Uusimmat artikkelit
Rovaniemen työntekijän sähköpostitili levittää virusta – kaupungin mukaan tili on kaapattu
Rovaniemen kaupunki kehottaa olemaan avaamatta viestiä, jonka otsikkona on ”Perintä”. Viesti leviää laajalti.
Kun kuolet, myös digitaalinen elämäsi tarvitsee kuolinsiivouksen – näin varmistat, että sivuhistoriasi tyhjennetään ilman kiusallisia hetkiä
Omaan kuolemaansa voi varautua siivoamalla kotinsa tarpeettomasta omaisuudesta ja roinasta. Moni näin jo tekeekin, mutta nykyihminen jättää jälkeensä myös valtavan paljon digitaalista jäämistöä.
Pohjois-Savon liitosta lähetetty huijausviestejä – työntekijän sähköpostitili kaapattu
Pohjois-Savon liitto varoittaa liikkeellä olevista huijausviesteistä.
Hattulan kunnan nimissä lähetetty huijausviestejä verkossa
Hattulan kunnan sähköpostitilille on murtauduttu viikonlopun aikana. Kunta varoittaa klikkaamasta auki sähköpostien mukana tulevia linkkejä.
Perhon kunta joutui hakkeroinnin vuoksi pyytämään: "Älkää avatko kunnanjohtajalta saapuneita viestejä"
Perho tiedotti sivuillaan ja sosiaalisessa mediassa keskiviikkoiltana, että kunnanjohtajan sähköpostitili oli kaapattu.
Coronavirus delays defence review
The four-yearly report was due to be published this month.

Forssan kaupunginjohtajan sähköpostiosoite hakkeroitiin: kaikkien hallintoverkon käyttäjien salasanat vaihtoon
Kaupunki on tehnyt tietoturvaloukkauksesta ilmoituksen tietosuojavaltuutetulle ja Kyberturvallisuuskeskukseen.

Yhdysvalloissa selvitetään käyttivätkö Ivanka Trump ja Jared Kushner epävirallisia viestimiä valtiosalaisuuksista keskusteluun
Molemmat ovat Kushnerin asianajajan mukaan käyttäneet henkilökohtaisia sähköpostitilejä, sekä Kushner myös WhatsApp-palvelua.

Posti warns of text and email phishing scam
The scam to entrap targets looks real, as the texts and emails resemble a real parcel delivery notice, the postal carrier says.
Näin luot sähköpostiosoitteen
Oman Gmail-sähköpostiosoitteen hankkiminen askel askeleelta.
Digitreenit: Uusi sähköpostiosoite on helppo hankkia – tässä ohjeet Gmail-, Outlook- ja Yahoo-tilin luomiseen
Ilman omaa sähköpostia et digiaikana pärjää.

Herätys: Hybridikeskus suojassa lain kouralta, Valkoisessa talossa sisäinen tutkinta, pilvipoutaa luvassa
Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

NYTimes: Ainakin kuusi Trumpin avustajaa käyttänyt yksityisiä sähköpostitilejä viranhoitoon
Trump on aiemmin kritistoinut Clintonia yksityisestä sähköpostipalvelimesta.

Poliisi varoittaa tietoja kalastelevasta "tukipalvelusta"
Palvelun sijainti tai sen takana olevien huijareiden henkilöllisyys ei ole poliisin tiedossa.

Lehti: Varapresidentti Pence käytti yksityistä sähköpostia virkatehtävissä
Mike Pence arvosteli Yhdysvaltain presidentinvaalikampanjan aikana Hillary Clintonia yksityisen sähköpostitilin käytöstä.

Poliisi tarvitsee USA:n apua tiedon saamiseksi Googlen palvelinkeskuksesta Haminasta
Suomen poliisi pyytää jatkuvasti enemmän tietoja ulkomaisilta nettijäteiltä, kuten Facebookilta tai Googlelta, rikosten selvittämiseksi.

Finnish data security expert urges everyone to use two-factor verification online
With major websites regularly leaking the data of millions of people around the world, personal online security has never been more important. A security expert at the National Cyber Security Centre of Finland says that everyone should use be using two-factor verification for websites and online apps whenever possible.

Over 200 Finnish bank accounts emptied - 8 ways to keep your data safe
A Philippine bank card skimmer and his accomplice were sentenced to prison last Friday for emptying 200 Finnish bank accounts of over 100,000 euros in 2015. Sean Sullivan from the Finnish data security company F-Secure offers Yle readers some tips on how to keep your data safe.

Hillaryn puolue, Jennifer Lawrence, Colin Powell, seuraavaksi sinä? Näin helposti salasanasi murretaan
USA:n demokraattipuolueeseen, entiseen ulkoministeriin Colin Powelliin ja CIA:n johtajaan kohdistuneet murrot olisi voinut estää yksinkertaisilla konsteilla. Kuka tahansa voi suojata sähköpostinsa paremmin kuin mahtimiehet.

Roskapostin estoyritys voi tilata sitä lisää
Asiantuntija suosittelee pitämään useampaa sähköpostitiliä. Näin toinen sähköposti pysyy puhtaampana roskapostista ja toista voi käyttää esimerkiksi arvontoihin osallistumiseen. Toisinaan postin peruminen voi johtaa sen lisääntymiseen.

Julkkisten sähköpostitilejä hakkeroinut mies tuomittiin vankilaan USA:ssa – Uhrien joukossa Clintonin luotettu ja Bushin perhe
Gucciferina tunnettu romanialaishakkeri auttoi paljastamaan yksityisen sähköpostiosoitteen, jota Hillary Clinton käytti ulkoministerinä ollessaan. Hänen vuokseen julkisuuteen vuoti myös kuvia entisen presidentin George W. Bushin maalauksista.

Hillary Clinton FBI:n kuultavana sähköpostijupakasta
Clinton on aikaisemmin pyytänyt anteeksi henkilökohtaisen sähköpostitilinsä käyttöä ulkoministerinä. FBI tutkii mahdolista salaisten tietojen väärinkäyttööä.

Finnish cyber sleuth bags 10,000-dollar reward for flagging Yahoo email flaw
US technology company Yahoo! paid out a 10,000-dollar reward to Finnish bug hunter Jouko Pyynönen after he alerted the organisation to a major email vulnerability. The flaw would have allowed attackers to hijack a user’s email account and send messages or distribute malware in his or her name.

CIA:n johtaja tuomitsee sähköpostiensa hakkeroinnin: "Olin raivoissani"
Brennan näyttää lopettaneen sähköpostitilinsä käytön sen jälkeen, kun hän liittyi valtion palvelukseen vuonna 2008.

Wikileaks julkaisi CIA-johtajan hakkeroituja sähköposteja
Sähköpostit oli alun perin saanut haltuunsa hakkeri, joka oli onnistunut murtautumaan johtajan sähköpostitilille. Uutistoimistojen mukaan nyt julkaistuissa dokumenteissa ei vaikuta olevan välittömästi Yhdysvaltain kansallista turvallisuutta uhkaavia tietoja. Tapaus on silti erittäin nolo Yhdysvaltain tiedusteluviranomaisille.

Hillary Clinton pyysi anteeksi sähköpostijupakkaa: Se oli virhe
Clinton on jo aiemmin sanonut olevansa pahoillaan aiheuttamastaan hämmennyksestä, mutta ei ole tätä ennen pyytänyt anteeksi henkilökohtaisen sähköpostitilinsä käyttöä ulkoministerinä.

Hillary Clinton: En pysähtynyt ajattelemaan sähköpostijärjestelmääni
Entisen ulkoministeri Hillary Clintonin sähköposteista 87 on tähän mennessä sisältänyt merkintöjä, että vieraiden valtioiden viranomaiset ovat jakaneet tiedon Yhdysvalloille luottamuksellisesti.

Vanha huijaus leviää jälleen: kaapatulla sähköpostilla rahaa kavereilta
Rovaniemeläinen nainen on hädissään. Mahdollisesti jopa sadat tuttavat ovat saaneet häneltä sähköpostin, jossa hän pyytää rahallista apua Lontooseen. Kyse on kuitenkin huijauksesta, joka on yllättävän uskottava.
Mies etsi verkosta uhreja ja murtautui sähköpostitileille – koneelta löytyi myös lapsipornoa
Oikeuden mukaan teot olivat suunnitelmallisia. Miehen haltuun oli päätynyt myös psykoterapiassa käyneiden potilaiden päiväkirjoja.

Lehti: Entinen CIA-pomo Petraeus joutumassa syytteeseen
CIA:n ex-johtajan David Petrauksen epäillään luovuttaneen luottamuksellista tietoa salarakastajalleen. Skandaali päätti kenraalin uran kaksi vuotta sitten.

Tunnettu teknologiasivusto selvitti mitkä salasanat kannattaa vaihtaa Heartbleedin takia - katso koko lista
OpenSSL:n haavoittuvuus liittyy salausteknologiaan, jonka pitäisi suojata verkon sähköpostitilejä, viestiohjelmia ja suurta osaa sähköisestä kaupankäynnistä.

Heartbleed altistanut valtavan määrän dataa hakkereille – asiantuntijat suosittelevat kaikkien salasanojen vaihtoa
Heartbleediksi nimetty uhka koskee muun muassa Twitteriä, verkon sähköpostipalveluja ja lukuisia muita sivustoja. Sen avulla ulkopuoliset voivat urkkia verkkoon kirjoitettuja tietoja.
PPO:n sähköpostit toimivat jälleen
Teleyhtiö Elisa on saanut korjattua PPO:n asiakkaita koskeneen sähköpostivian. Osa PPO:n asiakkaista ei päässyt kirjautumaan kolmeen päivään sähköpostitileilleen.

Minkälaiseen byrokratiaan olet törmännyt läheisen kuoltua?
Sen lisäksi, että läheisen kuolema aiheuttaa suurta surua, on omaisten hoidettava monta käytännön asiaa. Joskus tielle tulee esteitä ja lisätaakka kuormittaa herkästi järkkynyttä mieltä. Mitä kaikkea omaiset joutuvat kokemaan, kun läheinen kuolee?

"Palauta kulkukortti maanantaina, poista yksityisluontoiset sähköpostit" - lue Ailuksen koko erosopimus
Kevan toimitusjohtaja Merja Ailus erosi perjantaina tehtävistään pitkän neuvonpidon jälkeen. Ailuksen virkasuhde päättyy itsenäisyyspäivänä.

Experts warn parents over Google ID demands
Google has started to close email accounts for children aged under 13, unless a parent sends a copy of their ID to Google in the United States. Finnish experts are warning parents against sending personal information in this way.

Asiantuntija varoittaa: Älä lähetä Googlelle kopiota henkilötodistuksestasi
Google on alkanut sulkea Suomessa alle 13-vuotiaiden sähköpostitilejä ellei lapsen vanhempi lähetä kopiota henkilötodistuksestaan Googlelle Yhdysvaltoihin. Suomalaisasiantuntija varoittaa lähettämästä henkilötodistuksia.

Mies asensi vakoiluohjelman avovaimonsa tietokoneelle - sai ehdollista
Lapin käräjäoikeus on tuominnut ehdolliseen vankeuteen miehen, joka asensi vakoiluohjelman avovaimonsa tietokoneelle. Mies oli saanut vakoiluohjelman avulla naisen Facebook- ja sähköpostitilien käyttäjätunnukset ja salasanat. Lisäksi mies oli asentanut videokameran kuvaamaan salaa tietokonepöytää, jolla nainen käytti tietokonetta.

Tietojenkalastaja hamuaa sähköpostisi salasanaa - älä tartu syöttiin
Roskapostittajat kalastelevat sähköpostiviestein salasanoja voidakseen lähettää kymmeniätuhansia roskapostiviestejä - yleensä sähköpostitilin oikean omistajan tietämättä. Vastikään kalastelijat onnistuivat harhauttamaan kymmenkunta surffi.net-päätteisen sähköpostin omistajaa.

Huoli verkkoturvallisuudesta kasvaa – yli puolet piileksii tietyiltä tahoilta
Enemmistö yhdysvaltalaisista internetin käyttäjistä yrittää vältellä joitakin ihmisiä, järjestöjä tai hallitusta peittelemällä jälkiään. Lakien ei katsota turvaavan yksityisyyttä riittävän hyvin.

Economic gloom accelerates start of summer sales
Clothing stores are set to launch their summer sales earlier than usual, with larger-than-normal discounts on offerdue in large part to the ongoing economic slump.
Israelilaisviranomaisilla lupa tutkia turistien sähköpostitili lentokentällä
Viranomaisten mukaan sähköpostitili tutkitaan vain turistin suostumuksella. Israelilainen kansalaisjärjestö on kritisoinut käytäntöä.
USA:ssa tutkitaan, pääsikö hakkeri käsiksi Bushin perheen sähköposteihin
The Smoking Gun -sivuston mukaan kuutta sähköpostitiliä olisi hakkeroitu, niiden joukossa ainakin entisen presidentin George H.W. Bushin tyttären tili.
NY Times joutui kiinalaishakkerien vakoilun kohteeksi
Hakkerit pääsivät käsiksi lehden kirjeenvaihtajien sähköpostitileille ja lehden sisäiseen tietoverkkoon. Hyökkäykset alkoivat uutisesta, joka käsitteli Kiinan pääministerin lähipiirin varallisuutta.

Yliopisto saa sulkea Bäckmanin sähköpostitilin
Käyttäjätunnus lakkaa toimimasta lokakuun lopussa, mutta sähköpostit liitetiedostoineen poistetaan vasta vuoden päästä.
Bäckman haluaa käräjäoikeuden kieltävän sähköpostitilin sulkemisen
Dosentti Johan Bäckman sanoo, ettei hän ole käyttänyt sähköpostia poliittiseen aktivismiin.
"Kannattaa olla lapsen Facebook-kaveri"
Rehtori ja isä Heikki Laivamaa Lappeenrannasta kehottaa vanhempia liittymään samoihin sosiaalisen median palveluihin, missä omat lapsetkin ovat. Energiaa tulisi Laivamaan mukaan suunnata kieltojen sijaan kasvattamiseen.

Lääkäriliiton sähköpostipalvelut jälleen käytössä
Lääkäriliiton FiMnet-palvelut on palautettu käyttöön perjantain tietomurron jälkeen.
Lääkäriliiton palvelimelle murtauduttiin - 50 000 sähköpostitiliä suljetaan
Tietomurto sulkee muun muassa Lääkäriliiton sähköpostit viikonlopun ajaksi. Potilasturvallisuus ei ole vaarassa.

Keskustele: Huolettaako hakuhistorian säilyttäminen?
Maailman suurin hakukoneyhtiö Google alkaa maaliskuun 1. päivä alkaen tallettaa käyttäjiensä hakuhistoriaa. Palvelu ei ole kaikilla automaattisesti päällä, vaan se on täytynyt jossain vaiheessa hyväksyä. Hakuhistorian ja muiden käyttäjätietojen pohjalta Google pystyy luomaan tarkempia analyyseja palveluidensa käyttäjistä. MItä mieltä olet käyttäjätietojen yhdistelystä ja käyttämisestä?