Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Metsätyökone kaataa puita lumisessa metsässä Kangasniemellä Veljekset Hokkanen Oy:n työmaalla.

Työkoneala vaatii valtiolta tukea koulutukseen – alalle tulevat tarvitsevat oppia, mutta se koituu yrityksille kalliiksi: ”Tuotanto kärsii”

Lapin Koneyrittäjät ry:n mukaan työkonealan yrityksille pitäisi maksaa korvausta koulutuksen järjestämisestä työpaikalla. Varsinkin pohjoisessa metsäkonealan osaavan työvoiman tarve vain kasvaa.

Oppilas kampaa harjoituspäätä.

Amisopiskelijat: Epäreilu opintotukilaki pakottanut opiskelijoita velkakierteeseen ja takaisin vanhempien nurkkiin

Ammatillisen koulutuksen opiskelijat eivät saa opintotukea oppisopimuskoulutuksen ajalta. Sen sijaan korkeakoulujen palkallisten harjoittelujen ajalta tukea voi nostaa.

Mikko Tiirola raivaa taimikkoa raivaussahalla

Metsänhoitoyhdistys torjuu Keski-Suomessa metsuripulaa ammattiopiston kanssa räätälöidyllä koulutuksella

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto käynnistää vuodenvaihteessa Saarijärvellä metsurikoulutuksen. Valmistuneille on luvassa työpaikka metsänhoitoyhdistyksessä.

En kvinna i vårduniform och munskydd håller en äldre dam i armen.

Lähihoitajien oppisopimuskoulutukseen valittiin parikymmentä opiskelijaa Porissa – hakijoita viisinkertainen määrä

Porin perusturva ja WinNova alkavat kouluttaa lähihoitajia oppisopimuksella vielä tämän syksyn aikana.

Lähikuva pyörätuolin pyöristä.

Lähihoitajia koulutetaan työn ohessa vammaispalveluihin

Siun sote ottaa lähihoitajia oppisopimuskoulutukseeen.

Kemin sellutehtaan rakennustyömaa. Nostokurkia, tehdasrakennuksia, hiekkakenttä.

Metsä Group hakee väkeä töihin oppisopimuksen avulla

Metsä Group kouluttaa noin 65 uutta tekijää, joista Kemin sellutehtaalle tulee viisi. Haku koulutukseen on auki ja opiskelu alkaa tammikuussa.

tehdas

Metsä Group kouluttaa oppisopimuksella uusia työntekijöitä

Uusia työpaikkoja on tarjolla 65 yhtiön tuotantolaitoksille eri puolilla Suomea.

Sallan kesälukion opiskelijat tutustuvat poroihin poropuistossa

Sallan lukio voitti eloonjäämistaistelun: tänä syksynä hakijaryntäys – nyt oppisopimuksella ammattitutkinto kaupan päälle

Sallassa voi yhdistää lukio-opintoihin oppisopimuskoulutusta. Kunnassa taistellaan työvoimapulaa vastaan kouluttamalla suoraan paikkakunnan tarpeisiin ja houkuttelemalla kansainvälisiä opiskelijoita.

Marichu Dalagunan työntää pyörätuolissa istuvaa vanhusta ja katsoo kameraan

Tredu ja Tampereen kaupunki aloittavat lähihoitajien oppisopimuskoulutuksen

Uudella oppisopimuskoulutuksella pyritään helpottamaan hoito- ja hoiva-alan työntekijäpulaa.

Lähihoitaja Anu Kuukka kävelee keltaiset kahvikupit käsissään keittiöstä olohuoneeseen. Käsissä suojakäsineet, kasvoilla maski., sininet työasu.

Anu Kuukka hyppäsi kuusikymppisenä oppisopimuskoulutuksella työhön kotihoitoon – Filippiineiltä odotetaan keväällä helpotusta Päijät-Hämeen lähihoitajapulaan

Kotihoidon pitkään jatkuneeseen lähihoitajapulaan haetaan apua oppisopimuspaikoista. Kotihoidossa ja asumispalveluissa oppisopimuksella työskentelee parhaillaan 52 henkilöä Päijät-Soten yksiköissä.

Cafe Bruketin tarjoilija Emmi Pörhölä pesee astioita.

Matkailu- ja ravintola-alan oppisopimuskoulutus alkaa Parikkalassa ja Rautjärvellä – oppisopimuspaikkoja on tarjolla ainakin 12

Matkailu- ja ravintola-alan osaajapulasta kärsivien Parikkalan ja Rautjärven yrittäjät saavat apua maalis-huhtikuussa alkavasta oppisopimuskoulutuksesta.

Lähikuva metallisesta työkalusta ja metallin palasista.

Metallialan osaajista on huutava pula – Mikkelissä on lisätty opiskelupaikkoja vastaamaan kysyntään

Etelä-Savon ammattiopiston koulutustiloja on kehitetty viimeisen kahden vuoden aikana ja uusi kehityssuunnitelma on jo olemassa.

Savonlinnalainen Satu Toitturi opiskelee lähihoitajaksi oppisopimuksella

Oppisopimuksesta apua hoitajapulaan – alanvaihtaja Satu Toitturi, 53, opiskelee lähihoitajaksi: “Hymyssä suin saa mennä seuraavaan paikkaan”

Jo joka kolmas lähihoitaja valmistuu oppisopimuskoulutuksesta. Aikuisia alanvaihtajia motivoi varman työpaikan lisäksi opiskeluajalta maksettava palkka.

Terrafamen akkukemikaalitehtaan paineliotuksen rakennus.

KAO: Terrafamesta vuoden 2021 oppisopimustyönantaja

Terrafame Oy on kouluttanut seitsemän vuoden aikana yli 230 henkilöä oppisopimuksen kautta. Esityksen teki Kainuun ammattiopisto.

Keminmaalaisen Kodin Rautakeskuksen yrittäjä Jouko Ylimaunu.

Jopa 80 000 työntekijää tarvitsee uuden yrittäjän ikääntyvän tilalle – Jouko Ylimaunu, 69, pohtii kannattavan rautakaupan lopettamista

Monissa yrityksissä lupaava kasvu törmää työntekijöiden ja yrittäjien puuttumiseen. Lappilainen rautakauppayrittäjä on etsinyt aktiivisesti jatkajaa jo viisi vuotta. Elinkeinoelämän keskusliiton mukaan uutta omistajaa etsii noin 10 000 yritystä.

Hoitaja pukee vanhukselle sukkia.

Laitila etsii neljä lähihoitajaksi koulutettavaa kansainvälisen osaajatuonnin kautta

Yhteistyötä tehdään WinNovan kanssa. Tavoitteena on aloittaa lähihoitajan oppisopimuskoulutus elokuussa 2022.

Oppilas pyyhkii likaisia käsiään rättiin.

Oppisopimusopiskelija jää helposti heitteille – kukaan ei välttämättä auta, jos palkka on liian pieni tai työ vääränlaista

Oppisopimuskoulutuksen suosio kasvaa, mutta samalla myös ongelmat lisääntyvät. Opiskelijat eivät usein saa tarpeeksi tukea oppilaitoksista, jos työt eivät sujukaan odotusten mukaan.

Mies valmistelee metallikappaleita hitsausrobotin käsittelyä varten.

Ennen Forssa oli mustaa työttömyysaluetta, mutta nyt työntekijöistä on jo pulaa: "Väkeä ei tahdo löytää mistään"

Forssan seudun työllisyystilanne on kääntynyt erinomaiseksi. Monen yrityksen näkymät ovat niin hyvät, että työvoimapula on jo arkipäivää.

Metsä Groupin logo seinässä.

Metsä Group hakee halukkaita oppisopimukseen – Raumalla tarjolla kaksi paikkaa

Metsä Groupille oppisopimuskoulutus on vakiintunut keino turvata tulevaisuuden työvoiman tarvetta ja edistää osaamisen kehittämistä.

Sairaanhoitaja potilashuoneen ovella, Uusi lastensairaala, Helsinki, 8.7.2019.

Lähihoitajaksi haki Samiedulla keväällä vain neljä henkeä – oppisopimuskoulutukseen hakijoita oli yli kymmenkertaisesti

Samiedun lähihoitajakoulutukseen haki kevään yhteishuassa ainoastaan neljä ihmistä. Jotta hoitajia saataisiin koulutettua lisää on nyt keksitty oppisopimuskoulutus, joka on kerännyt selvästi enemmän kiinnostusta.

Uutsivahti-sovelluksen Läheltä-toiminnon esittelykuva

Pori tarjoaa lisärahoitusta yrityksille, jotka ottavat nuoria oppisopimuskoulutukseen

Lisätukea voi saada alle 30-vuotiaan, yli vuoden työttömänä olleen porilaisen oppisopimuskoulutukseen.

Valkeakosken terveyskeskussairaala.

Työntekijäpula pidentää Juuan hoitosolun sulkua – asiakkaat ohjataan muiden kuntien terveyskeskussairaaloissa

Hoitosolun ollessa kiinni asiakkaat hoidetaan ensisijaisesti Lieksan ja Nurmeksen terveyskeskussairaaloissa. Tarvittaessa hoitoa järjestetään myös muissa Siun soten terveyskeskussairaaloissa. 

Hoitaja pitää vanhusta kädestä.

Enää viikko hakuaikaa 40 lähihoitajan oppisopimuskoulutukseen

Työpisteet sijaitsevat Juuassa, Nurmeksessa, Lieksassa, Ilomantsissa, Kiteellä, Rääkkylässä ja Tohmajärvellä.

Lähihoitaja kävelee rappukäytävässä.

Siun soten hoitajille maksetaan 100 euron hälytyskorvaus

Pohjois-Karjalan hoitajapulaan pyritään kehittämään ratkaisuja.

Tampereen ratikka Hervannan varikolla.

Tredu sai luvan kouluttaa raitiovaununkuljettajia – oppisopimuskoulutus alkaa tammikuussa

Kuskeja tarvitaan jo kohta, sillä kaupallinen koeliikenne Tampereen ratikoilla alkaa huhtikuussa.

Koskisen Oy:n tehdas Kärkölässä

Pikkukunnassa houkutellaan nuoria puualalle varmalla kesätyöpaikalla – "loistava ponnahduslauta monelle alalle"

Lukio- ja ammattiopinnot yhdistävä kolmoistutkinto antaa hyvän pohjan jatko-opinnoille.

Vanhus harjoittelee kävelyä fysioterapeutin kanssa.

Liperiin, Polvijärvelle, Outokumpuun ja Heinävedelle tarvitaan lisää lähihoitajia

Ikäihmisten palveluihin haetaan lisää työntekijöitä Siun soten läntisella alueella.

Metsäkoneenkuljettajaksi oppisopimuksella opiskeleva isokyröläinen Kalle Kauppi John Deere harvesterin ääressä

17-vuotias Kalle Kauppi opiskelee metsäkoneenkuljettajaksi harvesteria ajamalla – pelkästään Sedussa oppisopimusten määrä on kasvanut sadoilla viime vuosina

Ammattikoulutuksen lakiuudistus vuonna 2018 mahdollistaa tutkinnon suorittamisen myös osittain oppisopimuksella.

Sairaanhoitaja mittaa potilaan verenpainetta Päijät-Hämeen keskussairaalassa.

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä jahtaa uusia hoitajia ulkomaita myöten ja pyrkii kohentamaan kuvaansa työnantajana

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä havahduttiin viime kesänä tilanteeseen, jossa sijaisia hoitoalan tehtäviin oli vaikeaa löytää. Suuri haaste on, miten hoitotyöstä saataisiin houkuttelevampaa.

Lappia, oppisopimuskoulutus

Kemiläinen Matias Tyystälä on vuoden oppisopimusopiskelija

Autonkuljettajaksi valmistunut Tyystälä saa palkintoperusteluissa kiitosta asenteestaan opiskeluun ja työntekoon.

metsä group joutseno

Metsä Group kouluttaa uusia ammattilaisia oppisopimuksella – koulutuspaikkoja tulossa myös Etelä-Karjalaan

Etelä-Karjalan oppisopimuskoulutuspaikat ovat Joutsenon ja Simpeleen tehtailla.

Taajamakyltti ja Lopen keskustan läpi menevä tie

Loppi kaipaa kontakteja työttömiin

Työttömien määrä on kasvanut Lopella suhteellisen paljon.

Potilaan hampaita hoidetaan hammaslääkärissä.

Eksotessa on kova pula hammashoitajista – avuksi on otettu oppisopimuskoulutus

Eksotessa on niin kova pula hammashoitajista, että äkillisten sairauspoissaolojen sijaistaminen ja vuosilomien suunnittelu on hankalaa.

ABB:n logo työntekijän takin selkämyksessä.

ABB Power Grids investoi kokoonpanolinjaan ja rekrytoi uutta väkeä

Rekrytoinnit toteutetaan oppisopimuskoulutuksena.

UPM:n Kaukaan tehtaat järveltä kuvattuna.

Metsäteollisuuden tehtaiden kesätyöntekijät aloittavat normaalisti – moni kesätyöpaikka menee nyt vakituiselle työntekijälle

Etelä-Karjalassa metsäteollisuus tarjoaa kesätyöpaikkoja normaaliin tapaan. Lappeenrannan ja Imatran kaupungit sekä seurakunnat tarjoavat osan kesätyöpaikoistaan koronaviruksen vuoksi omia työtehtäviä vailla oleville vakituisille työntekijöilleen.

Koulutuskuntayhtymä Tavastia on Hämeenlinnan Poltinaholla

Ammatillista koulutusta järjestävät Tavastia ja Hyria siirtyvät etäopetukseen

Ammattiopistot seuraavat tilannetta ja hallituksen linjauksia.

Läheltä

Nokialla yritetään vähentää nuorten työttömyyttä oppisopimuksilla ja työssäoppimisella

Alle 30-vuotiaiden työttömyys on Nokialla korkeampi kuin Tampereen seudulla keskimäärin.

Terrafamen akkukemikaalitehtaan rakennustyömaa.

Terrafamen nimikko-opettaja pyrkii lisäämään KAMKin opiskelijoiden työllistymistä

Terrafamen palkkaama opettaja pyrkii lisäämään myös prosessiteknologiakoulutuksen vetovoimaa.

flicka framför datorskärm

KAO starttaa uudenlaisen markkinointikoulutuksen – idea tuli suoraan kainuulaisilta yrittäjiltä

Kainuun ammattiopiston koulutusjohtajan mukaan monilla Kainuun yrityksillä sähköinen viestintä ja somen käyttö on vielä hakusessa.

En hand håller i en spruta och centralvenkateter.

Etelä-Savossa vanhusten kotihoidossa kohtuullisesti työntekijöitä

Alueen sairaanhoitopiirit pitävät kotihoidon työntekijöiden riittävyydestä huolta rekrytoinnin uudistuksella ja hankkeella.

Sairaanhoitaja käytävällä, Uusi lastensairaala, Helsinki, 8.7.2019.

Turku yrittää helpottaa lähihoitajien rekrytointiongelmia oppisopimuskoulutuksella

Vastaava oppisopimuskoulutus on aloitettu myös vuonna 2018. Silloin aloittaneet valmistuvat tänä keväänä.

En äldre man sitter på en säng. En hemvårdare plåstrar om ett sår på hans ben.

Uusia kotihoitajia houkutellaan vakituisella työpaikalla: koulutuksen jälkeen suoraan töihin

Jokaiselle Jyväskylän kaupungin kotihoidon alueelle tulee yksi opiskelija.

Luminen puu kaatumaisillaan sähkölinjan päälle.

Sähköverkkoasentajia tarvitaan lisää – oppisopimuskoulutus vastaa kysyntään

Sähköverkoston maakaapelointi työllistää alan ammattilaisia.

Läheltä

Haku oppisopimukseen yllätti: Kuhmon suurin työllistäjä lupaa varman työpaikan koulutuksen läpäiseville

Kansainvälisesti toimiva yksityinen Kuhmossa sijaitseva sahayritys Kuhmo Oy ui vastavirtaan työvoimapulan kanssa.

kaksi ravintolatyöntekijää työssään

Haluatko töihin kokiksi tai tarjoilijaksi? Kolarissa alkaa viiden viikon pikakoulutus

Tällä hetkellä Kolarissa on auki noin 50 ravintola-alan työntekijän työpaikkaa.

Kaukaan sahalla puutukit sahataan erikokoisiksi laudoiksi.

Eläköitymisaalto UPM:n Kaukaan sahalla – oppisopimuskoulutus helpottaa työvoiman tarvetta

Lähivuosina eläkkeelle jää noin 40 prosenttia henkilöstöstä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle