Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kolmen kuvan yhdistelmä, jossa näkyy Mehiläisen, Terveystalon ja Pihlajalinnan logot.

Tuotteet ja palvelut voisivat olla Suomessa paljon halvempia, jos laki olisi muiden maiden tasolla – nyt monopolien uhkaa suitsitaan lakimuutoksella

Lakiuudistusta vastustava elinkeinoelämä sanoo, että muutos estäisi hyödyllisiä yrityskauppoja. KKV:n ja tutkimuslaitosten mukaan se toisi miljoonahyödyt kuluttajille ja nostaisi tuottavuutta ja kilpailukykyä.

Margrethe Vestager.

EU-komissio epäilee, että Apple rajoittaa kuluttajien valinnanvapautta lähimaksupalvelullaan

Komissio on tutkinut Applen toimintaa jo yli kaksi vuotta. Amerikkalaisjätti rajoittaa komissaari Margrethe Vestagerin mielestä kilpailijoiden mahdollisuuksia kehittää uusia tuotteita ja kuluttajien valinnanvapautta.

KPY Novapoliksen uusi tornirakennus Kuopiossa

KPY sai kilpailuvirastolta luvan Vetrea terveyden myyntiin

KPY-konserni on saanut Kilpailuvirastolta luvan myydä Vetrea terveys Mehiläiselle.

Pohjola Sairaalan tunnus rakennuksen kyljessä.

KKV ottaa Pohjola Sairaalan myynnin Pihlajalinnalle jatkosyyniin

Virallinen yrityskauppailmoitus annettiin syyskuun lopulla. KKV päätti tiistaina päätöksen aloittaa asiassa toisen vaiheen käsittelyn.

En vägarbetsbil med Destias logo på sidan.

Ahlström myy Destian ranskalaisjätille – Toimitusjohtaja: "Itsenäinen yhtiö säilyy ja jatkaa isänmaan rakentamista"

Toimitusjohtaja Tero Kiviniemi uskoo, että 50 maassa toimiva kansainvälinen jättiyhtiö omistajana antaa Destialle uusia mahdollisuuksia. Destian silmissä siintää ainakin ratainvestointeihin liittyviä urakoita. Kauppa edellyttää kilpailuviranomaisten hyväksyntää.

työntekijät teippaavat laminaattipaperirullia Kotkamillsin tehtaassa

Kotkamillsin myynti ulkomaille varmistui – itävaltalainen kartonkijätti ostaa metsäyhtiön 425 miljoonalla eurolla

Metsäyhtiö Kotkamills ja Euroopan suurin kartongin ja pakkauskartongin tuottaja Mayr-Melnhof sopivat yrityskaupasta viime vuoden joulukuussa. Nyt kilpailuviranomaiset ovat hyväksyneet kaupan.

Autotie, jolla ajaa yksi auto. Vieressä hiekkainen sinne ja sen päällä iso keltainen kyltti, jossa lukee 'Oletko eksynyt? Seuraavana Puolanka'.

Puolanka tyytyy maksamaan 120 000 euron sanktion laittomasta hankinnasta

Puolanka ei valita korkeimpaan hallinto-oikeuteen 120 000 euron maksusta, jonka markkinaoikeus sille asetti heinäkuun alussa laittomasta hankinnasta. Kuluttaja- ja kilpailuviraston tutkintapäätös silti kismittää pormestari Harri Peltolaa. 

Kännykän näytöllä näkyy Mobilepay sovellus.

Mobile Pay on yhdistymässä OP:n Pivon ja norjalaisen Vippsin kanssa – uusi alusta kilpailee alan globaalien jättien kanssa

Danske Bankin, OP:n ja norjalaisen Vippsin mobiilimaksusovellukset yhdistyvät. Uuden yhtiön kotipaikka tulee olemaan Oslossa. Yhtiöstä tulee 11 miljoonalla käyttäjällään yksi Euroopan suurimmista pankkiomisteisista mobiilimaksamisen palveluntarjoajista, pankit kertovat tiedotteissaan.

Pasilan linkkitorni

Sanoman kantelu Ylen toiminnasta kirvoittaa kritiikkiä: mediatutkijan mukaan Yle on vaarassa romuttua, Helsingin Sanomat arvostelee emokonserniaan

Mediatutkija Anu Koivusen mukaan Sanoman kantelu olisi toteutuessaan isku avoimelle tiedonvälitykselle. Sekä Ylen että Sanoman kanssa yhteistyötä tekevässä tuotantoyhtiössä keskustelua julkisesta palvelusta pidetään tervetulleena.

Sanomahuset i Helsingfors

Sanoma asks EU to limit Yle Areena content

The commercial media company was also involved in a complaint that could limit Yle's rights to publish written content.

Altian johtoporras. Tarkentuu myöhemmin.

Viinayhtiö Altian kauppa norjalaisen Arcuksen kanssa loppusuoralla – myös Norjan kilpailuviranomainen hyväksyi sulautumisen

Yhdistymistä hakevat yhtiöt ovat saaneet kasaan kaikki kilpailuviranomaisten luvat kaupalle. Viranomaisten asettamat ehdot kaupalle koskevat useita alkoholijuomatuotteita, joiden myynnistä on käynnissä neuvotteluja ostajaehdokkaiden kanssa.

Puolalaisia sanomalehtiä

Puolassa median pelätään luisuvan yhä tiukemmin hallituksen otteeseen – Tuomioistuin tyrmäsi valtionyhtiön aikeen ostaa liki kaikki aluelehdet

Kilpailuvirasto oli hyväksynyt kaupan ja harkitsee nyt mahdollisuutta saada oikeuden päätös kumottua.

Imatran Seudun Sähkö

Imatran Seudun Sähkö myy tytäryhtiönsä Virossa

Imatra Elekterin ostaa virolaisen Eesti Energian tytäryhtiö. Imatran Seudun Sähkö keskittyy toiminnassaan Suomeen.

Reim-isännöintipalvelu Hämeenlinnassa.

REIM-konsernin toimitusjohtaja kiistää isännöintialan kartelliepäilyn: taustalla vanha hallituspaikka Isännöintiliitossa?

REIM kiistää syytökset ja torjuu taloyhtiöiden mahdolliset korvausvaatimukset.

Altian johtoporras. Tarkentuu myöhemmin.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto tutkii tarkemmin viinayhtiöiden Altian ja Arcuksen yhdistymistä

Myös Ruotsin ja Norjan viranomaiset siirtävät päätöstä Suomen ja Norjan markkinajohtajien yhdistymisestä.

Vapon pellettitehdas Ilomantsissa

Vapo sai kilpailuviranomaisilta luvan Nevel-kaupalleen

Ranskalainen sijoitusyhtiö Ardian ostaa kaukolämpöä ja teollisuuden energiaratkaisuja tarjoavan Nevelin koko osakekannan Vapolta.

Altian toimitusjohtaja Pekka Tennilä

Ruotsin kilpailuviranomainen siirtää Altian ja Arcuksen yhdistymisen jatkokäsittelyyn

Yhdistyminen voidaan hyväksyä sellaisenaan, asettaa sille ehtoja tai kieltää se kokonaan.

Rema-kauppaketjun liike Norjan Bergenissä.

Norjan suurimpia ruokakauppoja uhkaavat 2 miljardin sakot – rikkoivat kartellisäääntöjä

Norjan kilpailuviranomaisten mukaan maan kolme suurinta elintarvikeketjua sopivat yhdessä hinnoista.

Yhteisöpalvelu Facebookin tulos nousi selvästi vuoden takaisesta.

Facebookia syytetään kilpailulain rikkomisesta ja valta-aseman väärinkäytöksestä Yhdysvalloissa – Instagram ja WhatsApp halutaan irrottaa emoyhtiöstä

Liittovaltion virasto FTC:n ohella erillisen kanteen nosti 48 osavaltion kilpailuviranomaisten muodostama ryhmä.

Kuvassa on Pihlajalinnan logo.

Pohjoismaiden suurin terveysjätti jää syntymättä: Pihlajalinna ja Mehiläinen eivät neuvottele enää yhdistymisestä

Taustalla ovat kilpailuviranomaisten näkemykset terveyspalvelujen liiasta keskittymisestä Suomessa.

Valmet Automotiven akkutehdas Salossa

Valmet Automotiven suunnittelupalveluiden myynti sai vahvistuksen kilpailuviranomaisilta

Yrityskauppa vaikuttaa noin 600 Saksassa työskentelevään työntekijään.

Turvesuo

Ranskalainen sijoitusyhtiö Ardian ostaa Nevelin Vapolta

Kauppa vaatii vielä kilpailuviranomaisen hyväksynnän.

Kuvassa Helsingissä Sörnäisten Lidlissä asioi Minna Heikurinen 29. lokakuuta 2020.

Miten käy Pirkan, Rainbow´n ja Lidlin monen "halpamerkin"? Uusi laki kieltää kauppoja oikeudettomasti kopioimasta tuotteita omiksi merkeikseen

Uusi elintarvikemarkkinalaki haluaa estää halpakopiot. "Ei tässä mitään uutta ole", sanoo Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja.

Nord Stream 2:een tarkoitettuja putkia, taustalla laiva.

Nord Stream 2:ta vastustava Puola mätkäisi Gazpromille miljardisakot kaasuputkihankkeesta

Sakkoja saivat myös viisi muuta hankkeeseen osallistuvaa yhtiötä, joukossa Fortumin tytäryhtiö, saksalainen Uniper.

Cargotecin hallituksen puheenjohtaja Ilkka Herlin

Cargotecin Ilkka Herlin uudesta suuryhtiöstä: "Tulemme olemaan ykkösiä hiilineutraaliudessa"

Cargotecin ja Konecranesin yhdistymisessä luonnon monimuotoisuuden suojelu ja päästöjen vähentäminen ovat sekä keino että päämäärä, sanoo Herlin.

Kuvassa on Pihlajalinnan logo.

Competition authority asks court to block Mehiläinen-Pihlajalinna healthcare firm merger

The authority said a merger would "significantly impede effective competition in the Finnish health services market".

Kuvassa on Pihlajalinnan logo.

KKV esittää Mehiläisen ja Pihlajalinnan välisen yrityskaupan kieltämistä – yrityskauppa johtaisi todennäköisesti hintojen nousuun

KKV:n mukaan toteutuessaan yrityskauppa muuttaisi terveyspalveluiden markkinaa peruuttamattomasti.

lähes tyhjä ranta

Hallitus suunnittelee maksavansa konkurssiin menneen matkanjärjestäjän pakettimatkat kuluttajille valtion kassasta – matkailualan mielestä lakiesitys on susi

Uuden lain tavoitteena on samalla kasvattaa matkakuponkien suosiota matkojen peruuntuessa koronaepidemian takia.

Fennian ja S-pankin logot

Kilpailuviranomaiset hyväksyivät S-pankin ja Fennian yrityskaupan varainhoitopalveluista

Kaupassa Fennian varainhoito- ja kiinteistösijoituspalvelut myytiin S-pankille.

Aamulehti ja Helsinginsanomat printtiversiot

Kilpailuviranomainen hyväksyi Sanoman ja Alman yrityskaupan

Kaupan myötä Aamulehti ja 14 pienempää lehteä siirtyvät Sanomalle.

Kolme paloautoa kalustohallissa.

Syrjiikö Satakunnan pelastuslaitos ulkomaiset tarjoajat ulos tarjouskilpailusta? – Kilpailuvirasto pyytää selvitystä

Pelastusajoneuvoista järjestetyn tarjouskilpailun keskeinen kiistakysymys on, pitääkö pelastuslaitoksen päästä tutustumaan ajoneuvoihin Suomessa. Pelastuslaitos kiistää toimineensa väärin.

Postipaketteja käsittelyssä Postin logistiikkakeskuksessa Vantaalla.

Posti to buy Swedish firm Aditro Logistics

The state-owned postal firm said the acquisition will strengthen Posti's presence in the Nordic and Baltic regions.

Kone toimitusjohtaja Henrik Ehrnrooth

Kone CEO: Advance payment scuppered ThyssenKrupp deal

Finnish lift maker Kone refused to pay 2.5 billion euros in advance.

Potrettikuvassa KONE Oyj:n toimitusjohtaja, Henrik Ehrnrooth.

Koneen toimitusjohtaja kaupan kaatumisesta: Thyssenkrupp vaati 2,5 miljardin euron ennakkomaksua – riski oli liian suuri

Koneen toimitusjohtajan Henrik Ehrnroothin mukaan Thyssenkruppin taloudellinen tilanne on erittäin huono.

ThyssenKruppin pääkonttori Essenissä.

Thyssenkrupp Ylelle miljardien hissikaupoista: Emme kommentoi – Bloomberg: Kone nostanut tarjoustaan

Päätös tehdään helmikuun loppuun mennessä, sanoi Thyssenkruppin viestintäjohtaja Peter Sauer Ylelle perjantaina illansuussa.

Sanomatalo

Media giant Sanoma buys up rival's local newspaper empire

Some 15 newspapers are set to transfer to Sanoma’s ownership.

Janakkalan Sanomien kansi 6. helmikuuta 2020.

Janakkalan Sanomat vaihtaa omistajaa – Sanoma ostaa Alma Median aluelehdet

Sanoma ostaa Alma Median alueelliset sanomalehdet.

Sanomatalo

Sanoma ostaa Aamulehden, Satakunnan Kansan ja 13 muuta Alman lehteä

Kauppa vaatii vielä kilpailuviranomaisen hyväksynnän. Kaupan arvioidaan toteutuvan tänä vuonna.

Vettä kaadetaan juomalasiin

Kun Tallinna yksityisti vesihuoltonsa, melkein kaikki meni pieleen – "Älkää tehkö Suomessa näitä virheitä", sanoo kilpailuviraston johtaja

Yksityistämisen jälkeen veden hinta Tallinnassa moninkertaistui. Ongelmien korjaaminen vei lähes 20 vuotta.

Matkakortinlukija tallinnalaisessa linja-autossa.

Competition authority puts brakes on Helsinki-Tallinn combi travel card

The app-based transport service Whim referred the planned cooperation to the Finnish competition authority.

ThyssenKruppin logo pääkonttorin edustalla Essenissä.

Viisi kysymystä Suomen historian suurimmasta yrityskaupasta: Voiko Koneen kauppa tyssätä korkeaan hintaan tai Saksan ay-liikkeeseen?

Hissiyhtiö Kone ei ole vahvistanut, onko sen tarjoama summa saksalaisyhtiöstä median kertoma 17 miljardia euroa. Saksalaisyhtiön hissitoimintojen hinta voi hyvin vielä nousta.

pelikoneita

MOT: Gambling monopoly Veikkaus hid multi-million-euro deal

The deal involved gambling monopoly Veikkaus' core gaming system, which runs products such as the weekly lottery.

Veikkauksen pääkonttori.

Veikkaus teki kilpailuttamatta kymmenien miljoonien sopimuksen ulkomaisen peliyhtiön kanssa – 20 vuoden sopimus salattiin valvojilta

Sopimus koskee Veikkauksen keskuspelijärjestelmää, jossa toimii esimerkiksi Lotto.

metsän logo

Metsä Tissue luopuu lautasliinojen valmistuksesta, myy tehtaan Saksassa

Stotzheimin tehtaalla työskentelee noin 200 ihmistä.

Tommi Iiskonmäki, maajohtaja, Kamux

Kamux laajentaa käytettyjen autojen kauppaa pääkaupunkiseudulla

Hämeenlinnalaisvetoinen Kamux osti Espoosta Autosillan liiketoiminnot.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston pääjohtaja Kirsi Leivo

Competition authority: Veikkaus must take gambling problems seriously

The authority wants Veikkaus' profits to be paid directly to state coffers, and slot machines removed from shops.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston pääjohtaja Kirsi Leivo

Kilpailuviranomainen: Veikkauksen tuotot valtion budjettiin ja peliautomaatit pois näkyviltä

Kilpailu- ja kuluttajaviraston pääjohtaja Kirsi Leivo pitää Veikkauksen kytköstä edunsaajiin ongelmallisena.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle