Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Ähtävänjoen vedenpintaa valvoo nyt 7 riistakameraa – hyydepatojen räjäytyksistä halutaan eroon, koska niistä kärsii myös jokiympäristö

Ähtävänjoen vedenpinnan nousua seurataan Pedersöressä muun muassa riistakameroiden avulla.

Merenkurkun saarilla elää tuhansia supikoiria – tehopyyntiin ryhtyneet metsästäjät tekevät parhaansa, ettei laji leviäisi jäitä pitkin Ruotsiin

Merenkurkussa on käynnissä supikoiran tehopyynti, jolloin pieni metsästyspartio koirineen lähtee noin viikoksi saaristoon niitä pyytämään.

Iissä vahingossa ammuttu saksanhirvi oli nähty aiemmin riistakamerassa – katso video eläimestä, jota ei tiettävästi ole ennen nähty näin pohjoisessa

Saksanhirvi eli isokauris piipahti riistakamerassa Yli-Iissä. Myöhemmin se ammuttiin hirvenmetsästyksen yhteydessä.

Naali yritti pesiä Enontekiön tunturialueella - katso ainutlaatuiset kuvat

Naalin onnistuneita pesintöjä ei ole havaittu Suomesta yli kahteen vuosikymmeneen.

Riistakamerat varmistivat: yksi susi raateli 130 lammasta Björkön saaristossa

Noin 700 lammasta laidunsi tänäkin kesänä Björkön saarilla Mustasaaressa. Susi kävi verottamassa niistä 130.

Voro tyhjensi Kiteellä arvotavarasta asunnon, varaston ja vei myös pihaa valvovan kameran

Varkaus on tapahtunut Rantaraitilla alkuviikolla. Murtautujan mukaan on lähtenyt runsaasti arvotavaraa.

Kainuulaisten riistakamerat ovat olleet apuna rikosten selvittelyssä

Nykykameroista saatavilla liikkuvilla ja pysäytyskuvilla on vahva todistusarvo.

Ihmisten jäteastiat houkuttelevat karhua Ylämaan Hujakkalassa

Karhusta on varma näköhavainto viikon takaa, ja viime yönä se päätyi itse teossa riistakameraan. 

Saimaannorpan pesälaskennoissa karu tulos: yhdeksän kuuttia löytyi kuolleena, 23 elävänä

Vähäluminen talvi on haitannut uhanalaisen saimaannorpan pesintää. Avojäälle syntyneet kuutit ovat petojen armoilla.

Lappiin lisää naalien ruokinta-automaatteja

Toiveena on, että paremmassa kunnossa olevat naalit pystyisivät myös pesimään Suomessa.

Kultasakaali onkin liikkunut Suomessa jo luultua aiemmin – riistakameran kuvat vahvistivat havainnon

Suomen tiettävästi ensimmäinen havainto sakaalista tehtiin Kainuussa noin puolitoista vuotta sitten, kertoo Lännen media.

Riistakameroihin voi tallentua ikimuistoisia eläinvierailuja, mutta myös tihutöiden tekijöitä – sijoittelussa pitää olla tarkkana

Riistakamerat ovat erityisesti metsästäjillä käytössä monenlaisissa valvontatehtävissä.

Käyttääkö hirvi alikulkutietä? Hirvien liikkeitä kuvataan Kuutostiellä ja Vaalimaantiellä Lappeenrannassa

Vuoden mittaisen kuvaussession on tarkoitus paljastaa, käyttävätkö hirvet niille rakennettua alikulkutietä Kuutostiellä ja Vaalimaantiellä.

Karhuhavainnot lisääntyneet Meri-Lapissa tänä syksynä

– Jos karhun näkee, kannattaa tehdä myös Lotto ja Eurojackpot. Niin harvinainen se kuitenkin vielä on, sanoo petoyhdyshenkilö Juha Mäkimartti.

Ketunpoikasten julmalle kohtalolle onnellinen loppu – selvisivät emonsa ampumisesta ja pääsivät lopulta takaisin luontoon

Pentujen emo ammuttiin kuoliaaksi kesäkuussa lähellä Lappeenrannan keskustaa. Kolmikko hakee nyt paikkaansa uudessa elinympäristössä.

Munarosvoja on vinkkipyynnöistä huolimatta vaikea löytää – Suomesta ryövättyjä lintujen munia päätyy haukkakasvattamolle Eurooppaan

Vuoden aikana vihjeitä on tullut muutama, yksi niistä selkeästi linnunpöntön ryöväys. Tekijää ei kuitenkaan ole napattu.

Perjantai 14.6.2019 (tv)

Jos verkkopankkitunnukset varastetaan, voi syntyä isoja vahinkoja. Omaninlahdella on hyökätty 2 öljylaivaa vastaan. Helsingin Taidehalli esittelee tänä kesänä Susanne Gottbergin töitä. Tutkijat ovat seuranneet saimaannorppia riistakameran avulla. Sää lämpenee.

Poliisi: Kuopiossa liikkunut susi oli pakko ampua, koska se ei pelännyt ihmisiä – "Se olisi voinut säikähtää jotain ja hyökätä"

Suden tappamisesta on käyty vilkasta keskustelua esimerkiksi Facebookissa, missä poliisin toimintaa on myös kritisoitu.

Ilkivalta luontopolkujen taukopaikoilla tavallista

Tuhotyöt eivät kuitenkaan ole lisääntyneet Joensuun kaupungin ylläpitämillä luontopoluilla.

Katso kuinka metsot taistelevat, mäyrä touhuaa kolollaan ja hirvenvasa molskahtaa suohon – riistakamerat lisänneet luontokuvauksen suosiota

Riistakameran asentamiseen liittyy tiettyjä sääntöjä, esimerkiksi kuvausalueella on ilmoitettava kameravalvonnasta.

Pitkä rottasota alkaa nyt Pietarsaaren vanhassa puukaupunginosassa – "Viemäreissä on sen verran runsaasti liikennettä"

Rottia vastaan käydään säännöllisesti eri puolilla maata. Tutkija uskoo silti, ettei rotista päästä koskaan.

Koululle lahjoitettiin satojen eurojen riistakamera, jotta nuoret innostuisivat metsästämisestä – tallensi kokonaisen hirviperheen

Nuoret suuntaavat entistä harvemmin metsälle. Nyt kokeillaan uutta taistelukeinoa innostuksen lisäämiseksi.

Kajaanilaiskoulujen lapsia innostetaan metsästykseen riistakameroiden avulla

Kajaanin riistanhoitoyhdistys on lahjoittanut kolmelle kajaanilaiskoululle riistakameroita opetuskäyttöön.

Lautaselle kakkaava kettu jäi kiinni itse teossa – miksi ketut ulostavat esineiden päälle?

Riistakameran kuvassa kyykkii kettu. Asennosta näkee, että kettu on kakalla. Luontoillan asiantuntijan mukaan kyseessä ei ole haiseva vastalause eikä kakkakepponen, vaan jätökset ovat kettujen muistilappuja.

Katso video: Pöllö nautiskelee kylvystä purossa – helteet eivät koukkunokkaa haittaa, mutta ruokaa on nyt vähän

Viirupöllön kylpyhetki tallentui riistakameraan. Samaisen puron äärellä on aiemmin vilvoitelleet myös ketut, mäyrät ja supikoirat.

Itärajan karhu näkee itsensä peilistä ja säikähtää perusteellisesti – Katso huikea video

Luontoharrastaja Pentti Myllys laittoi karhun kulkureitille ison peilin. Metsän kuninkaan käytökselle on luonteva selitys.

Dieselvarkaudet toistuvat aika ajoin – riistakamera voi valvoa autoa

Joensuussa on jälleen pienen tauon jälkeen putkahtanut esiin tapauksia, joissa kuorma-autosta on viety polttoainetta.

Sorsien ahdinkoa helpottamaan rakennettu 10 000 keinopesää – Suomella merkittävä rooli koko Euroopan sorsakannalle

Monien sorsalajien kannat ovat taantuneet. Keinopesässä sorsan pesintämahdollisuudet paranevat merkittävästi.

Saimaannorpalla erikoinen kevät: tulva peitti perinteiset lepokivet

Saimaan veden pinta on viime viikkoina noussut niin paljon, että norppien perinteiset lepokivet alkavat olla veden alla.

Tulvapäivystäjät valppaina Etelä-Pohjanmaalla – jäiden liikkeitä seurataan jopa riistakameralla

Jalasjärvellä siltatyömaa on erityisessä tarkkailussa. Ilmajoella vettä joudutaan ehkä juoksuttamaan pelloille.

Metsähallitus: Älkää kajotko naalien ruokinta-automaatteihin

Metsähallitus haluaa, että retkeilijät ja muut erämaiden kaksijalkaiset kulkijat jättäisivät naalinruokinta-automaatit rauhaan.

Hieho ei halua jouluksi kotiin – erikoinen eläintehtävä saaressa Saarijärvellä jatkuu

Pertti Hokkanen kutsutaan apuun yleensä silloin, kun kotieläintä ei omin voimin saada kiinni.

Renkaita puhkottu ja pultteja höllätty – Autot ilkivallan kohteena Jyväskylässä

Jyväskylässä Kypärämäen aluetta vaivaa autoihin kohdistunut tihutöiden aalto.

Syyttäjä vaatii omaisuusrikoksista epäillylle kaksikolle pitkia vankeusrangaistuksia – omakotitaloista vietiin koruja, rahaa ja elektroniikkaa

Kymmenet asianomistajat vaativat syytetyiltä yhteensä noin 70 000 euron vahingonkorvauksia.

Whatsapp, kypäräkamerat ja tutkapannat ovat metsästyksen arkipäivää – Voiko hirvijahti muuttua liian helpoksi?

Tekniset apuvälineet ovat mullistaneet hirvenmetsästyksen. Tutkapantojen ja radiopuhelimien lisäksi erilaisista kameroista on tulossa yhä arkipäiväisempiä apuvälineitä. Tekniikan hyödyntämisessä vastaan tulevat metsästyksen eettiset kysymykset.

Isäntä jahtasi karanneita sonneja kopterikameralla – kaksi taitavaa piiloutujaa lymyilee vielä Pieksämäen metsiköissä

Sonnilauma ehti olla neljä päivää karkuteillä. Suurin osa 19 sonnin laumasta napattiin 9 kilometrin päässä niiden kotipihasta.

Riistakamera kuvasi suljetulla rajavyöhykkeellä – tuloksena ainutlaatuiset videot leikkivistä karhunpennuista ja säikähtäneestä ilveksestä

Aivan itärajan pinnassa asuva Pentti Myllys laittoi rajavyöhykkeellä sijaitseville mailleen kolme riistakameraa. Rauhallisella paikalla videolle tallentuivat kaikki Suomen suurelämet.

Kakkapussit ja kamerat apuna, kun valkohäntäpeurojen määrästä yritetään ottaa selvää

1930-luvulla Suomeen tuotu valkohäntäpeura viihtyy ja voi hyvin. Kannan määrästä on olemassa enemmän tietoa kuin arvaus, mutta nyt tarvitaan täsmällistä tietoa tärkeästä riistaeläimestä.

Helsinki perustaa "rakkauden metsän" Vuosaareen – siltojen rakkauslukot voisi korvata QR-koodilla ja riistakameralla

Siltoihin kiinnitetyt lemmenlukot voisi korvata istuttamalla puun rakkauden symboliksi. Helsinki lämpeni ajatukselle ja perustaa maailman ensimmäisen rakkauden metsän Vuosaareen.

Pedosta tuli linssilude – Tuomo on kuvannut ahmaa jopa kahden metrin etäisyydeltä

Valokuvaaja Tuomo Karsikas odottaa näkevänsä ahmaperheen kesän lopussa.

Tutkija vaikuttui harvinaisesta videosta: Mökkipihan riistakamera tallensi, kuinka jänisemo tuli imettämään poikasiaan minuutilleen joka yö

Minuutin tarkasti joka yö poikasiaan imettämään saapunut jänisemo ihmetytti torniolaisella mökkipihalla. Tutkijan mukaan eläinten ajantajua ei kannata aliarvioida.

Saksanopettaja ryhtyi keksijäksi – puuta myötäilevään halaimeen kiinnitetään linnunpönttö tai riistakamera

Liperiläinen Matti Yrjänä on saanut vanhoista pullonkorkeista valmistettuun halaimeensa patentin, yritysneuvontaa ja tukieuroja.

Riistamiehet rientävät metsäkanalintujen avuksi – Saippuan katku karkottaa ketut ja supit

Metsäkanalintujen munat päätyvät turhan usein pienpetojen suuhun. Pesintä on epäonnistunut kolmena vuotena peräkkäin.

Uhanalaisen lohen salakalastusta valvotaan jälleen – "Toivon, ettei tämä kesä olisi yhtä surkea"

Uhanalaisen lajin rehottavaa salakalastusta yritetään saada kuriin Pohjois-Karjalassa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle