Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Millä kaavalla juoruilet – pidätteletkö tietoa vai jaatko sitä hanakasti? Juoruilun kulttuuri vaihtelee paljon eri maiden välillä

Juoruileminen on iloinen asia, vaikka stereotypiat yrittävät heittää sen ylle kielteisyyden viittaa.

Juorua oikein, se tekee tutkitusti hyvää!

Kaikki juoruavat ja se on hyvä juttu.

Vaaliväittelyyn tuli dekkariainekset – ”Vaikea nähdä, että Venäjä toimisi näin amatöörimäisesti”

Turvallisuuskomitean pääsihteeri harmittelee, että mielikuvituspaperi otettiin mukaan esimerkiksi Venäjän vaikuttamisyrityksistä vaaleihin.

Jokainen juoruaja ei ole trolli – Valheiden levittämisestä ei kukaan ota vastuuta

Trolli ei ole enää vain ärsyttävä nettituntemattomuus, vaan myös tarkoitushakuinen mielipidevaikuttaja eli agitaattori. Trollauksella ja juoruilulla on yhtymäkohta ryhmien muodostumisessa.

Italian äänestyksen voittajan vertailu Trumpiin alkoi heti

Viiden tähden liikkeen johtaja Beppe Grillo muutti jo maanantaina kantaansa kiisteltyyn vaalilakiin. Nyt se kelpaakin Italian kansanäänestyksen voittajalle, koska se varmistaa ennenaikaisten vaalien järjestämisen.

Putoamista vastaan taisteleva FC Jazz kiistää huhut konkurssista: "Ilkeämielistä"

FC Jazz Oy:n hallituksen puheenjohtaja Kari Kaivo-Oja on pettynyt ykkösessä taistelevan seuran saamaan tukeen porilaisessa lehdistössä.

Kreml vahvistaa: Venäjän lapsiasiamies Astahov eroaa

Astahovin erottamisesta alkoi levitä huhuja venäläismediassa sen jälkeen, kun hänen kommenttinsa Säämäjärven hukkumisonnettomuudesta olivat herättäneet laajaa pahennusta.

Nadal jyrähti doping-syytöksistä: "Sharapovaa pitäisi rangaista"

Rafael Nadal näkee itsensä tenniksen lähettiläänä. Hän sanoutuu täysin irti kaikista häneen kohdistuneista doping-huhuista.

Pankkiryöstäjät rauhoittelivat Italiassa: ”Emme ole terroristeja, tämä on vain ryöstö”

Italiassa terroristipaniikki on mennyt siihen pisteeseen, että jopa pankkiryöstäjien on otettava asia huomioon.

Poliisi tyrmää huhut pommintekovälineistä Kauhavan vastaanottokeskuksessa

Sekä poliisi että vastaanottokeskuksen henkilökunta tyrmäävät täysin huhut, joiden mukaan Kauhavan vastaanottokeskuksessa olisi löydetty polttopulloja ja pommintekovälineitä. Huhua on levitetty jopa Seinäjoen kaupunginvaltuustosta käsin.

Maahanmuuttajat joutuvat huhujen kohteeksi somessa – kaksisuuntaista kotouttamista tarvitaan

Samaan aikaan, kun maahanmuuttajat näkyvät aiempaa enemmän katukuvassa, heihin liittyvät huhut ovat lisääntyneet esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Maahanmuuttajia perehdytetään suomalaisuuteen. Myös kantaväestön on hyvä tuntea vieraita kulttuureja.

Poliisi jahtaa nettihuhujen levittäjiä Kiinassa – Toimittaja "tunnusti" olevansa syypää pörssin syöksyyn

Kiinan valtion uutistoimiston Xinhuan mukaan 197 ihmistä on rangaistu osana poliisin nettihuhujen kitkemiseksi tähtäävää kampanjaa.

Kiina rankaisi Tianjinin räjähdyksistä huhuja levittäneitä nettisivuja

Kaikkiaan 50 sivustoa on suljettu tai niiden toiminta on keskeytetty perusteettomien tietojen levittämisen vuoksi. Internetiä valvova viranomainen syyttää sivustoja paniikin lietsomisesta.

Kriisin hetkellä lapsen katse kääntyy aina aikuiseen

Psykologian tohtori Tuija Turunen muistuttaa aikuisen tärkeästä asemasta lapsen ja nuoren kriisien käsittelemisessä. Lapsi katsoo mallia aikuisen reaktioista ja vanhemman pitäisi jaksaa lähestyä torjuvaakin nuorta aina uudelleen. Huhut voivat koukuttaa, joten mediakriittisyyskin on tärkeää.

SvD: Ebola-alueelta palanneita avustustyöntekijöitä uhkailtu Ruotsissa

Esimerkiksi avustustyöntekijöiden palaaminen töihin tai heidän lapsensa meno päiväkotiin on kyseenalaistettu, Svenska Dagbladetin lähteet kertovat.

ManU-faneilta erikoinen lentokonetempaus Ronaldolle – "Tule kotiin"

Cristiano Ronaldo halutaan tosissaan takaisin Old Traffordille.

Bulgarian pankkijärjestelmä horjuu – säikähtäneet kansalaiset tyhjentävät tilejään

Bulgarian pankkien epävakaa tilanne sai alkunsa viime viikolla, jolloin Bulgarian keskuspankki joutui ottamaan haltuunsa vaikeuksiin ajautuneen maan neljänneksi suurimman pankin Corpbankin. Keskuspankki vakuutti, etteivät ongelmat leviä, mutta kansalaiset ovat huolissaan.

Korruptiota vastustaneille aktivisteille kovia tuomioita Kiinassa

Kolme Uusi kansalainen -liikkeen jäsentä sai vuosien vankeustuomiot yleisen järjestyksen häiritsemisestä. Kiinan viranomaiset ovat pidättäneet useita liikkeen aktivisteja, jotka muun muassa vaativat viranomaisia julkistamaan varansa korruption kitkemiseksi.

Kiinassa pidätetty useita lintuinfluenssahuhujen levittämisestä

Huhu oli levinnyt ja aiheuttanut asukkaissa paniikkia.

Kiinassa pidätetty liki sata maailmanloppuhuhujen levittämisestä

Kiinalaisviestimet kertovat, että huhut olisivat vaikuttaneet yli 20:tä lasta puukottaneeseen mieheen.

Kohudosentti tienasi vain reilu tuhat euroa kuussa

Johan Bäckmanilla ei ollut verotietojen mukaan viime vuonna lainkaan pääomatuloja.

Fidel Castro : Ei edes päänsärkyä

Kuubalaisella nettisivulla julkaistiin tuore kuva Kuuban entisestä johtajasta.

Sotarikossyytökset johtivat vankeustuomioon Sri Lankassa

Sri Lankan armeijan entinen komentaja Sarath Fonseka on tuomittu kolmeksi vuodeksi vankeuteen väärien syytösten esittämisestä puolustusministeriä vastaan. Fonseka väitti lehtihaastattelussa, että ministeri - joka on myös presidentin veli - olisi määrännyt teloittamaan antautuvia tamilisissejä maan sisällissodan loppuvaiheessa.

Kiinalaismiehelle tuomio perättömien Japani-huhujen levittämisestä

Kiinassa mies on tuomittu kymmeneksi päiväksi vankeuteen ja sakkoihin perättömien Japania käsitteleviä huhujen levittämisestä. Mies väitti internetissä esimerkiksi, että Japanissa Fukushiman ydinvoimalassa sattunut räjähdys olisi saastuttanut Kiinan vesistöjä.

Maanjäristyksellä pelotelleita pidätettiin Kiinassa

Kiinassa on pidätetty viisi ihmistä, joiden kerrotaan levittäneen perättömiä huhuja maanjäristyksestä. Huhut nostattivat suurta paniikkia Pohjois-Kiinassa viikonloppuna. Asiasta kertoo kiinalainen media.

Pikkupojan kuolinsyytä tutkitaan Rautjärvellä

Ruumiinavauksen tutkimukset eivät ole vielä valmiit, mutta tässä vaiheessa ei epäillä sikainfluenssaa.

Puska uskoo yli sataan sikainfluenssakuolemaan

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtaja Pekka Puska pitää selvänä, että sikainfluenssaan kuolee yli sata suomalaista. Sanomalehti Suomenmaan haastattelussa Puska kehottaa kaikkia suomalaisia ottamaan rokotteen. Puska arvostelee yhden asian liikkeeksi kutsumansa Rokotusinfo-yhdistyksen toimintaa huhujen levittämiseksi.

Iranin varapresidenttiehdokas kiistää kieltäytyneensä virasta

Iranin varapresidenttiehdokas Esfandiar Rahim Mashaie kiistää, että hän olisi kieltäytynyt varapresidenttiydestä. Mashaie sanoo, että tietyillä internetisvuilla julkaistiin hallituksen tahraamiseksi väite hänen erostaan.

Kiinan viranomaiset pidättivät 59 tiibetiläistä

Kiinan viranomaiset ovat pidättäneet 59 tiibetiläistä. Pidätettyjä syytetään muun muassa huhujen levittämisestä ja vallankumouksellisten laulujen lataamisesta internetistä.

Matikainen-Kallström huojentunut

Entinen huippuhiihtäjä Marjo Matikainen-Kallström on huojentunut norjalaisen dopingtutkijan Ingard Lereimin kommenteista, joiden mukaan Matikainen-Kallströmin veriarvot olivat täysin normaalit vuoden 1989 Lahden MM-hiihdoissa. Niissä ei näkynyt merkkejä epo-hormonin käytöstä.

Nettihuhu devalvoinnista sai vironvenäläiset vaihtamaan kruununsa euroiksi

Internetissä levinnyt perätön huhu Viron kruunun devalvoinnista sai vironvenäläiset vaihtamaan rahojaan euroiksi viikonloppuna.

Ranskassa tehtiin ratsia entisen pääministerin asuntoon

Ranskan entisen pääministeri Dominique de Villepinin asuntoon on tehty ratsia osana presidentti Nicolas Sarkozyn mustamaalausskandaalin tutkimuksia.

Irakissa surraan joukkopaniikin uhreja

Irakin pääkaupungissa Bagdadissa tuhannet ihmiset ovat kokoontuneet hautaamaan keskiviikkona shiiojen pyhiinvaelluksessa kuolleita.

Jopa tuhat pyhiinvaeltajaa kuoli Irakissa

Irakin hallituksen viranomaisten mukaan jopa tuhat ihmistä saattoi kuolla keskiviikkona Bagdadissa shiiojen pyhiinvaellustapahtumassa syntyneessä paniikissa. Ihmiset lähtivät joukolla pakoon, kun paikalla levisivät huhut väkijoukossa olevasta itsemurhapommittajasta.