Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Toisesta päästä kapeneva patinoitunut metalliputki ja mittanauha pöydällä.

Ruotsin vesistä löytynyt 600-vuotias laivatykki yllätti varhaisella iällään – kehittelyasteella ollut ase ei olisi kestänyt pitkää paukuttelua

Tieto Itämeren 1300-luvun laivojen aseistuksesta perustuu pitkälti kirjallisiin lähteisiin. Harrastajasukeltajan löytö Ruotsin lounaiskulmalta antaa arvokasta ajankuvaa.

Sukellusrobotin ottama kuva ruostuneesta panssarilaiva Ilmarisen kyljestä

Tältä näyttää panssarilaiva Ilmarisen hylky nyt – 100 000 litraa polttoainetta on vaarassa vuotaa mereen

Jos öljyntyhjennykseen päädytään, se suoritetaan ensi vuonna. Ilmarinen ajoi vuoden 1941 syksyllä miinaan ja upposi.

Tutkimusalus Aranda laiturissa.

Panssarilaiva Ilmarisen hylkyä tutkitaan tällä viikolla Itämerellä – riskihylky halutaan tyhjentää öljystä

Suomen ympäristökeskuksen merentutkimusalus Aranda tutkii, miten vuonna 1941 uponnut alus Utön eteläpuolella voitaisiin tyhjentää öljystä.

Titanic, vrak.

Titanicin hylystä julkaistiin ainutlaatuisia kuvia – video näyttää aluksen kokonaisuudessaan pieniä yksityiskohtia myöten

Tutkija uskoo, että mallinnos voi antaa kokonaan uutta tietoa Titanic uppoamisen syistä.

Oulusta löytyneen Hahtiperän hylyn osa pakattuna konservointia varten syksyllä 2019.

Harvinainen laivahylky lumosi laajan tutkimusryhmän – ainutlaatuinen pala oululaista historiaa paljastaa koko ajan uutta tietoa 1600-luvulta

Museovirastossa on saatu konservoitua vuonna 2019 löydetyn hylyn jäänteet. Seuraavaksi edessä on kuukausien mittainen pakastekuivaus.

Meriarkeologi Minna Koivikko pitää kädessään hylystä nostettua paahtoleipätelinettä.

”Välillä laitamme kakkukuvun hylyn päälle, jotta saamme säästettyä tutkittavaa myös uusille meriarkeologian sukupolville”, sanoo meriarkeologi Minna Koivikko

Teknologia on mullistanut meriarkeologiaa, sillä sen avulla merenpohjan salaisuudet paljastuvat entistä paremmin. Museoviraston meriarkeologina Minna Koivikko tutkii enimmäkseen puulaivoja.

Sukeltaja kiertää Hästö Busön hylyn keulaa.

Tuntemattomasta hylystä löytyi uniikki potta, mutta tutkijat eivät olleet paikan ainoat vieraat – Museovirasto teki poikkeuksellisen päätöksen

Kolme yöastiaa eli pottaa upposi laivan mukana Itämeren pohjaan yli 200 vuotta sitten. Ne nostettiin ja tuotiin Vantaalle, missä niistä etsitään nyt tietoja historiasta.

Mesaban hylky tutkimusaluksesta kaikuluodattuna.

Alus, joka yritti varoittaa Titanicia jäävuorista, löytyi Irlanninmeren pohjasta

Ensimmäisessä maailmansodassa upotetun aluksen löytyminen osoittaa monisäteisen kaikuluotaimen tehon meriarkeologiassa. Maailman merien hylyillä on paljon kerrottavaa; tässä jutussa on muutaman tarina.

Britanniassa kerrottiin yli 300 vuotta sitten uponneen hylyn löytymisestä

Video: Britanniassa julkistettiin tieto kuninkaallisen sota-aluksen hylyn löytymisestä – professori: "Kuin aikakapseli"

Sukeltajat löysivät yli 300 vuotta sitten uponneen sota-aluksen hylyn jo 15 vuotta sitten. Tietoa hylystä vartioitiin vuosikaudet, jotta se ei kärsisi vahinkoja.

Meriarkeologi Minna Koivikko Puoli seitsemän -ohjelman studiossa.

Minna Koivikko kertoo, mikä on tyypillisin asia, jota meriarkeologilta kysytään – "Yleensä se on se, että kuinka syvällä olet käynyt"

Meriarkeologi Minna Koivikko on Suomen ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa meriarkeologiasta väitellyt tohtori. Hän tutkii erityisesti Suomenlinnan hylkyjä.

Viron onnettomuustutkintakeskuksen johtaja Rene Arikas esittelee Estonia-autolautan uusia tutkimuksia.

Rocky seabed surprised investigators but cause of rupture in MS Estonia still uncertain

Investigators are planning to return to the wreck site next spring.

Viranomaiset kertovat uuden Estonia-tutkimuksen tuloksista

Estonia-hylyn uusissa tutkimuksissa ei ole löytynyt mitään sellaista, mikä kumoaisi virallisen uppoamissyyn

Vuonna 1994 uponneen matkustajalautan hylystä löytyi viime syksynä iso repeämä. Viron ja Ruotsin onnettomuustutkintakeskusten johtajat kertoivat tiistaina Tallinnassa, että todennäköisin syy vaurioon on hylyn osuminen merenpohjan kallioon.

3-D kuva hylystä Holmön edustalla.

Merenkurkusta löytyi tuntematon hylky – nyt selvitetään, voisiko kyseessä olla vuonna 1913 uponnut vanha höyrylaiva

Sjöfartsverket löysi ennestään tuntemattoman hylyn viime viikolla Holmön edustalta Merenkurkusta. Alus pyritään tunnistamaan 3D-kuvien avulla.

1600-luvulta olevan Hahtiperän hylyn puukappale ennen sen restaurointia.

Oulusta löytynyt 1600-luvun laivahylky kylpee nyt kemikaaleissa – tavoitteena saada arvokas hylky yleisön nähtäväksi lähivuosina

Oulussa pari vuotta sitten hotellityömaan yhteydessä löytyneen arvokkaan laivahylyn konservointi on edennyt suunnitelmien mukaan. Aluksen poikkeuksellisen hyvä kunto on tehnyt siitä yhden Suomen merkittävimmistä laivalöydöistä.

Meriarkeologi Minna Koivikko koki ikimuistoisen hetken, kun Badewannen sukeltajat nostivat leijonanpään pintaan.

Mysterious 18th century warship artefact pulled from Gulf of Finland

Marine archaeologist Minna Koivikko said she got goosebumps simply talking about the moment the relic was handed to her.

Leijonanpääkoriste oli vielä paikallaan kasuunihylyn ranapalkissa vuonna 2005.

Suomenlahden pohjasta sukellettu veistos koristi 1700-luvulla uponnutta sotalaivaa – arkeologi toivoo, että se avaa mystisen hylyn salaisuutta

Historiallinen muinaismuisto nostettiin turvaan hylkyvarkailta. Laboratoriotutkimusten jälkeen se päätyy Suomen merimuseoon.

Sukeltaja ui vihreässä vedessä laivasta jääneiden lankkujen yllä.

Egyptiläiskaupunki sortui Välimereen ja hiipui legendaksi – merestä löytynyt sotalaiva kertoo mahtikaupungin lopun alusta

Viisimetrisen savikerroksen alla maannut laiva ei ole vain hyvin tärkeä meriarkeologinen löytö omalta ajaltaan, vaan myös kouriintuntuva todiste päivästä, jolloin maa petti ratkaisevan kerran Thônis-Herakleionin satamakaupungin alta.

Sukeltaja flöitti-hylyn vieressä.

"Unique" Gulf of Finland shipwreck may be 400 years old

The wreck was found at a depth of 85 metres and appears from engravings to have been built in 1636.

Sukeltaja flöitti-hylyn vieressä.

85 metrin syvyydestä Suomenlahdesta löytyi ainutlaatuinen hylky, ja nyt se varmistui 400 vuotta vanhaksi – iän paljasti peräpeilin vuosiluku

Viime vuonna Suomenlahden pohjasta löytyneen flöitti-hylyn peräpeilin mukaan laiva oli valmistettu vuonna 1636. Uusien tietojen valossa voi olla mahdollista myös selvittää laivan viimeisen miehistön henkilöllisyydet.

Meriarkeologi David Cleasby.

Maailman vanhin merenpohjassa makaava tykki saattoi löytyä Porkkalan edustalta – poikkeuksellisen löydön ikää selvitetään monin eri keinoin

Suomen meriarkeologisen seuran tutkimusleiri yrittää selvittää, onko 1400-luvulla uponneessa hylyssä maailman vanhin merenpohjassa oleva tykki. Tutkimuksia tehdään vapaaehtoisvoimin.

Pääkallo ja 3D-malli punatukkaisen, tuuheapulisonkisen miehen kasvoista.

Luoteisväylää 1800-luvulla etsineiden tuho on iso mysteeri – DNA auttoi nyt tunnistamaan yhden uhrin ja pääkallo antoi hänelle kasvot

Franklinin retkikunnan kuolema on tutkimusmatkailun suurimpia arvoituksia. Liki sata retkikuntalaista on jäänyt kateisiin mutta yksi on nyt saanut takaisin identiteettinsä. Vastauksia antanevat myös heidän aluksensa, kunhan korona sallii sukellukset.

Kotkan Kantasatamaan uponnut purjelaiva kuvattuna 11.1.2021.

Vihdoin se tapahtuu – Kotkan Kantasatamaan toissa vuonna uponnut purjelaiva nostetaan pois merestä

Mary Ann-niminen alus jätettiin Kantasataman vierasvenelaituriin kesäkuussa 2019, ja elokuussa se upposi.

Uponnut Mary Ann-purjealus Kotkan Kantasatamassa

Kotkan Kantasatamaan uponneen purjelaivan siirtäjä vaihtuu – siirtopäivä ei vielä tiedossa

Sopimus laivan siirrosta on tarkoitus allekirjoittaa lähipäivinä.

Sukeltaja valaisee lampulla verkkoa ja siihen takertunutta ruosteista laitetta.

Vanha kirjoituskone, tuumi meriarkeologi nähdessään möykyn merenpohjassa – löytö osoittautui natsien kuuluisaksi salaviestikoneeksi

Elleivät britit olisi onnistuneet selvittämään Enigman avulla koodattuja salasanomia, toinen maailmansota olisi voinut jatkua paljon pitempään, arvioivat historioitsijat.

Kuvakaappauksessa näkyy mahdollinen reikä uponneessa Estonia-aluksessa.

Haavisto: Swedish documentary on Estonia shipwreck solid, hole probably not from an explosion

Finland, Sweden and Estonia are looking to co-operate on the findings of a new documentary. 

Estonian hylky

Finland, Estonia, Sweden to examine 'new evidence' in 1994 cruise ship tragedy

New images show damage on the starboard side of the M/S Estonia. The catastrophe claimed 852 lives exactly 26 years ago.

Nainen kuvassa veitsitelineen kanssa.

Isä teki hylkypuusta hedelmäveitset, joista vaiettiin liki 60 vuotta – nyt tytär toi ne yleisön nähtäville: "Sanoin juristimiehelleni, että rikos on vanhentunut"

Ruotsinsalmen meritaisteluissa Suomen edustalle uponneen St. Nikolain hylkypuusta tehdyt esineet ovat olleet vaiettu salaisuus lähes 60 vuotta.

Kaarevia lautoja ja kalanpaloja ja löytöjen koosta kertovat metrinmitta merenpohjassa.

Tanskan kuninkaan lippulaivan hylystä löytynyt jättiläiskala on 1400-luvun propaganda-ase ja viesti Itämeren kadotetusta luonnontilasta

Kaikki sampilajit kuuluvat maailman uhanalaisimpiin kalalajeihin. Suomen rannikoilla luonnonsampia ei ole ollut sataan vuoteen.

Nykytekniikka on antanut uutta tietoa kuuluisasta hylystä.

Historia: Mary Rose -laivan salaisuus

Nykytekniikka paljastaa uutta tietoa kuuluisasta hylystä.

Satoja vuosia vanhojen hylkyjen salat paljastuvat Porkkalan hylkypuistossa – katsoa saa mutta, ei koskea

Miltä näyttävät satoja vuosia vanhat hylyt meren pohjassa? Katso video sukelluksesta syvyyksiin Porkkalanniemen edustalla

Porkkalan hylkypuistossa meneillään olevalla tutkimusleirillä myös vapaaehtoiset pääsevät tutkimaan hylkyjä.

esineitä sankt nikolailla

Sukella sisään mystiseen Sankt Nikolaihin ja 3 muuhun hylkyyn Suomen edustalla – liian samea vesi estänyt jopa tutkijoita näkemästä niitä näin selvästi

Suomen merimuseo on 3D-mallintanut kuusi historiallista laivahylkyä, jotka makaavat Ruotsinsalmessa Kotkan edustalla. Niistä neljän mallinnukset on nyt julkaistu.

Anni Shepherd, joka on ollut mukana ompelemassa replikaa alushameesta.

Ainutlaatuinen kangas löytyi meren pohjasta – yli 200 vuotta vanha alushamekangas osoittautui kansainväliseksi harvinaisuudeksi

Suomen merimuseo työstää parhaillaan mahdollisimman tarkkaa kopiota alushamekankaasta, joka löytyi 1700-luvulla Nauvon edustalla karille ajaneesta laivasta.

Sata vuotta vanha hylky liikkui kohti Niagaran putousten reunaa

Yli satavuotias laivanhylky liikkui kohti Niagaran putousten reunaa

Elokuussa 1918 haaksirikkoutunut alus on muistomerkki entisaikojen asukkaiden urhoollisuudesta.

Meriarkeologien kuvaamaa kalaverkkoa hylkyyn kietoutuneena.

Suomen edustalla käyty Itämeren suurin meritaistelu ei ollutkaan niin hirmuinen – yli 200 vuoden jälkeen selvisi, että aluksia tuhoutui puolet luultua vähemmän

Venäläislaivaston tappiot vuonna 1790 käydyssä meritaistelussa ovat osoittautumassa oletettua vähäisemmiksi.

Matti Hietanen järeän kylkikaaren pätkän kanssa.

Päijänteen pohjukka kätkee salaisuuden – Rutalahdesta löydetty ison puulaivan osia

Museovirasto haluaa kartoittaa koko alueen. Myös sukellusharrastajilta toivotaan apua alkukartoitukseen.

Estonian onnettomuuspäivä on painunut lähtemättömästi hankolaisen Susann Blomqvist-Söderlingin mieleen.

Finnish nurse remembers Estonia ferry tragedy, 25 years on

The MS Estonia ferry sank in international waters close to Finland on 28 September 1994, claiming more than 800 lives.

Hahtiperän hylyn pohjan rakenne.

Oulusta löytynyt hylky varmistui 1600-luvun kuljetusalukseksi – löytö on tärkeä, koska ajankohdasta on vain vähän tietoa

Hylkyvanhus lähtee etelää kohti rekkojen kyydissä. Konservoinnin arvellaan kestävän vielä vuosia.

Hylky

Museoväki päätti säilyttää Oulun harvinaisen hylyn – rahoitus ratkaistaan myöhemmin

Laivahylky siirretään museoviraston tiloihin Vantaalle jatkotutkimuksia varten.

Hylky

Oulun harvinainen hylkylöytö halutaan pelastaa – raha ratkaisee säilyykö vuosisatoja vanha jäänne myös jälkipolville

Oulussa hotellin peruskorjauksen yhteydessä elokuussa löytynyt Hahtiperän laivahylky halutaan sijoittaa kaupunkiin nähtäville.

Tuore videomateriaali paljastaa Titanicin hylyn heikon kunnon

Katso ensimmäinen video Titanicista 15 vuoteen – Hylyn heikko kunto yllätti tutkijat

Voimakkaat merivirrat, suolan aikaansaama eroosio sekä metallia syövät bakteerit tuhoavat hylkyä.

Hylky

Oulun hylkylöytö siirretään tällä viikolla – laivan lopullista kohtaloa ei ole päätetty

Oulun hylkylöytö on lastinkuljetukseen tarkoitettu lotja. Siitä on nyt näkyvissä kymmenen kertaa viisi metriä.

Maija Huttunen sukeltamassa.

Maija Huttunen sukeltaa päivät historiallisten aarteiden perässä ja pyörittää lopun aikaa kyläpanimoa – "Näin oman näköistä elämää ei voi suunnitella"

Merigeologin aika on tänä kesänä kulunut Näsijärven pinnan alla 1800-luvulla upotetun hinaajan äärellä. Kotikonnuilla Vesilahdessa syntyy olutta Laukon kartanolle.

Mies hyppää veteen

Itämeren haastavat olosuhteet kiehtovat sukeltajia – yli 100 vuotta sitten uponnut Lionel-hylky on yksi suosikkikohteista

Suomen meret ovat sukeltajien mukaan aliarvostettuja. Pinnan alta löytyy suuri määrä hylkyjä, jotka ovat pysyneet hyväkuntoisina satojen vuosien ajan.

Kolmiulotteinen kuva laivanhylyn puolikkaasta.

"Paremmin säilynyt kuin Vasa-laiva" – Ruotsin vesistä löytyneessä 500 vuoden takaisessa hylyssä ovat mastotkin pystyssä

Kolmiulotteisissa kuvissa näkyy hämmästyttävän ehjiä yksityiskohtia laivaveneestä pilssipumppuun.

Meriarkeologien kuvaamaa kalaverkkoa hylkyyn kietoutuneena.

Suomen rannikkoalueiden hylkysukelluskohteista kysyttiin ensimmäistä kertaa sukellusharrastajilta

Metsähallitus kysyi harrastussukeltajilta hylkysukelluskohteiden kehittämistarpeita nettikyselyllä kesällä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle