Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Netflixin tilaajien määrä jäi alle ennustetun ja osake kääntyi laskuun

Netflix on saanut tänä vuonna 28,1 miljoonaa uutta tilaajaa.

Disneyn suoratoistopalvelu käynnistyy Suomessa ensi viikolla – tutkija: ollaan lähellä kipukynnystä, jonka jälkeen kaikille ei riitä katsojia

Finnpanelin mukaan jo lähes miljoona taloutta tilaa Suomessa suoratoistopalveluita. Mitä palveluita teillä katsotaan ja miksi? Aiheesta voi keskustella jutun lopussa.

Netflix tuplasi tuottonsa, alkuvuonna uusia tilaajia kertyi yli 15 miljoonaa

Suoratoistopalvelu ei usko vuoden kahden viimeisen neljänneksen tuovan uusia tilaajia yhtä paljoa.

Suomen Netflix-kirjasto on hinta-laatusuhteeltaan samaa tasoa Iranin ja Irakin kanssa, eli lähestulkoon maailman surkein

Etelä-Amerikassa sekä Itä- ja Etelä-Aasiassa saa paljon enemmän katsottavaa paljon Suomea halvemmalla.

Googlen maksettavaksi 170 miljoonan dollarin sakko lasten tietojen luvattomasta keräämisestä Youtubessa

Yhtiötä syytettiin laittomasta lapsikäyttäjien datan keräämisestä ja jakamisesta Youtube-videopalvelussa.

Youtube luuli taistelurobotti-videoita eläinrääkkäykseksi ja poisti ne – yhtiö joutuu selittämään algoritminsa toimintaa yhä useammin

Robottivideoiden poisto kuvastaa Youtuben algoritmien vaikeuksia suoriutua sisällön moderoinnista kunnialla.

Toimittajalta: Youtube on pilalla – Katso tästä miksi

Mitä tapahtui vanhalle Youtubelle, jossa kahden kilon siika ui vapaana? Toimittaja Teemu Hallamaa kertoo videolla.

Youtuben suurin tähti PewDiePie ja intialainen mediajätti ottavat yhteen kamppailussa, jossa tiivistyy koko Youtuben tulevaisuus

Youtuben kultakauden katsotaan olevan ohi. Miltä yhden internetin suurimman sivuston tulevaisuus näyttää?

Maailman tunnetuin tubettaja PewDiePie lähti uuden striimauspalvelun keulakuvaksi

PewDiePien mukaan DLive kohtelee sisällöntuottajiaan taloudellisesti paremmin kuin isot striimauspalvelut.

Disney, Fortniten kehittäjä ja monet muut yritykset vetivät mainoksensa pois Youtubesta pedofiiliverkoston paljastuttua palvelusta

Youtuben algoritmit auttoivat pedofiileja löytämään sivustolta videoita lapsista.

Lyökö Google Youtuben kiinni Euroopassa? Tubettaja Roni Back pelkää ammattinsa puolesta: "Tämä on jotakin todella pelottavaa"

Tekijänoikeuksien suojaamiseen tähtäävä uudistus on saanut nettikansan takajaloilleen. Se voi mullistaa sosiaalisen median Euroopassa, kirjoittaa Jaakko Mäntymaa.

Suomalaissarja Karppi myytiin maailmanlaajuisesti Netflixiin – "Suomi ei ole enää sarjojen takapajula"

Ylen esittämän sarjan pääosissa näyttelevät mm. Pihla Viitala, Jani Volanen sekä Tommi Korpela.

Instagramin uusi IGTV pyrkii houkuttelemaan somejulkkiksia ja nuoria pois Youtubesta jopa tunnin mittaisilla videoilla

Uudistus sai yhtiön osakkeet nousemaan. Ominaisuuksiltaan IGTV on Snapchatin Discoverin ja YouTuben sekoitus.

TV still king, but Finland's media habits are changing, survey says

At least half of respondents said they watch TV at least an hour a day, but media consumption habits in Finland appear to be splintering.

Uusi EU-lainsäädäntö tekeillä - vähintään 30 prosenttia Amazonin ja Netflixin tarjonnasta tulee olla eurooppalaista

Euroopan unioni viimeisteli torstaina uutta lainsäädäntöä suoratoistopalveluille ja perinteiselle medialle, joka toteutuessaan määräisi, että 30 prosenttia ohjelmatarjonnasta tulee EU:n sisällä olla eurooppalaista.

YouTube ja Teosto pääsivät sopuun muusikoille maksettavista korvauksista

Teoston alaiset musiikintekijät saavat korvauksen, kun heidän musiikkiaan kuunnellaan YouTubesta Suomessa. Google pimensi suuren osan suomalaisista musiikkivideoista marraskuussa.

Youtube-tähti Mandimai joutui hetkessä kymmenien tyttöjen piirittämäksi Tubeconissa

Youtube-tähdet kohtaavat fanejaan Tubecon-tapahtumassa nyt lauantaina ja sunnuntaina.

Älytelevisio menee monelta yli ymmärryksen – "On vain rohkeasti otettava kapula käteen"

Kolmanneksessa niistä kotitalouksista, joissa on televisio, se on älyllä varustettu. Kuitenkin suurelta osalta älytelevision ominaisuudet jäävät hyödyntämättä.

Suomalaisten eniten katsomissa YouTube-videoissa Saara Aalto, Puljujärvi ja raivostunut mies

Google julkistaa eri maiden katsotuimpien videoiden listat keskiviikkona.

Kouluviestikarnevaali kirmattiin torstaina – katso tallenne Ylen lähetyksestä Lapualta

Viidettä kertaa järjestettävä kouluviestikarnevaali kokosi tänään torstaina Lapualle lähes parituhatta lasta ja nuorta. Yle välitti suorana nettilähetyksenä kouluviestikarnevaalin tunnelmia kello 10:30-11:30.

25-vuotisjuhliaan viettävän Taiteiden yön tapahtumat täyttävät Vaasan keskustan – katso suorana

Vaasan Taiteiden yö viettää 25. juhlavuotta. Yle välittää tänään torstaina suorana Taiteiden yön tunnelmia kello 18-19. Kaksikielisessä nettilähetyksessä pääsee seuraamaan torin tapahtumia ja tapaamaan Taiteiden yön esiintyjiä. Paikan päällä saattaa päästä itsekin mukaan lähetykseen!

Menikö sormi suuhun uuden television kanssa?

Lyhenneviidakossa kamppaileva kuluttaja saattaa kotona hämmästyä, kun juuri ostetussa älytelevisiossa ei olekaan kaikkia sovelluksia. Olisitko kaivannut parempaa opastusta?

Ylen EM-juontaja hylättiin yksin studioon – asiantuntijat nukkuivat pommiin

Ylen jalkapallon EM-kisalähetysten studio-osuuksien isäntä Riku Salmisella oli pallo hetken hukassa, kun suoran lähestyksen asiantuntijat Petri "Peetu" Pasanen ja Erkka V. Lehtola olivat teillä tietämättömillä – ilmeisesti juhannuksen jäljiltä. Katso seikkailu kuvaa klikkaamalla!

Islantilaisselostaja ei ollut pysyä housuissaan - tämä huikea selostus jää historiaan

Islantilaisselostaja Gudmundur Benediktssonin selostuksesta välittyy suuren yllätyksen riemu, kun Islanti jyräsi viime hetken maalilla 2-1-voittoon Itävallasta ja varmisti paikkansa EM-kisojen pudotuspeleissä.

Video: Vihdoin osuu! - Itävalta tasoihin turnauksen avausmaalillaan

Vaihtomies Alessandro Schöpf teki Itävallan ensimmäisen maalin jalkapallon EM-turnauksessa. Osuma tasoitti alkulohkon päätösottelun Islantia vastaan 1-1-lukemiin. Katso maali kuvaa klikkaamalla!

Video: Itävallan tuska jatkui – ei maalia edes rangaistuspotkusta

Itävalta on edelleen ilman maalia jalkapallon EM-turnauksessa, kun alkulohkon päätöskierroksen ottelu Islantia vastaan on puolivälissä. Aleksandar Dragovic tuhri rangaistuspotkun. Katso tilanne kuvaa klikkaamalla!

Video: Islanti iski lähemmäs unelmaa - pitkä heitto vei johtoon Itävaltaa vastaan

Islannin Kari Arnasonin pitkä rajaheitto päätyi Jon Dadi Bödvarssonille, joka vei joukkueensa 1-0-johtoon Itävaltaa vastaan F-lohkon päätöskierroksen ottelussa. Katso osuma kuvaa klikkaamalla!

Video: Turkki heräsi mukaan taisteluun – turnauksen avausmaali pitää jatkohaaveen elossa

Burak Yilmaz teki Turkin ensimmäisen maalin EM-turnauksessa. Joukkue tarvitsee voiton D-lohkon päätösottelusta Tshekkiä vastaan.

Video: EM-kisojen turvatoimiin halutaan tiukennuksia – Uefa pysyy vaitonaisena

Ranskassa käytävissä jalkapallon EM-kisoissa isoksi puheenaiheeksi on noussut väkivaltaisuuksien jälkeen katsomoista lennelleet soihdut ja paukkupommit. Turvatoimille halutaan tiukennusta, mutta Uefa kommentoi tilannetta niukasti. Katso raportti turvallisuustilanteesta kuvaa klikkaamalla.

Jännitystä viimeisille sekunneille saakka: Katso Islanti-Unkari -ottelun kohokohdat

Islanti oli lähellä yllätysvoittoa Unkarista, mutta palloa lähes 70 prosenttia ajasta pitänyt Unkari onnistui tasoituksessa F-lohkon ottelun loppuhetkillä.

Tuo varmasti sattui – top5 tuskanhetket EM-kisoissa

Jalkapallo on laji, joka ottaa koville – joskus myös päänupille tai kulkusille. Yhdeksän kisapäivän aikana kentällä on nähty hurjan näköisiä haaveritilanteita, joista pelaajat ovat onneksi selvinneet säikähdyksellä ja väliaikaisella korvennuksella. Videota ei suositella kaikkein empaattisimmille katsojille!

Belgian Lukakun tupla murskasi Irlannin – katso maalikimara

Belgia sai viimeinkin maaleja, kun "Punaiset paholaiset" murskasivat Irlannin Bordeaux'ssa 3-0

Turkki jäi Noliton ja Moratan Espanjan jyrän alle – Katso ottelun maalit

Noliton hyvät ajoitukset, Moratan fiksut liikkeet ja Turkin lopullinen hajoaminen käsiin siivittivät Espanjan 3-0 voittoon D-lohkon myöhäisillan kamppailussa.

Uskomaton tasoitus viime hetkillä ja sekopäinen soihtuselkkaus – Tshekki-Kroatia -ottelun kohokohdat

Kroatia näytti jatkavan vakuuttavaa menoaan jalkapallon EM-turnauksessa, kun se hallitsi suvereenisti ottelun ensimmäistä tuntia Tshekkiä vastaan. Kroatia johti 2-0 ja sillä oli useita paikkoja naulata ottelu, mutta Tshekki kiri värikkäiden vaiheiden jälkeen 2-2-tasapeliin.

Zlatan jäi lyömään päätään maalitolppaan – Katso Ruotsi-Italia -ottelun kohokohdat

Italia kukisti Ruotsin 1-0 (0-0) jalkapallon EM-kisojen E-lohkon ottelussa. Ottelu näytti jo päättyvän maalittomaan tasapeliin, kunnes hyökkäääjä Eder pääsi etenemään pitkin Ruotsin rangaistusalueen rajaa liian vapaasti 88. peliminuutilla.

Müllytys jäi vain haaveeksi – Katso kooste maalittomasta Saksa-Puola -ottelusta

Puola ja Saksa kirjasivat EM-kisojen C-lohkon ottelusta 0-0-tuloksen. Kummassakin päässä nähtiin tilanteita, mutta Saksa hallitsi ottelua varsinkin ottelun alun. Toisella puoliajalla Puolan Milikillä oli kaksikin loistopaikkaa, mutta pettymyksekseen sössi kummankin.

Video: Jestas mikä maali! Hamsik täräytti tolpan kautta jo 2-0

Ottelun ensimmäisen maalin syöttänyt Marek Hamsik jatkoi tulikuumaa näytöstään, ja pommitti Slovakian uskomattomalla vedolla jo 2-0-johtoon Venäjää vastaan. Katso upea maali kuvaa klikkaamalla!

Vähämaalisimmat EM-kisat lähes 50 vuoteen, vaikka monia turhauttava tulos vielä näkemättä – mikä on uuden formaatin vaikutus?

Meneillään olevissa jalkapallon EM-kisoissa on tähän mennessä tehty selvästi vähemmän maaleja ottelua kohden kuin aiemmissa lopputurnauksissa 2000-luvulla. Tilasto on yllättävä, sillä yksikään peli ei kuitenkaan ole vielä päättynyt maalittomaan tasapeliin.

Unkari sammutti Itävallan toiveet – katso video komeasta kakkososumasta

Zoltan Stieber teki Unkarin toisen maalin ja varmisti EM-kisojen tähän asti suurimman yllätyksen, kun Itävalta kaatui 2-0. Katso video komeasta osumasta kuvaa klikkaamalla!

Video: Unkari siirtyi yllätysjohtoon upealla osumalla!

Unkari shokeerasi Itävaltaa menemällä 1-0-johtoon Adam Szalain komealla osumalla. Katso maali kuvaa klikkaamalla!

Video: Hoolahan järkytti Zlatanin Ruotsia – Irlanti upealla osumalla johtoon

Irlannin Wes Hoolahan vei joukkueensa johtoon Ruotsia vastaan 48. peliminuutilla. Seamus Coleman teki loistavan esityön. Katso maali kuvaa klikkaamalla!

Taikajalka-Iniesta, Piquen voittopusku ja Tshekin kelpo taistelu – Katso kohokohdat EM-ottelusta

Hallitseva mestari Espanja kaatoi Tshekin 1-0 D-lohkon kamppailussa. Tshekin puolustus ja erityisesti maalivahti Petr Cech olivat kuitenkin kivenkovia, mutta Iniestan herkullinen syöttö ja Piquen puskumaali veivät Espanjan voittoon ottelun 87. minuutilla.

Maalikooste: Englanti ja Venäjä tasoihin viime hetkillä

Jalkapallon EM-kisojen lohko-B:n päivän kolmannessa ottelussa Englanti ja Venäjä tasasivat värikkäiden vaiheiden jälkeen pisteet 1-1-lopputuloksella.

Video: Vaihtomies ratkaisi Walesille helpottavan voiton

Wales avasi jalkapallon EM-turnauksen voitolla, kun Slovakia kaatui 2-1. Ratkaisijaksi nousi vaihdosta kentälle tullut Hal Robson-Kanu, joka laukoi voittomaalin 81. peliminuutilla. Katso video osumasta klikkaamalla kuvaa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle