Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Lehmä makoilee turpeen päällä navetassa.

Tomi Ahosen lehmät rakastavat turvekylpyjä, mutta kiistanalaiselle kuivikkeelle olisi pian löydettävä korvaaja

Kaikki soilta kaivettu turve ei mene polttoon, vaan sillä on iso merkitys myös eläinten hyvinvoinnille. Kuiviketurpeen tarjonnan ennustetaan puolittuvan seuraavan viiden vuoden aikana.

Rivi keltasipuleita pilkistämässä mullasta.

Oulun Likis-tapahtumassa tutustutaan lähiruokaan

Likiksen tarkotuksena on edistää ekologista ja kestävää ruoantuotantoa Oulun seudulla.

Ohrapelto heinäkuussa Nurmijärvellä.

EU-rahoituksella Länsi-Suomen maakuntien ruoantuotanto saatu merkittävään kasvuun

Rahoitus on parantanut huomattavasti alueiden taloutta, vientiä ja työllisyyttä.

Tuotantohalli, jonne rakennetaan salaateille kerrosviljelmää.

Etelä-Savoon rakennetaan yksi Pohjoismaiden suurimpia kerrosviljelmiä – juvalaista kerrosviljeltyä salaattia voi saada pian kaupasta

Järvikylä-brändistä tunnettu Famifarm kertoo, että kyseessä on yrityksen historian suurin investointi.

Solar Foods yhtiön kehittämä bioreaktori, jonka lopputuote on soleiini-proteiini

Suomalainen yritys aikoo kehittää mikrobin, jolla saadaan maitoa ilman lehmää

Suomalainen teknologiayritys Solar Foods on mukana eurooppalaisessa projektissa, jossa pyritään tuottamaan maitoa uudella tavalla.

Mylläri Janne Ihamuotila tutkii myllyn viljoja

Puolta Suomea palveleva mylläri lopettaa ja haluaisi löytää työlleen seuraajan – pienet myllyt ovat tärkeitä, mutta niiden määrä hupenee

Jo ennestään harvassa myllyverkossa uhkaa pian olla yksi vähemmän, kun ylöjärveläinen mylläri pistää pillit pussiin vuodenvaihteen jälkeen. Tämä olisi kova isku monelle viljelijälle.

Patrick Nyström on polvillaan pellossa.

Tutkimus selvitti suomalaisten maanviljelijöiden ilmastomyönteistä käyttäytymistä – tilallinen: ”Kaikki viljelijät ovat ilmastotyöntekijöitä”

Tuoreen väitöskirjan mukaan suomalaisviljelijät haluavat olla mukana ilmastotalkoissa, mutta selkeät keinot ja linjaukset puuttuvat.

Juuso Joona.

Juuso Joonan kolumni: Maatalous ei tarjoa houkuttelevaa tulevaisuusnäkymää – se uhkaa myös huoltovarmuuttamme

Suomalainen maatalous kärsii useista ongelmista, ja koko elinkeinoa tulisi uudistaa. Meiltä puuttuu kuitenkin yhteinen tavoite, joka murrosta ohjaisi.

Hampunviljelijä Mikko Ilmoniemi hamppupellon laidassa.

Hamppu kärsii huumemaineesta, sanoo Vuoden lähiruokateko -palkinnon saanut yrittäjä

Vuoden lähiruokateko 2023 -tunnustus jaettiin Lähiruoka & luomu -tapahtumassa torstaina. Palkitun yrittäjän mukaan öljyhampun siemen on ravintoainepommi, jonka käyttöä kannattaisi lisätä.

Epätarkka mieshahmo räplää kännykkää television äärellä, pöytä kuorrutettuna sipseillä ja muilla roskaruoilla.

Menikö kahvi väärään kurkkuun sopimattoman ruokamainoksen takia? Nyt mainoksesta voi pyytää lausunnon elintarvikemarkkinointilautakunnalta

Lautakunnassa odotetaan, että eniten lausuntopyyntöjä tulee muun muassa vaikuttajamarkkinoinnista ja ruokien ympäristöystävällisyyttä koskevista väitteistä.

Ex-professori Mika Sillanpää

Päijät-Häme haluaa kestävän ruokatuotannon edelläkävijäksi – tavoitetta edistetään korkeakouluyhteistyöllä

Uudessa hankkeessa yhdistetään maakunnan ruoka-alan yrittäjien sekä kahden yliopiston asiantuntijoiden osaaminen.

