Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Yleisö hämmentyi, kun sitä käskettiin olemaan laulamatta Viikatteen keikalla: "Ei kaikkien 200 ihmisen tarvitse hoilata yhtä aikaa"

Viikatteen Kouvolan keikalla juhlitaan istuen koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi. Tapahtumajärjestäjä myös toivoo, ettei yleisö laulaisi bändin mukana.

Israel lähetti laskun aktivisteille, jotka vastustivat Israelissa järjestettävää rock-konserttia – "lipun ostaneiden taiteellinen hyvinvointi kärsi"

Israelissa käydään kiivasta keskustelua laista, joka rankaisee Israelin-vastaisten boikottien tukemisesta.

Uhka terrori-iskusta perui konsertin Rotterdamissa

Alueen läheltä löytyi pakettiauto täynnä kaasupulloja.

Nyt se on varmaa: Guns N' Roses tulee kesällä Hämeenlinnaan

Konserttijärjestäjä Live Nation tuo yhdysvaltalaisen Guns N' Roses -rockyhtyeen Hämeenlinnan Kantolaan heinäkuussa. Asiasta lähtivät liikkeelle huhut jo viime viikon lopulla ja asia varmistui maanantaina puoliltapäivin. Liput tulevat myyntiin 9. päivä joulukuuta.

Eesti vabaks! – eli näin Suomi-rock valjastettiin Viron laulavan vallankumouksen palvelukseen

Viro alkoi laulaa itseään toden teolla irti Neuvostoliitosta 1980-luvun lopulla. Kapina kyti Tallinnan laululavalla, kansojen välistä ystävyyttä ylistävissä rock-konserteissa ja punk-keikoilla. Laulava vallankumous leimahti todelliseen roihuun Neuvosto-Eestin ensimmäisillä rockfestivaaleilla. Siellä vapauden asiamiehiksi päätyivät myös Suomi-rockin kärkinimet.

Uraansa rock-konsertilla juhlistava Jarkko Nieminen: "En osaa laulaa enkä soittaa, mutta osaan kuunnella"

Jarkko Nieminen juhli päättynyttä uraansa pari viikkoa sitten pelaamalla Roger Federeriä vastaan. Tammikuussa vuorossa on hieman erilainen juhlistus.

Yleisötapahtumien turvatoimet pysyneet pääosin entisellään – poliisi tehostaa riskikohteiden turvaamista

Sisäministeri Petteri Orpo (kok.) sanoi tiedotustilaisuudessa, että yleisötapahtumien valvontaa Suomessa tehostetaan. Pariisissa yksi terrori-iskun kohteista oli rock-konserttisali Bataclan.

Analyysi: Peruuttamattomasti nyrjähtänyt Pariisi

Pariisilaiset ovat urheita, mutta uusimmat terrori-iskut ovat muuttaneet kaupunkilaisia peruuttamattomasti, kirjoittaa Yleisradion toimittaja Annastiina Heikkilä.

Ylen toimittaja Pariisissa: Rock-konsertin yleisö oli shokissa ja vaatteet verisiä

Yksi Pariisin terrori-iskun kohteista oli rock-konserttisali Bataclan. Ylen Brysselin-kirjeenvaihtajan Maria Stenroos kävi aivan konserttisalin ulkopuolella.

Romanian diskopalon selvittely jatkuu – yökerhon johtajia pidätetty

Viikonloppuna sattuneessa yökerhopalossa kuoli kymmeniä ja loukkaantui satoja ihmisiä.

Räjähdys yökerhossa Bukarestissa – ainakin 25 kuollutta

Romanialaisessa yökerhossa on räjähtänyt perjantain ja lauantain välisenä yönä. Räjähdys saattoi syntyä konsertissa käytetystä pyrotekniikasta.

Näkökulma: Rokkituristi tulee – oletko varmasti valmis, Hämeenlinna?

Hämeenlinnan kaduilla käyskentelee keskiviikkona 50 000 rokkikonserttivierasta. Osa yrittäjistä on silti vieläkin ihan kuutamolla keikkaturistien palvelutarpeisiin liittyvistä ansaintamahdollisuuksista. Herätys Häme! Nopeat syövät hitaat, pohtii toimittaja Heidi Kononen.

AC/DC:n konserttiin myyty jo 52000 lippua – tuhansia faneja tulossa Venäjältä ja Virosta

Kesän suurin ulkoilmakonsertti Hämeenlinnassa kiinnostaa suomalaisten musiikinystävien lisäksi AC/DC-faneja Virossa ja Venäjällä. Järjestäjän mukaan lippuja on myyty yli 52 000. Lipuista noin 10 %:a on myyty Suomen ulkopuolelle.

Nightwishin Joensuun suurkonsertissa kaikki on isoa

Maailmankiertueensa toista etappia kotikonnuiltaan aloittava Nightwish ja kolme muuta kotimaista metalliyhtyettä, valtava lava, noin 15 000 ihmistä ja Joensuun Laulurinne. Siinä puitteet rock-konsertille, jonka vertaa ei ole susirajan suvessa nähty.

Ruotsissa huolestuttiin kätilöiden kuulovaurioista – "Synnyttävät naiset huutavat kuin rock-konsertissa"

Desibelitason todetaan tuoreessa tutkimuksessa ylittävän usein työympäristöviraston turvalliselle melutasolle asettamat rajat.

Näkökulma: Maidanin draama jatkuu teatterissa

Se että todellisuus muistuttaa teatteria - tai valtavaa rock-konserttia - ei ole teatterin kannalta hyvä. Miksi ostaa lippu teatteriin, jos vahvemman kokemuksen saa uutiskuvista tai jopa menemällä itse paikalle, kirjoittaa Yle Uutisten ulkomaantoimittaja Jyrki Saarikoski.

Ystävänkortti takaa vammaiselle kaverin konserttiin ja salille

Ystävänkortti on yhdistänyt erilaisia ystäviä Pohjanmaalla jo kymmenen vuotta. Toiminnan tarkoituksena on löytää kehitysvammaisille ystäviä, joiden kanssa harrastaminen olisi helpompaa.

Oopperajuhlilla kaikkien aikojen lipunmyyntiennätys

Savonlinnan Oopperajuhlat saavuttaa tänä kesänä kaikkien aikojen lipunmyyntiennätyksen. Määrä on noin 53000 lippua, eli 3800 viime vuotta enemmän. Myös euromääräisesti myynti on ennätyksellinen

Rokki ja oopperailtapäivä vetävät yleisöä Savonlinnaan

Savonlinnan Oopperajuhlilla odotetaan menestyksekästä kesää. Harjoitukset Olavinlinnassa alkavat ensi viikolla. Lipunmyynti on sujunut hyvin. Ohjelmisto ulottuu klassikoista modernin suomalaisen oopperan kautta rock-musiikkiin.

Hämeenlinnan iso festaripuisto sai lopultakin valtuuston siunauksen

Hämeenlinnan Kantolaan tulevaa suurta festaripuistoa päästään vihdoinkin rakentamaan. Kaupunginvaltuusto antoi maanantaina selvän siunauksen tapahtumapuistolle, tosin äänestyksen jälkeen. Rokkipuistossa toivotaan soivan ensimmäisen kerran jo ensi kesänä

Hämeenlinnan tapahtumapuisto tähtää kesän 2015 rockkonsertteihin

Hämeenlinnan suunniteltavan suuren konserttipuiston ympärillä käy kova kuhina. Kaupunginhallitus otti vielä viikon aikalisän rahoituspäätöksen kanssa. Samaan aikaan taustalla valmistellaan sopimusta tapahtumajärjestäjä Live Nationin kanssa ja suunnitellaan tulevia konsertteja ja tapahtumia.

Suomi jonottaa – muistatko nämä?

Suomalainen jonottaa leipää pakon edessä, kätelläkseen presidenttiä, juodakseen erikoiskahvin. 2000-luvulla otsikoihin ovat nousseet terveyskeskusten sikapiikkijonot ja rekkajonot. Mitä juuri nyt jonotetaan Helsingin keskustassa?

Keravan kirjastonhoitajat lähtevät pubiin

Keravan kirjasto jalkautuu tänään torstaina Pub Robin´siin etsimään uusia asiakkaita. Tapahtumassa esiintyy rock-legenda Dave Lindholm.

Juice-kirkko veti salin täyteen - vähävaraisille 6000 euroa

Tuomiokirkon seinät pullistelivat, kun yli 2 000 ihmistä kerääntyi ensimmäistä kertaa järjestettyyn Juice-kirkkoon keskiviikkoiltana Tampereen Tuomiokirkossa. Paljon keskustelua ennakkoon herättänyt ilta ihastutti kävijänsä.

Elokuvateatterissa äänipiikit saavat nousta yli sadan desibelin – huippuäänet raikuvat kuin rokkikonsertti

Elokuvien ääniraidat soitetaan Suomessa usein hiljaisemmalla tasolla kuin tuotantoyhtiöt suosittelevat. Tästä huolimatta elokuvateatterit saavat valituksia liian kovasta äänestä säännöllisesti. Joissakin elokuvissa kovimmat äänet lähentelevät jo sosiaali- ja terveysministeriön määrittelemää maksimia.

Seniors also get rowdy at summer events

The summer concert season has its fair share of rowdy conduct. Uncouth deportment by senior festival patrons often outstrips that of their younger counterparts.

Kassan Baarin viereen Tikkalaan armenialaisravintola

Tohmajärven Tikkalassa sijaitsevan, syksyllä 2011 suljetun Kassan Baarin viereen, entisen kaupan ja postin tiloihin avataan itämaista ruokaa tarjoava ravintola. Noin 40-paikkaisen ravintolan lisäksi uudet yrittäjät käynnistävät myös pienimuotoisen elintarvikkeiden myynnin. Heinäkuussa avattavan ravintolan nimeksi tulee Hekariin.

Ruoka-avun jatko vaakalaudalla

Musiikkikonsertin järjestäminen ajoi ruoka-apua tarjoavan Päijät-Hämeen Tukiapuyhdistyksen talousvaikeuksiin. Konsertti toi lisätulojen sijaan yhdistykselle tuhansien eurojen tappiot.  

Koirankouluttajia fanitetaan kuin rocktähtiä

Lauantaina maailmankuulu koirankouluttaja Victoria Stilwell luennoi suomalaiselle koirakansalle Finlandia-talossa. Toukokuun lopulla puolestaan Hartwall-areenan veti täyteen kohuttu kouluttaja Cesar Millan. Suomalaiset koiraihmiset ovat valmiita maksamaan kiisteltyjen kouluttajien näytöksistä saman hinnan kuin rock-konserteista.

Nightwish täyttää Paviljongin

Jyväskylässä järjestetään tänä iltana kaupungin kaikkien aikojen suurin rock-konsertti, kun Nightwish-yhtye nousee Paviljongin esiintymislavalle. Konserttiin odotetaan noin 7000 kuulijaa. Tuottaja Hannu Mennala Jyväskylän Messut Oy:stä sanoo, että näin suuri väkimäärä asettaa Paviljongin kapasiteetin rajat koetukselle.

Rockin katoava tilanne

Poikkeksellisia kuvakulmia, odottamattomia tilanteita ja outoja ilmeitä etsii jyväskyläläinen rock-kuvaaja Kalle Björklid kamerallaan. Hän kuvaa esiintyjiä yleisönsä edessä konserttitilanteissa. Björklidin In Concert - valokuvanäyttely on esillä Jyväskylän Galleria Harmoniassa.

Rokkarit revittelevät sotaveteraanien hyväksi Kouvolassa

Rokkibändit haluavat herättää keskustelua veteraanien tilanteesta rock-konsertilla. Maanantaina House of Rock -ravintolassa järjestettävän itsenäisyyspäivän vastaanoton lipputulot lahjoitetaan Kouvolan Sotaveteraanit ry:lle Itsenäisyyspäivänä.

Rock-konsertti sytytti melusodan Helsingissä

Foo Fightersin konsertti sytytti melusodan Helsingin kaupunkilaisten välille. Sodan aseina käytetään positiivista ja negatiivista palautetta tapahtumassa aiheutuneesta melusta. Helsingin ympäristölautakunta lupaa käsitellä kaiken saamansa palautteen.

Oopperaan saa nyt mennä verkkareissa

Elokuvateattereihin etsitään uusia yleisöjä laajentamalla ohjelmatarjontaa. Kajaanin Bio Rexissä on jo esitetty Puccinin Tosca-oopperaa, ja näytännöt ovat houkutelleet paikalle yleisöä, joka ei ole aiemmin käynyt elokuvateatterissa. Oopperan pönötystä vierastavat puolestaan voivat tulla elokuvateatterioopperaan vaikka verkkarit päällä.

Lätkäkatsomoita täytetään uusin ideoin

Tamperelaiset kiekkojoukkueet houkuttelevat katsojia lehtereille uusin keinoin. Ilves on liittänyt ottelutapahtumiin rokkikonsertteja ja Tappara kokeilee kevätkaudella uudenlaista kausikorttimallia, jossa kortin lopullinen hinta riippuu joukkueen menestyksestä.

Helsingin kaupunginorkesteri soi valkokankaalta

Helsingin kaupunginorkesterin syyskauden päätöskonserttia voi seurata ensimmäistä kertaa elokuvateatterin penkistä. Jo aiemmin oopperaa, teatteria ja rockkonsertteja teattereissaan tarjonnut Finnkino näyttää loppuunmyydyn Verdin Requiemin elokuvateattereissa neljällä paikkakunnalla.

