Uusimmat artikkelit
Mustasaarelaiset käyttäisivät asukasbudjetin rahoja mm. ulkokuntosalilaitteisiin
Mustasaaren kunta sai lähes 80 ehdotusta ensimmäisen asukasbudjetin käyttämiseen.
Mustasaaren Sepänkylässä sijaitsevassa leikkipuistossa tiistai-iltana tulipalo – palossa epäillään ilkivaltaa
Olavin leikkipuistossa on ollut ilkivaltaa jo pari vuotta, sitä on yritetty sytyttää tuleen ennenkin.
Sepänkylän sivistyskampukselle vihreää valoa kunnanhallitukselta – kunnan suurimman rakennusurakan rakennuttaja valittu
Uusi Sepänkylän sivistyskampus yhdistää varhaiskasvatuksen sekä peruskoulutoiminnan suomeksi ja ruotsiksi yhteen paikkaan. Rakennuttajaksi valikoitui kilpailutuksen jälkeen Lujatalo.
Härmän kuntokeskus haluaa laajentaa palvelutarjontaansa Mustasaaren Sepänkylään
Sepänkylän tuleva uimahalli mahdollistaa Härmän kylpylän toiminnan laajenemisen Mustasaareen, sanoo yhtiön toimitusjohtaja Jan-Erik Hagfors.
Vaasan ohitustie muuttuu nelikaistaiseksi – Väyläviraston tuoreessa investointiohjelmassa huomioitu myös sataman väylän syventäminen
Yhteensä 100 miljoonan euron hankkeessa ohitustien kaistamäärä tuplaantuu aina Gerbyseen saakka. Aikataulu toteutukselle on vielä avoin.
Mustasaari investoi lähes 70 miljoonalla eurolla tulevina vuosina – kunnanhallitus hyväksyi talousarvion
Tulevien vuosien isoin investointi on Sepänkylään rakennetava sivistysampus. Sinne kootaan yhteen varhaiskasvatuksesta alkava ja ysiluokkiin päättyvä koulupolku sekä suomen- että ruotsinkielisille sekä Korsholms gymnasium.
Talvinopeusrajoitukset astuvat voimaan tänään keskiviikkona Pohjanmaalla
Maanteillä nopeusrajoitukset laskevat suurimmaksi osaksi 80 kilometriin tunnissa.
Sepänkylän uimahallin rakentaminen alkaa Mustasaaressa
Rakennustöiden takia Vallonintie suljetaan läpikulkuliikenteeltä ja kadulle tulee pysäköintikielto.
Mustasaaren uimahallin urakoitsijaksi YIT Suomi
Rakennustyöt aloitetaan viimeistään 15. syyskuuta. Uimaan uudessa hallissa päästään alustavasti toukokuussa 2024.

Sepänkylän uuden torin avajaisia vietetään tänään
Elly Sigfridsin torin avajaisjuhlien yhteydessä järjestettävät markkinat alkavat kello 16 ja jatkuvat kello 21 saakka. Lavalla on ohjelmaa kello 17‒20.
Mustasaaren kouluihin kohdistuu lähivuosina suuria investointeja
Investointiohjelma menee nyt jatkokäsittelyyn ja lopulta valtuuston päätettäväksi. Investointiohjelman uusia hankkeita ovat Korsholms gymnasiumin ja Kvevlaxlärcenterin laajennukset
Mustasaaren kävely- ja pyöräilykyselyn määrä yllätti
Mustasaaren kunnan järjestämään kyselyyn kävely- ja pyöräilyolosuhteista tuli yli 800 vastausta. Määrä yllätti, sillä vastauksia kyselyyn odotettiin paljon vähemmän.
Kunnanvaltuusto hyväksyi Mustasaaren uimahallin
Kunnanvaltuusto päätti eilen jatkaa suunnitelmia huolimatta siitä, että hanke on tullut arvioitua miljoonalla kalliimmaksi.
Mustasaaren uimahallihankkeelle puolto valtion liikuntaneuvostolta
Uimahalli on tarkoitus tulevaisuudessa rakentaa Sepänkylän keskustassa sijaitsevan Hotelli Vallonian yhteyteen.
Yrittäjät ja kunta verkostoituvat Mustasaaressa ja Maalahdessa
Mustasaaren kunta järjestää yhdessä Mustasaaren Yrittäjien kanssa neljä tapaamista eri puolilla kuntaa marraskuussa. Myös Maalahdessa yrittäjiä on kutsuttu yhteiselle aamiaiselle.
Vaasan uudet bussireitit julkaistiin jo nyt – Lifti aloittaa liikennöinnin elokuussa
Vaasan paikallisbussien uudet linjat on julkaistu. Vaasan kaupunki sanoo halunneensa julkaista uudet linjastot nyt, jotta bussinkäyttäjät ehtivät tutustua ajan kanssa uusiin reitteihin.
Nyt ajellaan matalammilla nopeuksilla – talvinopeusrajoitukset tulivat voimaan
Talvi- ja pimeän ajan nopeusrajoitukset otetaan käyttöön tänään pohjalaisilla maanteillä.
Mustasaaren kunta sai elinkeinokoordinaattorin – marraskuussa uusi elinkeinokoordinaattori tapaa paikallisia yrittäjiä
Elinkeinokoordinaattorin tehtävä on uusi ja osa kunnan strategiaa parantaa yrittäjämyönteisyyttä.
Sepänkyläntie suljetaan osaksi ensi yönä Vaasassa, syynä kaukolämpöputken rakennustyöt
Vaasassa Sepänkyläntie suljetaan torstain ja perjantain väliseksi eli ensi yöksi Olympiakadun ja Myllykadun välisellä osuudella.
Pyörätietä kunnostetaan Vaasassa Sepänkyläntiellä
Kunnostettava kevyen liikenteen väylä kulkee ohi tontin, jossa sijaitsevat McDonalds ja pian avattava Lidl.
Merkkikallion tuulipuiston rakennustyöt alkaa Vaasan ja Mustasaaren rajalla – rakennuslupa myös kolmelle viimeiselle tuulivoimalalle
Jo vuonna 2013 käynnistynyt tuulipuistohanke Merikalliossa on saatu käynnistettyä. Tuulivoimaloiden määrä on pudonnut puolella viiteentoista. Näistä viimeiset kolme on nyt saanut rakennusluvan valituskierrosten jälkeen.
Vaasan Olympiakatu suljetaan kymmeneksi päiväksi
Vesijohdon rakennustyöt vaikuttavat myös joukkoliikenteeseen. Kevyelle liikenteelle järjestetään kulkureitti työmaan ohitse.
Mustasaari saa vielä odottaa omaa uimahalliaan
Uimahalli on tarkoitus tulevaisuudessa rakentaa Sepänkylän keskustassa sijaitsevan Hotelli Vallonian yhteyteen. Hankeen toteutuminen edellyttää vielä avustusta valtiolta.
Vesijohtolinjojen uusiminen Vaasassa jatkuu – nyt vuorossa Vöyrinkaupunki
Vöyrinkaupungilla aloitetaan vesihuollon saneeraustyöt maanantaina 6.9.2021. Tarkoituksena on uusia ja siirtää vesijohto-, jätevesi- ja hulevesilinjoja.
Koronatartunta palvelutalo Solhörnanin työntekijällä Mustasaaressa – asukkaita asetettu karanteeniin
Palvelutalon yhdellä työntekijällä on todettu koronavirustartunta. Toinen työntekijä, sekä osa asukkaista on asetettu karanteeniin.
Uuden rampin rakentaminen ohitustieltä Sepänkylään ei kannata, sanoo selvitys
Mustasaaren kunta on luopumassa miljoonasatsauksesta uuteen liittymään. Hyödyt rampista jäisivät vähäisiksi.
Mustasaaressa otettu viime päivinä lähes 250 koronanäytettä, joista 5 positiivista – tilannetta seurataan koko joulu
Mustasaaren koronatilanne näyttää olevan rauhallisempi kuin viime viikolla, jolloin kunnassa oli kymmeniä tartuntoja ja satoja altistuneita.
Mustasaaressa todettu lisää koronatartuntoja – tällä viikolla jo lähes 40 tapausta
Joukkoaltisitumisia on ollut yli kymmenen ja altistuneita jopa 400.
Kaukolämpö katkaistaan Vaasan Alatorin alueelta ensi yönä korjaustöiden vuoksi
Lämmintä käyttövettä ei ole tarjolla iltayhdeksän ja aamuseitsemän välillä. Korjaustyöt hidastavat myös liikennettä Vaasanpuistikolla.
Mustasaari myy kaukolämpöyhtiönsä Vaasan Sähkölle – hinnat laskevat Sepänkylässä
Kauppasumma on 1,44 miljoonaa euroa.

Ruotsalaisyritys haluaa rakentaa lisää padel-halleja Pohjanmaalle
Mustasaareen perustettu halli nousi pystyyn nopeasti ja avaa kohta ovensa.

Vesien kemiallinen tila on huono useilla pohjalaismaakuntien pohjavesialueilla
Talousvesi saadaan kuitenkin puhdistettua hyvälaatuiseksi.

Sepänkylän padel-hallia puuhataan vauhdilla
Työt Botniahallin viereisellä tontilla alkoivat heti, kun Mustasaaren kunta päätti vuokrasopimuksesta.

Mustasaaren Sepänkylässä liikennejärjestelyitä
Poikkeusjärjestelyt kestävät lokakuun 11. päivään saakka.

Mustasaarelaiset käyvät vaaliuurnille kuntaliitoksesta Vaasan kanssa – neuvoa-antava kansanäänestys on nykyään jo harvinaisuus
Vaasan ja Mustasaaren kuntaliitoskeskustelu saa lisäväriä, kun mustasaarelaiset äänestävät liitoksesta.

Mustasaaressa keskustelutilaisuuksia kuntaliitoksesta
Keskutelutilaisuuksia pidetään Sulvalla, Sepänkylässä, Koivulahdessa ja Raippaluodossa.

Vaasan ja Mustasaaren kuntaliitosselvitys etenee
Kuntaliitosselvityksen johtoryhmä oli koolla perjantaina.

Liikennevirasto: Liittymä ohitustieltä Sepänkylään mahdollinen
Mustasaaren kunta sai kauan odotetun lausunnon liittymän rakentamisesta hiljattain. Nyt kunnassa pohditaan, onko sen rakentaminen järkevää.

Vaasan ammattiopiston puukotuksesta epäilty vangittiin – miestä epäillään murhan yrityksestä
Vamian Sepänkyläntien yksikössä tapahtui tiistaina puukotus. Poliisin mukaan teko oli harkittu.

Mustasaaren keskuskoulu odottaa vielä lopullisia päätöksiä
Keskuskoulun tilannetta puidaan seuraavan kerran viikon kuluttua maanantaina. Keskuskoulun viereen on tulossa parakkitilaa. Sepänkylästä etsitään vielä kunnan omistamia ja opetukselle käyttökelpoisia tiloja.

Mustasaari selvittää edelleen mahdollisuuksia Sepänkylän liittymälle ohitustiellä
Yrittäjät haluavat liittymän, sillä ohitustien valmistuminen on ohjannut asiakasvirrat Sepänkylän ohi.

Tiestön talvinopeusrajoitukset käyttöön tällä viikolla
Pohjalaisteiden nopeusrajoitukset muutetaan talvi- ja pimeän ajan rajoituksiksi torstain ja perjantain kuluessa.

Mustasaareen on tulossa lisätilaa urheilulle – kunta vuokralaisena
Mustasaaren Sepänkylään syksyllä valmistuvassa 3000-neliöisessä urheiluhallissa on kaksi täysmittaista salibandykenttää. Hallin omistajana on kiinteistöihin erikoistunut rahastoyhtiö.
Vaasassa ja Mustasaaressa takaa-ajettu auto päätyi ojaan
Poliisi ajoi sunnuntai-iltana Vaasassa ja Mustasaaressa takaa autoa, jonka kuljettajaksi paljastui 17-vuotias mies.

Teitä poikki, vettä kellareissa – Pohjanmaalle vuorokaudessa paikoin yli 50 millimetriä vettä
Viime vuorokauden runsaat sateet työllistävät pohjalaisia pelastuslaitoksia. Sadevesi on uhannut rakennuksia ja vettä on päässyt talojen kellareihin. Myös maanteitä on jouduttu sateen vuoksi sulkemaan liikenteeltä.

Vaasa laajentaa sittenkin vastaanottokeskusta
Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskusta Vaasassa laajennetaan 200 paikalla. Kaupungin ylläpitämässä vastaanottokeskuksessa on laajennuksen jälkeen 500 paikkaa ja lisäksi hätämajoitustilaa 100 paikan verran.

Sepänkylän ohitustien jatko-osan työt pysähdyksissä
Sepänkylän ohitustien jatko-osan työt seisovat toistaiseksi. Töitä jarruttavat yksityistiejärjestelyihin liittyvät asiat, kertoo Ari Mäkelä Liikennevirastosta. 1+1-kaistaisen ja keskikaiteisen jatko-osan oli tarkoitus valmistua kesän aikana.
Äidit vastustavat neuvoloiden keskittämistä Mustasaaressa
Mustasaari on lakkauttamassa viisi äitiysneuvolaa ja keskittämässä palvelut yhteen paikkaan jo tänä keväänä. Kylissä asuvat äidit vastustavat suunnitelmaa.

Talviaika alkaa myös tien päällä – talvinopeudet voimaan torstaina
Talvinopeuksiin siirrytään pohjalaismaakunnissa viimeistään torstaina. Alhaisemmat nopeusrajoitukset astuvat voimaan sitä mukaa, kun ne ehditään tienvarteen vaihtaa. Merkkien vaihtaminen alkaa keskiviikkona.