 2020 mennessä.

David Guetta tulee Ruisrockiin

Elektronisen musiikin tähti David Guetta esiintyy Ruisrockin avajaispäivänä heinäkuussa.

Näkökulma: Tulisiko Búzioksen turistikeitaasta toimiva olympiakylä?

Yle Urheilun Riikka Smolander pohtii, voitaisiinko olympiapurjehdukset viedä tuulen perässä Rio de Janeirosta Búziokseen. Aikaa toimivan venekeskuksen rakentamiseen olisi.

Oikeus armahti norsut – Brigitte Bardot pysyy Ranskassa

Kaksi norsua uhattiin lopettaa tuberkuloosiepäilyn vuoksi. Näyttelijä Bardot oli uhannut muuttaa tapauksen vuoksi Venäjälle.

Brigitte Bardot'kin uhkaa muuttaa Ranskasta Venäjälle

Bardot esitti uhkauksensa pelastaakseen kahden eläintarhan norsun hengen. Aiemmin näyttelijä Gérard Depardieu ilmoitti lähtevänsä Ranskasta verosyistä.

Johnny Depp ja Vanessa Paradis eroavat

Suosikkinäyttelijän edustaja ilmoitti tähtiparin erosta tiistaina. Deppin ja Paradis'n vaikeuksista ehdittiin huhuta jo pitkään.

Carla Bruni aikoo suojella vauvaansa medialta

Ranskan ensimmäinen nainen Carla Bruni kertoi sunnuntaina pitävänsä pian syntyvän vauvansa tiukasti piilossa lehdistöltä. Jos Ranskan presidentti Nicolas Sarkozyn puolisoa on uskominen, vauvasta ei nähdä yhtäkään kuvaa julkisuudessa.

Heartbreaker on sekoitus romanttista komediaa ja agenttielokuvaa

Ohjaus: Pascal Chaumeil Alkuperäinen nimi: L'arnacoeur Alkuperämaa: Ranska 2010 Pääosissa: Romain Duris, Vanessa Paradis, Julie Ferrier, Francois Damiens, Héléna Noguerra K-11

Kesä tuo tukkaan Brigitte Bardot’n

Hiusmuotoilija Marko Sutinen kertoo, että kevään ja kesän trendihiuksissa on vivahteita 60- ja 70- lukujen taitteesta. Brigitte Bardot’n ja Jackie Kennedyn naisellisuuden lisäksi hiuksissa näkyy 80-luvun pottatyyli.

The Do:n uusi levy saa suitsutusta Ranskassa

Ranskalaissuomalaisen duon The Do:n tällä viikolla ilmestynyt toinen albumi Both Ways Open Jaws kerää kehuja ranskalaislehdissä. Olivia Merilahden ja Dan Lévyn uutta levyä oli musiikkipiireissä odotettu mielenkiinnolla, sillä ensimmäinen levy The Mouthful aiheutti vuonna 2008 varsinaisen musiikkisensaation.

Bardot kauhistunut Ruotsin susijahdista

Eläkepäiviä viettävä ranskalainen filmitähti Brigitte Bardot paheksuu Ruotsissa meneillään olevaa susijahtia. Bardot vaatiii jahdin välitöntä lopettamista.

Rakkautta ja Anarkiaa tarjoaa elokuvia kymmenistä maista

Suomen suurin elokuvafestivaali käynnistyy torstaina. Helsingin teattereissa on tarjolla kymmenen päivän aikana 125 näytöstä 36 maasta. Elokuvajuhla pyrkii antamaan kattavan katsauksen siihen, mitä elokuva on maailmalla juuri nyt.

Vierivä Kiviniemi ei sammaloidu

Urkutaiteilija Kalevi Kiviniemellä on edessään kiireinen kesä, johon kuuluu liki 30 konserttia Suomessa sekä kiertue USA:ssa. Intohimo musiikkiin ja taiteen tekemiseen ajaa menestynyttä muusikkoa eteenpäin.

Sarjakuvataiteilija teki elokuvan ranskalaisikoni Gainsbourgista

Ranskassa on saanut ensi-iltansa elokuva lauluntekijä Serge Gainsbourgista. Elämäkertaelokuvan on ohjannut sarjakuvataiteilija Joann Sfar. Vuonna 1991 edesmennyt Gainsbourg muistetaan parhaiten eroottisesta balladista Je t'aime, moi non plus.

Kitaravirtuoosi Django Reinhardtin 100-vuotispäivää juhlitaan Pariisissa

Django Reinhardt nousi maailman tunnetumpien kitaristien joukkoon jo nuorena, kahdesta halvaantuneesta sormesta huolimatta. Romanileirissä sata vuotta sitten syntyneen Reinradtintin juhlavuotta vietetään viikonloppuna Pariisissa konsertein ja tapahtumin.

Susanna Haavisto löysi itsestään Edith Piafin

Susanna Haavisto pitää pienenä ihmeenä, että hän sai julkaistua levyllisen Piafin suomennettuja lauluja. Pari vuotta sitten levy-yhtiöt eivät lämmenneet ajatuksella lainkaan.

Brigitte Bardot 75 vuotta - seksisymbolista fanaattiseksi eläintensuojelijaksi

”Annoin nuoruuteni miehille, kypsät vuodet omistan eläimille”. Tähän tyyliin ranskalainen Brigitte Bardot jakaa elämänsä kahteen osaan. 50- ja 60-luvuilla seksuaalisia ja moraalisia tabuja ja raja-aitoja rohkeasti kaatanut näyttelijä täytti syyskuun lopussa 75 vuotta. Ranskassa merkkipäivää pidetään hyvänä syynä pohtia syvemmin Bardot'n merkitystä ja perintöä.

Bardot: Sophia Loren, jätä turkikset

Ranskalainen näyttelijälegenda ja eläinoikeusaktivisti Brigitte Bardot on vedonnut näyttelijä Sophia Loreniin, jotta hän luopuisi turkiksista. Bardot esitti vetoomuksena 75-vuotispäivänsä yhteydessä uutistoimisto AFP:lle antamassaan haastattelussa.

Suomalaisurkuri konsertoi Notre-Damessa

Suomalainen urkuri ja säveltäjä Santeri Siimes konsertoi sunnuntaina Notre-Damen katedraalissa Pariisissa.

BB pyysi Brunia auttamaan härkätaistelujen kieltämisessä

Ranskalainen näyttelijä ja eläinten oikeuksien puolustaja Brigitte Bardot on pyytänyt Ranskan presidentin Nicolas Sarkozyn puolison Carla Brunilta tukea härkätaistelujen kieltämiseksi.

Pohjoismaat selvittivät jälleen tiensä Euroviisujen finaaliin

Kaikki viisi pohjoismaata ovat selvinneet toista kertaa perättäin Euroviisujen finaaliin. Euroviisuasiantuntija Asko Murtomäki ennustaa Suomelle sijoitusta kymmenen parhaan joukkoon.

Ranskalaislaulaja Patricia Kaas pitää suomalaisyleisöä ujona

Ranskalainen laulajatar Patricia Kaas lumosi alkuviikosta suomalaisyleisön kahdessa näyttävässä konsertissa Helsingissä ja Tampereella. Patricia Kaas edustaa Ranskaa tulevissa Euroviisuissa Moskovassa.

Michelle Obamalla ja Carla Brunilla muotitaisto

Naton 60-vuotisjuhlakokouksessa koettiin perjantaina odotettu hetki, kun kaksi seurattua tyyli-ikonia vihdoin tapasi toisensa. Yhdysvaltain ja Ranskan presidenttipuolisojen Michelle Obaman ja Carla Bruni-Sarkozyn muotitaisto taisi kuitenkin jäädä ratkaisematta.

Patricia Kaasin valinta Ranskan euroviisuedustajaksi vahvistettu

Ranskalainen France Télévisions on vahvistanut Patricia Kaasin valinnan Ranskan tämänvuotiseksi euroviisuedustajaksi. Hänen kappaleensa ensiesitys tapahtuu 9. helmikuuta.

Lahden kaupunginteatteri tuo Edith Piafin näyttämölle

Pariisin katuvarpunen laskeutuu kevääksi Lahden kaupunginteatteriin. Laulunäytelmän päärolissa kolme Lahden teatterin näyttelijää esittää Piafin tunnetuimpia lauluja.

Katy Perrylle kävi nolosti ranskalaisessa musiikkigaalassa

Ranskan suurimmassa musiikkigaalassa sattui kiusallinen möhläys viikonloppuna, kun pysti meni väärälle ihmiselle.

Patricia Kaas konsertoi Suomessa

Ranskan suosituin nykylaulajatar Patricia Kaas konsertoi Suomessa ensi keväänä.

Carla Bruni harvinaisessa esiintymisessä brittiohjelmassa

Ranskan ensimmäinen nainen, laulaja, Carla Bruni on tehnyt harvinaisen esiintymisen brittiläisessä tv-ohjelmassa. Metallican ja Kings of Leon -yhteen kanssa samassa ohjelmassa laulanut Bruni kertoi myös musiikistaan ja sen sopimisesta presidentin vaimon edustustehtäviin.

Carla Brunin levy ampaisi listaykköseksi Ranskassa

Ranskan presidentinrouvan Carla Bruni-Sarkozyn tuore albumi on noussut Ranskan poplistojen ykköseksi ensimmäisellä viikollaan.

Carla Bruni-Sarkozy vetäytyy konserttilavoilta

Ranskan presidentin Nicolas Sarkozyn laulajapuoliso Carla Bruni-Sarkozy on ilmoittanut luopuvansa konsertoinnista miehensä presidenttiyden ajaksi.

Carla Brunilta kolmas levy

Ranskan presidentin vaimo Carla Bruni julkaisee uuden albumin heinäkuussa. Agentin mukaan Bruni on säveltänyt suurimman osan levyn kappaleista ennen kuin tapasi presidentti Nicholas Sarkozyn. Albumilla kuullaan muun muassa huumeista kertova My Junk.

Ranskan euroviisuedustaja pitää viisuja vulgaareina

Ranskan euroviisuedustaja Sebastien Tellier kertoo pitävänsä euroviisuja "vulgaareina". Laulaja haluaakin tuoda tyyliä Serbian Belgradissa toukokuussa pidettävään kilpailuun.

Ranskan euroviisukappale suututti poliitikon

Sebastien Tellierin esittämä Ranskan euroviisukappale on aiheuttanut maassa poliittisen selkkauksen, kertoo BBC. Ranskalainen kansanedustaja Jacques Myard on raivostunut siitä, että Tellierin Divine-kappale lauletaan englanniksi.

Brigitte Bardot'ta uhkaa sakko muslimien vastaisista lausunnoista

Pariisilaisen oikeusistuimen syyttäjä on tiistaina vaatinut ranskalaista näyttelijätärtä Brigitte Bardot'ta maksamaan 15 000 euron sakon vihan kiihotuksesta muslimeja vastaan. Syyttäjä vaatii Bardot'lle myös kahden kuukauden ehdollista tuomiota.

Carla Brunin albumi viettelee Yhdysvalloissa

Ranskan presidentin kanssa avioituneen Carla Brunin albumi on saanut Yhdysvalloissa hyvän vastaanoton. Musiikkilehti Billboard kehuu laulaja-lauluntekijän No Promises -albumia "silkaksi nautinnoksi", joka viettelee kuulijansa alle minuutissa.

Ranskan uusi ensimmäinen nainen julkaisee uuden albumin

Ranskan uusi ensimmäinen nainen, supermalli ja laulaja Carla Bruni, aloittaa kolmannen albuminsa nauhoitukset myöhemmin tässä kuussa. Uusi levy on tarkoitus julkaista tämän vuoden syksyllä.

Vignal 19.9.

Ranskalainen musiikkikirjailija Marc Vignal on saanut Suomen Leijonan komentajamerkin ansioistaan suomalaisen musiikin tunnetuksi tekijänä.