Hastingsin historiallinen kävelylaituri tuhoutui palossa

Tulipalo tuhosi 138-vuotiaan kävelylaiturin Hastingsin rantalomakaupungissa Britanniassa tiistain vastaisena yönä. Poliisi on pidättänyt kaksi nuorta miestä epäiltynä tuhopoltosta.

Kulturens Hus on kaikenlaisen musiikin kehto

Pohjois-Ruotsin Luulajan rakennettiin kolme ja puoli vuotta sitten kulttuuritalo, jonka kahdessa musiikkisalissa voidaan järjestää klassisia, jazz- ja rockkonsertteja. Salien akustiikka on muunneltavissa musiikinlajien mukaan.

Palsan ateljeen kuntokartoitus alkaa

Taiteilija Kalervo Palsan kotitalon ja ateljeerakennuksen kunto selvitetään Kittilässä. Kartoitus alkaa heinäkuun loppuun mennessä, kertoo Getsemania-yhdistyksen puheenjohtaja Katriina Pietilä-Juntura.

Finnkino etsii uusia sisältöjä elokuvien rinnalle

Elokuvateatteriketju Finnkino etsii lisätuloja uusista sisällöistä. Elokuvien rinnalle ovat ilmestyneet suorat lähetykset oopperasta, teatterista ja rockkonserteista. Teatteri etsii vielä yleisöään elokuvateattereissa.

Laukonsilta avattiin auringon paistaessa

Tampereen keskustaan rakennetun kevyen liikenteen sillan avajaisia oli tullut katsomaan runsas yleisö keskiviikkona. Avajaiskansa löysi Laukonsillasta sekä hyviä että huonoja puolia. Pormestari Timo P. Nieminen uumoili, että sillasta voisi tulla jopa rakastavaisten silta.

Vaasan rokkikoulu jättää jäähyväisiä klubilleen

Vaasan Rokkikoulu päättää torstai-illalla keväkautensa ilmaiskonsertilla. Konsertti lienee viimeinen, joka järjestetään Club 25:n tiloissa.

Kiistellyn rock-konsertin lipunmyynti alkaa torstaina

Indie rock -bändi Arcade Firen Senaatintorin konserttiin voi ostaa lippuja torstaista alkaen. Alun perin konsertin lippujen piti tulla myyntiin maanantaina, mutta järjestäjät odottivat Helsingin yleisten töiden lautakunnan päätöstä tapahtumasta.

Senaatintorin rock-konsertti sai luvan

Kiistelty konsertti Helsingin Senaatintorilla voidaan järjestää kesäkuussa. Helsingin yleisten töiden lautakunta hyväksyi illansuussa yksimielisesti torille suunnitellun konsertin.

Senaatintorin rock-konsertin kohtalo ratkeaa tänään

Helsingin yleisten töiden lautakunta päättää tiistaina antaako se luvan konsertin järjestämiselle. Mikäli lupa heltiää, lippujen uusi myyntipäivä kerrotaan keskiviikkona.

Senaatintorin rock-konsertin lipunmyynti lykkääntyy

Senaatintorille suunnitellun rock-konsertin lipunmyyntiä on jouduttu lykkäämään, koska Helsingin yleisten töiden lautakunta ei ole antanut tapahtumalle vielä lupaa. Lippujen piti tulla myyntiin maanantaina.

Kalervo Palsan kunniaksi rokataan

Kuvataiteilija Kalervo Palsa on saanut elämäntyötään varjelevan Getsemania-nimikkoyhdistyksen. Kittilässä perustettu yhdistys aikoo muun muassa järjestää rock-konsertin Helsingissä kerätäkseen varoja Palsan koti- ja ateljeerakennuksen, Getsemanen kunnostamiseen.

Päättäjät vaativat lisäselvityksiä Senaatintorin rockkonsertista

Helsingin yleisten töiden lautakunta on palauttanut esityksen torin vuokraamisesta Arcade Fire -yhtyeen konserttia varten. Epäselvää on konsertin takia suljettavan alueen laajuus.

TPS:n menestys sai kannattajat liikkeelle

Turun Palloseuran menestys jääkiekon SM-liigassa on saanut kannattajat liikkeelle. TPS:n finaalipelien lipunmyynti toi rock-konserteista tutut jonot keskustan kauppoihin.

Happoradio rokkaa kaupunginorkesterin kanssa

Joensuun kaupunginorkesteri jatkaa rock-konserttejaan. Joensuulaislähtöinen Happoradio esiintyy toukokuussa ensimmäistä kertaa yhdessä sinfoniaorkesterin kanssa. Aiemmin orkesterille on sovitettu muun muassa Stellan, Suburban Triben ja Saran musiikkia.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle