Uusimmat artikkelit
Pyöräkauppa on yksi koronakevään voittajista – myös sähköpotkulautoja ostetaan nyt ennätystahtiin
Helkaman mukaan vastaavanlaista myynnin kasvua ei ole nähty vuosikymmeniin.

Etelä-Hämeessä varastetaan vuosittain noin 2000 polkupyörää
Erityisesti Jopot ja kallimmat maastopyörät ovat varkaiden suosiossa.

Viisi kiinnostavaa juttua sunnuntai-iltaan: Ylikunto romutti arjen, maailman huonoimmat salasanat ja pojan hampaat katkesivat, kun pyörä murtui alta
Luitko jo nämä? Kokosimme sinulle viikon parhaita juttuja, jotka saatoit arjen kiireessä ohittaa.

13-vuotiaan hampaat katkesivat, kun Jopo murtui alta – valmistaja teki neljä vuotta pyöriä, joiden runko voi hajota kesken ajon
Pojan isä toivoo, että Jopon omistajat tarkastaisivat pyörän rungon murtumien varalta. Jopo-valmistaja Helkama muistuttaa, ettei Jopolla saa keulia. Juttu on julkaistu huhtikuussa 2019.

Oulussa varastetaan vuosittain noin 1500 pyörää
Pyörävarkaita kiinnostaa erityisesti Jopot, maastopyörät ja maantiepyörät.

Useita pyörävarkauksia Meri-Lapissa
Syyskuun aikana etenkin Kemissä on tehty useita pyörävarkauksia.

Pieni Ypäjä hankki 30 tuliterää Jopoa yläkoululaisille: "Nyt pääsee liikuntatunnille pyörällä"
Lounais-Hämeessä Ypäjällä suuri osa koululaisista on koulukuljetuksessa. Kunta satsasi oppilaiden tasa-arvoon, liikuttamiseen ja opetuksen toiminnallisuuteen hyvin käytännöllisella hankinnalla.

Jopo on pyörävarkaan uusi musta – jopa 700 pyörää varkaille Lapissa
Jopot ja maastopyörät ovat pyörävarkaan toivesaalista. Jopo on helppo pölliä ja se käy kaupaksi pimeillä markkinoilla hyvin - maastopyörien tapaan. Usein varkauksilla rahoitetaan muita rikoksia.

U-lukko on pyörävarkaan painajainen – näillä vinkeillä pyörääsi ei helpolla varasteta
Helpoin tapa päästä pyörästään eroon on hankkia Jopo ja lukita se vaijerilukolla. Kalliinkin pyörän saa lukittua alle satasella tavalla, joka vie varkaalta hermot. Juttu on julkaistu vuonna 2017.

Miestenpyörän tangosta kivuliaita muistoja – kuuluuko lasten kuskaaminen vain hameväelle?
Miestenpyörän vaakaputki tuo rakenteeseen jämäkkyyttä, mutta vaatii selkään hyppääjältä notkeutta. Aina ei vältytä kivultakaan, jos jalat lipsahtavat polkimilta.

Suuri polkupyörävarkauksien sarja selviämässä Turussa – varkaat kauppasivat pyöriä jo ennen niiden varastamista
Polkupyöriä varastettiin Turun alueella vuosina 2013-2017.
Poliisi etsii Valkeakoskella kadonnutta 13-vuotiasta
Kahden maissa iltapäivällä kadonnut poika on liikkeellä pyörällä.

Näillä tuliterillä pyörillä turvapaikanhakijat ylittivät Suomen rajan Venäjältä – nyt ne myydään huutokaupoissa
Viime syksynä Venäjän ja Suomen Lapin välisen rajan ylitti satoja turvapaikanhakijoita. Koska rajan sai ylittää vain ajoneuvolla, moni osti pyörän, joka hylättiin heti Suomen puolella. Poliisi myy toukokuussa lähes 300 itärajan löytöpyörää huutokaupoissa kolmessa Lapin kaupungissa.

Poliisi ei yleensä ehdi tutkia pyörävarkauksia – rikosilmoitus kannattaa silti tehdä
Poliisitarkastaja Tommi Rehn myöntää, ettei poliisilla ole yleensä mahdollisuutta tutkia pyörävarkauksia. Usein varastettuja pyöriä tulee kuitenkin vastaan. Niitä ei pystytä palauttamaan omistajilleen ilman rikosilmoitusta.

Jopo-ilmiö – Katso kartalta, onko sinun kotikadultasi varastettu hittipyörä
Helkama-tehdas takoo yli 20 000 Jopoa vuodessa. Se on Suomen ostetuin ja varastetuin polkupyörä. Yli 3000 Jopoa päätyy vuosittain pitkäkyntisille. Kokosimme kaikki vuoden 2015 poliisille ilmoitetut Jopo-varkaudet ja laitoimme ne kartalle.

Poliisi: "Tonnin pyörä lähtee helposti, jos se ei ole kunnolla lukittu"
Polkupyörävarkaudet lisääntyvät kevään edetessä. Alkuvuoden aikana Oulussa on varastettu noin pyörä päivässä. Erityisesti varkaat vievät Jopoja ja kalliimpia maastopyöriä.

Riihimäellä törkeästi Siwan ryöstäneet nuorukaiset pakenivat mustilla Jopoilla
Kaksi naamioitunutta nuorukaista ryösti Siwan myymälän Riihimäellä maanantai-iltana. Miehet uhkasivat myyjää aseella ja veitsellä. Saaliksi he saivat vähäisen summan rahaa.

"Jopo on pyöräilyn ikoni" – 400 000 pyörän rajapyykki rikki tänään
Helkaman Hangon tehtaalla valmistuu perjantaina historian 400 000. Jopo. Helkama Emotorin toimitusjohtaja Satu Helkama iloitsee virstanpylväästä ja toivoo, että Helkama pystyy jatkossakin säilyttämään suurimman osan pyörätuotannostaan kotimaassa.

Onko polkupyöräsi kateissa? Poliisi etsii pyörien omistajia Lappeenrannassa
Poliisi etsii oikeita omistajia 15 polkupyörälle Lappeenrannassa. Pyörät ovat pääasiassa aikuisten maasto- ja citypyöriä.

Polkupyörävarkaudet ovat vähentyneet Etelä-Karjalassa
Jopot kannattaa lukita erityisen huolellisesti, sillä niitä varastetaan eniten. Pyörän runkonumero kannattaa merkitä muistiin.

Tämä suomalainen klassikko sai nimensä postikortilla
Helkaman 1960-luvulla lanseeraaman Jopo-polkupyörän nimi valittiin yleisökilpailulla yli 20 000 ehdotuksen joukosta.

Poliisin haaviin kerralla yhdeksän varastettua pyörää Rovaniemellä
Rovaniemellä selvisi viikonloppuna yhdellä kertaa peräti yhdeksän pyörävarkautta, kun poliisille ennestään tutun miehen kätköistä löytyi kuusi varastettua Jopoa ja kolme maastopyörää. Pyörävarkaudet selviävät usein kimppuina.

Varastetun Jopon tarina: Pyörä takaisin ja varas kiinni kolmessa tunnissa netin avulla
Lounais-Suomessa varastetaan satoja Jopo-pyöriä vuodessa. Porilainen Janne Turkki onnistui saamaan takaisin pojaltaan varastetun pyörän muutamassa tunnissa. Tähän tarvittiin oveluutta ja onnekkaita yhteensattumia.

Pyörän satula on harvoin oikealla korkeudella
Pidempiä lenkkejä pyöräilevän ajoasento saa olla etunojaisempi kuin kaupungissa ajavan. Asennolla on merkitystä sekä jaksamiseen että ajomukavuuteen. Liian korkealle tai matalalle asennettu satula on pyöräilijän yleisin kompastuskivi.

Siwa ryöstettiin Rovaniemellä - tekijää etsitään
Rovaniemen Viirinkankaalla sijaitseva Siwa-myymälä ryöstettiin torstaina aamulla kello 8. Poliisin mukaan ryöstäjä uhkasi myyjää ampuma-aseella.

Kymmeniä Jopoja kähveltäneet jäivät verekseltään kiinni – taas Jopo kainalossa
Hämeen poliisi on saanut kiinni kaksi miestä, joiden epäillään varastaneen kymmenittäin Jopo-polkupyöriä. Pyöriä on varastettu Hämeenlinnan ja Lahden seuduilta. Poliisin mukaan osa pyöristä on myyty jo eteenpäin netissä.

Poliisi: Nämä ovat pyörävarkaan kolme prototyyppiä
Polkupyörävarkaat ovat heränneet kevääseen. Pelkästään torstain aikana Hämeen poliisi sai lähes 20 polkupyörän anastusilmoitusta. Viime vuosien lailla Jopo on edelleen varkaiden suosikkipyörä.

Pyöräkauppa yllätettiin housut kintuissa – uusi hittipyörä viedään käsistä
Paksupyörien eli läskipyörien eli lumipyörien kysyntä on yllättänyt pyöräteollisuuden, maahantuojat ja kauppiaat. Tällä hetkellä merkillä kuin merkillä on kysyntää enemmän kuin tarjontaa. Tulevalle kaudelle pyöriä on luvassa reilusti enemmän ja huomattavasti halvemmalla.

Oulun Jopo-varkaudet siirtyvät syyttäjälle – Rahapula ajoi anastamaan koululaisten ajopelejä
Oulussa syksyn aikana tehdyt lukuisat Jopo-polkupyörävarkaudet ovat siirtyneet syyttäjälle syyteharkintaan. Tekojen taustalla on kaksi oululaismiestä, jotka anastivat pyöriä koulujen pihoilta rahapulan takia.

Jopo-varkaudet lisääntyivät rajusti – Lounais-Suomesta viety tänä vuonna jo 450 Jopoa
Jopoista on tullut varkaiden suosikkeja. Niitä viedään etenkin suurissa kaupungeissa. Koulujen pihat ja taajamat ovat paikkoja, joissa Joponsa voi menettää. Nettipoliisin mukaan varastetut ajokit myydään netissä.

Yhä useampi pyörävaras on nykyään ammattirikollinen
Ennen polkupyöriä varastettiin lähinnä yksi kerrallaan ja usein omaan käyttöön. Viime vuosina varkaat ovat kuitenkin alkaneet tyhjentää pyöräparkkeja järjestelmällisemmin ja kalliimmat pyörät toimitetaan ulos maasta tai myydään eteenpäin netissä.

Jopo-varkaita kiinni Oulussa
Kahden miehen epäillään varastaneen koululaisten pyöriä koulujen pihoilta ja kaupanneen ne myöhemmin netissä.

Mieti minne pyöräsi jätät - varkaudet lisääntyvät kaakossa
Kaakkois-Suomen alueelta on varastettu tänä vuonna yli 600 polkupyörää. Eniten varkauksia sattui Lappeenrannassa, missä 225 pyörää katosi tammikuun ja heinäkuun lopun välisenä aikana.

Suomen halki pyöräillen kerätään rahaa lastensairaalalle
Sisustus- ja maalaustarvikealan yritysten käynnistämä Jopo Suomen halki! -kampanja haastaa yrityksiä ja henkilöitä hyväntekeväisyystempaukseen, jossa kerätään rahaa lastensairaalan rakennusprojektille.

Pyörävarkaille kelpaavat taas muutkin kuin Jopot
Moni polkupyörä päätyy kesällä varkaan matkaan. Parempi ja siistimpi pyörä saattaa kadota lukittunakin.

Jopoja halutaan viedä Tanskaan
Helkaman menestystuotetta, Jopo-pyörää, myydään Suomessa noin 20 000 vuodessa.

Lämpö herättelee polkupyörävarkaat - Jopot edelleen varkaiden suosiossa
Polkupyörä lähtee varkaiden matkaan yleisimmin kaupungin keskustasta, mutta varuillaan saa olla myös koulun tai taloyhtiön pihalla.
Huuto.netin viikonlopun ilmoitussuma purettu
Asiakaspalvelu lupaa, että kaikki kohteet saadaan julki noin klo 13 mennessä.

Röyhkeät rosvot vievät koululaisten pyöriä - Jopot varkaiden suosiossa
Esimerkiksi oululaisessa Lintulammen koulussa polkupyörävarkaudet ovat riistäytyneet käsistä. Poliisin mukaan entistä röyhkeämmäksi käyneitä pyörävarkaita on vaikeaa saada kuriin.

Veikö voro pyöräsi?
Etenkin uudet Jopot näyttävät kelpaavan varkaille. Kannattaako arvopyörän ostaminen?

Jopo-vorot kaupittelivat saalistaan netissä
Poliisi on edistynyt Jyväskylän seudulla kesällä tapahtuneen Jopo-pyörien varkausaallon tutkinnassa.

Jopot valtasivat Helsingin
Kokoontumisajot keräsi yhteen reilut sata Jopo-fania. Letka pyöräili halki Helsingin piknikille ja huvipuistokäynnille.
Muistisairasta miestä etsitään Manamansalossa
Alzheimerin tautia sairastava 73-vuotias Raimo Holopainen lähti mökiltään Vaalan Manamansalon Puronrannantieltä maanantaina noin kello 18:00.

Jopoille on yhä pimeät markkinat
Jopo-merkkiset polkupyörät ovat yhä varkaiden erityisessä suosiossa. Kesän eteneminen on lisännyt polkupyörävarkauksia eri puolilla Suomea. Varastetuille Jopoille on netissä markkinat, sillä pyörää pidetään muuten hintavana.

Polkupyörävarkauksista vain joka kymmenes tapaus selviää
Yhä useampi varastettu polkupyörä päätyy myytäväksi nettiin tai kaupan ilmoitustaululle. Pyörävarkaussesongin alkaessa on erityisen tärkeää lukita pyörä kunnolla.

Polkupyörävarkaita liikkeellä - poliisin mukaan suunnitelmallista toimintaa
Erityisesti yksi polkupyörämalli on Salon poliisin mukaan varkaiden kohteena.
Näin Jopo tehdään - katso kuvasarja
Helkama-Veloxin tehtaalla Hangossa Jopo-polkupyörät kokoaa alusta loppuun yksi ihminen. Tehdas tuottaa tänä vuonna arviolta 24 000 Jopoa. Kiireisintä aikaa on talvi, koska kevään alkaessa pyörien on oltava jo valmiina kaupoissa.

Jopo palasi Suomeen – myynti tuplaantui
Teollisen tuotannon imu Aasiaan on ollut viime vuosina ehtymätön. Osa yrityksistä kuitenkin ui vastavirtaan. Yhdysvalloissa ja Saksassa ilmiö on jo merkittävä, Suomessa palaajia on vielä vähän.

Uudelle keskuskeittiölle etsitään nasevaa nimeä kilpailulla
Ehdotettavan nimen tulee liittyä ruokaan, se ei saa olla henkilön nimi eikä sana keskuskeittiö saa sisältyä siihen, kertoo ruokapalvelupäällikkö Pirjo Kujanpää.

Rennot jopoilijat kokoontuivat Helsingin Baanalle
Helsingin Kiasman aukiolle kokoontui sunnuntaina iltapäivällä noin 150 Jopo-pyöräilijän joukko. Osallistujat hehkuttivat jopoiluhenkeä kellot ja torvet soiden.