Nainen katsoo suoraan kameraan ja pitää kättä kahden lehmän pään välissä.

”Jos käteen jää vain tappouhkauksia, onko siinä enää mitään järkeä”, kysyy Sarianna Särkijärvi ja vaihtaa ammattia

Voisi helposti kuvitella, että maitotilojen radikaali vähentyminen kertoo maidon kysynnän laskusta. Tämä ei pidä ollenkaan paikkaansa.

Lehmä navetassa lähikuvassa.

Suomessa tutkitaan, miten naudoille annettava lisäaine vähentää ilmastopäästöjä suomalaisissa olosuhteissa

Maailmalla 3-NOP-lisäaineesta on saatu lupaavia tuloksia. Aine vähentää nautojen ruoansulatusjärjestelmässä syntyviä metaanipäästöjä jopa kolmanneksella.

Kuopiolaisen kaupan lihatiski.

Lihan hinta vaikuttaa jo suomalaisten ostokäyttäytymiseen – sianliha ja edullisemmat ruhon osat päätyvät ostoskärryyn yhä useammin

Maatilojen kriisi ajaa lukuisia sikatiloja lopettamaan toimintansa. Jäljelle jäävät sikatilat harkitsevat nyt tarkkaan, onko niiden mahdollista investoida ja laajentaa tuotantoaan vastaamaan kysyntää.

Nuorison itse ottamia kuvia kouluruuista.

Ötökkä keitossa, mätiä perunoita ja kesken loppuvaa ruokaa – oppilaat kypsyivät Vantaan kouluruokailun ongelmiin, kaupunki kiistää

Vantaan nuorisovaltuusto vaatii kaupunkia kilpailuttamaan kouluruoan tuotannon, sillä sen mukaan ruoan laatu on heikko. Ateriapalveluista vastaava Vantti kiistää nuorten väitteet.

Kulosaaren yhteiskoulun koululounaalla tarjoiltiin porsas-nautapataa paprikalla ja täysjyvävehnää 19. helmikuuta.

Työntekijät vastustavat Helsingin kaupungin ruokatuotannon ulkoistamista – pelkona on, että huoltovarmuus ja ruoan terveellisyys kärsivät

Neuvottelut Helsingin kaupungin ensi vuoden budjetista jatkuivat koko viikonlopun ajan, ja niitä on tarkoitus jatkaa puolueiden kesken vielä maanantaina.

Somalian nälänhädän helpottuminen riippuu karjan selviytymisestä maaseudulla

Suomalaistutkijoilta hyvä uutinen: Maatalouden sivutuotteiden avulla voitaisiin ruokkia miljardi ihmistä enemmän

Ruuantuotannon sivutuotteilla kuten kasvien lehdillä, luilla ja perkuujätteillä voitaisiin ruokkia tuotantoeläimiä. Silloin vapautuisi peltopinta-alaa ruuantuotantoon.

Keinolannoitesäkki, jossa tiedot ravinteiden määrästä

MTK vaatii maatiloille kertaluonteista suoraa kustannustukea

Ruokaa tuottaville tiloille halutaan apua tavallista suurempiin kuluihin, joita koituu muun muassa sähköstä, polttoaineista ja lannoitteista.

Pieni porsas imee emakkosian nisää.

Suomen suurimman emakkosikalan emäntä seuraa huolestuneena sähkön hintaa: "Porsaat eivät selviä ilman lämpölamppuja"

Pellervon taloustutkimuksen ennusteen mukaan loppuvuonna ja ensi vuonna ruoan hinta jatkaa nousuaan. Myös maatalouden kustannukset jatkavat nousua.

Mikko Kekäläinen asuntoauton ratissa. Auton kyljessä värikkäät tarrat, joissa omenoita ja sieniä.

Kekäläisen kiertueella vietettiin yli 100 tuntia kotimaisen ruoan taitajien, tuottajien ja vaikuttajien kanssa

Mikko Kekäläinen kiersi syyskuun lopussa viisi päivää ympäri Suomen oppien muun muassa kotimaisesta satokaudesta, ruoan alkuperästä ja turvallisuudesta sekä ruokatuotannosta. Lähetys on nyt päättynyt.

Mies seisoo laitumen edustalla. Kaukana takana näkyy lihakarjaa. Karjankasvattaja Hannu Karppilalla sininen collagetakki ja sininen t-paita. Lyhyet hiukset. Katsoo sivulle.

Harva ostaa kauniista puheista huolimatta lähiruokaa – hintojen kallistuminen pahentaa tilannetta

Karjankasvattaja kertoo kasvaneiden kustannusten viemisen kuluttajahintoihin olevan jo vaikeaa taiteilua. Lähiruokaa pyritään kuitenkin hintojen noususta huolimatta tuomaan enemmän kuluttajien ruokapöytään.

Ydinräjähdyksen aiheuttama savupatsas Nagasakin yllä 1945

Tutkimus: Yhdysvaltojen ja Venäjän välinen ydinsota voisi johtaa 5 miljardin ihmisen nälkäkuolemaan – myös suomalaisten tilanne olisi heikko

Tutkijat analysoivat kuutta eri ydinsodan jälkeistä skenaariota, joissa ydintuhoista johtuva tuhka vapautuu maapallon ilmakehään.

Uunista tullut ruisleipä kuljettimella.

Raaka-aineiden ja energian kallistuminen voi näkyä pian myös leivän hinnassa – leipomoyrittäjä: "Paineet ovat kovat"

Energian ja raaka-aineiden kallistuminen sekä epävarmuus viljan hinnasta ja saatavuudesta tulevat todennäköisesti näkymään myös leipähyllyllä.

Broilereita kanalassa

Pohjoismaiden tuottajat pohtivat ruoantuotannon kriisiä Seinäjoella

Tuottajajärjestöjen ja maatalousosuuskuntien edustajat kokoontuvat määräajoin. Tällä kertaa kokouksen esityslista on vakava: miten ruokaa nykyisen kriisin keskellä tuotetaan.

Sota Ukrainassa koettelee ruoan tuonnista riippuvaista Afrikkaa

Sota Ukrainassa nosti esiin Afrikan riippuvuuden ruoan tuonnista – viljelyyn sopivaa maata on käyttämättä enemmän kuin muualla maailmassa yhteensä

Afrikka luisui 1970-luvulla ruoan nettotuojaksi. Erikoistutkija Mila Sellin mukaan eurooppalaisesta tehotuotannosta ei ole Afrikalle malliksi, vaan omavaraisuuden parantamiseksi tulisi tukea etenkin pienviljelijöitä ja perinteisten lajien viljelyä.

Traktori ajaa pellolla. Pölyä nousee ilmaan.

Suomi ja EU:n komissio maataloussopuun – MTK tyytyväinen saavutettuun ratkaisuun

Uusi niin sanottu CAP-ratkaisu tuo Suomeen tukia viljelijöille, maaseudun yrittäjille ja yhteisöille vuosittain yhteensä noin 1,7 miljardia euroa. EU:n osuus tästä on noin 875 miljoonaa.

Gradian opettaja Heikki Korhonen, salaativiljelykasvien keskellä.

Vähemmän torjunta-aineita, enemmän huomiota maaperään – "Kasvit kasvavat samalla tavalla, mutta viljelytavat muuttuvat" sanoo kasvituotannon lehtori

Ilmastonmuutos ja luontokato pakottavat keksimään uusia keinoja ruoantuotantoon. Tuorein ratkaisu puutarha-alalle on kerrosviljely.

Ympäristöministeriön erityisasiantuntija Maaret Väänänen istuu oranssilla tuolilla keskellä vehreää peltomaisemaa.

Ruoantuotantoa uhkaava pölyttäjäkato vaikeutuu jatkuvasti – Suomen uusi tavoite on estää pörriäisten joukkokuolemat 2030 mennessä

Maailman ruokakasveista yli kolme neljäsosaa on riippuvaisia pölyttäjistä. Kasvit eivät pysty tuottamaan siemeniä tai hedelmiä, jos mehiläinen tai muu pölyttäjä ei pölytä niitä.

Kuopion kaupungintalo

Kuopion kaupunki esitti ministeriölle toiveensa: Saavutettavuudesta, tieteestä ja ruoantuotannosta on pidettävä parempi huoli

Työ- ja elinkeinoministeriö on käynnistänyt kyselyn, jonka tarkoituksena on selvittää sodan vaikutuksia itäiseen Suomeen. Samalla kysytään, miten alueen elinvoimaa voitaisiin lisätä.

Kuusimetsän avohakkuun raja ilmakuvassa Ikaalisissa

Suomen Luontopaneeli esittää mittavia toimia luontokadon pysäyttämiseksi – listalla muun muassa maakunnittaiset hakkuukiintiöt

Suomen Luontopaneelin mukaan seuraava hallituskausi on kriittinen luontokadon pysäyttämisessä. Asiantuntijat esittävät sen torjumiseksi esimerkiksi maakuntakohtaisia hakkuukiintiöitä.

Maanviljelijä seisoo peltonsa äärellä.

Nuori maidontuottaja odottaa satokautta pelonsekaisen toiveikkaana: “Juhannusviikolla on vuoden tärkein tilipäivä”

Etelä-Savossa peltojen ensimmäinen tuorerehusato on valmistumassa juhannusviikolle. Satonäkymät ovat vielä toiveikkaat.

Sairaalaruokaa lautasella.

Neljässä eteläpohjalaisessa kunnassa ei kannata eriyttää sote- ja sivistyspuolen ruokapalveluja

Sote- ja sivistyssoppa keitetään edelleen samassa kattilassa Isojoella, Kuortaneella, Soinissa ja Ähtärissä.

piispa Matti Salomäki

Piispat huolestuivat maataloustuottajien jaksamisesta ja kotimaisesta ruokaturvasta

Suomessa keskustellaan parhaillaan turvallisuudesta. Kolme evankelis-luterilaisen kirkon piispaa toteaa kannanotossaan, että merkittävä osa turvallisuutta on riittävästä ruoasta huolehtiminen.

Maidontuottaja, MTK Etelä-Savon puheenjohtaja, Sanna Hämäläinen lypsykarjatilallaan Kerimäellä.

Kaakon kansanedustajat: Maatalous tarvitsee apua, mutta tukipaketit eivät riitä

Monien maatilojen maksuvalmius on kriisiytynyt rajun kustannusnousun takia. Maataloustuottajat ja kansanedustajat peräänkuuluttavat vastuunkantoa ruokaketjun kaikilta osapuolilta.

Vihanneksia kaupan pakasteosastolla.

Kauppojen hyllyiltä voi ensi syksynä puuttua tuttuja tuotteita, varoittaa Apetitin toimitusjohtaja

Seuraava satokausi on kriittinen raaka-aineiden saatavuuden kannalta, sanoo Apetitin toimitusjohtaja Esa Mäki. Elintarviketeollisuuden toimitusjohtaja pitää elintarvikealaa piinaavia haasteita poikkeuksellisina.

Traktori muokkaa peltoa.

Maatalouden tuotantokustannukset rakettinousussa, MT: kauppa ja elintarviketeollisuus ovat neuvotelleet satojen miljoonien hinnankorotuksista

Ennustelaitokset lupaavat myös ruoan kuluttajahintoihin jopa ennätyskorotuksia. Eteläsavolaisen maitotilallisen mukaan viljelijät ovat "todella tiukoilla".

Maija Itkonen, toimitusjohtaja Onego Biosta pitää kädessään biomunanvalkuaista ja siitä tehtyä marenkia

Voiko munaa olla ilman kanaa, pohtivat tutkijat – vastaus löytyi, ja nyt keksintöä vie maailmalle nyhtökaurasta tuttu sarjayrittäjä

Suomalaista keksintöä, biovalkuaista, luonnehditaan mullistavaksi. Se on tarkoitus kaupallistaa, jolloin tuotantoeläinten eli kanojen käyttö vähenisi ja samalla päästöt pienenisivät.

Lehmä tuijottaa kuvaajaa navetassa.

"Nyt pitäisi paukut laittaa ruoan tuottamiseen", sanoo lypsytilallinen Topi Kokkila – maatalouden kustannuskriisi kohdistuu kovimmin kotieläintuotantoon

Maanviljelijöiden mukaan kotieläintuotanto on Suomen ruokatuotannon selkäranka. "Pelkkä kasvinviljely ei riitä huoltovarmuuteen", sanoo MTK:n valtuuskunnan jäsen.

Jäinen pelto

Viljelijöiden tuska kasvaa kasvamistaan – nyt pelkona ovat talvituhot

Hankien ja jääpeitteen alla on nyt aikaisempaa enemmän kylvöalaa ja talvituhot uhkaavat. Viime syksynä maahan pantiin Suomen historian suurin syysvehnäala.

En svartvit mjölkko

MTK Häme: maatalouden kriisi vähentää etenkin kotieläintuotantoa

Maatalouden ahdinko, jota Venäjän hyökkäys Ukrainaan kärjistää, iskee erityisesti eläintuotantoon, arvioi MTK Hämeen toiminnanjohtaja. Valtion lupaama tukipaketti auttaa turvaamaan tuotantoa lyhyellä tähtäimellä.

Lehmä nuolaiseen turpaansa.

Forssalainen maitotila satsasi yli kaksi miljoonaa euroa automatisointiin – perhetilan jatkaja uskoo maatalouden tulevaisuuteen

Nousevat kustannukset koettelvat maataloutta ja vähentävät tilojen investointihaluja. Silti maatiloilta löytyy myös uskoa tulevaisuuteen. Puhe huoltovarmuudesta auttaa pinteessä olevaa alaa.

Kaupan kylmäosasto jossa maitotuotteet.

Pohjalaiset maakuntajohtajat vaativat nopeita, pitkäkestoisia toimia maataloustuotannon tueksi: "Tuottajat haluavat elää saamillaan tuloilla, eivät hätäavulla"

Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan liittojen yhteinen kannanotto toimitettiin maa- ja metsätalousministeriöön sekä eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnalle.

Tummiin pukeutunut mies seisoo navetassa, katsoo ohi kameran.

Vesa Erosen maatilan kulut kasvoivat hetkessä miljoonalla eurolla – kustannusten nopea kasvu ajaa maatalousyrittäjiä vaikeisiin päätöksiin

Suomen suurimpiin kuuluva lihakarjatila Pohjois-Karjalan Liperissä pohtii toimintansa jatkoa. Kustannuskriisi on nostanut tilan menoja noin miljoonalla eurolla vuodessa. Yrittäjä on asettanut toivonsa kuluttajiin.

Kajaanin Paltaniemellä maata viljelevä Tapio Tuhkanen navetan edessä keväällä 2022

Lannoitteiden ja polttoaineen hurja hinnannousu vie maanviljelijän yöunet, mutta lopettaminenkin on vaikeaa: "Ei tämä helppo laji ole"

Moni maatila on ollut tiukilla jo pitkään. Tuotantokustannusten raju nousu energian kallistumisen ja Ukrainan sodan seurauksena on laittanut osan miettimään, kannattaako peltoja viljellä ensi kesänä ollenkaan.

Juuso Joona

Juuso Joonan kolumni: Maan kasvukunto ja viljelyosaaminen ovat keskeisiä, mutta unohdettuja, huoltovarmuuden tekijöitä

Suomen ruoantuotanto on nojannut jo vuosikymmeniä Venäjään. Olemme kulloistenkin valtaapitävien hyvän tahdon varassa – haluaako Venäjä myydä meille polttoaineita ja lannoitteiden raaka-aineina käytettäviä ammoniakkia ja kaliumia, kirjoittaa Joona.

Tomi Kivistö ja Jaana Tolonen hellivät ylämaannautaa talvilaitumella.

Pieni luomulihatila porskuttaa, vaikka koko maatalousala on kriisissä – Aliniityssä päivittäiset rapsutukset ovat tärkeä osa eläinten hoitoa

Jaana Tolonen ja Tomi Kivistö haluavat pyörittää tilaansa mahdollisimman omavaraisesti. Se on osoittautunut hyväksi valinnaksi nyt, kun rehun ja lannoitteiden hinnat ovat nousseet pilviin.

Juvan kunnan omistama ja entisen Saliconin omistama salaattitehtaan kiinteistö talvisessa maisemassa.

Joroislainen Famifarm tekee historiansa suurimman investoinnin Juvalle – käynnistää toimintaa Juvalla tyhjilleen jääneen salaattitehtaan tiloissa

Juvalla tyhjentyneen salaattitehtaan tiloihin on löytynyt uusi toimija. Joroislainen elintarvikekonserni tekee tiloihin miljoonien investoinnin, joka on myös konsernin isoin satsaus. Asiasta kertoi ensimmäisenä Länsi-Savo -lehti.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle