Uusimmat artikkelit
S-Pankki ostaa Handelsbankenin henkilöasiakkaiden pankkipalvelut ja sijoituspalvelut
Pienten ja keskisuurten yritysten pankkipalvelut siirtyvät Oma Säästöpankille ja henkivakuutustoiminta Fennialle.
Venäjän ulkoministeriö: Suomen edustustojen tilien jäädytys on vastatoimi
Venäjän ulkoministeriön virallinen edustaja Marija Zaharova sanoi, että Venäjän edustustojen rahaliikennettä on rajoitettu Suomessa.
Keski-Pohjanmaan on Suomen ainoa maakunta, jonka kaikista kunnista löytyy oma pankkikonttori
Tuoreen selvityksen mukaan alueella on kaikkiaan 19 toiminnassa olevaa konttoria. Tällä hetkellä Suomen kunnista hieman yli 15 prosenttia on kokonaan ilman omaa konttoria.
Perinteinen pankkikulma tyhjeni Jyväskylässä – Nordea palvelee nyt kahdessa paikassa
Jyväskylän keskustassa Kauppakadun ja Kilpisenkadun kulmassa sijaitsevaa rakennusta on kutsuttu Nordean kulmaksi.
Helmi Säästöpankki sulkee konttorinsa Sysmässä
Pankin mukaan asiakkaita ei enää käy entiseen tapaan pankkikonttorissa.
OP Keski-Suomi sulkee viisi kassapalvelupistettään vuoden loppuun mennessä
Pankin mukaan kassapalvelujen käyttö on vähentynyt viime vuosina noin 20 prosenttia vuodessa.
Nordean verkkopankin häiriö korjattu: osa asiakkaiden tileistä näytti kadonneen
Korttimaksaminen ja tilisiirto toimivat häiriöstä huolimatta.
Handelsbankenin verkkosivut ja mobiilipankki toimivat taas
Palvelut olivat alhaalla aiemmin tiistaina aamulla. Ongelma johtui teknisestä häiriöstä pankin omissa järjestelmissä.
Pariskunta erosi – kahdeksan vuoden kuluttua Mari kuuli, että ex-miehellä on käyttöoikeus hänen S-tiliinsä: "Ilkeämpi olisi voinut tyhjentää sen"
S-Pankin mukaan rinnakkaiskortti ei automaattisesti tuo tilille käyttöoikeutta. Niin kuitenkin kävi tamperelaiselle Marille, joka huomasi asian vuosia eron jälkeen.
Tiistai 13.9.2022 (radio)
Hallituksen sisäinen kiista. S-pankin verkkopankin häiriö. Eläkerahojen arvo. Tytöt tytöt tytöt -elokuva. Sääennuste.
Sadat S-pankin asiakkaat pääsivät kirjautumaan toisten verkkopankkeihin – Finanssivalvonta: poikkeuksellinen ja vakava tapahtuma
Osa asiakkaista ehti päästä käsiksi toistensa verkkopankkeihin kolmen kuukauden ajan. Häiriötä hyödynnettiin myös väärinkäytöksiin, ja S-pankki selvittää tapahtumien kulkua nyt poliisin kanssa.

Keski-Pohjanmaalta löytyy vielä pankkikonttori joka kunnasta
Konttoriverkosto on harventunut viime vuosina, kun useat pankit ovat yhdistäneet.
OP korjasi palkanmaksuun liittyvän häiriön – kymmenientuhansien palkat ja Kela-etuudet jäivät tulematta, rahat saa vielä tänään
Vika saatiin korjattua noin neljän aikaan iltapäivällä. OP:n mukaan kyse ei ollut kybervaikuttamisesta.

Aito Säästöpankki ja Ylihärmän Säästöpankki yhdistyvät – pankkipalveluissa katkoja perjantaina ja sunnuntaina
Aito Säästöpankin Etelä-Pohjanmaan konttorit ovat perjantaina kiinni. Sunnuntaina pankkipalveluissa on katkoja, jotka koskevat kaikkia Aito Säästöpankin asiakkaita. Kortit toimivat pääosin normaalisti katkon aikana.
Nyt kannattaa olla tarkkana: Visalle ilmestyi kaksinkertaisia katevarauksia kymmenillätuhansilla Osuuspankin asiakkailla
Häiriö johtui pankin mukaan sisäisestä järjestelmän hitaudesta ja se korjattiin viikonloppuna.
Matti Nikola, 82, maksaa älypuhelimella laskuja verkkopankissa – moni ikätoveri ei kuitenkaan osaa käyttää digitaalisia palveluja
Vanhusasiavaltuutettu Päivi Topon mukaan digipalveluista syrjäytyneiden iäkkäiden vaikeudet hoitaa asioitaan ovat viime vuosina lisääntyneet.

Seinäjokinen Oma Säästöpankki laajentaa jälleen, tällä kertaa Turun seudulle
Pankkien yhdistyminen on tarkoitus tapahtua ensi vuonna.
Ålandsbankenin ja S-Pankin verkkopankkien häiriöissä ei ole kyse palvelunestohyökkäyksestä
Ålandsbankenin palveluiden häiriössä on kyse tavallisesta teknisestä viasta. S-Pankin häiriön syynä oli taustajärjestelmässä ilmennyt häiriö.
OP:lla tekninen häiriö – katevaraus saattaa näkyä nettipankissa, vaikka maksu olisi jo veloitettu
OP:lla on havaittu katevarausten häiriö. Perjantaina alkanut häiriö havaittiin tänään. Ongelma pyritään korjaamaan mahdollisimman pian.

Nordean koko päivän jatkuneet ongelmat johtuivat palvelunestohyökkäyksestä – tilanne nyt ok, mutta hitautta voi esiintyä
Häiriö alkoi jo maanantai-iltana. Asiakkaat eivät ole päässeet kirjautumaan Nordean verkko- tai mobiilipankkeihin tänään välttämättä ollenkaan.
OP Turun Seutu lakkauttaa kaksi palvelupistettä
Pankki perustelee ratkaisua asiakaskäyttäytymisen ja palvelukysynnän muutoksilla.
Osuuspankin verkkosivut joutuivat kyberhyökkäyksen kohteeksi – verkkopalvelun häiriö kesti useita tunteja
Osuuspankin mukaan vika on nyt korjattu. Asiakastietoja tai rahoja ei vaarantunut kyberhyökkäyksessä.
Keski-Suomen Osuuspankki ei toistaiseksi suunnittele konttoriverkkonsa harventamista – asuntolainaneuvotteluista valtaosa käydään jo etänä
Suur-Savon Osuuspankki on kertonut lakkauttavansa tämän vuoden lopussa ja ensi keväänä seitsemän konttoriaan. Keski-Suomen Osuuspankilla ei ainakaan toistaiseksi ole suunnitelmissa karsia konttoriverkkoaan rajusti.
OP Suur-Savon konttorilakkautukset yllättivät myös kilpailijat – S-ryhmä ja Oma Säästöpankki eivät ainakaan vielä kaavaile uusia konttoreita pankkityhjiöön
Eteläsavolaisen Suur-Savon Osuuspankin päätös sulkea kaikki maaseutukuntien konttorit yllätti jäsenten, asiakkaiden ja kuntien lisäksi myös kilpailijat. Uusia konttoreita tuskin silti avataan.
Osuuspankki Suur-Savon konttorilakkautukset sydämistyttävät edelleen – "Katastrofi", sanoo Puumalan kunnanjohtaja Niina Kuuva
OP Suur-Savon toimitusjohtaja sanoo, että pankkiasiat voi hoitaa ilman verkkopalveluita. Hän myös lupaa apua kaikille, jotka tarvitsevat sitä.
Nordea perustaa Joensuuhun uuden kehittämisyksikön
Yksikössä keskitytään erityisesti verkko- ja mobiilipankin kehittämiseen. Sen on määrä työllistää 30–50 henkilöä.

Juvalla protestoidaan voimakkaasti pankkikonttorin lakkauttamista: "Kaikilla ei ole läheisiä auttamassa pankkipalveluiden hoidossa"
Osuuspankki Suur-Savo tiedotti viikko sitten keskittävänsä päivittäispalvelunsa Etelä-Savossa Mikkeliin, Savonlinaan ja Pieksämäelle. Viidennes kunnan asukkaista on yli 75-vuotiaita, ja pankkiasioiden hoito on kunnan mukaan monelle vaikeaa.
"Rumia sanoja tuli mieleen", toteaa sulkavalainen Ari Partanen – lenkkikaveri kertoi illalla, että Osuuspankki lakkauttaa kotikylän konttorin
Suur-Savon Osuuspankki sulkee seitsemän konttoriaan maaliskuun lopussa. Yksi niistä on Sulkavalla. Jatkossa lähin konttori löytyy Savonlinnasta, jonne on lähes neljänkymmenen kilometrin matka.
Nordea: Loputkin virheelliset katevaraukset on korjattu
Nordea pahoittelee virheellisiä katevarauksia, jotka ovat vaikuttaneet asiakkaiden saldoon ja ostokykyyn. Syytä maanantaina ilmenneeseen vikaan pankki ei kerro.
Nordean asiakkaiden tileille ilmestyi maanantaina ylimääräisiä katevarauksia, korjaustyö yhä kesken – Finanssivalvonta pitää häiriötä vakavana
Finanssivalvonnan mukaan Nordean häiriötilanne on vakava, koska sillä on vaikutusta asiakkaiden tilitilanteeseen. Osalla Nordean korttiasiakkaista on näkynyt pankkitilillään sekä veloitettu korttimaksu että katevaraus samasta ostoksesta. Suurin osa ylimääräisistä katevarauksista on poistettu, kerrotaan Nordeasta.

OP Etelä-Pohjanmaa sulkee Lapuan, Ilmajoen ja Jalasjärven konttorinsa
Suljettavien konttoreiden toiminnot yhdistetään Seinäjoen konttoriin. Konttorit sulkevat ovensa viimeisen kerran 31. joulukuuta.

Kenve avaa tänään sähkön online-palvelun – sähkönkulutustaan voi seurata tuntitasolla
Asiakkaat voivat seurata omaa sähkönkulutustaan nyt verkkopalvelussa.
Digitaitojen puute on monen ikäisten ongelma, vaikka pankkiasiat ovat vaikeimpia vanhuksille
Teknistä apua voidaan tarvita esimerkiksi television ja sen kanavien asentamisessa tai pankkiasioissa.
Etelä-Karjalan Osuuspankki sulkee kaksi palvelupistettään: Joutsenon ja Ruokolahden palvelupisteet lakkautetaan toukokuun lopussa
Etelä-Karjalan Osuuspankin Joutsenon ja Ruokolahden palvelupisteissä on koronapandemian aikana, ja jo ennen sitä, ollut niin vähän ajanvarauksia, että palvelupisteistä luovutaan.
Kainuun Osuuspankki sulkee Hyrynsalmen konttorin toukokuun lopussa
Asiakkaat asioivat entistä harvemmin paikan päällä konttorissa.
Pohjanmaan poliisi varoittaa pankin nimissä lähetetyistä huijaussähköposteista
Pohjanmaan poliisille on tehty useita rikosilmoituksia asiasta alkuvuoden 2021 aikana. Asianomistajien tileiltä on siirretty ulkomaille huomattavia summia rahaa.
Nordean häiriöt: Yhtiö varautuu korvaamaan asiakkaille kuluja, mutta vieläkään ei tiedetä milloin kaikki toimii
Hienosäätö jatkuu, kun pankki muutti uuteen konesaliin kahdesta vanhasta.

Salaries, Kela payments into Nordea accounts may be delayed as outage enters third day
Online banking may not display account and card transaction information.

Nordea nikotteli vielä tiistaina – Kelan etuudet maksettiin tileille noin kello 14
Verkkopankkipalveluissa on vielä puutteita tili- ja korttitapahtumien näkymisessä.
Nordean pankkipalvelut eivät toimi täysin vieläkään – Fiva vaatii Nordealta raporttia venähtäneestä päivityksestä
Pankkien valvoja vaatii Nordealta selvitystä pitkittyneistä huoltotöistä, jotka ovat haitanneet tavallisten pankkipalveluiden käyttöä

Heads up: Nordea cards and services offline most of Sunday
Customers of one of Finland's biggest banks won't be able to use cards, online banking or MobilePay for most of Sunday.

Nordean kortit ja pankkipalvelut ovat sunnuntaina poissa käytöstä lähes koko päivän
Katkon syynä ovat Nordean tietojärjestelmien välttämättömät muutos- ja ylläpitotyöt.

Harvinainen erehdys: Nordean asiakas pääsi vahingossa sisälle toisen asiakkaan mobiilipankkiin – johtaja pitää tapauksen toistumista hyvin epätodennäköisenä
Pankin johtajan mukaan tapaus ei liity tämänpäiväisiin laajoihin häiriöihin Nordean tunnuslukusovelluksessa.
Pop Pankki sulkee konttorin Ylistarossa
Konttorin palvelut siirtyvät muihin konttoreihin. Pieni Ylistaron konttori on kärsinyt kannattavuusongelmista.
Valepoliisi on kysynyt ihmisiltä pankkitietoja puhelimitse – Kaakkois-Suomen poliisilla tutkinnassa 5 tapausta
Oikea poliisi ei koskaan kysy pankkikortti- tai verkkopankkitunnuksia.

Church raises funds to teach older people digital skills
This year's campaign draws attention to the drop in living standards many pensioners can expect when they retire.
Several Finnish banks targeted in online banking scam
Criminals have flooded Google search results with fake online banking links.
Finanssialan etujärjestö varoittaa erittäin uskottavista verkkopankkihuijauksista – huijarit saaneet sivustojaan korkealle Googlen hakutuloksiin
Rikokset kohdistuvat useisiin suomalaispankkeihin, ja niistä on tehty poliisille rikosilmoituksia.
Kivijalkapankkien määrä puolittui Suomessa 2000-luvulla – Finanssivalvonta: Jos tahti kiihtyy, voidaan tarvita tarkempaa lainsäädäntöä
Etelä-Pohjanmaalta ponnistava Oma Säästöpankki etsii kilpailuetua fyysisestä pankkipalvelusta.
Isossa-Britanniassa asuvilta suomalaisilta saattaa katketa osa pankkipalveluista – etenkin luottokorttien toiminta voi päättyä
Brexitin jälkeen säilyvät palvelut vaihtelevat eri pankeissa.