Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Pariskunta suutelee tomaattien päällä tomaattisota-festivaalilla Venäjällä.

Brittitutkimus: Tomaatti saattaa kohentaa miesten hedelmällisyyttä

Suomalaisasiantuntija: Ei voi vetää vielä suuria johtopäätöksiä, mutta tomaattia kannattaa syödä aina.

Kurkumaa käytetään mausteena etenkin intialaisessa keittiössä.

Trendimauste kurkumasta liikkuu villejä terveysväitteitä – mikä on totta ja mikä ei?

Kurkuman terveysvaikutuksia on tutkittu laajasti ympäri maailmaa. Sen sanotaan tappavan jopa syöpäsoluja. Asiantuntijat kertovat, onko kurkuman käytöstä hyötyä rohdoksena tai mausteena.

Pihlaja.

Älä poimi pihlajanmarjoja toisen pihapuusta

Happamaksi parjattu pihlajanmarja on löytänyt tiensä kotikeittiöihin. Tänä vuonna puut notkuvat taas punaisenaan ja vitamiinipommit kannattaa kerätä talteen. Naapurin pihapuut kannattaa kuitenkin jättää rauhaan.

Valmis pettuleipä halkaistuna talouspaperiin käärittynä.

Pettuun suhtautuminen on muuttunut – "Ihmiset ovat ihan mielissään pettuleivästä"

Pettu on monelle suomalaiselle tuttu pula-ajan ruoka-aineena. Sitä käytetään yhä edelleen, vaikka viljasta ei tänä päivänä olekaan pulaa.

Waldorfinsalaatti

Pähkinöitä päivittäin napostelevat elävät muita pitempään

Sydän- ja verisuonitautikuolleisuuden lisäksi pähkinöiden syöminen liittyi alhaisempaan syöpä- ja hengityssairauskuolleisuuteen.

Kuvassa vadelma.

Suomalaiselle maistuu yhä makeampi marja – tuttujen lajikkeiden rinnalle on tullut kymmeniä uusia

Kotipuutarhoissa viljellään entistä enemmän erilaisia marjoja, esimerkiksi viinimarjoihin on tullut paljon uusia vaihtoehtoja. Puutarhuri ja pomologi Leif Blomqvistin mukaan uudet lajikkeet ovat aiempaa makeampia ja helppohoitoisempia.

Kuvassa kupillinen kahvia ja kahvipavuista tehty sydän.

"Päätä särkee ja ketuttaa" – Kahvitapaa on vaikea tappaa

Keskittymiskyky kompuroi, ärsyttää ja päätäkin särkee. Varhaisaamussa työskentelevälle aamukahvi on tärkeä herättäjä, jota ei tuskatta korvata.

Punaviinejä

Health effects of coffee, chocolate and red wine still debatable

Red wine, coffee and dark chocolate: some say they are a vice, others say they are healthy when used in moderation. Finns tend to gorge on all three during the Christmas holidays. Studies on addictive stimulants still provide contradictory results, as some experts conclude they are harmful, while others say they are beneficial.

Punaviinejä

Juhlapyhinä herkutellaan alkoholilla, kahvilla ja suklaalla – terveysvaikutukset kiistanalaisia

Punaviini, kahvi ja tumma suklaa ovat joidenkin mielestä paheita, mutta toiset uskovat niiden edistävän terveyttä kohtuullisesti käytettyinä. Koukuttavat nautintoaineet on nähty eri tutkimusten valossa sekä terveellisinä että haitallisina.

Appelsiinien punnitseminen kaupassa.

Marjoja ja hedelmiä syövät ovat terveempiä vanhoina

Paljon flavonoideja sisältävät ruoat voivat auttaa ehkäisemään sairauksia, uusi ranskalaistutkimus kertoo.

Itämeren lohia pakastelaatikossa.

Suomenlahden lohilla enemmän stressiä kuin muilla Itämerellä

Suomenlahden lohet ovat stressaantuneempia kuin muut Itämeren lohet. Tämä on selvinnyt Turun yliopistossa väittelevän Mirella Kanervan tutkimuksissa.

Raija Tahvonen ja Jan Verho.

Vitamiinicocktail voi jopa heikentää urheilijan suorituskykyä

C- ja E-vitamiinien on todettu paitsi vähentävän lihasarkuutta liikuntasuorituksen yhteydessä myös heikentävän lihasmassan kehittymistä, kertoo Aamu-tv:ssä vieraillut ravitsemusterapeutti. Hän kuitenkin korostaa, että antioksidanttien vaikutuksia on toistaiseksi tutkittu vähän.

Juolukka

Juolukka ja variksenmarja kypsiä poimittaviksi Pohjois-Suomessa

Juolukoitten sato on luonnossa suurempi kuin hillan, mesimarjan ja vadelman,mutta pääosa juolukoista jää luontoon. Arktiset Aromit ry kannustaa kotitalouksia ja yrityksiä myös variksenmarjan eli kaarnikan käyttöön. Suomessa vain muutamat yritykset jalostavat variksenmarjaa.

Juolukka

Juolukan suosio kärsii edelleen ennakkoluuloista

Juolukan suosiota mehu- ja hillomarjana varjostaa edelleen sen hämärä maine. Juolukkaa on pidetty mauttomana ja jopa myrkyllisenä marjana. Todellisuudessa se pärjää joiltakin osin hyvin esimerkiksi pensasmustikalle.

Tutkijat ovat kehittäneet superbanaanin – ratkaisu A-vitamiinin puutokseen?

Australialaiset tutkijat ovat kehittäneet superbanaanin, johon on lisätty alfa- ja betakaroteenia. He toivovat, että sitä aletaan viljellä Ugandassa vuonna 2020.

Aamu-tv:n vieraana oli Kuluttajaliiton elintarvikeasiantuntija Annikka Marniemi (oik.).

Talvi vei vitamiinit - "Ei syytä ruokapaniikkiin"

Ravintotuntija vakuuttaa kehon kestävän pitkäänkin ilman riittäviä ravintoaineita. "Kesällä kun tankataan tuoretta, vitamiinivarastot alkavat taas täyttyä."

Elina Nieminen

Näkökulma: Ota rennosti – kuolet kuitenkin

Toimittaja Elina Nieminen haluaisi elää terveenä mahdollisimman pitkään. Siksi hän ahmii terveys- ja elämäntapauutisia.

Oppilas annostelemassa ketsuppia makaronilaatikolle kouluruokalassa.

Onko ketsuppi terveellistä? – ravitsemusasiantuntijat vastaavat

Moni lapsi rakastaa ketsuppia. Joskus sitä näkee puserrettavan lautaselle jopa enemmän kuin pääruokaa. Viime vuosina ketsuppia on alettu arvostaa sen sisältämän lykopeenin takia. Ravitsemusasiantuntijat kertovat, kannattaako ketsuppia syödä.

Vitamiinipillereitä pöydällä.

Tutkija: Vitamiineja popsitaan turhaan

Vitamiinipurkit voi ravitsemusepidemiologi Jaakko Mursun mukaan jättää kaupan tai apteekin hyllyille. Tärkeämpää on syödä monipuolisesti sekä suosia myös kasviksia ja marjoja.

Tiesitkö? Kahvi suojaa meitä sairauksilta

Kahvi todistetusti ehkäisee muun muassa aikuistyypin diabetesta, mutta tiesitkö, että se on meille myös yksi tärkeimpiä antioksidanttien lähteitä?

Antioksidanteista ei apua raskaaksi tulemisessa

Tiedot perustuvat Cochrane-tutkijaverkoston tutkimuskatsaukseen, jossa yhdistettiin 28 aikaisemman tutkimuksen aineistot.

Mustikoita.

Carita, 97: It pays to eat blueberries

Free superfood will be on offer in Finland's forests in the woods for weeks to come. Every year, there are millions of kilos of blueberries free for the picking in the woods, while many health food fanatics pay big money for more exotic imported berries. Carita Ström, a 97 year-old resident of Espoo, says she knows the secret of good health: more blueberries!

Tutkimus: Näin syöpäsolut välttävät kuoleman

Etäpesäkkeitä lähettävät kasvaimet hyödyntävät entsyymejä, joiden avulla syöpäsolut pystyvät torjumaan hapettumista. Molekyylitason muutoksia on tunnettu huonosti tähän saakka.

Kaksi inkivääripalasta valkoisella taustalla.

Tiesitkö tämän inkivääristä?

Inkivääri on antioksidanttinen luonnontuote,

Mahlaputki koivun kyljessä.

Nyt juoksee mahla

Ihmiset ovat kautta-aikojen hakeneet apua vaivoihinsa luonnosta. Koivun-mahlaa on käytetty esimerkiksi reuman nivelreuman ja allergiaoireiden lievittämiseen. Pääosin vettä sisältävä mahla on todellinen luonnontuote, joka sisältää muun muassa vitamiineja ja antioksidantteja.

Korealaistutkijat: Vitamiinipillerit eivät ehkäise sydän- ja verisuonitauteja

Korealaistutkijat ovat saaneet lisää todisteita vitamiinipillereiden ja antioksidanttivalmisteiden tehottomuudesta sydäntauteja vastaan. Havainto vahvistaa entisestään käsitystä, jonka mukaan terveet eivät saa vitamiinien terveyshyötyjä pillereistä. Hyödyt saadakseen vitamiinit pitää syödä vihanneksista, hedelmistä tai marjoista.

Australiassa kehitellään jopa sairauksiin tepsivää punaviiniä

Tutkija on kehittänyt punaviinin, jonka antioksidanttimäärä saattaa helpottaa muun muassa niveltulehduksen oireita.

Aromtech Oy:n tutkimus- ja tuotekehityspäällikkö Petra Larmo

Aromtech etsii tyrnin salaisuutta

Parikymmentä vuotta Torniossa toiminut Aromtech kehittää terveysvaikutteisia elintarvikkeita. Nyt tähtäimessä on saada tieteellistä näyttöä Omega 7 -tuotteen myönteisistä vaikutuksista naisten vaihdevuosioireisiin.

Mustikoita rasioissa.

Ksylitolin ja mustikoiden terveysväitteet kuriin

EU:n terveysväiteasetus laajenee ensi viikon perjantaina, ja yli 1 700 mainoslausetta muuttuu laittomiksi. Asiasta kertoi ensimmäisenä Turun Sanomat.

Study: Veggies really are good for you

Eating lots of tomatoes and other fruits and vegetables can help reduce the risk of stroke, according to Finnish research published in the reputable research periodical Neurology.

Tomaattipensas puutarhassa.

Suomalaistutkimus: Tomaatti saattaa ehkäistä aivohalvauksia

Tutkimustulokset viittaavat siihen, että runsaasti lykopeenia saavat suomalaismiehet sairastuvat aivohalvaukseen ja etenkin aivoinfarktiin selvästi epätodennäköisemmin kuin sitä vähiten saavat.

Variksenmarja

Variksenmarja on todellinen terveyspommi

Vuoden 2012 marjaksi valittu variksenmarja on varsinainen terveyspommi, joka sisältää hyvin runsaasti muun muassa antioksidantteja. Variksenmarjan arvoa ei ole täysin ymmärretty.

Kirppojen tuhoamia lehtiä

Stressi iskee kasviin kuin ihmiseen

Ympäristön stressaama kasvi ei aikaile toimissaan, vaan muutoksia tapahtuu geenitasolla jo varttitunnissa. Tutkijan mukaan kasvien ja ihmisten tavassa kokea stressiä löytyy yllättäviä yhtäläisyyksiä.

Suklaakonvehteja.

Tutkimus: Suklaa voi auttaa pysymään hoikkana

Säännöllinen suklaan syöminen voi auttaa pysymään hoikkana, kertoo tuore yhdysvaltalaistutkimus. Vaikka suklaassa on paljon kaloreita, sen sisältämät aineet voivat olla suotuisia painonhallinnan kannalta, Britannian yleisradioyhtiön BBC:n lainaamassa tutkimuksessa arvioidaan.

