Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Lappeen Marian kirkko jälleen ilkivallan kohteena – seiniä töhritty ja ikkuna rikottu

Ensin tarkistetaan valvontakameran nauhat, sitten tehdään rikosilmoitus.

Lappeenrantalaisessa Lappeen koulussa koronavirustartunta – oppilaita ja henkilökuntaa altistunut

Altistuneiden karanteenit kestävät ensi viikon perjantaihin asti.

Peltolan koulun suojeltu julkisivu ehostuu – vanhat ikkunat kunnostetaan Museoviraston valvonnassa

Lappeenrannan liikenneympyrän tuntumassa sijaitseva Peltolan koulu valmistui 90 vuotta sitten.

Tällainen on pahanhajuinen lähde, jonka piti hoitaa kaikki vaivat – nyt sen vettä saa juoda vain omalla vastuulla

Pikkalan lähteestä pulppuaa hyvin rikkivety- ja rautapitoista vettä. Se oli pitkään unohduksissa, mutta nyt sinne pääsee jälleen.

Lappeenrannan satama sai kauan odotetun Kaunis Veera -patsaan – katso video teoksen julkistamistilaisuudesta

Kaunis Veera -patsas on yksityisen liikemiehen lahjoittama kaksimetrinen teos Lappeenrannan kaupungille. Sen on toteuttanut kuvanveistäjä Markku Hirvelä.

Lappeenranta siirtyy hanami-aikaan – kirsikkapuiden istutus alkoi uudessa kirsikkapuistossa

Lappeenrantaan rakentuvaan kirsikkapuistoon istutetaan 120 kirsikkapuuta. Niiden kaikkien toivotaan olevan nimenomaan rusokirsikkapuita, jotta vuosittain syntyvä kukinta on näyttävä.

Etelä-Karjalan kylpylät avaavat tai laajentavat aukioloaan kesäkuun alussa – ravintolat odottavat tarkennuksia hallituksen ohjeisiin

Koronarajoitusten höllentyminen kesäkuun alussa laajentaa Etelä-Karjalassa erityisesti kylpylöiden palveluvalikoimaa.

Kansallisen veteraanipäivän juhlallisuudet järjestetään Lappeenrannassa ilman yleisöä – ohjelmaa myös verkossa

Sotien muistomerkit kukitetaan ja seppelöidään Lappeenrannassa ilman yleisöä koronaviruksen vuoksi.

Tuure Kilpeläisen konsertti Lappeenranta-salissa peruttu, talvisodan muistokonserttia ei myöskään järjestetä

Talvisodan päättymisen 80-vuotismuistopäivän muut juhlallisuudet toteutetaan Lappeenrannassa suunnitelmien mukaisesti.

Mies käveli liinaa pitkin kellotornista kohti kerrostaloa, ja katsojat kirkuivat kun hän putosi – kyseessä olikin näytös

2,5 senttimetrin levyisellä liinalla kävely korkeuksissa vaatii rohketta ja kovaa kuntoa.

Aasialaisturistien matkailukausi alkaa Etelä-Karjalassa – suurin osa turisteista on Kiinasta

Kesäsesongin ensimmäiset aasialaisturistit saapuvat Etelä-Karjalaan tulevana viikonloppuna.

Vesijohtoverkoston saneeraustyöt sotkevat vedenlaatua läntisessä Lappeenrannassa

Veden laatu saattaa vaihdella ainakin Kuusimäessä, Kourulassa, Sammonlahdessa ja Lavolassa, sillä Huhtiniemen vedenottamon läheisyydessä saneerataan vesijohtoverkostoa.

Toimisiko Lappeenrannassa vain yksi seurakunta? –Seurakuntayhtymä teettää selvityksen

Lappeenrannassa on nyt viisi evankelis-luterilaista seurakuntaa, mutta nyt selvitetään, riittäisikö vain yksi.

Kirkkoherra esittää Lappeenrannan seurakuntien yhdistämistä

Yhdistymisellä tavoiteltaisiin henkilöstön tehokkaampaa käyttöä ja säästöjä.

Jumalanpalvelukset eivät vedä – Lappeenrannassa joudutaan miettimään seurakuntien yhdistämistä

Lappeenrannan seurakunnan kirkkoherra Hannu Haikonen uskoo, että seuraava kirkkovaltuusto joutuu miettimään, onko Lappeenrannassa jatkossa vain yksi seurakunta.

Lappeenrannan monitoimiareenan käsittely jatkuu tänään kaupunginvaltuustossa

Monitoimiareena- ja sisäliikuntahallihankkeet etenevät, kun Lappeenrannan kaupunginvaltuusto saa jälleen pöydälleen kaupunginhallituksen ehdotukset.

Työttömyys vähentynyt selvästi Kaakkois-Suomessa

Työttömyys väheni elokuussa kaikissa Kaakkois-Suomen kunnissa ja eniten Lappeenrassa.

Matkailijoiden määrä väheni Etelä-Karjalassa – venäläisten määrä lähes ennallaan

Lappeenranta on menettänyt matkailijoita, mutta Imatralla yöpymisten määrä on kasvanut viime vuoteen verrattuna.

Tuttuja nimiä hakemassa Lappeenrannan teatterin johtoon – Minna Pirilä-Martti ja Iiris Rannio mukana

Hakijoiden joukossa on yksi nykyinen teatterinjohtaja, Kokkolan kaupunginteatterin johtaja Juha Vuorinen

Korealaisturistit aloittaneet läpikulkumatkansa Lappeenrannassa

Läpikulkureissullaan Lappeenrannassa yöpyvät eteläkorealaiset viettävät Lappeenrannassa vain vajaan vuorokauden.

Kouvolalaiset pääsevät mukaan kouluverkon suunnitteluun – uusia tiloja käyttöön kolmen vuoden päästä?

Tulevaisuuden kouluverkosta on odotettavissa päätöksiä kesän alussa.

"Hito hyvä olis! Parkkipaikkoja olis joka puolella!" – keskusta kiehtoo jäähallin sijoituspaikkana Lappeenrannassa

Ydinkeskusta on yksi vaihtoehto monitoimijäähallin rakennuspaikaksi Lappeenrannassa. Osa kaupunkilaisista on innoissaan mahdollisesta keskustasijainnista.

Euroja tiskiin, niin pääset päiväkotiin vierailulle – vierailun hinta jopa 600 euroa

Päiväkodeissa ja kouluissa vierailevien ryhmien määrä on kasvanut Lappeenrannassa. Toiminnan esittely vie aikaa ja vaatii henkilöstöä. Sen takia suunnitelmissa on vierailumaksu.

Juhannus on poutainen, mutta lämpötilat eivät päätä huimaa - "Ei lainkaan niin paha, miltä aiemmin näytti"

Viime vuonna hellerajaa hätyyteltiin juhannusaattona Seinäjoella, mutta tänä vuonna se jäänee haaveeksi.

Poliisi löysi Lappeenrannassa kadonneen miehen

Poliisi kertoo löytäneensä Lappeenrannassa kadoksissa olleen miehen, mutta ei kommentoi asiaa tarkemmin.

Urheilutapahtuma meni myttyyn, Jukolan viestin tappiot uuvuttivat järjestäjän: "Porukka on niin puhki"

Viime kesän talkooporukka tekee edelleen töitä saadakseen suunnistustapahtuman tappiot katettua.

Akilles hyytyi jääpallofinaalissa - Veiterä juhlii mestaruutta

Janne Hauska johdatti toisen jakson maaleillaan Lappeenrannan Veiterän Suomen mestariksi.

Lappeen Riento maksaa Jukolan kilpailumaksurästinsä pikavauhdilla

Vapaaehtoisen varainhankinnan vaihtoehtoina ovat pankkilaina tai omaisuuden myynti.

Kuuntele Lauritsalan kauppalan viimeinen uudenvuodenjuhla

Lauritsalan kauppala, Lappeen kunta ja Lappeenranta yhdistyivät Lappeenrannan kaupungiksi 50 vuotta sitten. Toimittaja Pentti Liljanto oli seuraamassa 31.12.1966, kun Lauritsalassa alkoi viimeinen uudenvuodenjuhla itsenäisenä kauppalana.

Eli vain 35 vuotta – näin legendaarinen Lauritsala on muuttunut

1.1.2017 tuli kuluneeksi tasan 50 vuotta Lauritsalan liittämisestä Lappeenrantaan. Löysimme vanhoja kuvia Lauritsalasta ja haimme viereen nykyhetken kuvat. Niin paljon, mutta niin vähän on Lauritsala muuttunut.

Lappeenrannan länsialueelle yksi yläkoulu

Kaupunginvaltuuston päätös merkitsee, että Sammonlahteen syntyy noin tuhannen oppilaan suurkoulu.

Lappeenrannan kaupunginhallitus: Länsialueelle vain Sammonlahden yläkoulu

Toinen vaihtoehto olisi ollut sijoittaa yläkoulu myös Lappeen kouluun.

Lappeenrannan uusi kesäfestivaali houkuttelee yleisöä suomirokin tutuilla nimillä

Kuka on suosikkibändisi LappeeFestin esiintyjälistalla? Kaupungin ytimessä järjestetään 15.-18. kesäkuuta uusi kesäfestivaali.

Lappeenranta haluaa muuttaa koulut yhtenäiskouluiksi

Lappeenrannassa on alettu toteuttaa lainsäätäjän ja kouluviranomaisten tahtoa luoda koululaisille yhtenäinen polku peruskoulun läpi. Tavoitteena on muuttaa kaikki mahdolliset koulut yhtenäiskouluiksi.

Koulupomo: Lappeenrannan länsialueen yläluokat kahteen kouluun

Kaupungin on määrä päättää marraskuussa, tuleeko länsialueelle yksi vai kaksi yhtenäiskoulua.

Uusi kesäfestari Lappeenrannan Marian aukiolle

Nelipäiväinen LappeeFest järjestetään kaupungin keskustassa kesäkuussa 2017.

Keskeneräinen Marian aukio jakaa kaupunkilaisten mielipiteet – "Tuo kirkko pompsahtaa hyvin esiin tuosta"

Kaupunkilaiset toivovat Lappeen kirkon ja Citykorttelin väliin jäävälle aukiolle viihtyisyyttä lisääviä elementtejä.

Lappeerannassa kadonnutta miestä etsitään edelleen

70-vuotiasta Tauno Kausniemeä ei ole löytynyt helikopterietsinnöistä huolimatta. Mies katosi Skinnarilassa tiistaina 2.8.2016.

Lappeenrannan lehmukset paikoin heikossa kunnossa

Osa puista on jo vanhoja, mutta monilla lehtien vähyyteen vaikuttaa se, etteivät puiden juuret saa riittävästi ilmaa ja vettä.

WWF valitsi Lappeenrannnan maailman parhaiden ilmastonmuutoksen hillitsijöiden joukkoon

Lappeenranta on päässyt 18 parhaan joukkoon WWF:n kansainvälisessä Earth Hour City Challenge -kilpailussa. Voiton tässä kilpailussa vei Pariisi, joka on nyt vuoden 2016 Earth Hour -pääkaupunki.

Sotkuisin Velli-Jukola 35 vuoteen – viestisuunnistustapahtuman parkkipaikka suli mutalätäköksi

Tuleviin Jukolan viesteihin harkitaan kaupunkipysäköntiä, sillä vuorokauden kestänyt rankkasade teki Lappee-Jukolan parkkipaikasta ajokelvottoman. Viimeisiä henkilöautoja vedettiin liejusta vielä sunnuntai-iltana.

Lappee-Jukolan purku alkoi

Kymmenet talkoolaiset purkavat valtavan Lappee-Jukolan tapahtuma-alueen kolmessa päivässä. Mitään ei viedä kaatopaikalle, vaan kaikki mahdollinen kierrätetään seuraavaa Jukolaa varten.

Vesisade pehmensi Jukolan parkkipaikat – jo saapuneet vedetään traktorilla liikkeelle

Lappee-Jukolan parkkipaikat ovat sateesta johtuen pehmentyneet, eikä peltoparkkiin oteta enää autoja. Autot, jotka ovat jo parkissa, eivät välttämättä pääse pois omin avuin.

Myrsky iski Jukolaan – yksi loukkaantui vakavasti puun kaaduttua

Tapahtumapaikalla Lappeenrannan Raipossa on puhaltanut koko lauantaiaamupäivän voimakas tuuli. Neljä henkilöä loukkantui, yksi vakavasti.

Jukola-live: Telttoja pystyyn tihkusateessa – suunnistusväki odottaa Venlojen starttia

Jukola-päivä on alkanut tuulisena ja tihkusateisena. Saapujat pystyttelevät telttojaan, ja odottavat Venlojen viestin starttia, joka starttaa kahdelta. Yle Lappeenranta seuraa tiiviisti Lappee-Jukolan tapahtumapäivää netissä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle