Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Pistä nuput pannulle ja terälehdet kakun koristeeksi – voikukan aika on nyt

Lämpimät säät röyhäyttivät voikukat loistoonsa. Se kannattaa poimia ruokapöytään ennen kuin on myöhäistä.

Kulta viimeistelee nyt trendikkäimmän kakun – katso videolta, miltä loiste ja kimallus juhlapöydän makeassa kruunussa näyttää

Muinoin ruokapöytään tuotiin vaikkapa kokonainen kullalla päällystetty vasikka, mutta nyt kultaa käytetään hillitymmin.

Tämä ei onnistu keneltä tahansa – katso, miten jäänveiston mestari loihtii 250 kilon jääkimpaleesta pikku pingviinin

Jäänveiston maailmanmestari ja Suomen mestari veistävät jäätaideteoksia myytäväksi.

Kakkubloggari opastaa ruusujen maailmaan terälehti kerrallaan

Kansainvälistäkin suosiota osakseen saanut kakkubloggari Emma Iivanainen kiertää ruusuiset niksit matkassaan Suomea ja kurssittaa aikuisia kakunkoristelun saloihin. Joensuun kakkupäivässä kuultiin kaksi kakkukirjaa laatineen koristelijan pahin oma kakkukatastrofi ja saatiin itsetehdyt ruusut kotimatkalle mukaan.

Ylistarolaiset saavat pitää oman toimintakeskuksensa

Ylistaron toimintakeskusta ei yhdistetä Seinäjoen toimintakeskukseen. Seinäjoen kaupunginhallitus päätti yksimielisesti pitää toiminnot Ylistarossa. Kehitysvammaisten toimintakeskus siirtyy Päivölän kiinteistöstä Lastenrannan päiväkodin tiloihin.

Syötävä kakkuavaruus – katso mestarin koristeluneuvot ja hämmästyttävät kuvat

Täytekakku, jonka aiheena on nalle, sähkömiehen työkalupakki, prinsessalinna tai dinosaurukset ruohikossa. Kakunkoristelun tuoreelle Suomenmestarille mikä vain näyttää olevan mahdollista.

Antti Niemeä hehkutettiin: Se oli kuorrutus kakun päälle

Dallas Starsin Antti Niemi sai kehuja omasta ja vastustajan leiristä Pittsburgh-pelin jälkeen.

Kokeneen säilöjän vinkeillä marjojen aromit säilyvät pakastimessakin

Pakastimet täyttyvät nyt marjapurkeista. Säilönnän asiantuntija neuvoo, miten kakunkoristeiksi tarkoitetut marjat kannattaa pakastaa ja miten puutarhamansikoihin saa ripauksen metsämansikan makua.

Kakussa pitää olla munaa

Kakkuleipurilla on nyt vuoden kiireisimmät päivät, kun valmistujaisten tilauksia toteutetaan. Jyväskyläläinen leipuri pyöräyttää parissa päivässä 19 kakkua.

Liitutaulut ja syötävä paperi muuttuvat koristeiksi kotileipurien kakkukurssilla

Television leipomisohjelmat, kakuntekokurssit ja kuvien jakaminen sosiaalisessa mediassa ovat saaneet aikaan oikean kakkubuumin. Pelkkä pursotus ei enää riitä kaikille, vaan esimerkiksi Turussa sokerimassan lisäksi koristeita tehdään syötävästä paperista.

Nyt halutaan sitruunalta tai suklaalta tuoksuvia kukkia

Kasveista voi tulla omistajilleen henkilökohtaisia ja tärkeitä. Esimerkiksi vannoutunut pelargonian ystävä pitää kukkaansa hengissä kauemmin kuin yhden kesän.

Paareilla pulkkaan ja koulusta pois – penkkariperinne on jäynää ja pilantekoa

Penkkarit näyttäytyvät koulumaailman ulkopuolella abiturienttien penkkariajeluina ja karkkien heittelynä. Iloinen riehapäivä näkyy lukioissa monella muullakin tavalla. Usein abit jopa potkaistaan pihalle.

Juhlayrittäjä kannustaa uutuuksien kokeiluun

Helatorstai on hyvä päivä viimeistellä viikonlopun juhlien tarjoilut. Tai ei ihan viimeistellä, sillä etenkin koristelut kannattaa jättää juhla-aamuun. Pitopalveluyrittäjä suosittelee välttämään ylitarjontaa ja kokeilemaan uutuuksia.

Näkökulma: Sokerimassat inspiroivat meitä leipomaan enemmän

Kajaanin Keskuskoulun uutisluokkalaiset Jessika ja Sohvi ovat innostuneet leipomisesta. Jessika seuraa leipuri-isänsä jalan jälkiä, kun taas Sohvi on tutustunut leipomisen maailmaan mummunsa kanssa.

Ystävänpäivän pikakakku syntyy olympialaisten lomassa

Ystävänpäivänä on mukava ilahduttaa rakasta tai lähimmäistä itsetehdyllä leivoksella. Sellainen syntyy tarvittaessa hyvinkin nopeasti. Tarjoamme reseptit kolmeen erilaiseen leivokseen.

Juhlakakuissakin on muotivirtauksensa

Palkittujen kakuntekijöiden Marjo Moilasen ja Sonja Crockford-Salmisen vinkit hyvään isänpäiväkakkuun ovat melko yksinkertaiset: antakaa lasten koristella. Kakkumestarit itse kuitenkin taitavat kakun koristelun kansainvälisesti palkitulla tavalla. Yleisesti suomalainen kakkumuoti tulee pari vuotta kärkimaita jäljessä.

Kotileipurilla tulee olla kemiat kohdillaan

Kotikeittiöissä syntyy tätä nykyä mitä ihanimpia täyte- ja kuppikakkuja, unelmatorttuja ynnä muita leivonnaisia. Leivontabuumi näkyy myös nettiblogien ja televisio-ohjelmien huimassa määrässä. Ammattikondiittori on leivonta-alan myllerryksestä mielissään.

Vinkit juhlakakun tekoon

Koulut päättyvät ensi viikolla, monessa kodissa on uuni kuumana leipomuksista. Aamu-tv:ssä annettiin vinkkejä juhlakakun tekemiseen.

Popcornit tekevät leivonnalle avokadopastat

Kesäjuhlien herkkupöytään leivotaan tänä suvena suolaisenmakea herkku popcorneista ja karkeista. Värikäs ihanuus maistuu sekä lapsille että aikuisille.

Vuoden käsityöläinen on kakkutaituri

Suomen käsityön museo on valinnut Vuoden käsityöläiseksi kakkutaiteilija Emma Iivanaisen. Iivanaisen mukaan kuvanveistäjällä ja kakkutaiteilijalla on samanlaiset haasteet.

Perinteinen kermakakku pitää pintansa marsipaaniluomusten rinnalla

Viime vuosina kotileipurit ovat innostuneet tekemään täytekakuista mielikuvituksellisia luomuksia. Kakku voi olla lähes minkä muotoinen tahansa eikä marsipaanissa säästellä. Kotitalousopettaja Sari Ollilan mukaan perinteiselle kermakakulle on kuitenkin edelleen paikkansa.

Vain täydellinen on kyllin hyvää morsiamelle

Hääkellojen kilkatuksessa ei riitä, että vieressä on täydellinen sulho. Täydellisyyttä vaaditaan nykyään myös hääjuhlalta, johon ollaan valmiita panostamaan tuhansia euroja. Täydellinen juhla syntyy itse askarrellen ja netistä tilaamalla.

Omenasorvi ja ananasleikkuri - kodin pikku apurit

Keittiöt ovat nykyään niin täynnä erilaisia kodinkoneita, että joskus tuntuu siltä, että toimiiko kaikki vain sähköllä. Onneksi näin ei ole, sillä lähes jokaisesta keittiöstä löytyy myös sähköttömiä keittiövälineitä. Enemmän tai vähemmän tuttuja.

Vuoden kielikurssi ei riitä kotouttamaan maahanmuuttajaa

Pirkanmaalla asuvat maahanmuuttajat pääsevät nykyään nopeasti kielikursseille. Vuoden peruskoulutukselle kaivataan kuitenkin kipeästi jatko-opintoja, jotta myös työelämään pääsy helpottuisi.

Tuunaa pulla ja kuivakakku nykypäivään

Urheilukentän kahvion ja koululuokkien myyjäisten myyntihittinä on viime vuodet ollut mokkaruutu. Nyt mokkaruutuja tulee monelta jo korvista ulos. Kotitalousneuvojan mukaan on aika tuoda takaisin pulla ja kuivakakku, tosin uudistettuina.

Kakku onnistuu ilman uuniakin

Kaikkia meitä ei ole siunattu jauhopeukalolla. Onneksi on olemassa helppoja jälkiruokia, jotka onnistuvat niiltäkin, joiden muut leivonnaiset epäonnistuvat.

Mustaherukka antaa kaikkensa

Voimamarjapensaasta voi käyttää myös lehdet. Mustaherukanlehtiä on käytetty niin ulkoisesti kuin sisäisestikin niiden sisältämien öljyjen vuoksi.

Leipominen käy urheilusta

Konditoriasarjan suomenmestaruuskisat vaativat huolellista valmistautumista ja kovaa kestävyyttää siinä missä urheilukilpailutkin. Leipureiden SM-tittelistä kisataan tänä vuonna Elintarviketeollisuus 2011 –messujen yhteydessä Tampereella, jonne suuntaavat myös hallitseva mestari Riitta Tyni ja toinen kotkalaisleipuri Miia Mikkilä.

Kukkia ja käsirautoja valmistuville

Sokeritaiteilija luo kakkuihin sankarien näköiset koristeet. Koulujen päättäjäisviikonlopun alla taiteilija saa puuhata pajassaan yömyöhään.

Ei ulkomaisia vadelmia kakun päälle

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira kehottaa kevään juhlien järjestäjiä välttämään ulkomaisten pakastevadelmien käyttöä kakun koristeina. Eri puolilla maata on esiintynyt useita norovirusepidemioita, joiden epäillään aiheutuneen ulkomaisista pakastevadelmista.

Leivontabloggaaja on oman elämänsä kondiittori

Leivontablogit ovat syrjäyttäneet keittokirjat kotileipureiden arjessa. Harrastajaleipurit innostavat internetissä toisiaan mitä ihmeellisempiin luomuksiin. Ahkera leipoja innostuu usein myös itse bloggaamaan kakuistaan.

Kandeerattu kesä kestää kauemmin

Kesän kukat ja yrtit voivat saada jatkoaikaa kandeeraamisella. Käsitellyt, sokeripintaiset lehdet ja kukat käyvät vaikkapa kakun koristeiksi. Kun silmänruoka on nautittu, tekeleensä voi syödäkin - kunhan on valinnut kasvit oikein.

Paperikuva pitää pintansa

Valokuvaus on harpannut viime vuosina vauhdilla digiaikaan. Kuvistakin on tullut bittivirtaa, mutta monet tahtovat teettää edelleen elämänsä tärkeimmät otokset paperikuviksi. Kuvia halutaan paitsi katsoa myös koskea. Alan liikkeet lupaavat paperikuvien säilyttävän ainakin sata vuotta.

Hollanti järjesti ensimmäiset häämessut homoille

Hollannissa pidettiin sunnuntaina ensimmäiset homoille suunnatut häämessut. Amsterdamissa esiteltiin muun muassa homoystävällisiä häämatkakohteita, yhteensopivia häämekkoja morsiusparille sekä kakkukoristeita samaa sukupuolta oleville.

Kaunis kakku on yksinkertaisesti koristeltu

Radio soi taustalla, kun yrittäjä Tuula Nuutinen leipoo ja paistaa herkkuja niin juhlaan kuin arkeen Liperin Ylämyllyllä. Apuna häärää myös aviomies ja välillä pienessä keittiössä on kaverina myös alan opiskelijoita. Nuutisilla kiireitä piisaa, vaikka joulu ei olekaan leipomoalan yrittäjälle kaikista vilkkainta aikaa.

Europarlamentti täyttää 50 vuotta

Euroopan parlamentti on viettänyt 50-vuotispäiväänsä Strasbourgissa Ranskassa syömällä EU:n väreillä kuorrutettua kakkua, josta ensimmäisen palan leikkasi puhemies Hans-Gert Pöttering.