Finnish researchers: Stem cells key to youth

Researchers at the University of Helsinki are finding more clues to understanding the aging process. A fresh study, which sheds new light on what happens in the body as we age, is published in the latest issue of Cell Metabolism out on Wednesday.

Suomalaistutkijoilta läpimurto vanhenemisen tutkimisessa

Helsingin yliopiston tutkijat ovat tehneet läpimurron ikääntymiseen liittyvien mekanismien ymmärtämisessä. Tuore tutkimus avaa uusia näkökulmia ikääntymisen tutkimisessa. Tutkimus julkaistaan huomenna keskiviikkona ilmestyvässä arvostetussa Cell Metabolism -julkaisusarjassa.

Ruokaa mikrossa.

Mikro ei tuhoa ruoan ravintoaineita

Toisinaan väitetään, että mikroaaltouuni tuhoaa ruoasta tärkeät vitamiinit ja antioksidantit. Elintarviketurvallisuusviraston mukaan vika ei ole laitteen vaan ylipäänsä lämmittämisen. Ravintoaineet vähenevät aina, kun ruokaa kuumennetaan millä tahansa menetelmällä.

Pinaatti ei vahvista lihaksia vaan näköä

Sarjakuvien Kippari-Kalle sai voimansa pinaatista. Pinaatti sisältää runsaasti rautaa, mutta ei kuitenkaan anna syöjälleen lihaksia. Sen sijaan pinaatin antioksidantit estävät verisuonien kalkkeutumista ja silmänpohjan rappeutumista.

Nippu porkkanoita myytävänä Hakaniemen torilla

Porkkanoiden syöminen pidentää elämää

Porkkanoiden ja muiden alfakaroteenia sisältävien vihannesten ja hedelmien syöminen auttaa yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan elämään pitemmän elämän. Alfakaroteeni-antioksidanttia on etenkin oransseissa ja keltaisissa, mutta myös vihreissä vihanneksissa ja hedelmissä.

Japanilaisessa teeseremoniassa nautitaan vihreää teetä.

Tee on eroottinen juoma

Teen Ystävien puheenjohtaja Pirkko Arstilan mukaan teen juominen on nautinnollisuutta, joka parantaa keskittymiskykyä ja vähentää ahdistusta. Arstila itse joi viimeisen kupillisen kahvia 1983. Kyllästyttyään Suomen pussiteetarjontaan hän perusti teen ystäville oman yhdistyksen 2003.

Proteiinilisät ovat kuntoilijalle peruskauraa

Erilaisten proteiinilisien käyttö on arkipäiväistynyt. Himobodarien lisäksi proteiinijauheita- ja juomia käyttää yhä useampi tavallinen sunnuntaikuntoilija. Taustalla on paitsi saatavuuden parantuminen, myös ihmisten aiempaa funktionaalisempi suhde ruokaan ja kuntoiluun.

Tutkimus: Tshernobylin lintujen aivot vajaakokoisia

Tshernobylin räjähtäneen ydinvoimalan läheisyydessä linnuissa tapahtuu edelleen merkittäviä kehityshäiriöitä, kertoo kansainvälinen tutkimus. Lintujen aivot jäävät viisi prosenttia pienemmiksi kuin alueilla, joilla ei ole suurta taustasäteilyä. Tutkimuksesta kertoo BBC.

Lihasstimulaattorivyön testaus

Tärinävyön testaus loppui kesken.

Omalääkärin vastaukset 30.11.2010

Aiheina mm. verenpaine ja haimatulehdus

Hedelmät ja vihannekset voivat pidentää elinikää

Paljon hedelmiä ja vihanneksia syövät saattavat elää muita pidempään, vihjaa tuore yhdysvaltalaistutkimus. Avain lisävuosiin näyttää olevan alfakaroteeni, jota saa etenkin porkkanasta ja muista oransseista ja keltaisista, mutta myös vihreistä vihanneksista ja hedelmistä.

"Viiden kilon laihdutus puolittaa nivelkivut"

Yli miljoona suomalaista kärsii jonkinasteisesta nivelrikosta. Syömällä oikein voi lievittää kipua ja hidastaa taudin etenemistä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle